Ville Leinonen: Jalokivikokoelma 1999-2006

Poko

Ville Leinosen Valumo-orkesteri on nyt siis virallisesti ly�nyt hanskat tiskiin m��rittelem�tt�m�ksi ajaksi, joten mik�p� olisikaan parempi hetki kokoelman julkaisuun. Jalokivikokoelma on tavanomainen hittej� ja harvinaisuuksia � tyyppinen kahden cd:n katsaus Leinosen Poko rekordsin suojattina viett�miin vuosiin. Ensimm�inen levy k�y l�pi Valumon julkaisemat singlet, sek� joukon suosituimpia albumiraitoja. Toinen levy pit�� sis�ll��n singlejen b-puolia, livevetoja ja muuta harvinaisempaa materiaalia. Kyseess� on siis t�h�nastisen uran kattava paketti t�lt� romanttiselta satuprinssilt� sill� erotuksella, ett� Fonalin julkaisema mainio Raastinlauluja on j��nyt edustusta vaille.

Minuun ei koskaan vedonnut tyylin� suuremmin se iskelm�rock, jolla Ville Leinonen vuosituhannen vaihteessa jyr�si itsens� tietoisuuteemme, mutta pian mies osoittikin olevansa aivan muuta kuin levy-yhti�n juoni pukea kulahtanut iskelm� nuorekkaampaan rock-muottiin. Hieno, unenomainen Kimaltavia unelmia voitti allekirjoittaneenkin sympatiat puolelleen, kun taas Uuden aamun lauluja ja Valloittaja laajensivat Valumon repertuaaria antaen siit� kuvan harvinaisen taipuisana ja musikaalisena rock-yhtyeen�.

Uudella Vakoilijat-singlell� � joka on muuten yksi Valumon parhaita esityksi� - starttaava ykk�slevy on idioottimaisesti puokkoilevasta kappalej�rjestyksest��n huolimatta vaikuttavaa kuultavaa. Leinosen s�velkyn� on ter�v� ja osuu maaliinsa tihe��n. Parhaiten kukkaniityille karkeloimaan houkuttelevat Kimaltavia unelmia- albumin timantti Kultahippuhapsi, Suudelmitar-soololta napattu sensuelli bossanova Wien ja vapautuneesti retropoppaava Piilopaikka. Pari hutiakin kahdeksaantoista kappaleeseen mahtuu mukaan: Armollinen ei kasariheviestetiikkansa takia istu kappalej�rjestykseen sitten mill��n, eik� Eriikka jylh�st� mieskuorostaan huolimatta tunnu kovin vaaralliselta.

Kakkoslevy piirt�� Leinosesta ykk�slevy� monipuolisempaa ja yll�tt�v�n relevanttia kuvaa. Hittisinglejen sijaan b-puolilla tuntuu olleen varaa my�s kokeiluun, aivan kuin menestyspaineiden varjo olisi h�vinnyt jonnekin luovuuden tielt�. Levy on paikoitellen hyvin intiimi ja esimerkiksi Hipsutuslaulussa Leinosen ��ni tuntuu tulevan aivan iholle asti. Kuiskaavan tunnelman hajottaa myrskyksi yltyv� Sataa, mutta ��rimm�isen kaunis Surusirpale palaa taas takaisin kainaloon kehr��m��n. Miinukset kakkoslevylle ropsahtaa ainoastaan perustyls�ksi iskelm�h�lk�ttelyksi j��v�st� Miljoona ruusua�lopetuksesta, jonka olisi voinut sovittaa kiinnostavamminkin.

Kaiken kaikkiaan Jalokivikokoelma on kiitett�v� l�pileikkaus Ville Leinosen t�h�nastisesta tuotannosta, joten se ajaa asiansa sellaisenaan pienist� rakenneongelmista huolimatta. Aika n�ytt�� minne herran tie vie seuraavaksi, nyth�n Leinonen on osoittanut erinomaisuutensa my�s Riston rumpalina. Monipuolinen kaveri.