Julien Temple – mies ja elokuvakamera
08.03.2010
Ura englantilaisen populaarimusiikin dokumentoijana on kestänyt yli 30 vuotta.
Tampereen elokuvajuhlia vietetään 10.-14.3. jo peräti 40. kerran. Juhlavuottaan viettävään lyhyt- ja dokumenttielokuvan keskeisimpään tapahtumaan odotetaan aikaisempien vuosien tapaan runsasta 30 000 kävijää. Kevättalven odotetuimmalla elokuvafestivaalilla on perinteisesti omistettu omat ohjelmistolohkonsa myös musiikkidokumenteille, -videoille ja poikkitaiteellisille musiikkiesityksille. Tänä vuonna Tampereen filkkareiden musiikkiin keskittyvässä ohjelmistossa nähdään brittiläisen musiikin uskolliselta kuvaajalta Julien Templeltä (s. 1953 Lontoossa) kolme toinen toistaan säväyttävämpää dokumenttielokuvaa.
Julien Templen ura englantilaisen populaarimusiikin dokumentoijana alkoi punk-piireistä vuonna 1976, jolloin hän ryhtyi kuvaamaan ystäviensä perustaman The Sex Pistols -yhtyeen keikkoja. Ystävyyssuhde punkin pioneereihin johti lopulta siihen, että Temple ohjasi vuonna 1980 ensimmäisen pitkän elokuvansa, Tampereellakin nyt nähtävän The Great Rock n’ Roll Swindlen. Ristiriitaisen vastaanoton saanut, valedokumentiksi naamioitu elokuva kertoo Sex Pistolsin lyhyen elinkaaren tarinan yhtyeen managerin Malcolm McLarenin perspektiivistä. Moni-ilmeinen elokuva sisältää hämmentävästi niin animaatioita, röyhkeätä parodiaa sekä Templen aikanaan keikoilla tallentamiaan katkelmia bändin hikisestä liveolemuksesta.
Kohua herättäneen The Great Rock n’ Roll Swindlen myötävaikutuksella Temple loi 1980-luvun edetessä vahvan uran musiikkivideon uudistajana. 80-luvun ensimmäisellä puoliskolla mies työskenteli paitsi uusromanttisten ABC:n ja Depeche Moden varhaisten musiikkivideoiden ohjaajana, myös The Rolling Stonesin ja The Kinksin kaltaisten nimien videonikkarina. Vuosikymmenen puoliväliin tultaessa Temple oli luonut merkittävän yhteyden itsensä rockin kameleontin, David Bowien kanssa. Yhteistyössä Bowien kanssa syntyi ensin lyhytelokuva Jazzin’ for Blue Jean (1984), jonka innoittamana Temple siirtyi suunnittelemaan uransa ensimmäistä fiktioelokuvaa. Lopputulos oli Colin MacInnesin romaaniin pohjautuva mahtipontinen musikaali Absolute Beginners (1986), joka oli ilmestyessään yksi kaikkien aikojen kalleimpia brittielokuvia. Nuorisokulttuurin noususta kertovaa elokuvaa tähdittää samannimisen hittikappaleen elokuvaan säveltänyt Bowie yhdessä nuorten Eddie O’Connellin ja Patsy Kensitin kanssa. Kriitikoiden täysin murskaama elokuva epäonnistui kaupallisesti ja oli järisyttävän budjettinsa myötä osaltaan syöksemässä englantilaista elokuvaa taloudelliseen kriisiin 1980-luvun loppupuolella. Viime vuosikymmeninä mainettaan parempi elokuva on tosin saanut ansaitsemansa armahduksen ja nostettu nuoremman sukupolven toimesta jopa pienoisen kulttielokuvan maineeseen.
Templen uran Absolute Beginners kuitenkin melkein tuhosi. Hän muutti kotimaassaan nöyryytettynä rapakon taakse Yhdysvaltoihin ja päätyi ohjaamaan uraa eheyttäneitä musiikkivideoita Michael ja Janet Jacksonille, Neil Youngille, Tom Pettylle sekä jälleen juppiaikakauden The Rolling Stonesille ja Bowielle. 80-luvun lopulla Temple palasi fiktioelokuvankin pariin ohjaten ensin episodin elokuvaan Aria (1987), jonka jälkeen syntyi pähkähullu tieteiskomedia Earth Girls Are Easy (1989). Elokuva, joka tunnetaan Suomessa vaihtoehtoisen hulvattomilla nimillä Neljännen asteen seksiseikkailut / Maan tytöt ovat helppoja paloja.
1990-luvulla Templen uran olennaisimmat työt olivat musiikkivideoita, joiden parhaimmistoon lukeutuvat esimerkiksi Blurin For Tomorrow (1993), Duran Duranin Come Undone (1993) sekä Enigman Beyond the Invisible (1996). Vuosituhanteen vaihteen jälkeen Temple on tehnyt uransa ehjimmät teokset rock-dokumenttielokuvien ohjaajana. Taidokkaasti viimeistelty The Filth and the Fury (2000) jatkoi Sex Pistols-tarinaa tällä kertaa yhtyeen itsensä näkökulmasta kerrottuna. Samalla elokuva on läpileikkaus 1970-luvun lopun Englannin yhteiskunnan tilasta ja punk-liikkeen noususta. Oman aikansa Britanniaa esittelee myös legendaarisen rock-festivaalin historiaa esittelevä mammuttidokkari Glastonbury (2006), joka muodostuu kiehtovien historialeikkeiden ja vangitsevien musiikkiesitysten kuvakollaasiksi. Tampereella nähtävä Joe Strummer: The Future Is Unwritten (2007) paljastaa Joe Strummerin todelliseksi aikamme tulkiksi. Elokuva nojaa paitsi punk-musiikin historiaan myös Strummerin elämän viimeisten vuosien aikana kehittyneeseen ystävyyteen.
Templen uusin elokuva, Suomen ensiesityksensä Tampereella saava Oil City Confidential (2009) on jäntevän film noir -henkinen dokumenttielokuva Dr. Feelgoodista. Sosiaalista maisemaa ja kulttuurista tyhjiötä tutkiskeleva elokuva on mukaansatempaava katsomiskokemus ajasta ennen punkrockin ilmaantumista.
Itselläni oli ilo tavata maestro itse viime syksynä kansainvälisellä dokumenttielokuvafestivaalilla Amsterdamissa, jossa Temple piti tunteikkaan luennon uransa vaiheista, muistellen mm. punk-musiikin vallankumouksellista vaikutusta elokuva- ja videotaiteeseen. Muistojen kaartuessa lähemmäksi tätä päivää puhkesi punaviinipullon luennon aikana kumonnut elokuvaohjaaja kyyneliin, kun puheenaiheeksi nousi miehen hyvä ystävä, edesmennyt muusikkolegenda Joey Strummer. Kauniiden ja kipeiden muistojen virrasta keskustelu eteni Templen tulevien töiden pariin. Pitkän uran luonut ohjaaja ei ole jäänyt laakereille lepäämään vaan työstää jo parhaillaan seuraavaa dokumenttia, jonka keskiössä on tällä kertaa The Kinks-yhtye.
Julien Templen ohjaamien musiikkidokumenttien lisäksi Tampereella saa ensi-iltansa Tuomari Nurmiosta kertova dokumenttielokuva Stadilaista tangoa etsimässä. Elokuvajuhlien musiikkipitoisessa annissa nähdään myös mm. sarja viime aikojen parhaita kotimaisia musiikkivideoita sekä rave-kulttuuria muisteleva They Call It Acid -dokumentti.
Lisätietoa Tampereen elokuvajuhlista osoitteessa www.tamperefilmfestival.fi.
Teksti: Otto Suuronen
Temple-kuvat: Getty Images
