Tekramütisch: Dictum & Factum

Joensuusta jysähtää 11 kerran isommin, kun Tekramütisch paketoi 11. tuotantokautensa siististi nippuun. Napakkaan 40 biisin joukkoon mahtuu monenlaista ahdistusta, ajatusta ja aivoitusta, mutta myös hilpeitä, hauskoja sekä hersyviä hetkiä. Numerologiaa voi haistella mm. biisijärjestyksistä, kikkailua ja hyväntahtoista kieroilua ehdottomasti, mutta nehän ovat olleet osa kokemusta jo alusta saakka. Long live outorock!

Tekramütisch Suomi

Tekramütisch, eli monitaiturit Jukka Hyrkäs, Toppo Koponen sekä sivustalta ison kuvan täydentävä kansitaitelija Laiska Lajunen, on musiikkia luovana yksikkönä saavuttanut mahdollisesti oman kukkulansa laen. Joidenkin mielestä tuo tapahtui jo aikaa sitten, mutta herrain rennolla tavalla hämmentävä – ja usein myös hämmentävällä tavalla rento – outorock on toimintakausien karttuessa jalostunut kuin itsekseen eteenpäin.

Olen tuskin ainoa, joka pitää jo jotain aiemmista tuotantokausista sellaisena kultakautena, jota enää kaipaillaan – mutta näinhän se taitaa mennä aina pidemmän uran luoneen bändin kanssa. Tekramütischin eduksi on kuitenkin sanottava, ettei se ole pahemmin juuttunut paikoilleen, vaan osaa yhä tuuppia ja törkkiä niin muita kuin itseäänkin kohti seuraavia seikkailuja. Tämäkin 40 biisin joukko pitää sisällään jälleen nipun sanalla sanoen loistavia hetkiä, jos nyt niitä toisiakin on toki isossa setissä mukana. Samoille vitseille voi nauraa useampaankin otteeseen, kunhan ne osaa pukea uusiin vaatteisiin ja soundivaattureina nämä herrat ovat suoranaisia mestareita.

Tekrojen soundi on monesti näennäisen matalateknistä, mutta hiukankin tarkempi tutkiminen paljastaa pintojen alta huimia syvyyksiä. Kafkamainen Pulassa on huimaava puolitoistaminuuttinen, jossa kertojan ahdistus ja tilanteen absurdius nousevat potenssiin. Kuka nyt karhunrautoihin voisi juuttua keskellä kaupunkia, eikä kukaan tietenkään auta sinua, vaikka kuinka ollaan kävelykadun varrella. Samaisen Ei tartte auttaa -albumin Purkassa käy myös opintomatkasta pieneen tilaan, jossa jokainen vingahdus, nuotti ja yllätysefekti on kohdillaan. Tästä on kuulkaa metrimeininki kaukana, vaikka monet pitävät Tekrojen teolliselta haiskahtavaa musiikinluomista jotenkin ’vääränlaisena’.

Kuten jo alussa totesin, ahdistus ja paine ovat kappaleissa kuin ilma ja vesi. Läsnä oikeastaan kaikkialla, eikä niitä ilman voisi tekraversumia edes oikein kuvitella. Negatiivisiksikin tulkittavat voimat eivät kuitenkaan nitistä biiseistä iloa ja taklaa hauskuutta, vaan kääntyvät toistuvasti positiivisiksi pyörteiksi. Toki huumorin kukat tahtovat olla terälehdiltään tummempia lajikkeita, mikä tekee tarttumapinnoista taatusti piikikkäämpiä, mutta hurtissa huumorissa on vipunsa. Monesti elon armoton vasara lyö alas, mutta lattiasta noustaan toistuvasti kuin Jake ja Elwood konsanaan. Pölyä hiukan puvuista pyyhkien ja cooliutensa sangoista tiukasti kiinni pitäen.

Tupla-albumin kappaleet on ripoteltu parittomuutta ja parillisuutta korostaen. Tuottaahan kaksikon kumpikin musiikkimateriaalin tuottaja 50 % kuultavasta. Liekö käytössä sitten höpsismi vai mikä numerologinen kaava, mutta sattuman satona on syntynyt jänniä biisikaksikoita ja nippuja, jotka tavallaan jaottelevat kuultua osiin. Tietysti ihmisen mieli haluaa löytää kroonisesti kaavoja ja muotoja, vaikka sitten tyhjästä nyhjäisten, vaan mitäpä tuostakaan, nautitaan vain kyydistä.

Otsikko on Dictum & Factum, joten tietysti ykköslevy on Factum ja kakkonen puolestaan Dictum. Ykkösen parilliset biisit ovat Koposen kynästä, kuten myös kakkosen parittomat. Ja ne toiset ovat tietysti Hyrkäs-kynästä lähtöisin. Miksaus ja masterointi on tehty yhdessä, eikä siivuja ole sen kummemmin mielestäni hoonattu uusiin kuoseihin. Hyväthän ne noinkin ovat.

Kansikuva on Lajusen terävämpiä siirtoja ja summaa 11. tuotantokauden monitulkintaisesti. Haavoittunut grammari on matkalla ties minne, mutta taustan järvimaisemat ovat sentään positiivisemmat, kuin siinä Simbergin teoksessa, eikä grammari näytä saaneen selvemmin siipeensä. Neulakin lienee yhä kuosissa ja puupinnat mintissä kunnossa.



11. tuotantokausi antoi tuttua tekramaisuutta, mutta oli mukana huomattavimpiakin siirtymiä kurssissa. Arkinen piina pitää sisällään rokeinta kamaa vähään aikaan ja Onko nyt hyvä? -albumin melskaus ja jopa noiseisuus asettuvat luontevasti osaksi maisemaa. Eivät nuo sohaisut taatusti jokaiselle maistu, eikä niiden lie tarkoituskaan niin tehdä. Rosoa ja raastetta tarvitaan kuitenkin sekaan etenkin näin massiivisen musiikkiannoksen mausteiksi

Se oli sitten siinä. Myöhäiset kesälomat lienevät jo alkaneen ja katse kääntyy kohti tulevaa. 12. tuotantokausi käynnistynee jo hyvissä ajoin ennen adventtisekoiluja, vaikka markettien joulurynnistys alkaakin vuosi vuodelta aiemmin. Dictum & Factum on saatavissa niin CD- kuin C-kasettimuodoissa ja uniikki biisisekoitus takaa viihtymisen tekraversumissa. Viihtykää!

Mika Roth