Pienet II� Huhtikuu 2006
Eyescream: Drop The Balls
Nelj� kouvolalaista parikymppist� kollia nimelt��n Eyescream puskivat pihalle kolmen biisin rokin r�nkytyst� sis�lt�v�n demonsa. Avausraita Basic Storysta ei oikein saa kiinni. Se liikkuu Backyard Babiesin ja melodisen punki v�limaastossa. Kappale j�� kuitenkin aika hengett�m�ksi. This Miseryss� kitarat hakkaavat jo paljon palkitsevammin ja laulaja Jussi T�htisen vokaalitkin kuulostavat huomattavasti vakuuttavammilta kuin avausraidassa. United rokkaakin sitten jo hieman l�ysemmin rantein. Perinteisyydess��n se paradoksisesti onkin levy kiinnostavin raita. Levy on hieman keskener�inen ja l�ys�soundinen. Biisit kaipaavat viel� koukkuja ja t�llaisessa musiikissa kitara ei saisi kuulostaa mopon p�rin�lt�.
Sami Sankilampi
Immi Hellen: Demo
Reipasta r�min�rokkia soittava J�ms�l�is-kvartetti
Immi Hellen on nauhoitellut nelj�n biisin demon. Yhtye tarjoilee vaikuttajikseen
Sielun Velji�,
Psychoplasmaa ja
Lamaa ja touhu on kielt�m�tt� melko punkisti roiskuvaa, fyysist� suomenkielist� s�r�rokkia. Siekkareita l�helle menn��n etenkin p��t�sraidalla
Kala rannalla, jonka lauluteknisi� hienouksia on selv�sti lainattu
Ismolta. Laulu on melkoisen r�k�ist� ja enemm�n hyv�� yrityst� kuin varsinaista virtuositeettia. Soiton puolesta tuollainen meuhkaava laulutyyli toki tukee hommaa ihan hyvin, kun s�vyin� ovat tummuus, menev� m�tke ja liev� py�rteily.
Maanantain ollessa synke� l�htee
Pohjasakkaa kerrossaan bilepunkin maailmaan. Vaikka s�r� vinkuu ja bassolinjat ovat tummia, on biisiss� hiukan sellainen aivoton hymy p��ll�.
Leikin loppu l�htee enemm�n maailmanlopun pohdintoihin, toki edelleen roikkuen sielt� hullujen tivolin karusellista. Ihan Veljien tai vaikkapa
Kuolleiden Intiaanien kaltaiseen mielikuvituksellisuuteen Immi Hellen ei t�ll� levyll� viel� yll�, vaan homma keskittyy ehk� liikaakin fyysiseen melskaamiseen.
Ilkka Valpasvuo
Jukka Vakio: Demo 2004
23-vuotias laulaja-lauluntekij� ei saatekirjeess��n kerro mit��n. Niinp� j�� hieman arvailujen varaan kuka t�m� muusikko on. Ainakin mainiossa
Prologue -yhtyeess� musisoi samanniminen kaveri, mutta tied� h�nt�. Periaatteessa jotain samaa musiikissa on. Ensimm�inen biisi
Drifting on akustisvetoista melankolista brittipoppia. Harvinaista kyll� suomalaisilta orkestereilta, mutta ensimm�isen� mieleen j�� laulu��ni � ja viel� positiivisessa mieless�. My�s laulumelodiat ovat mielenkiintoiset, mutta muuten biisi j�� tylsien soundiensakin puolesta hieman taka-alalle. Kakkosraita
She�s So Fine onkin sitten hieman turhanp�iv�isempi kitaranr�mpyttely, jossa Jukka ei onnistu laulusuorituksissakaan yht� hyvin. Jukka Vakiossa on selv�sti ainesta. Kun studioon p��st�isiin ajan kanssa, niin ei tied� millainen
Thom Yorke sielt� kuoriutuu.
Sami Sankilampi
Julia�s Window: Word Of Mouth
Vasta v�h�n reilun vuoden toiminut Sein�jokelais-yhtye
Julia�s Window on ollut ahkera. Word Of Mouth on yhtyeelt� jo toinen ep, joiden lis�ksi t�lt�kin levylt� l�ytyv�
Blacklight julkaistiin singlen�. Yhtyeen tunnelmallinen vaihtoehtorock molleilee paljolti laulaja-kitaristi
Leksan ��nen tummuudella, poukkoileva ja s�r�ilev� soitto on enemm�n energist� ja jopa aggressiivista kuin sananmukaisesti synkk��. Tosin kyll� esimerkiksi Blacklight maalailee my�s tummissa maisemissa. Levyn avaava nimiraita on kokonaisuuden tiukin, nykien jatkuvasti ja huokuen uhkaa, josta liutaan yll�tt�v�n seesteisiin kaariin.
Get Your Gunissa kevyemmin leijailevien osien kohtaaminen kiivaamman paahdon kanssa toimii ehk� parhaiten.
Almost There vet�� sen verran rauhallisemmin, ett� k�rsii melkein laahaavuudesta. Toisaalta, pinnan alla kiertelev�t s�r�kuviot ja huomaamaton piano vieh�tt�v�t. Yli kuusiminuuttisena kappale venyy melko massiiviseksi. Omassa sarjassaan varmasti oikeisiinkin julkaisuihin kelpaavaa kamaa.
Ilkka Valpasvuo
Kia: Vuotaa
Kia ei ole pelk�st��n automalli, vaan my�s Helsingiss� vuonna 2001 perustettu nelihenkinen suomenkielist� rockia tahkoava yhtye. Kolmen biisin n�yte pit�� sis�ll��n melko vaihtelevas�vyist� kappalemateriaalia. Nimibiisi avaa homman tummasti s�r�ilev�ll� rokilla, jossa haetaan sellaista kevytt� pirullisuutta. Ainakin aina korkealle maalaavaan kertos�keeseen asti, jossa laulaja-kitaristi
Joonas taivuttaa aina falsettiin asti. S�keiss� miehen hivenen nen��n laulava ��ni �rsytt�� ihan hitosti, mutta kertos�e on sitten ihan eri sarjaa. Biisi j�� kuitenkin hiukan mit��nsanomattomaksi, se lopullinen koukku puuttuu.
Ehdonalaiseen leijuu kevyemmin ja onnistuu huomattavasti paremmin. Kun Joonas j�tt�� liian puristuksen, homma toimii. Mukavasti jurnuttava poppis maalailee kerrossaan miltei yht� hienosti kuin
Ultramariini, tosin H�meenlinnan pojilla harvemmin koristellaan kappaleita samanlaisella s�r�merell�. Stemmat eiv�t minun mielest�ni tuo touhuun lis�arvoa, vaan vaikuttavat hiukan v�kin�iselt�. Raskaammin vaaniskeleva
Hei viuhahtaja kumartaa aika vahvasti
Don Huonojen suuntaan, koittaen samaan aikaan groovata, pahistella ja olla melodinen. Lopputulos j�� hiukan kysymysmerkiksi.
Ilkka Valpasvuo
Kumous: Arkun Pohjalla
Helsingiss� vuonna 2002 perustettu
Kumous soittaa suoraviivaista suomenkielist� rockia. Nelikon nelj�n biisin demotus on nauhoitettu turhia viilaamatta liven� muutamalla otolla. Siihen n�hden soundit ovat melko hyvin ojennuksessa ja pieni karheus sopii hyvin kokonaisuuteen. Soitossa juostaan melko alkukantaisella, hivenen
Agents-rokkia muistuttavalla kaikuisalla s�r�ll�. My�s
Radiopuhelimet nousee mieleen, vaikka Kumous ei ihan yht� maaniseen tai omaper�iseen iskuun yll�. Sanoitukset ovat muuten ihan ok, mutta
Depiksen suomenkielisten ja englanninkielisten termien sekoittelu ontuu hivenen. Harmi, koska kappale juoksee muuten hyvin ja tarttuvasti. Kitaristien
Koukku ja
Janne hoitamat vuorolaulut ovat selke� vahvuus, Koukun ��nen karhea tummuus toimii hyvin. Mukavan tummaa juoksutusta, muttei onnistu menev�st� toteutuksestaan huolimatta viem��n mukanaan. Liven� vie varmaankin paremmin.
Ilkka Valpasvuo
pohjoiskorea: oletko? en / kuka olet?
Helsingiss� vuonna 2004 perustettu
pohjoiskorea taiteilee suomenkielell� s�r�isesti, muttei junnaavasti vaan ilmavasti. Toki sellaista pient� jumistusta touhussa on, mutta mit��n liian laahaavaa viisikko ei onneksi esit�. Klaukkalassa viime marraskuussa nauhoitettu kahden biisin demo esittelee samaan aikaan sek� kiivaasti s�risev�n ett� huomaamattoman hauraasti leijailevan viisikon, jonka musiikillisia esikuvia on vaikea samantein vet�� esille. Biiseist� j�lkimm�inen maalaa melankolisemmin, mutta junnaa my�s kiivaammin. Pid�n erityisesti yhtyeen pelkistetyst� kiireett�myydest�, joka kaikeksi onneksi v�ltt�� pitk�veteisyyden sudenkuopat. Se hetkitt�in raivokas kitarariffittelykin pidet��n visusti kurissa ja palvelemassa kaartavaa melodiaa. Mukavan utuista ratsastusta.
Ilkka Valpasvuo
Sweet Moses: Sweet Moses
Lappeenrannassa vuonna 2004 perustettu voimatrio
Sweet Moses soittaa t�ll� viiden (+bonusraita) biisin ��nitteell��n el�v�ist� rockia, jossa maistuu 60-lukuinen psykedelia, popin kepeys, hard rockin energia ja menev� bluesrock. Kun yhtye mainitsee vaikuttajikseen
White Stripesia ja
TSOOLia, voi v�itteeseen pienill� varauksilla uskoa. Yksi pieni varaus on kokoonpano � kyll� t�m� kolmikko ihan triolta kuulostaa. Toinen on biisikyn� � viel� ei rakenneta
Seven Nation Armyj� tai
Bigtimeja, vaan keskityt��n nauttimaan soittamisen ilosta. Ja se kyll� kuuluu n�in purkitetussa muodossakin. Eik� se biisimateriaalikaan mit��n ideatonta potkiskelua ole, vaan puolinimikaimansa
Moses Hazyn tapaan n�ill�kin Mooseksilla on sellainen hyv�� lupaava meininki p��ll�.
My Pride l�htee valoisasti; laulaja-kitaristi
Timon vokalisointi on jopa h�mm�stytt�v�n sulavaa, kun miettii ett� b�ndin j�senet ovat ymm�rt��kseni melko nuoria kavereita. Juoksevaa (garagehtavaa) rockiahan t�m� ja sielt� paremmasta p��st�.
Spaceridin� Cowboys toimii viel�kin paremmin, nostaen mielikuvia mm.
Blues Explosionista. Soitto on sulavaa, juoksevaa ja mukavan iloista, vaikka ei mihink��n puuterointeihin asti l�hde. Hyv� niin. Se alkukantainen soittamisen ilo ja s�r�rockin riettaus kolmikon soitossa on, vaaran tunnetta ehk� v�hemm�n.
Love In Vain menee aihepiiriins� sopivasti hieman tummemmissa ja iisimmiss� maisemissa, mutta kyll� se aurinko kurkistaa sielt� pilven takaa t�ll�kin raidalla.
Hold It kaahaa leuka pystyss� ja huuli irveess�,
Laurin basson ja vahvan s�r�n viedess�.
King Kong Blues junnaa ison gorillan olalla kitaraujeltelun tuodessa v�rej� pilviverhoon. Piiloraidalla s�r�tet��n
Clashin
Brand New Cadillac -klassikkoa Moosesmaisesti. Loistavaa!
Ilkka Valpasvuo
The Bright Side Of Suicide: Shine
Helsinkil�inen
The Bright Side Of Suicide maalailee isoa kitaravallia komeilla kaarilla ja s�r�isen haaveellisella otteella. Nelikon soitannossa ainakin t�m�n kahden biisin n�ytteen osalta �rsytt�vint� on
Jaksan laulu, siihen kaipaisi viel� lis�treeni�. Muuten yhtyeen menev� ja kaikesta melankoliasta ja haaveellisuudestaan huolimatta valoisa soitto miellytt��, vaikka mist��n varsinaisista instant-hiteist� en menisik��n puhumaan. Mit��n kovin raskasta touhussa ei ole, vaan popisti menn��n. En tied� on siin� itsarissa mit��n hienoa, mutta BSOS:in soitossa ainakin on riitt�v�sti vapautuneisuutta ja luottamusta tulevaisuuteen. S�r�ist� laajakangaspoppia rokilla otteella.
Ilkka Valpasvuo
Turta: Turta
Tamperelais-Varkautelainen trio
Turta soittaa raskasta suomenkielist� s�r�rokkia melko mollimelankolisissa maisemissa. Yhtyeen nelj�n biisin n�yte alkaa karheasti lauletulla, mutta tyylikk��sti maalailevalla
�iti & poika -kappaleella, jossa pys�hdyt��n pohtimaan �iti/poika-suhdetta, kuten nimest�kin voi p��tell�. Trion soitossa on samaan aikaan mukavan kiivas ja hevisti raskas soundi, jossa rummut jyskytt�v�t, kitara mouruaa ja
Markuksen rosoinen laulu saa tukea taustalaululla. Melko raivokasta ja ��ij�m�ist� tuntuu olevan Turran tarjonta, mutta raskaita puolia kevent�� kohtuullisen hyvin kevyempi melankolinen maalailu.
Hetki ennen kuolemaa istahtaa kuolinvuoteen ��relle pyhitt�m��n viimeist� j��hyv�isenj�tt�� hevisti.
Luihin ja ytimiin toimii lyriikoiltaan parhaiten, puristaa pit�� niin ett� pulssi tuntuu. N�ytteen mieleenj��vin kerto. Vaikka Turtaa voisi kuvailla hetkitt�in sanoilla
Y� kohtaa hevin, onnistuu yhtye miellytt�m��n meik�l�isenkin korvaa, joka ei pid� noista kummastakaan. My�s melko kaukaa haettuja mielikuvia
Timo Rautiaisesta nousee, joskaan ei ihan yht� jykev�ll� soundilla. Turta maistuu huomattavasti ketter�mm�lt� k��nteiss��n.
Seh�n olen min� ei en�� vieh�t� samalla lailla ja menee puuduttavan puolelle. Eli niinh�n se menee, ett� niin kauan kuin biiseiss� on tarttuvuutta, homma toimii. V�h�nkin enemm�n perusjyskytyksell� touhu vajoaa harmaaseen betonimassaan. Kun Turralla kuitenkin on hyvi�kin ideoita, lupaan tsekata trioa jatkossakin.
Ilkka Valpasvuo
Lukukertoja: 8248
