Pienet

Pienet I ‚Äď Lokakuu 2006

17.10.2006


Zippo Air B.C.: Zippo

Helsinkiläinen Air B.C. jatkaa myös tällä toisella lehteemme saapuneella näytteellään ilmavan popin parissa, jossa juoksee taustalla melkoisen seesteinen ja kylmänoloinen groove. Kyseessä on siis enemmän tyylikäs juoksevuus kuin munakas rykiminen... Hyvin 80-lukuisen jylhillä koskettimilla alkava Behind The Eight Ball juoksee haaveillen, maalaten ajattoman kaunista pop-melodiaa. Tunnelman puolesta ammenetaan yöajasta ja neonvaloista. Tätä kasipalloa ei lyödä sahanpuruisella saluunan parketilla vaan kaupungin sydämessä. Tosin kappaleen kuulaus sopisi enemmän ulkotilaan kuin kellareihin. Biljarditerassi?

I¬īll Be There jatkaa melko pelkistetyn kaiuttomalla soundilla, tuoden mukaan Henna Lundbergin taustavokalisoinnin ja rauhallisemmin aaltoilevat s√§vyt. Kiireett√∂min ja riisutuimman oloinen s√§vellys Opposite Oval 83 tuo tunteen parhaiten esiin ja onnistuukin luomaan viihdytt√§vimm√§n tunteen. Pianon √§√§reen rauhoittuva No Names nostaa my√∂s hymy√§, joten parasta Air B.C. -osastoa l√∂ytyy t√§ll√§ kertaa loppulevylt√§.

Ilkka Valpasvuo


DG Daddy Giljoteen

Helsinkiläinen Daddy Giljoteen on ruutirootsin lipunkantaja ja saanut pyöräytettyä nyt ulos omaa nimeä kantavan promokiekon. Tulevan albumin henkeä esittelevä kolmen biisin lätty esittelee yhtyeen rokkaavana ja tiukkana ryhmänä, jonka käsittelyssä blues ja hard rock kävelevät sulassa sovussa sisään kuuntelijan korvista ja saavat tärykalvot rytisemään.

Keinot ovat perinteiset. Särö kaakkoon, ronski ote kitarasta ja ei kun veivaamaan. Kitaristilaulaja Taylorin ääni tuntuu tulevan sieltä munaskuista asti ja kertoilee hauskoja tarinoita suoraan syvästä etelästä. Kolmessa minuutissa on pakko selvitä yhdestä biisistä, eihän sitä enempää kunnon rhythm and bluesissa tarvitakaan ja huuliharpputaitojakin väläytellään hetkellisesti. Erityiskiitos menee loistavalle Jorgen ja vierailevan (sittemmin ryhmään Jorgen tilalle liittyneen) Vänni Väänäsen lyömäsoitinten käytölle, joka tekee levyn kuuntelusta nautinnollista mielikuvamatkailua. Kymmenisen minuuttia on turhankin nopeasti ohitse ja levyn pistää pyörimään uudelleen saman tien kuuntelun jälkeen. Kyseessä on sen verran joutuisaa ja maukasta menoa. Nyt kun herrat saisivat vielä rakennettua kunnon puolituntisen kiekon, niin loistava rockbailulevy olisi valmis. Sombrero päähän ja istumaan luonnon helmaan! Syksykin asettuu uomiinsa näillä eväillä. Erinomaisimpana hetkenä voidaan nostaa John the Baptist, jonka rento härskiys nostaa hymyn huulille vähemmän huumorintajuttomallekin veikolle.

Mikko Lamberg


Through My Eyes Ever Since The Day: Through My Eyes

Turkulainen Ever Since The Day aloittaa kolmen biisin demonsa erittäin hyvin. Vuonna 2005 perustettu nelikko lähtee Crashillä liikkeelle rauhallisen leijailevalla melodisella rockilla. Kari Koposen laulu miellyttää korvaa eikä ääntäminenkään kärsi kuin pienestä töksähtelystä. Kiivaampiin rykäyksiin yltävä maalailu kuorrutetaan vielä stemmoilla, joita olisi ehkä voinut hyödyntää enemmänkin. Lopussa kappale lähtee rennosti jyräävän riffin ja tiluttelun kautta hakemaan kliimaksia, joka ei vielä ihan täysin löydy. Vaikka paketti on aloituksen kohdalta hyvin kasassa, ei ESTD sinänsä esittele mitään kovin uutta hienoutta. Omalla tummasyisesti leijailevan modernin rockin sarallaan nelikko toki kuulostaa ihan hyvältä. Mutta kuinka pitkälle se riittää?

Falling To Pieces onnistuu kuulostamaan yhtä lailla tasapainoiselta ja kiireettömältä, Sanctuary lähtee selkeästi kiivaammin. Ei Through My Eyes kyllä juurikaan häviä valtaosalle vastaavanlaisista yrittäjistä ja demoksi äänite onkin erittäin valmis. Se klassinen massasta nostavan omaleimaisuuden löytäminen lienee sitten se seuraava haaste...

Ilkka Valpasvuo


Getting There Johnny Superhero: Getting There

Yll√§tt√§v√§n moni rakentaa jos mink√§laista hirvi√∂t√§, mutta harvempi panostaa supersankariin. Enimm√§kseen Suomen Turusta kotoisin oleva maanisen melankolinen indie-rock ‚Äďyhtye Johnny Superhero syntyi vuonna 2003 ja on t√§h√§n menness√§ astunut julkisuuteen arvostelussa oleva pikkukiekko mukaan lukien kahdella demolla sek√§ muutamilla keikoilla. Johnny rakentuu Tuomas Lankisen tarjoamasta rytmist√§ ja Matti Vasasen alap√§√§st√§, Eetu Braggen ja Antti Reikon kitaroiden toimiessa k√§sin√§. P√§√§ ja persoona kuorrutetaan viel√§ Reikon korkealta kaartavalla rauhallisella laululla, jonka luoma rauhan tunne tuo mainiosti vastapainoa v√§lill√§ hyvinkin kiivaasti sy√∂ksyville s√§r√∂ille.

Nelikko on osannut oivallisesti nimet√§ rakennusaineensa saatteessaan, joten k√§ytet√§√§n hiukan vastaavia muotoja t√§ss√§kin: Weezer/The Posies-tyylinen pop kohtaa Velvet Undergroundin tai Sonic Youthin kitaroinnin ja juoksee el√§v√§isesti Mars Voltan ja Toolin taidolla k√§ytt√§m√§ll√§, polveilevalla rytmipohjalla. T√§h√§n lis√§isin viel√§, ett√§ yhtyeen ehdottomia vahvuuksia on taito uskaltaa my√∂s luottaa niihin hiljaisempiin hetkiin ja kiirett√∂m√§√§n raukeuteen. N√§m√§ luovat kokonaisuudesta sen verran ilmavan ja irtonaisen, ett√§ haaveellisuudesta nousevat iskuriffit eiv√§t k√§√§nny pelk√§ksi junttaukseksi. Kolmen kappaleen n√§ytteelt√§ l√∂ytyy niin nopeampaa kuin haikailevampaakin puolta. Akustinen ja kuulaan rauhallinen We¬īll Keep Running Till We¬īre Nowhere on hieman toista maailmaa, muttei mik√§√§n harkitsematon hutaisu vaan koko levyn vieh√§tt√§vin s√§vellys ‚Äď kauniisti hymy√§v√§ n√§pp√§ily. T√§m√§n koosteen lupaavimpia.

Ilkka Valpasvuo


Demo 2006 Liplock: Demo 2006

Espoolainen Liplock l√§htee mukavan riehakkaan rempse√§ll√§ rokilla heti nelibiisisen n√§ytteens√§ alusta l√§htien. Nelli Perkki√∂n punkahtava, jykev√§sti ja leve√§sti kaartava laulu tuo mukavasti persoonaa, letke√§sti nytkyv√§ soitto yhdistettyn√§ tiukkaan eteenp√§in puskemiseen vakuuttaa aina vaan paremmin edett√§ess√§ pidemm√§lle. Hivenen kepe√§mmin k√§ynnistelev√§ Pressure paljastaa Nellin √§√§ness√§ olevan hiukan viel√§ treenaamista, mik√§ paistaa hiljaisemmissa hetkiss√§. √Ą√§ni on silti mukavan kantava ja neito k√§ytt√§√§ sit√§ hyvin. Parasta touhussa on sen mukaansa tempaavuus ‚Äď koko ajan tekee mieli l√§hte√§ jammailemaan mukaan. Kun my√∂s Hotskiniss√§ ja Impress Mess√§ on samanlaista tekemisen iloa ja menev√§√§ tenhoa, voi sanoa Liplockilla olevan hyvin pullat uunissa. Svengaavaa, mutta my√∂s tiukkaa rokkiveivausta.

Ilkka Valpasvuo


Lockman Lockman

Bo Diddleyn juureva rock kohtaa Televisionin kieron indiekitaroinnin, siinäpä helsinkiläisten pitkän linjan rokkareitten perustaman Lockmanin teesit. Verrokeiksi tarjotaan mm. New York-punkkia, The White Stripesia, Tuomari Nurmiota ja Nights Of Iguanaa. Neljän biisin demollaan yhtye esittelee osaamistaan rouhean, mutta pienieleisesti astelevan rockin parissa, johon Heikki Portaankorvan toteava laulu sopii mainiosti. Välillä hiukan revitelläänkin. Vaikka homma rullaa rupisen raskaasti, pysyy yleisilme melko kepeänä. American Baseball Cap jopa virnuilee rennosti. Tietysti hyvästä kaavasta toivoisi jatkossa syntyvän näitäkin vahvemmin mieleen jääviä veisuja, mutta hyvällä tiellä tässä ollaan.

Ilkka Valpasvuo


Lubomir: Promo 2006

Tamperelaisen Markku Jylh√§n yhden miehen orkesteri Lubomir liikkuu t√§ll√§ nelj√§n kappaleen n√§ytteell√§√§n entist√§ enemm√§n ambient-maailmoissa, uneliaasti maalailevien instrumentaalien parissa. Avausraidalla Crimson Idol harvat ihmis√§√§net tuntuvat olevan vain hetkitt√§ist√§ metallista h√§ly√§ ‚Äď p√§√§asiassa seilaillaan avaruudessa rauhallisen sulavilla liikkeill√§. Under The Wheels Of The Sun on selke√§sti r√§v√§k√§mpi ja juoksevammin sykkiv√§ ambient-elektro-pl√§j√§ys, josta progressiivisuuskaan ei ole aina kaukana. Massive Attack on aika selke√§ viittaus, vaikka ihan yht√§ tummaa ei Lubomirin leijailu olekaan. One Man Band mukaan ottama laulu on kaihoisaa, haikean melankolista kiireet√∂nt√§ pohdiskelua, joka edelleen tuntuu liikkuvan samoilla kulmilla edellisen kanssa. L√§ht√∂laskennalla k√§ynnistyv√§ Shogen sortuu ehk√§ hiukan liikaa √§√§nikikkailujen puolelle, mutta p√§√§s√§√§nt√∂isesti Lubomirin anti on ihan viihdytt√§v√§√§ kuultavaa.

Ilkka Valpasvuo


Silence... Mood Science: Silence Makes People Wanna Use Words

Trumpetti tuo tunnelmalliseen musiikkiin heti jazz-fiilistä, mutta enemmän Mood Science seuraa pop/rock-kaavaa, ja erityisesti urkuri on kuunnellut vanhaa progea. Bändi vertaa itseään mm. Aavikkoon, ja samanlaista simppelien melodioiden toistoa ja pirteää rytmiikkaa molemmissa bändeissä kyllä on. Aavikko vain rullaa paljon reippaammin.

Monissa demon kappaleissa on jokin hyvä osa, mutta enemmistö materiaalista on tylsähköä saman riffin toistoa. Esimerkiksi Silence Makes Us Wanna Use Words käy mielenkiintoiseksi vasta loppuminuutilla, kun rumpali vaihtaa epätasaisempaan tahtilajiin, ja hänen ja kosketinsoittajan välille muodostuu viehättävä rytminen jännite. Camel Caravan on kokonaisuutena levyn toimivin raita, sillä siinä on variaatiota koko ajan, rankasta puristuksesta fiilistelyyn.

Mood Sciencella on taitoa ja halua parittomalla rytmiikalla leikittelyyn ja muuhun kivaan, mutta yhteissoitto kaipaa vielä hiomista. Biiseihin pitäisi myös löytyä enemmän kuin minuutin verran mielenkiintoista ainesta, jotta niitä jaksaisi kuunnella.

Mikko Heimola


Varovaisen toiveikkaana Pohjoiskorea: Varovaisen toiveikkaana

Helsinkil√§isen Pohjoiskorean toinen arvioon saapunut demo l√§htee entist√§kin kuulaammin, s√§r√∂illen samalla uhkaavasti. Avausraidasta Lux nousee jostain syyst√§ mieleen valoisampi ja hengitt√§v√§mpi painos Mana Manasta ‚Äď ehk√§ se on vain tuo kertsi. Loppujen lopuksi junnausta lukuunottamatta touhussa ei ole hirve√§sti samaa. Elokuvallinen avaruus kohtaa apeahkon melankolian ja junnaavasti kaartavan s√§r√∂kitaran. Jo nimens√§ puolesta viisikossa on jotain samaa karua kylmyytt√§ kuin samoin helsinkil√§isess√§ Murmanskissa. Tosin Pohjoiskorea juoksee selke√§sti popimmin ja seesteisemmin. Huonon kasvatuksen haitari-soundi on kekseli√§s lis√§, Lohdutuslaulun tylyydess√§ se erityisesti tuo pienesti kauneutta korkealta kaartavan tumman melodian lomaan. Jani Siparin kantava √§√§nenk√§ytt√∂ on mukavan persoonalllinen. Pohjoiskorea kannattaa pist√§√§ tarkkailuun.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 6052
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs