Klubi/Tampere 30.06.2009
Ellis Hooks on amerikkalainen blueslaulaja, joka on kohtalaisen vähän tunnettu Suomen piireissä. Miehen promokuva, joka oli ainakin ainoa Tampereella...
Kaisaniemi / Helsinki 28.06.2009
Päätöspäivä koitti viimein, ja edellisen illan koleus oli muuttunut jälleen paahtavaksi helteeksi. Elohopea kohosi kohtalaiseen 28 asteeseen, mikä ol...
Kaisaniemi / Helsinki 27.06.2009
Lauantai oli itselleni kaksijakoinen päivä, tunnelmallisesti. Olin jo hyvissä ajoin henkisesti varautunut siihen, että ilta jää minulta kesken eräide...
Kaisaniemi / Helsinki 26.06.2009
Kymmenen vuotta sitten tuli käyskenneltyä ensimmäistä kertaa Tuskan niityillä. Aikaa on kulunut ja festari kehittynyt roimasti. Järjestelyt ovat nyky�...
Tampere Areena/Tampere 26.06.2009
Brittiläinen, rikollisen yliarvostettu kitarapop-bändi The Smiths oli ilmiönä eräänlainen 1980-luvun Velvet Underground. ”Seppien” vaikutusvallan ...
Klubi/Tampere 26.06.2009
Juhlittavaan murrosikään kirinyt, rockzine Sue on muistuttanut merkkipäivistään ympäri vuoden hyvän musiikin parissa. Kinkerit ulottuivat Reuna-Suomen ...
Kaupunginpuisto / Hämeenlinna 27.06.2009
Jo 35. kertaa vietetty Hämeenlinnan kesän rock-musiikillinen huipennus, leppoinen ilmaisfestivaali Ämyrock, täytti jälleen Kaupunginpuiston kentän j...
Gelsenkirchen / Saksa 21.06.2009 Sunnuntai aukeni kirkkaan aurinkoisena ja miltei helteisenä, joten lauantain sadekuurot tuntuivat tässä vaiheessa kaukaisilta asioilta.
Gelsenkirchen / Saksa 20.06.2009
Gelsenkirchen ei paikkana sano ehkä paljoa monelle musiikkidiggarille, ja miksi toisaalta sanoisikaan. Tämä Ruhrin alueen teollisuuskeskus oli yli sadan...
Törnävä/Seinäjoki 14.06.2009
Sateiseksi ennustetun, mutta kuitenkin aurinkoiseksi kääntyneen sunnuntain aloitusaika oli myrkkyä, kun kiinnostavaa katseltavaa ja kuunneltavaa oli si...
Törnävä/Seinäjoki 13.06.2009
Porttien auetessa lauantaina yhden aikoihin toinen toimittajistamme istuskeli kynä ja vihko kädessä Saarilavan tuntumassa, kun huomiota herätti koivujen v...
Törnävä/Seinäjoki 12.06.2009
Provinssirock jäi tälle vuotta auttamatta häviäjän asemaan. Penteleen Sauna vei Mötley Crüen, jopa Kivenlahdessa nähtiin Cradle of Filth, ja juhlavu...
Back Room/Kotka 29.05.2009
Joskus sen vain tuntee, kuinka jossain bändissä on potentiaalia enemmän kuin ympäristössään. Tästä positiivisviritteisestä lähtökohdasta ryöm...
Barcelona/Espanja 30.05.2009
Primaveran lauantain keikkatarjonta alkoi muista päivistä poiketen Barcelonan itäisessä osassa sijaitsevassa Parc Joan Miróssa. Festivaaleihin liittyne...
Barcelona/Espanja 29.05.2009
Perjantai oli Primavera-illoista kiireisin, koska yhtä mielenkiintoista artistia seurasi toinen eikä oikeastaan koko festivaalin aikana ollut hetkeäkää...
Tavastia/Helsinki 29.05.2009
Edellisen illan lämmittelysession jälkeen päästiin perjantaina kunnon funkin, soulin ja jazzin kimppuun. Illan seremoniamestarina toimi Njassa ja paketi...
Klubi/Turku 27.05.2009
Kevään viimeisen 8Raita-klubin esiintyjät herättivät ennakkoon runsaasti kysymyksiä. Keikkaillan teemana oli Agent Kooperin toisen, Head + Heart -nime...
Tavastia/Helsinki 28.05.2009
Anna Järvisestä on helppo pitää. Suomessa syntynyt, mutta suurimman osan elämästään Ruotsissa viettänyt 39-vuotias laulajatar näyttää kirjasto...
Klubi/Tampere 28.05.2009
Maan Ystävien järjestämät Ilmastolakibileet Tampereen Klubilla esitti vakavan teemansa puitteissa kaikkiaan viisi musiikkiesiintyjää, videoesityksen j...
Yo-talo/Tampere 15.05.2009
Vaikea uskoa ja hullulta tuntuu, mutta totta se on: Ultra Bran raunioille kasattu Scandinavian Music Group on tuoreimman Palatkaa Pariisiin! –albumin myö...
Klubi/Tampere 14.05.2009
Koleaa elektromaailmaa oli Klubille saapunut katsomaan ehkä satakunta innokasta, joita valtaosaa kuvasi tummahko asustus ja parhaiten ehkä gootti-piirei...
Music Bar Z/Salo 18.04.2009
Perushevi raikaa Music Bar Z:ssa, kun kello iskee yksitoista. Yhtenäiseen mustaan pukeutunut väki tyhjentää tuoppejaan ja tsekkailee Salon death metal -le...
Ilokivi/Jyväskylä 18.04.2009
Jyrockin lauantai käynnistyi Desibeli.netin Antti Hurskaisen (jatkossa AH) ja Ilkka Valpasvuon (jatkossa IV) osalta Cats On Firen kiivetessä alakerran l...
Ilokivi/Jyväskylä 17.04.2009
Samalla kun Jyväskylän alakaupungilla juhlittiin vielä hämmentävän suureellisesti Matti Nykäsen johdolla paikallisen jääkiekkojoukkueen menestystä, ...
Artistihaku
Livearviot
Keikkoja, festareita ja erinäisiä tapahtumia. Sisällä, ulkona, Suomessa ja maailmalla. Demobändejä, maailmantähtiä ja kaikkea siltä väliltä.