Omakustannealbumit � Maaliskuu 2024

Amilia: Tuutulaulut

Mist� Amilian musiikissa on pohjimmiltaan kyse? Tuota kysymyst� py�rittelin, k��ntelin ja tutkin muutamankin kuuntelukerran verran, kunnes p��tin keskitty� enemm�nkin sanoihin ja antaa s�velten vain saatella niit�. Artistinimen takaa l�ytyv� Anne-Mari Kotilainen, joka korostaa sanoittavansa ja s�velt�v�ns� itse biisins�, juuri tuossa j�rjestyksess� mainittuna. Tummia s�vyj� suosivaa modernia taidepoppia luova artisti hallitseekin sanojen k�yt�n, mutta ymm�rt�� my�s j�tt�� riitt�v�sti lankoja solmimatta yhteen.

Amilia julkaisi vuosina 2021�2022 muutaman sinkun, mutta niit� ei debyyttipitk�soitolta l�ydy. Sen sijaan viime vuonna ilmestyneet Kultahippuja ja Am�lie ovat mukana. N�ist� etenkin ensinn� mainittu porautuu toiveiden ihmemaahan suorastaan julmin sanak��ntein, tai ainakin itse aistin valojen rinnalla alati my�s varjojen ja jopa pimeyden l�heisyyden. Tuo tapa n�hd� maailma, kaiken sekoittuessa kaikkeen, lienee my�s avain moneen levyn oveen. N�m� ovat moderneja tuutulauluja, joissa hirvi�t ovat ihka oikeita, mutta my�s voitettavissa. Am�lien isompi soundi on helpommin l�hestytt�v�, vaan nytkin lyriikat sotkevat vesi� � vai selvitt�v�tk� ne sittenkin kaiken?

Laulu ja koskettimet saavat monesti johtaa, vaikka ymp�rill� kuullaan muitakin soittimia. Usein rytmipuoli toteutuu luonnosmaisin elementein, sivulla naksuvien ja pompahtelevien nuottien luodessa ylimalkaista suuntaa. Saa vain katsoa j�� miltei demomaiseksi muodoksi, mutta juuri ep�t�ydellisyys nostaa raidan ylemm�s ja ylemm�s. J�tin avaimeni kotiin tempaa mukaansa, tanssittavamman viban miltei lakaistessa varjot tekstist�. Kontrastit ja j�nnitteet rikkovat peilit, mutta paloista syntyy upeita mosaiikkeja.

Amilian kertomukset ovat el�m�nmakuisia, t�ynn� tulkintatiloja ja vihjeit�. Onkin kuulijasta kiinni, ett� onko Tuutulaulut varoitus el�m�n vaaroista, ja mihin viimeisen� soiva Onnellinen kaupunki lopulta virtaa. Kate Bush teki joskus varhain jotain, jossa kuljettiin yht� upeasti alkuvoimaisen rytmin verkkaisilla aalloilla, mutta Amilia on hyv�ll� tavalla hivenen muuta.

Mika Roth

---

Anthony Rausku: We�re Not so Alone

Olen toistuvasti narissut siit�, kuinka ansiokasta ja eri tavoin retroista kitararockia luova Anthony Rausku ei saa tiivistetty� juttujaan. Levyt ovat kyll� pit�neet sis�ll��n hienoja biisej�, kuten n�ht�v�sti vain fyysisen� ilmestyneen Nightmaren nimibiisi. Huipputasoa on my�s kielen yll�tt�en suomeksi hetkellisesti vaihtaneen Sielujen sinfoniaa -kiekon Hei tulevaisuus -�ss�, mutta ne kokonaisuudet. R�nsyilyn helmasynti ja taipumus venytt�miseen. Kuin vastauksena kaikkeen tuohon Rausku on julkaissut uransa lyhimm�n pitk�soiton, �vain� seitsem�n raidan ja 32 minuutin mittaisen We�re Not so Alone -levyn.

Sainko siis mit� tilasin? Kyll�, luulisin niin. Rausku kulkee edelleen menneisyydest� tuttuja linjoja, aina luotettavan varhais-Bowien ja kokeellisessa pilvess��n viihtyv�n Lou Reedin hymistess� hyv�ksyv�sti kulisseissa. Biisitrilogialla starttaava kiekko saa etenkin Trilogy II Moon Songin avulla korvan kallistumaan suuntaansa, kun juurevan v�lit�n ilmaisu ja soitinpaletti osuvat naulan kantaan. Viel� timmimp�� j�lke� syntyy, kun Eternal Life p�ristelee ys�rit niskassa halki aikain. Rausku on aina osannut sulauttaa elementtej�, mutta pata tuntuu porisevan nyt poikkeuksellisen kuumana.

Em. valioyksil�iden v�liss� kuultava The Tainted Man Hymn kruunaa albumin vahvan keskivaiheen, menon �ityess� suorastaan Blue �yster Cultista muistuttavaksi ilonpidoksi. Nopean alkukiidon j�lkeen laskeudutaan melodisempaan ja py�re�mp��n osaan, jossa vaihdetaan askelta ovelasti ja otetaan harmoniset palat tuosta vain haltuun. N�in progeista ja silti raikasta Rauskua on harvoin tullut kuultua. Kikkailuhan herralta on aina luonnistunut, mutta nyt brassailu vaihtuu duunarihenkiseen rehelliseen puurtamiseen. Tietysti kaikki on rockin(kin) saralla kiinni mielikuvista, mutta nyt kuvat vain osuvat kohdilleen.

Rausku boogaa, progeilee ja rokkailee, eik� levy vuodessa -tahti tunnu verottavan luovuuden l�hdett�. Nostankin tuoreen kiekon jopa unohtuneeksi klassikoksi luettavan 1984-pitk�soiton tasolle, vaikka levyt tyystin toisista maailmoista ovatkin kotoisin. Eip� nelj�n vuosikymmenen takainen artisti olisi toisaalta tainnut pysty� luomaan viel� ankkuri We�re Not so Alonen kaltaista helme�, jonka hitaasti purkautuvassa rakenteessa on huimat m��r�t voimaa.

Mika Roth

---

Blizzard Of Ozzmond: Shalala-Love

Hersyv�sti nimetty Blizzard Of Ozzmond on albumin saatesanoja mukaillakseni positiivisella energialla rokkaava ja viihdytt�v� punk-trio. Juuriltaan sooloproggiksena jo vuonna 2012 k�ynnistynyt kehitys johti vuonna 2019 nykyiseen trio-muotoon, kun Ozzmondin tueksi riensiv�t toverit Denando ja Harmond. Sittemmin shalalaat ja jeejeejeet ovat saaneet kajahtaa kaikkien l�hist�lle osuneiden riemuksi isommin soiden.

N�ht�v�sti Shalala-Love on trion debyyttialbumi, jolta ehdittiin jo alkuvuodesta lohkoa pari sinkkuakin. Sinkut edell� levy ei kuitenkaan k�ynnisty, sill� kyseiset k�rkibiisit soivat vasta kiekon j�lkimm�isell� puoliskolla. Eik� matka levyn halki ole mik��n tavattoman pitk� ja kivikkoinen, koska kokonaismittaa kymmenen raidan punketirollipaketille ei kerry edes 27 minuuttia. Eik� t�ss� toisaalta venyttely� kaivatakaan, koska esimerkiksi Lovers Town ja Rock Your Heart Out saavat kaiken oleellisen pakettiin mainiosti alle 140 sekunnissa. Eik� Yesterday�s Wounds toisaalta vesity mihink��n plus kolmessa minuutissa.

Hieman nurinkurisesti Shalala-Loven suurin ongelma onkin tarpeettoman suuri helppous ja suoranainen kitkattomuus, joka tahtoo livauttaa mainiot rallit yhten� kiilt�v�n� helminauhana tuosta vain loppuun asti. Rebel Friendin naurettavan tarttuvat koukut sent��n raapivat muistiin syvempi� uria ja supernopeaksi jalostettu Idiot Race saa pohtimaan ys�rin suurimpia jenkkipunkpoprokkareita, mik� ei tietenk��n ole pahitteeksi t�ss� yhteydess�. Sinkuista Jussi Erosen kanssa ikuistettu Time To Go Home tarttuu my�s tavalla, joka saa tervankin kadehtimaan.

Shalalaat ja jeejeejeet kaikuvat kiistatta ilomielisesti, eik� t�m�n kiekon ��rell� tulla taatusti n�kem��n pitki� naamoja. Ep�ilen kuitenkin trion toimivan tehokkaimmin livetilanteessa, kun yleis�� p��st��n laulattamaan ja viihdytt�m��n koko rahan edest�. T�ss� ja nyt punk on rakkautta punaisen kaikissa s�vyiss�.

Mika Roth

---

Huiputus: Ei kest� kiitt��

Seitsem�n biisi� ja alle 25 minuuttia eiv�t numeroina varsinaisesti t�yt� pitk�soiton kaikkia mittoja, mutta Huiputus-yhtyeen kiekko tuli silti nostettua mukaan koosteeseen. Eik� v�hiten taannoisen Maaillman laidalla -sinkun ansiosta, joka esitteli allekirjoittaneelle oululaisen kitararockb�ndin taituruutta.

Albumin avaava ykk�ssinkku on edelleen huippuluokan annos energisyytt� ja r�iskyv�� voimaa, josta kelpaa ottaa niin mallia kuin inspiraatiotakin. Melodisemman, verkkaisemman ja maalailevamman tyylin laitaa edustaa puolestaan ankkuriksi sijoitettu kakkossinkku Onni, joka vasta toisena siivuna pystyy puhkaisemaan nelj�n minuutin haamurajan. Jotain voimien riitt�vyydest� kertonee se, ett� toinenkin plus neliminuuttinen veto kuuluu niin ik��n kiekon parhaimmistoon. Huippuvuorilla ottaa aikansa ja p��see ns. vauhtiin vasta minuutin kohdilla, mutta koko k�ytetty aika on t�ysin perusteltu. On haastavaa maalailla murheettomia maisemia uskottavasti, joten hattua p��st� moisen ihmeen osuessa kohdalle.

Maalailu siis hallitaan isommilla teloilla, mutta osaa Huiputus kirist�� my�s lyhyemm�ll� sek� nopeammalla ratakierroksella olennaiset asiat pakettiin. Kivikasvon puristelu ja kiristely otti aikansa asettua, mutta t�m� pari astetta franzferdinandmaisempi muoto osoittautui jo parin kierroksen j�lkeen oikeaksi j�ttipotiksi. Inkluusio r�hj�� jo l�hes punkahtavalla tavalla, popahtavaa tarttuvuutta kuitenkaan unohtamatta, eik� py�r� l�hdet� nytk��n hahmottelemaan sen kummemmin uudelleen suunnittelup�yd�n ��ress�. Kakkosraita Vaaranpaikka vihjailee my�s nykiv�mm�n rakenteensa kautta, ett� t�ss� ollaan vasta matkan alussa, ja taskuista l�ytyy vaikka mit� viel� t�ll� er�� jemmaan j��v��.

Tarina ei kerro, mihin kiekon otsikko viittaa, mutta min� kiit�n reippaasta seitsem�n rallin joukosta. Maailma ei ehk� mullistunut, vaan se saattaa olla himpun verran mukavampi paikka el�� ja ihmetell� elon kulkua. Enk� huiputa yht��n todetessani noin.

Mika Roth

---

Lytt� & Tohtori Getto: Kaks nimee

Lytt� & Tohtori Getto on kahden rap-artistin projekti, jossa yhdist�vi� tekij�it� ovat ainakin Jyv�skyl� ja nyttemmin jo hajonnut Korstoraatio rap-yhtye. Kaksikon ensimm�inen yhteislevy ilmestyi loppuvuodesta 2020, mik� antoi proggikselle hieman pandemia-viritelm�n leimaa, mutta toinen kierros osoittaa panospinojen olevan kasvussa p�in. Saatekirjeen ylimm�ss� otsikossa seisoo �Elegantin l�hi�r�pin uusi kulmakivi�, vaan kuinka perustukset kest�v�t paineen?

Kaks nimee ilmestyi itse asiassa jo maaliskuun alussa, joten jylh� julistus on ehtinyt verkon testipenkkiin. Etenkin Gettomasan kanssa ikuistettu biisipari Masa Interlude (BANG) / Turhaa iskee mukavasti nen�n niskaan. Ensinn� mainittu synkistelee kovilla soundeilla ja v�kev�n ys�rill� otteella, paukkeen kertoessa kylm�� tarinaansa. Interlude varastaa melkein show�n, mutta Turhaa rullaa sittenkin rennommalla viballa sis�kaistalta ohi. Auringons�teit� sekaan tuo torvisoundi ja alakerrassa vaeltava kuvio, joka koukuttaa kertos�keeseen johdattelevassa rakenteessa. Vahvaa jatkumoa tukee nimiraita Kaks nimee, jonka tuhti soundimaisema ei j�t� paljoa mussuttamisen varaa, nyt tuntuu iholla asti.

Vahvasti j�lkipainotteisen kiekon A-puoli j�� helposti sivuun, mutta jos avausraita Paska droppaa j��kin l�hinn� uhon asteelle, osaa toisena soiva Mun maineel pt. 2 olla muutakin kuin vain debyytin raidan muuntunut muoto. Kakkonen ohittaa harvoin ykk�sen, mutta nyt taisi k�yd� kummised�t ja imperiumin vastaiskut.

Kahdeksan raidan ja alle 23 minuutin mitassaan Kaks nimee -levy t�ytt�� h�din tuskin pitk�soiton mittoja, mutta pienemm�t ulkopinnat k�tkev�t sis�lleen isompaa soundia ja fiilist�, kuin mit� ensin ehk� uskoisikaan. Lytt� & Tohtori Getto ovat oivaltaneet karsimisen jalon taidon, eik� kolme minuuttia ylity kuin kahdella raidalla. Eik� tarvitsekaan ylitty�, sill� juuri t�ss� muodossa asiat kiteytyv�t ja tila tiivistyy herkullisesti. Eleganttia? Ehkei ihan perinteisell� tavalla, mutta on t�st� kunnon kulmakiveksi, jolle sopii rakentaa lis��kin.

Mika Roth

---

Notio: Worldview

Melodisen metallin progressiivisempaa laitaa kartoittaa huikealla konseptialbumillaan Notio. Siin� miss� t�t� nyky� yksin Albert Ollin muodostama Notio oli Lucid Dreams for Sale -pitk�soitolla viel� duo, on muoto muuttunut, jalostunutkin. Levyjen v�liin j��neet viisi vuotta ovat olleet kaikkea muuta kuin helppoja planeetalle, joten uuden kiekon Gaia-teoriaa my�t�ilev� tarinankuljetus on n�ht�viss� reaktiona kaikkeen tapahtuneeseen.

Worldview laittaa pohtimaan, kuinka ymm�rr�mme todellisuuden ymp�rill�mme, miten n�emme maailman ja mit� se meille edustaa. Sen kummemmin levyn isoa juonta spoilailematta sanottakoon, ett� ihmiskunnan vuokrasopimus planeettansa kanssa on p��ttym�ss� � ainakin mik�li p��henkil�n n�kyj� sek� puheita on uskominen. T�m� johtaa tietysti pohdintaan siit�, mit� on hulluus ja kuka lopulta pit�isi sulkea mihinkin instanssiin. Niin tai n�in, Worldview on tempoileva ja energinen pitk�soitto, jolla aiempi raskaus on kehittynyt kohti entist�kin arvaamattomampaa suuntaa. Sinkkuraita Vis Majorin tuskaisuus saa liekit nuolemaan jo tienoita, eik� r�j�htelev� Absurd k�yt� suotta kovia sanoja sek� termej�.

Notion ilmaisun siirtyess� ��rimm�isille rajoille joutuvat melodiat melkoisiin sterssitesteihin, jotka hetkitt�in tuntuvat jo riipiv�n musiikin osiinsa. Ja juuri tuota veitsen ter�ll� taiturointia itse teksti tietysti kaipaa, jotta kovat viestit varmasti v�littyv�t. Kuolema on Worldviewin p��asiallinen teema hyvinkin erilaisilla tasoilla. Kaiken p��ttyminen voi tuntua kuristavalta, vaan ehk�p� se toimii samalla uuden alun siemenen�, koska mik��nh�n ei todellisuudessa koskaan lopu t�ysin, kaiken ollessa ikuisessa kierrossa. Olemmehan mekin vain t�htip�ly� hiukan erilaisissa kuorissa.

Worldview on melkoinen annos melodista ja massiivista progemetallia, vokaalien jylistess� ja soiton runtatessa kuulijaa hitaasti permantoon. ��nimaisema ei kuitenkaan tukahdu massasta, koska kaikki on rakennettu suorastaan mestarillisesti. Melkoinen kiekko, monellakin tapaa.

Mika Roth

---

The Empire Strikes: Motell Scandinavia

The Empire Strikes seikkaili taajaan Desibeli.netin sivuilla vuonna 2019, Charm-pitk�soiton viimeistelless� mainion vuoden. Pandemia viskoi vauhtiin p��sseen action rock -ryhm�n rattaisiin kapuloita, eik� mainiota nousukiitoa pystytty hy�dynt�m��n � mik� tietysti sylett�� yh� hieman. Vaan samalla ladottiin ensimm�isi� perustuksia nelj�nnelle pitk�soitolle.

Sulun vain jatkuessa ja jatkuessa alkoivat biisikyn�t sauhuta ja loppuvuodesta 2021 on pistetty taas pihalle tasaiseen tahtiin sinkkuja, jotka alkuvuodesta sidottiin Motell Scandinavia -albumilla yhteen. Eik� action rockinkaan saralla mit��n kannata tehd� uudestaan, ellei siihen pysty lis��m��n kerroksia, tai kierroksia, tai kumpaakin. Motell Scandinavia t�ytt�� tuon tilauksen, eik� jousia, puhaltimia, perkussioita, kiippareita ja kuoroja ole pihdattu. Nimikappale sai alkunsa Rocky Horror Picture Show�n ja Eaglesin legendaarisen Hotel Californian p��dytty� suunnittelupaperilla samaan yht�l��n. N�in syntyi nimibiisi Motell Scandinavia, joka saa viitoittaa tiet� syvemm�lle korven siimekseen.

Okei, etenkin nimikappale saa pohtimaan, josko kaikkea on jo kertynyt liikaakin. En kiist�, etteik� pidemp��n kuuntelussa ollut kiekkoa osaa olla toisinaan h�mment�v�, mutta hitaasti l�hes kaikki alussa vihkoon rustatut miinukset ovat k��ntyneet plussiksi. Isoja k��rej� villitsev� License to Thrill osuu keskelle silmi� ja Flowers, Peace and Love and Rock �n Roll on oikeastaan kaikkea muuta paitsi kukkaisvoimaa. Sinkkujen takana Burning Heart palaa kirkkaalla liekill� ja starttiraita Charlatan rusauttaa elokuvamaisen vaihteen silm�st� sis��n, niin ett� t�hdet silmiss� vilkkuvat.

Kyll�, Motell Scandinavia on kaikkea enemm�n, korkeammin pinottuna ja pidemm�lle jalostettuna, mutta kaiken alla sykkii aito ja alkuper�inen rock�n�rollin syd�n. Jokainen raita pohjaa ykk�sluokan ideoihin, joita on vain t�ll� er�� jalostettu viel�kin pidemm�lle. Nyt kuuluisa taivaskaan ei taida toimia en�� rajana.

Mika Roth

---

Toni Haaksiluoto: Kohti y�t�

Miltei vuosi sitten Toni Haaksiluoto avasi soolouransa n�ytt�v�sti Kohti y�t� -sinkulla. Monessa mukana ollut artisti l�ysi tuolloin itsest��n hiukan Nick Cavea ja kenties ripauksen my�s siit� toisesta suuresta mustiin pukeutuneesta miehest�. Sinkkuja on sittemmin julkaistu nelj� lis�� ja ne kaikki muodostavat yhdess� muutaman muun raidan kanssa Kohti y�t� -soolodebyyttialbumin.

Aiemmin ymm�rt��kseni l�hinn� englanniksi itse��n ilmaissut Haaksiluoto on ottanut �idinkielest��n tehot irti, tai ehk�p� t�llaiset rappioromantiikkaakin viistelev�t tekstit vain osuvat korvaan otollisemmin ensimm�isell� kotimaisella. Niin tai n�in, Lasinen el�m� kilisee kuin pitk�ripaisen l�hitienoo aamuyhdeks�n j�lkeen ja Peeping Tomin k�rvistelev� kertoja n�kee punaisten verhojen lepattavan � liev�sti vinksahtaneen mielens� perukoilla nyt ainakin. Lankeemaan nostaa kierroksia ja kirist�� ruuvia, mutta tumman rockin kimalletta ei rasiteta onneksemme liiaksi.

Mit� on synti, mik� m��ritt�� ns. pahan ja hyv�n v�lisen sumuisen rajavy�hykkeen? N�ist� on kerrottu tarinoita aikojen alusta saakka, eik� Paha matka edes yritt�ne l�yt�� sen kummempaa vastausta, kuumeisen rytmin keinuessa eilisest� huomiseen. Kun mik��n ei riit� pukeutuu synti samettiin ja himon herkullisuus lupaa seitsem�nnet taivaat, tietysti. N�iss� tarinoissa seurauksista ei v�litet� tuon taivaallista, koska pelastus tuntuu karanneen jo poloisten sielujen tavoittamattomiin.

Kohti y�t� onkin kuin matka halki Fellinin Rooman, jossa mik� tahansa on mahdollista, kunhan et laske askeleita tai hintaa sielullesi. Rautalangan piirrelless� karmeihin liikkuu jokin raskaampi varjoissa ja ehk�p� mukana on pieni annos pohjoisen iskelm�rockinkin turmiollisuutta, joka kuiskii v�sym�tt� korvaan salaisuuksiaan. Ja jossain siell� tummapukuiset herrat katselevat t�t� kaikkea hyv�ksyv�sti ny�kk�illen.

Mika Roth