Meriheini Luoto: Talven uneen vaipuen

Mitä on talvi? Voiko sen kuvata äänin, jotka syntyvät jousin, puhaltimin, ihmisäänin ja lyömäsoittimin? Meriheini Luoto on ryhtynyt rohkeaan työhön apuvoimiin luottaen. Awake Percussion, Luoto luonnos, Saxtronauts ja Signe ovat yhdistäneet voimansa albumilla, joka tutkii, pohtii ja tulkitsee talvea. Talven uneen vaipuen -albumi paljastaa talvesta monet eri kasvot, lopun tähtiroolin langetessa yllättävään suuntaan.

Eclipse Music / Meriheini Luoto

Luoto on ihailtavan ennakkoluuloton säveltäjä ja artisti, joka soittaa viulua ja avainviulua, sekä laulaa. Tällä erää hän on tosin asettunut johtavaan rooliin, jossa ohjaamalla ja kuuntelemalla on hiljaa ja pakottomasti lähestynyt aihetta. Kymmeneen lukuun jaettu teos kulkee syksyn rätisevistä äänistä halki talven, kunnes lopussa uusi kevät ja kesä jo kurkistelevat omaa vuoroaan. Voidaan puhua perustellusti instrumentaalilevystä, sillä vokaalit ovat sanatonta laulua, vain osia suuremmista äänikentistä.

Avauksena soiva Kätköt luo lähinnä mielikuvia hitaasta jäätymisestä, äänten sirpaleiden ja palasten ollessa askarruttavan avantgardistista äänitaidetta. Tämä on ajatusten esittämistä äänimosaiikein, sekä tietysti kuulijan totuttamista uusiin olosuhteisiin. Ensilumen alta tuo vasta ensi kertaa tunnistettavat jousisoittimet mukaan, eikä sanoja edes osaa kaivata, sillä jokainen palanen ja kohta on tarkoin mietitty.

Teoksen työstäminen alkoi jo vuonna 2022 ja alusta asti improvisointi oli iso osa tekotapaa. Luoto onkin jakanut sävellyskrediitit yhdessä esiintyjien kanssa, sillä orgaanisesti edennyt prosessi on kollektiivinen ponnistus, yhdessä tehty tutkimusmatka musiikin mahdollisuuksiin. Alkuideoina ja liikkeellepanevina voimina ovat toimineet kuuleman mukaan pandemian aikaiset kokemukset. Maailma sulkeutui, pysähtyi, jähmettyi ja kun viikot, kuukaudet ja lopulta vuodet kuluivat, oli se tavallaan kuin yksi pitkä talvi. Haastava, hankala, mutta myös oudon ihmeellinen ja muita asioita kuin huomaamatta perspektiiviin asettava.

Talvi on osassa Suomea hyvinkin pitkä, sekä eri puolilla eri tavoin monivaiheinen. Eikä edes lämpimimmän etelärannikon talvi ole koskaan ennustettavissa. Arvaamattomuus ja jopa vaarat ovat osa talven henkeä. Kevättalven keskellä monet asiat ovat jo liikkeessä, vaikkei niitä voi hankien päältä vielä huomata. Kun toiset yhä nukkuvat maalaa kellomaisten ja vilkkaiden äänten avulla kuvia hitaista sulamisvesistä, jotka ovat kirjaimellisesti elämä. Isommin lyövät perkussiot kertovat aikojen pian jälleen muuttuvan.

Orgaaniset äänet mahdollistavat moninaisten tuntojen välittämisen. Musiikin muodot ja mutkat ovat vapaita ja avantgardistisia, sekä vahvasti pohjoismaisesta folk-musiikista innoittuneita, mutta niissä on samalla kiinni ikiaikainen henki. Kylmyydestä hytisten kuulostaa todella siltä, että jää on piirtänyt jo kuurankukat ikkunoihin ja saanut jääpuikot ilmestymään räystäiden päihin.

Unessa, lumessa on albumin selkeä keskiharjanne, jo ihan massiivisen päälle kahdeksan minuutin mittansa ansiosta. Talven hidas asettuminen kuvataan pitkin äänin, viipyilevin vokaalein, jotka eivät niinkään valita, vaan ennemminkin luottavat rauhallisuuteen. Tämä on harvoja raitoja, jolle kaikki tekijät osallistuvat ja sitä myös hyödynnetään oivasti. Heti perään kuultava Talviunia on vieläkin asettuneempi teos, jolla haikeus syntyy saksofonien venytetyin äänin. Talvi ja sen unet ovat pitkiä, levollisia ja rauhoittavia.



Kaikella on kuitenkin myös rajoitettu aikansa ja kun Ritisee, rätisee on saanut rusauteltua jäät hajalle, pääsee Kevät kuohuu ja kohisee virtaamaan elinvoimaisena. Lopussa kaikki tekijät ovat taas äänessä, mutta se ei tarkoita mitään valtaisaa melun massaa. Elämän riemullisuus luodaan niukin äänin, tarkoin kohdennetuin rytmein, puhaltimien nuotein ja jousien vedoin. Kuulaasti, sorjalla tavoin voimallisesti ja vasta hiljalleen heräillen.

Siinä missä albumin alkupuolella Hitaasti haukotellen venyttää ääniä miltei luonnottomiin mittoihin, ja luo näin erittäin onnistuneen syystalven tunnelman, on loppu yhtä vähäeleinen. Kuu kiurusta kesään antaa luonnon ihmeellisimpien soitinten, lintujen, loistaa ansaitsemassaan luonnon valokeilassa. Eikä osuvampaa päätöstä voisi teokselle ja talvelle edes odottaa.

Mika Roth