Kesän 2018 kasettikooste
10.07.2018
Kesän kasettikoosteessa kaikki on jälleen mahdollista. Rock sekoittuu runouteen, suomiräp soi, minimalistinen soviet-pop helkkyy ja kyllä se sähkökitarakin pääsee taas ääneen. Tällä kertaa mukana värikkäässä joukossa ovat: (proto) Torvinen, Haid & Leevi Elias, Toni Pandora sekä Dolls Are Creepy / Hepolöysä -splitti.
(proto) Torvinen: Suomen teiniliitto 1939-1984
Humu Records
Joensuulainen (proto) Torvinen on toisella albumillaan palannut kuuleman mukaan kokeellisempi musiikin pariin. Koska esikoinen kuitenkin ilmestyessään vilahti allekirjoittaneen tutkaruudun ohi, olen ns. aloituspisteessä.
A-puolisko on mielenkiintoinen kollaasi, jossa kaksi modernin runouden ja (poikki)taiteen puolelle kallistuvaa numeroa rytmittävät perinteisen rockin soittoa. Sitten kun aloitan taas lääkityksen on joukon ikimuistettavin ja puhtain rock-raita, jonka punkahtavassa muodossa on ihailtavaa suoruutta. Junttaavasti etenevä Tanssi ottaa askeleisiinsa mallia nuoresta Röyhkästä, kertoen teinityttöjen ja poikien riiteistä, joihin kertoja ei tietenkään osallistu – vai osallistuuko sittenkin?
B-puolen päättää luonnollisesti Sigue Sigue Sputnikin hämäläiseltä serkulta kuulostava Lopetin taas mun lääkityksen -ralli, joka sulkee onnistuneesti ympyrän, mutta sitä ennen kuullaan kolme muuta raitaa. Kuolema on yllättävä askel iloiselta vaikuttavan synapoprockin äärelle, kasaripalojen iskiessä korvaan kuin Dingon rumpusoundi. Pistetään mukaan vielä pientä Aasia-fibaa ja yllättäen päälle kaatuvaa särömurinakitaravallia ja johan on keitos kasassa. Kuoleman ympärille kiedotut, taiteellisemmat numerot häivyttävät jälleen eri taiteiden välisiä rajoja, mutta musiikillisesti anti jää hieman heppoisemmaksi.
Rockin rajoilla on aina tilaa, enkä vierasta modernin runouden ja äänitaiteen mukaan tuomista, mutta saako (proto) Torvinen luotua näistä kaikista tarpeista ehyen kokonaisuuden? No ei. Entä onko se ollut edes tarkoitus? Tuskinpa.
Mika Roth
Haid & Leevi Elias: Varo heikoilla jäilläManala Records
Nyt pengotaan arkiston aarteita, sillä Haid & Leevi Elias -kaksikon pitkäsoitto julkaistiin jo viime vuoden loppumetreillä digitaalisissa palveluissa. C-kasettina herkut saatiin sentään ulos keväällä ja kun homman nimi on vanha hip hop, suomalaisella huippuelektronisella kulmalla varustettuna - tietysti. Mitäs me muutaman kuukauden viiveestä.
Grandmaster (feat. A. Vipunen) on mojova alkupotku, jonka jälkeen elektronisella virralla kulkeva musiikki pysyy mainiosti raiteillaan. Biitit ja taustat ovat todella moderneja, mutta samaan aikaan soundeissa on retroa fiilistä. Muutamasta raidasta tuleekin sellainen tunne, että aivan kuin tässä oltaisiin 90-luvulla tehdyn, tulevaisuuteen sijoittuvan elokuvan ääniraidalla. Siis sellaisen leffan, joka on onnistunut välttämään ajan hampaiden terävimmät osat. A-puolen ryhmästä selvimmin irti loikkaa Korttitalo, jonka rahinoissa ja helinöissä on ehkä jopa kasaria mukana.
B-puolen avaus Yskänlääke pistää riimien ja biittien kainaloon kitaraakin, mutta huomion vievät (jälleen kerran) tymäkät tarinat. En tiedä mistä Leevi oikein kiskoo tarinansa, mutta toivottavasti virta ei tyrehdy vielä pitkään aikaan. Kauhun kanssa flirttaileva Faust ottaa klassisesta tarinasta tuoreen kulman ja onhan tässä mainittava vielä sinkkuna julkaistu Tupla ällä, joka ottaa tavallaan kantaa syrjäytymiseen ja siihen liittyviin ongelmiin.
Mika Roth
Toni Pandora: Idän musta velhoOmakustanne
Toni Pandora on julkaissut ennen tätä C-kasettia seitsemän pitkäsoitollista CD-R -muodossa. Meno on kuitenkin ollut formaatista huolimatta jo aiemmin sama, eli suomiräppiä tummaakin tummemmilla sivusävyillä. Saatteessa ja kannen teksteissä korostetaan sitä, että Pandoran musiikissa on vihainen flow ja soundit viittaavat niin uudempiin kauhuleffoihin kuin kaikkeen muuhunkin yhtä iloiseen.
Idän musta velho on vielä perinteisemmin julistava raita, mutta Vankina mielten vankiloissa tiputtaa merkittävästi tempoa menon ja soundien muuttuessa aiempaa ilkeämmiksi. Sellaisella hyvällä tavalla, siis. Pandoran tekstit antavat terän viiltää nykymaailman järjettömyyden sairaassa lihaa, eikä armoa saa yksikään taho. Mentaalisii koukeroit / Kun taivaanranta pimenee muodostaa kasetin viimeisen suuremman kokonaisuuden turhahkon Sorvin ääressä (Skit)in ja Epilogin välissä. Noissa yhdeksässä laatuminuutissa Pandora kaulitseekin kauhuräppiään pitkin kammioiden seiniä voimalla, jota ei ole vastustaminen. Suoremmin okkultismia mukaan tuovat Paholainen sumussa ja Kohti portteja, jotka ovat mielenkiintoinen sukellus Hammerin kauhuleffojen keskelle. Tosin soundit hilaavat kokonaisuutta lähemmäs Saw-universumia.
Ei mitään iisiä settiä, mutta koskapas mikään oikeasti haastava ja kunnianhimoinen olisi ollutkaan. Pinnat vielä bonusraidasta Rajojen sisällä, joka nousee useamman ’oikean’ biisin yläpuolelle.
Mika Roth
Dolls Are Creepy / Hepolöysä: splitGuggenRecörds
Tässäpä sitten sellainen splitti-kasetti, että ihan kädet tärisi kun hypistelin sitä ensi kertaa kourissani. Oliko tuo pelkoa, intoa vai silkkaa adrenaliini-humalaa – tai kenties niitä kaikkia? Niin tai näin, tiesin että jotain erilaista olisi nyt luvassa.
Dolls Are Creepy liikkui aiemmin hämärän soviet-popin lo-fi päädyssä, mutta #3 – Back in Business vei purtta enemmän minimalistisen avantgarde-popin suuntaan – missä se sitten ikinä onkaan. Tuo suunta saa jatkoa nyt. Väsähtänyt Intro ei vielä osu oikein karmien sisäpuolelle, mutta kun I’m Taking a Leak While I’m Running pääsee vauhtiin, niin tuttu lo-fi soviet-alehalli-elektro poppi puksuttaa mukavasti. Jo viime vuonna digitaalisesti julkaistu Little Ponies on tietysti söpö ja Peach Beach yllättää iloisesti surfinmakuisella aaltoilullaan, mutta jotain oleellista taidetaan saavuttaa vasta I Don’t Know’n huojuvassa jankkauksessa, joka kasvoi kuuntelukertojen myötä ärsytyksestä aarteeksi.
Neljäntoista kappaleen joukossa on neljä Hepolöysän fiittaamaa numeroa, mutta eipä ero muuhun materiaaliin ole kovinkaan järisyttävä. Poikkeuksena mainittakoon Mysterious Mr. Horse, jossa kahden eri leirin taikaliemet sekoittuvat onnistuneemmin. Nervous Breakdown on myös hyvä yritys, soundien sekavuusaste on kohdillaan, mutta ytimestä ei vain löydy sitä jotain.
Mitäs muuta? Perinteisemmäksi rockiksi osoittautuva Don’t Forget Me Johnny saa kaihostaan lisäpinnat ja onneksi biisin annetaan kasvaa täyteen mittaansa ja KARR on liki yhtä legendaarinen kuin KITT. Mutta ei ihan.
Hepolöysä on saanut sullottua omalle puolelleen kasettia kokonaiset 37 kappaleen kaltaista. Kuten aiemmillakin julkaisulla, myös nyt biisien mitat ovat äärimmäisen lyhyitä, eikä jokaista vaihdosta tahdo aina edes huomata. Koska mitään sen kummempaa saatekirjettä ei ole tältäkään ryhmältä, en tiedä kuinka moni ihminen (tai heppa) on ollut materiaalia työstämässä. Krediiteissä mainitaan vain V.A. Eemil ja ”staff”. Tyylilajina toimii edelleen AD/HD -henkinen post-HC punkpopahtava mainosjingleily, jossa elektroniikalla vain tehdään kaikki tarvittava, eikä tarpeetonta etikettiä ole olemassa.
Lo-fi soundien ilotulitus on jälleen nopeaa ja armotonta. Juuri kun jokin helmeltä vaikuttava palanen löydetään, viskataan se jo seuraavassa mutkassa yli olan ja edetään. Pääosin pirtsakasti etenevien rallien seassa on vastavuoroisesti neljä Dolls Are Creepyn vahvistamaa numeroa, jotka ovat nähtävästi niitä joilla kuullaan puhetta/lausuntaa/laulua. Ehdottomasti maininnan arvoisia ovat myös suurin osa kappaleiden nimistä, joiden hassutteleva mielipuolisuus ja sanaleikit tekevät gutaa. Vai mitä olette mieltä sellaista otsakkeista kuin vaikkapa: Big Dalai Mama, What’s Wrong With my Coffee ja Carnival Gigolo With a Goose?
Ei tämän kuuntelu välttämättä helppoa ole, eikä Hepolöysä nöyrry taustamusiikiksi, mutta jos haluat todella laajentaa kokemuskenttääsi eikä Suuri Tuntematon pelota, niin ota bändistä kiinni ja tutustu laitojen takaiseen maailmaan.
Mika Roth
