PMMP

PMMP on Suomen se iso trendik�s pop-nimi juuri nyt. Muista isoista Maija Vilkkumaa painui unholaan vaisun levyn j�lkeen eik� ole keikkaillut hetkeen, Zen Caf�ssa on n�kynyt jo pitk��n v�syneisyytt�, ja muuten tarjolla on ollut l�hinn� hevi� ja tulevia suuruuksia. PMMP sen sijaan on ottanut kaiken irti nousukiidostaan armottomalla keikkaputkella, julkaisemalla pari lis�single� menestyneen levyn jatkoksi ja ylip��t��n n�kym�ll� joka paikassa. Menestyksen yksi salaisuus on siis yhtyeen ty�teli�isyys. Toinen on ik�- ja alakulttuurirajojen ylitt�minen. Nosturin keikkayleis�n suurin yksitt�inen osa koostui kyll� (kuten tavallista) 18-30 vuotiaista, mutta n�idenkin joukossa hajonta niitti- ja nahka-asuisiin perinnehevareihin, rockpoliiseihin, City-lehden lukijakunnalta n�ytt�viin ynn� muihin ryhmiin oli poikkeavan suurta. N�iden jatkona oli tavallista suurempi varhaisteiniosasto, �itej� pesueineen joita en itsek��n p��st�isi yksin keikalle, ja useita nelj�nkympin tuolla puolen porhaltavia yksin�isi� diggailijoita. Vou.

Itse tulin myydyksi viime kes�n Ilosaaren keikalla, joka oli villiydess��n jotain aivan muuta kuin odotin. Ja se toinen levy toimii. Kovat odotukset siis minullakin t�lle toiselle n�kem�lleni keikalle. En tied�, miss� vaiheessa l�mpp�rin� soittanut Brightboy varmistui, mutta ainakin min� olin asiasta autuaan tiet�m�t�n ja my�h�ss� paikalla, kuten ilmeisesti enemmist� muustakin yleis�st�: heid�n soittaessaan ulkona kiemurteli viel� pitk� jono. Ei siis heist� sen enemp��, vaan p��asiaan.

Yhtye saapui lavalle yht�kki�. Ei intronauhaa, vaan soittajat hiipiv�t lavalle, iskev� Kovemmat k�det alkoi soida, ja Mira Luoti ja Paula Vesala juoksivat laulaen per�ss�. Siit� Mummolaan, ja (mielest�ni) levyn vahvimpaan raitaan Olkaa yksin ja juoskaa karkuun. En itse viel� ollut ihan fiiliksiss�, harmitti ett� kovimmat panokset ammutaan heti alkuun, ja Luotin ja Vesalan heilunta jopa hieman �rsytti: spontaaniuteen pyrkiv� villiys ja �lytt�myyskin voi vaikuttaa maneeriselta, ja ajattelin ett� jokainen PMMP:n keikka on varmaan t�llainen, lattialla makailuineen ja kaahoine tanssikoreografioineen. P�iv�kotia seurasi ensilevyn rasittava renkutus Niina, mik� yll�tyksekseni sai muun yleis�n voimakkaan hurmoksen valtaan.

Maria Magdalenan kohdalla aloin kuitenkin jo itsekin l�mmit�: lava t�ytettiin sinisell� savulla, ja paikallaan rinnan seisovat laulajat valaistiin punaisella spotilla. Kliseinen, mutta ah niin toimiva ratkaisu - tunnelma oli vahva. Keikka etenikin t�m�n j�lkeen menev�sti (Rusketusraidat, Odotan ja Matoja), mutta jostain ihmeen syyst� b�ndi p��tti soittaa kolmen slovarin putken juuri ennen loppua: Joutsenet, Onni ja Oo siell� jossain mun. Ensimm�ist� kyll� yleis�st� huudeltiinkin, mutta itse aloin t�ss� vaiheessa pahasti tylsisty�. Soittakaa nyt rokkia, perkele. Varsinaisen setin p��tt�nyt Matkalaulu piristi sent��n v�h�sen.

Jos perussetti olikin j�tt�nyt hieman ristiriitaisen tunnelman, encore-osuus pelasti illan. Pikkuveli ja Synestesia ovat mukavia biisej�, mutta t�m�n j�lkeen b�ndi ajautui sanaharkkaan kesken��n ja jonkun yleis�n j�senen kanssa siit�, mit� soittaa seuraavaksi. Rusketusraidoista olisi ilmeisesti ollut varastossa suomalaiskansallinen versio Ookko s� koskaan saunassa pannut kiuluineen ja kiukaalle kusemisineen (V�rttin�n tyt�t olisivat varmasti ylpeit� jos hobitteilultaan viel� muistavat jotain t�llaista joskus laulaneensa), mutta t�t�kin kuultiin vain pari s�etta ennen kuin b�ndi alkoi rokata ensilevyn punk-rallia Isin pikku tytt�. Vesalan ja Luotin valtasi jonkinlainen dionyysinen hulluus, ja toiminta lavalla deterioitui l�hinn� smackdown-painia muistuttavaksi. Biisin lopussa Luoti kiipesi basisti Juho Vehmasen selk��n, keplotteli itsens� roikkumaan pystyasentoon jalat kattoa kohden ja hoiti samalla k�sill��n bassottelun. Tuijotin t�t� syy auki ja n�in vain vilaukselta kuinka Vesala ilmeisesti yritti ajaa kitaristi Mikko Virran lavalta mikki� johdosta k�sin py�ritt�en (eik� noista kukaan koskaan loukkaannu??).

Ja olivathan ne b�ndin jutut l�pi keikan kiitett�v�n pimeit�. Joku oli tuore is�, mutta minulle j�i h�m�r�ksi kuka, ja oliko h�n edes paikalla. Soitto oli my�s mukavan r�v�kk��, vaikka soittajat pysytteliv�tkin alusta loppuun sivussa (sik�li kun pystyiv�t) ja antoivat tytt�jen hoitaa shown. Virta revitteli kitaraansa ja pukkasi pari soolonp�tk�� sinne t�nne. Levyll� minua h�irinneet suorastaan kumiset rumpusounditkin olivat nyt aitoa rytkett�. Ja vaikka PMMP oli perunut viikko sitten keikkojaan l��k�rin Paula Vesalalle m��r��m�n laulukiellon vuoksi, ei t�m� suinkaan s��stellyt ��nt��n vaan sortui jopa pitk�hk��n blackmetal-tulkintaan. Maneereja tai ei, kyll� se �imisti, ja teki keikasta kokonaisuutena kannattavan.

Teksti ja kuvat: Mikko Heimola