Pienet

Pienet II – Kesäkuu 2008

30.06.2008

Ace In A Hole: Hold Forth

HC punkista viisi vuotta sitten uransa aloittanut ja siitä vääjäämättömästi kohti metallisempaan maailmaan siirtynyt Ace In A Hole on saanut valmiiksi neljännen demonsa. Kuusi biisiä ja loppuun jätetty piiloextraherkku perustuvat jokainen tuhtiin riffiarsenaaliin, jossa mm. thrash, hardcore sekä death´n´roll sekoittuvat toisiinsa persoonallisella tavalla. Pohjois-Amerikasta löytyy monia osuvia vertailukohtia, mutta silti Ace In A Hole kuulostaa tarvittavissa määrin omalta itseltään. Vokalistilta löytyy riittävästi puristusta, jotta käheä huuto kuulostaa uskottavalta ja sounditkin ovat kohdillaan. Seitsemän rallia esittelevät menevän yhtyeen, jolla on kyllä tyyliä ja taitoa, mutta jonka paketista puuttuu vielä se viimeinen silaus. Hieman lisää persoonallisuutta ja mahdollisesti rohkeampaa sovitustyötä, niin eiköhän se siitä.

Mika Roth

Black Rain Creek: Pale Southern Light

Vajaa kaksi vuotta kasassa ollut Black Rain Creek on tällä hetkellä kahden miehen perinteistä, vähän thrashiin kallellaan olevaa metallia syytävä projekti, jonka ensimmäinen tuotos on viiden raidan mittainen Pale Rain Creek. Heti alkuun on sanottava, että ryhmä kuulostaa hämmästyttävän kypsältä, tarttuvien kappaleiden muodostaessa yhtenäisen linjan. Biiseissä riittää riffiä ja laadukkaita melodioita, joten tarttumapintaa on kuin teippikerässä. Raaka vokalisointi, joka ei kuitenkaan ole mitään murinaa, tulee varmasti jakamaan mielipiteitä, mutta omaan korvaani persoonallinen laulu kyllä toimii. Nyt kun ryhmä saisi itsensä vielä keikoille, lähtisi tyylikin kehittymään enemmän oman näköisekseen. Joka tapauksessa erittäin lupaava tuttavuus, josta toivottavasti kuuluu vastakin.

Mika Roth

Coma Of Loss: s/t

Tamperelainen Coma Of Loss tarkastelee deathin ihmeitä sangen oudosta ja persoonallisesti kulmasta. Orkesterin itsensä mukaan nimetty kiekko on neljän raidan ja reilun kahdenkymmenenkahden minuutin mittainen matka äkkiväärään progekuolometallimaailmaan, jossa juuri mikään perinteinen ei näytä kelpaavan tarpeiksi. Näkemyksestä riippuen kappalenippua voi kutsua joko värikkääksi tai hajanaiseksi, itse kallistun enemmän jälkimmäisen puoleen. Pikaisesta metallitykityksestä soljutaan aina kahvimainostunnelmointiin saakka, vokaalit ovat puolestaan yhdistelmä puhetta, melodista laulua, huutoa sekä kaikkea mahdollista näiden ääripäiden väliltä. Parhaimmillaan Coma Of Loss pistää jo hiljaiseksi, mutta lähes yhtä usein tulee huteja. Ideoita piisaa mutta linjan tarkistus ja turhien rönsyjen karsiminen on tarpeen, sillä progedeath-salaatissa maistuu liiaksi silli. Outoa, potentiaalista, haastavaa, mielenkiintoista.

Mika Roth

Crimson Sun: Tears of the Dawn

Puolitoista vuotta sitten sain käsiini Crimson Sun nimisen orkesterin Tales Unseen demon, joka esitteli potentiaalisen yhtyeen, jolla periaatteessa oli jo kurssi kunnossa, mutta jolta puuttui vain omaa otetta – sekä säälliset demosoundit. Tällä kertaa soundit on ruuvattu kohdalleen ja myös se oma tyyli on selvästi löytymässä. Kiekolla ei ole kuin kaksi raitaa, mutta ensimmäisenä kuultava The Awakening vakuuttaa senkin edestä. Powerihtava ja aiempaa raskaampi melodinen metalli sekä kaunis naislaulu pelaavat jälleen mallikkaasti yhteen, ja kirkkaissa soundeissa on nyt myös riittämiin potkua. Kiekon toinen kappale ei sen sijaan yllä lähellekään sisarustaan, joten bändin potentiaali ja sävellyskynän todellinen terä jää edelleen hieman arvailun varaan.

Mika Roth

Dotma: s/t

Hyvinkääläinen Dotma aikoo saatteensa mukaan nousta seuraavaksi suureksi powermetal bändiksi, eikä tämä yrityksen ensimmäinen ilmentymä vaikuta lainkaan hullummalta. Sinfonista menoa, kaunista ja vahvaa naislaulua, sekä nopeaa kitara/koskettimet tiluttelua tarjotaan kolmen raidan verran, mutta sitä täydellistä kappaletta ei vielä tästä nipusta löydy. Pientä noottia voisi antaa myös persoonallisuuden puutteesta, mutta toisaalta – tämähän on bändin ensimmäinen kiekko, joten kehitys on vasta alussa. Sanoitukset liikkuvat puhtaasti keskiajan ja fantasiamaailmoiden keskellä, itse soundien ollessa hyvinkin moderneja, eikä demolla kuulla juuri folk-soittimia viimeisen biisin kliimaksikohtia lukuunottamatta. Taitoa piisaa, kappaleissa on mukavasti koukkua sekä särmää ja studiossa hiotut soundit vakuuttavat, joten kyseessä on täysin kehityskelpoinen yhtye.

Mika Roth

Fadeout: Keep Me On the Otherside

Reilu kaksi vuotta sitten seinäjokelainen Fadeout oli viimeksi esillä Desibelin sivuilla, kun ryhmän Behind The Figures -demo näki päivänvalon. Tuolloin yhtyeen soundissa oli tapahtunut selkeä siirtymä raskaasta metallista kohti kevyempää ja rockimpaa, paikoin melkeinpä popimpaa suuntaa, ja tuo sama kehitys jatkuu edelleen. Keep Me On The Otherside on suurimmalta osin täysin radiokelpoista englanninkielistä altsurockia, joka pohjaa voimakkaaseen kitararunttaukseen, tarttuviin melodioihin, sekä bändin napakkaan yhteissoittoon. Fadeout tuntuukin kehittyneen jälleen huimasti erityisesti ryhmänä, mikä heijastuu myös (jälleen kerran) onnistuneisiin sovituksiin. Suurin mysteeri Fadeoutin kohdalla onkin tätä nykyä se, miksi bändi on jäänyt pyörimään omakustannetasolle, vaikka rahkeita olisi vaikka mihin.

Mika Roth

Impish: Evolution 2(008)

Impish pamautti Desibelin demosedän otsalohkoon melkoisen iskun, kun Evolution 2(008) lähti ensi kertaa soimaan. Voiko näin laadukasta proge / thrash / death / hc –räiskettä löytyä Suomenmaasta vielä demotasolla? Oululainen Impish on napannut tarkoin suunniteltuun ja hienosti toteutettuun metallirakennelmaansa palasia mm. Opethilta, Strapping Youg Ladilta sekä Mastodonilta. Näistä osista ryhmä on luonut kokonaisuuden, joka kaataa väkeä kuin Niilo Yli-Vainio konsanaan. Kiekko on parhaimmillaan pitkissä instrumentaalijaksoissa, joita löytyy melkein jokaisesta kappaleesta, sillä vokalistin työ on lätyn selkeästi heikoin osa-alue. Vauhdikas raasto, nopeat pysähdykset, groovaava soitto sekä loistava tyylitaju, näillä aineksilla mennään vielä vastaisuudessa pitkälle, kunhan harvat lähinnä vokalisointiin liittyvät ongelmat saadaan ratkaistua.

Mika Roth

Lycaon: Question

Melodinen ja vähän progehtava metalli on viime aikoina kärsinyt lievästä suosion aallonpohjasta, mutta hollolalainen Lycaon jaksaa silti uskoa genren tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ensimmäisellä demollaan Lycaon esittää neljä enemmän ja vähemmän powerihtavaa sekä progehtavaa metallirallia, jotka antavat monipuolisen kuvan bändin taidoista. Ensimmäisenä kuultavan Rebornin miltei popahtava tarttuvuus kohtaa heti perään soivan What You Are? -raidan puolivälin powerlaukan. Välillä fiilistellään melkein tippa linssissä, pian taas rutistetaan tiukasti eteenpäin, vokaalien vaihdellessa vaimeasta melodisesta tulkinnasta aina mörisevään huutoon saakka. Tarvittavat palaset menestykseen ovatkin ryhmällä jo hallussa, mutta niistä ei ole onnistuttu ainakaan vielä kasaamaan voittavaa yhdistelmää. Lisää ja ennenkaikkea terävämpää koukkua tässä kaivataan, jotta hommat lähtisivät isosti eteenpäin.

Mika Roth

Sickda: Evermore

Enossa perustettu ja sittemmin Joensuuhun ja Helsinkiin muuttanut Sickda on toiminut vuosikymmenen ajan. Jonkin sortin Nirvana peesailusta lähtenyt ura on johtanut nykyiseen tilanteeseen, jossa bändin musiikkia voi kuvata melodiseksi rockmetalliksi, jossa on selkeitä vaikutteita Pohjois-Amerikan suunnalta. Bändin tuore mini on kirjaimellisesti mini, sillä kiekolta löytyy kokonaista kaksi kappaletta, jotka on pistetty studiossa narulle kolmessa päivässä. Ensin kuultava nimibiisi jyrää alternativea henkivästi eteenpäin, pienten grungre-juurten pistäessä esiin. Melodinen laulu yhdistettynä rosoiseen ja suht täyteen taustaan toimii vain tiettyyn pisteeseen saakka, minkä jälkeen tasainen ääni muuttuu tasapaksuksi äänimassaksi. Onneksi toisena soivalla Portrait of Insanitylla irroitellaan enemmän, jotta tasoitteluun saadaan mukaan vähän vaarankin tuntua.

Mika Roth

Sleigh MSN: Demo 2008

Sleigh MSN läväyttää tiskiin neljän raidan verran kuolon katkuista metallia, jossa piisaa rosoa ja säröä. Demolla tavoiteltu soundimaailma ja jotkin ratkaisut viittaavat suoraan Pohjois-Amerikan suuntaan, mutta toisaalta yhtye on melko kaukana perinteisestä metalcoresta, vaikka raakaa huutoa ja rankkaa pätkimistä jalostetaan melodisilla osilla. Jälki on tasavahvaa selvien kohokohtien ja notkahdusten jäädessä puuttumaan ja tasaisuus onkin ryhmän vakavin ongelma. Jokaisella biisillä on kyllä ideoita, mutta niitä ei pystytä ainakaan vielä hyödyntämään tyydyttävästi. Tämä ilmenee myös sovituksissa tiettynä varman päälle peluuna, mikä vie kappaleista parasta terää. Lisää vaan rohkeutta touhuun, treeniä sekä tietysti keikkoja, jotta oma soundi ja tyyli pääsevät kehittymään eteenpäin.

Mika Roth

The Goat Radio: Turning Up the Volume For Life´s Scale of Torture

Kolme vuotta telakalla virunut The Goat Radio aktivoituu uudelleen tällä kahden biisin mittaisella demolla, jolla viisimiehiseksi kasvanut ryhmä käy saman tien kiinni kraiveleihin. Homman nimi on nopea, väkevä ja ilkeä death´n´roll, jota paiskotaan pöytään niin että ranteet ruksuvat. Tyylissä on kuultavissa myös selkeitä viitteitä vanhan thrashin suuntaan. Ensimmäisenä kuultava We Buried You to the Forest on kaksikon koukukkaampi puoli, kakkosraita Destroyerin ollessa puolestaan nopeampi paahtopala. Siivuilla riittää vauhtia, vaarallisia tilanteita sekä valtavaa tunnetta, mutta kahden kipaleen annista on vaikea tehdä mitään pidemmälle meneviä arveluita yhtyeen todellisesta potentiaalista. Tämän alle seitsemänminuuttisen näytteen perusteella palikat näyttäisivät olevan ainakin osapuilleen kohdillaan.

Mika Roth

Trident: Chained to Routines

Nykyisen muotonsa vuosi sitten löytänyt Trident on pyrkinyt saamaan kiekolleen live-tilanteen rosoisuutta, eikä yritys ole suinkaan epäonnistunut. Rosoisen raastavaa ja sinne jonnekin death´n´rollin sekä hardcore metallin väliin iskeytyvää mäiskettä kuunnellessa, voikin melkein haistaa hien katkun ja tuntea lamppujen lämmön. Viidestä raidasta terävimmässä iskussa ovat avauksena kuultava The Wash sekä ankkuripaikan saanut Get Out, jonka raivoisassa vauhdissa on jotain hyvin alkuvoimaista. Puolessa välissä kuultava The Awakening venyy sen sijaan rahkeidensa yli, pysäyttänen koko kiekon hetkeksi. Tridentin rujo ja raaka metalli tuo mieleen nipun länsinaapurin kovimpia death´n´roll nimiä, mikä on aina hyvä merkki. Pistetäänpä siis nimi mieleen ja bändi seurantaan.

Mika Roth

Lukukertoja: 6614