Pienet

Pienet - Syyskuu 2012

01.09.2012


Burn Still Burn Still: Rise

Eestiläinen Burn Still katkaisee kolmen vuoden mittaiseksi venähtäneen julkaisutaukonsa tällä intron ja kuuden biisin mittaisella EP:llä. Tyyli on edelleen rouhea ja raskas metalli joka on suoraa sukua modernille jenkkimätölle. Mukana on pieniä metalcoren ja deathin palasia, mutta helpointa tätä on kutsua vain raskaaksi metalliksi jossa ei kromipinnoilla kukkoilla.

Vokalistin möreässä ulosannissa on voimaa ja kitaristikaksikko osaa loihtia soittimistaan tarttuvaa tavaraa, puhtaat paperit urakoinnistaan saa myös rytmiryhmä. Yhtyeen helmasynniksi muodostuukin mainioiden ideoiden toistuva hylkäys siinä vaiheessa kun biisin pitäisi nousta seuraavalle tasolle. Näin kipaleista on saatu kieltämättä napakoita, mutta samalla se viimeinen isku ja potku jäävät puuttumaan. Soundillisesti ja teknisesti virheetön tuotos josta kuitenkin tuntuu puuttuvan se omin sielu. Nyt vain rohkeampaa uskoa omiin biiseihin ja uskaliaampaa kaavojen rikkomista niin tiedä mihin vielä päästään.

Mika Roth


Ekstensio Ekstensio: Lupaus EP

Ekstensio julkaisi viime vuosikymmenen lopulla pari lupaavaa demoa joiden jälkeen bändistä ei olekaan kuultu mitään. Yhtye suorittaa paluun nyt kun talot on rakennettu ja maailmaa tutkittu, kuten saatteessa todetaan. Tyylillisesti ryhmä jatkaa siitä, mihin se jäi kolmen vuoden takaisella promollaan, eli huutokielenä toimii suomi ja jenkkityyppinen metalli on nopeaa, melodista sekä kulmikasta.

EP:n kolme kappaletta piiskataan ilmoille vartissa eik√§ turhia suvantoja l√∂ydy, mutta silti ryhm√§n kone ei l√§hde kunnolla k√§yntiin kuin hetkitt√§in. Biisien sin√§ns√§ toimivat ideat eiv√§t p√§√§se lentoon kaavoihin kangistuneen toteutuksen kerratessa turhaan niit√§ ‚ÄĚpakollisia kuvioita‚ÄĚ ja vokalistin suora huuto kaipaisi my√∂s lis√§√§ vivahteita. Vokalisoinnin yksipuisuus on paikoin erityisen harmillista, sill√§ hienot tekstit ovat yksi yhteen vahvimmista aseista. Viimeisen√§ kuultava Langennut ottaa sent√§√§n et√§isyytt√§ kaavasta ja osoittaa, ett√§ Ekstensiolla voi olla viel√§ annettavaa, kunhan yhtye saa vain vapautettua itsens√§ luomistaan rajoitteista.

Mika Roth


Extinction in Progress Extinction in Progress: Demo 2012

Alkuvuodesta 2011 perustettu ja saman vuoden kesällä nykyisen muotonsa saanut Extinction in Progress esittelee itsensä kolmen biisin mittaisella demolla. Vaasalaiset liikkuvat progressiivisen metallin louhikossa, ja nimenomaan siellä genren raskaammassa päässä jossa lohkareiden massat ovat jo melkoisia.

Siivut ladataan maisemaan alle kymmenessä ja puolessa minuutissa, joten mihinkään kovin mahdottomiin rakennelmiin ryhmä ei ryhdy. Kulmat puserretaankin suoraksi kun pääosin nopeatempoiset kipaleet seuraavat toisiaan, mutta nopeus ja suoruus kääntyvät monissa kohdin bändiä itseään vastaan, sillä biisien ideat tuntuvat hiukan katoavan näin pikaisissa käsittelyissä. Flirttailu modernin jenkkimetallin kanssa toimii mukavasti ja tuota suuntaa yhtyeen soisi tutkivan vastaisuudessa enemmänkin.

Puserrus on siis kovaa mutta lopputulos on aineksiinsa nähden harmillisen tasainen. Pienistä moitteista huolimatta yhtye on silti erittäin kehityskelpoinen, nyt vain lisää poltetta ja voimaa niin kyllä se siitä.

Mika Roth


Kausalgia Kausalgia: Farewell

Kausalgia niitti kiitosta Desibelinkin sivuilla, kun yhtyeen ensimmäinen promo esitteli vantaalaiset metallikansalle. Puolitoista vuotta myöhemmin alkuun projektimaisesta Kausalgiasta on kasvanut ihka oikea yhtye ja viisimiehinen ryhmä läsäyttää nyt tiskiin neljän kappaleen sekä yhden piiloraidan mittaisen kakkoskiekon.

Tyylilajina toimii dark-metal, mutta viitteet niin kuolotteluun kuin suomalais-ugrilaiseen folk-metalliinkin ovat helposti aistittavissa. Tunnelmallinen ja tumma metalli maalailee paikoin suuria kuvia, mutta soitossa riittää myös rosoa ja hetkittäin herrain metalli käy jo hyvinkin kulmikkaaksi rutisteluksi. Tässä kauniin ja raastavan yhdistelyssä piilee Kausalgian voima, eikä tarttuvista melodioista ja toimivista sovituksista ole ainakaan haittaa. Esiintymiskielenä toimii pääosin englanti, mutta suomeksi laulettu Lupaus istuu myös mainiosti mukaan kuvaan.

Kausalgian kehitys on ollut nopeaa ja toisella pikkukiekollaan kaikki alkaa olla jo valmista, joten siirtyminen seuraavalle tasolle ‚Äď sek√§ pitk√§soittojen pariin ‚Äď olisi t√§ysin oikeutettua. Ainoa pienen pieni moitteen sija l√∂ytyy siit√§, ett√§ biisej√§ voisi hiukan tiivist√§√§ katkomalla joitain r√∂nsyj√§. Pistet√§√§n silti nimi yl√∂s ja alleviivataan sek√§ ympyr√∂id√§√§n se.

Mika Roth


Mörbid Vomit Mörbid Vomit: Demo 2012

Kuvaavan (ja kuvottavan) nimen itselleen löytänyt Mörbid Vomit on lahtelainen alkuvuodesta 2012 perustettu metalliryhmä. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole kuitenkaan mikään huumori-projekti, sillä tällä ryhmällä riittää otetta, taitoa ja näkemystä vaikka muille jakaa. Tyylilajiksi on valikoitunut mustin ja raskain dööttis, jossa kitara puskee hampaat kurkun perille alta aikayksikön.

Rieskan neljä biisiä ovat sen verran tasokkaita, että ne voisi paiskata vaikka saman tien studio-albumille, joten saatteessa mainitut levytyshaaveet saattavat hyvinkin toteutua jo lähitulevaisuudessa. Lahtelaisten death pysyy tiukasti kiskoillaan ja genreloikinta jätetään muille. Mikä parasta, ryhmä sorru myöskään puuduttavuuteen, sillä ensiluokkaisessa rätkeessä on riittävästi vaihtelua, tarttuvuutta ja käännöksiä, jotka pitävät metallin virtaavana ja elinvoimaisena. Tämänkertaisen demonpinon ehdotonta kärkikastia, joten pistäkäähän nimi muistiin jos raain mahdollinen svedu-kuolotus kuuluu suosikeihin.

Mika Roth


No Second Thought No Second Thought: Against the Odds

Metallisesta hardcoresta itselleen tuvan rakentanut No Second Thought pit√§√§ p√§√§majaansa Pori-Harjavalta ‚Äďakselilla. Tarina ei kerro onko t√§m√§ kahdeksan rallin ja karvan p√§√§lle 18 minuutin mittainen kiekko ryhm√§n ensimm√§inen julkaisu, mutta jos tilanne on t√§m√§, pit√§√§ retkueelle nostaa hattua jo l√§hes katon tiet√§mille saakka.

Suoraviivainen py√∂reily edustaa metallisen hardcoren √§rjymp√§√§ ja diskanttisempaa p√§√§t√§, jonka seassa on my√∂s selkeit√§ punkin p√§tki√§. Riffi√§ leivotaan tihe√§√§n tahtiin ja rytmiryhm√§ kiskoo soittimistaan nopeaa mutta groovaavaa m√§tkett√§. Mukana on my√∂s tyylilajille ominaisia pikak√§√§nn√∂ksi√§ ja √§kkipys√§hdyksi√§, eik√§ mik√§√§n n√§iss√§ palasissa ole vialla. Korkein rima tulee sen sijaan vastaan vokaaleissa, sill√§ laulajan/huutajan √§√§ness√§ ja etenkin ilmaisussa on sellaista asennetta ja v√§√§nt√∂√§, ett√§ moiseen kest√§√§ aikansa tottua. Pikataipaleiden sekaan on pullautettu my√∂s pari massiivisempaa raitaa, joten kiekolla piisaa my√∂s ‚Äď genreen n√§hden ‚Äď yll√§tt√§v√§n paljon vaihtelua.

No Second Thought osaa asiansa ja erottuu aluksi pieniltä tuntuvien, mutta lopulta suuriksi osoittautuvien yksityiskohtiensa ansiosta edukseen.

Mika Roth


Omniversum Omniversum: As the End Draws Near

Progressiivista, modernia ja melodista, mutta samalla riitt√§v√§n kulmikasta metallia takova Omniversum on kotoisin Kuopiosta. Pari vuotta sitten perustettu ryhm√§ on k√§ynnist√§nyt uransa korkealla profiililla, sill√§ t√§ll√§ ensimm√§isell√§ julkaisulla kuullaan Tarotista tutun Tommi ‚ÄĚTuple‚ÄĚ Salmelan vokaaleja.

Intron ja viiden biisin kokoinen tuliannos toimii parhaimmillaan kuin se kuuluisa junan vessa, etenkin kun iskuissa on enemmän painoa ja ryhmä pääsee kunnon vauhtiin. Saatteessa mainittu raskaampaan suuntaan siirtyminen onkin näiden näyttöjen perusteella suositeltavaa. Toisena soiva Passing (by Design) ja kiekon päättävä kaksiosainen Fatality osoittavat, että ryhmällä on paljon annettavaa kunhan palaset vain loksahtelevat kunnolla kohdalleen. Tekniseltä puolelta moitteetonta työtä, mutta jäin kaipaamaan biiseihin vielä sitä todellista poltetta. Lupaavaa silti.

Mika Roth


Periferia Beat Periferia Beat: Sexy Boy

Oululainen Periferia Beat syntyi vuonna 2007, tosin nykyisen muotonsa ryhm√§ sai vasta vuonna 2011. Toisella pikkukiekollaan yhtye esitt√§√§ viisi kevytt√§ ja jouhevasti kulkevaa pop/roc ‚Äďsiivua, jotka muodostavat, jos ei nyt ehyen niin ainakin mielenkiintoisen biisinipun.

Periferia Beat on vahvimmillaan kun aurinkoisen iltapäivän kiireetön tunnelmointi ja kuulaan kirkkaat kitarasoundit saavat soida rauhassa. Vokalisti Milla Partasella on lupauksia herättävä ääni, mutta ainakin toistaiseksi vielä niissä kohdin joissa pitäisi revitellä rohkeammin, Partanen ja muut tyytyvät himmailemaan harmillisen paljon. Näin varsinaisia menoraitoja ei löydy, mutta toisaalta otteet ovat sen verran reippaita, ettei tunnelmointikaan oikein onnistu. Toisena soiva Dancer in the Dark tarttuu jo kivasti ja Do You Still Love Me on kaunis fiilistelypala hiukan bluesahtavassa hengessä, nyt kun rima saataisiin vain muissakin kohdin nousemaan yhtä korkealle.

Mika Roth


Pleasure Hazard Pleasure Hazard: PH

90- ja hiukan 80-luvunkin hengessä melodista ja metalliin kallistuvaa hard rockia veivaava Pleasure Hazard on hiukan ristiriitainen mutta samlla mielenkiintoinen tapaus. Tyylillisesti ryhmä on suoraa sukua monille em. aikakauden suurille jenkki- ja brittibändeille, mutta samalla orkesterin käyttämässä kaavassa on jotain uudempaa. Jotain joka tekee sen suorasta luokittelusta hankalaa.

EP:n kolme kappaletta vedetään läpi rutiinilla ja vaikka kuviot ovat tutut saa ryhmä loihdittua siivuihinsa omanlaistaan vetoa. Etenkin toisena soiva Hang the Blind Man on taustahuutoineen ja NWOBHM-vivahteineen biisi, jonka perässä soisi syntyvän useammankin sisaruksen. Vokalistin lähinnä puhtaasti esittämä englanti taittuu kauniisti ja yhtyeen paketti pysyy muutenkin kasassa. Petraamisen varaa on lähinnä hailakassa persoonallisuudessa, sekä paikoin turhan ennakoitavissa sovituksissa.

Mika Roth


Ravage Ritual Ravage Ritual: Revival

Ravage Ritual avaa toisen julkaisunsa rituaalimaisen hitaasti eteenpäin puskevalla ja raastavalla Sakramentti -kappaleella. Ensimmäisellä raidalla esityskielenä toimii myös poikkeuksellisesti suomi, tosin vokaalit on käsitelty ja rosotettu niin vahvasti ettei sanoista ota juuri tolkkua.

Kipua uhkuva alku on kuitenkin pelkkä pitkä intro, jonka jälkeen yhtye päästää todellisen petonsa irti. Hardcoren ja alkukantaisen punkahtavan deathin väliin sijoittuva mätke kallistuu lopulta aavistuksen enemmän ensimainitun puoleen, kun kappaleet rynnäköivät raivolla eteenpäin. Vauhti ja voima ovat siis avainsanoja ja parhaimmillaan hivutus onkin melkoista, mutta kappaleisiin olisi kaivannut hiukan lisää painoa ja suvantoja joihinkin kohtiin. Näin kaahauksen voima olisi toiminut paremmin, sillä nyt touhussa on jatkuva vauhtisokeuden uhka. Vasta viimeisenä kuultava Revival Hymn malttaa nostaa jalkaa kaasulta ja ankkuriraidan lisäksi edukseen erottuu toisena kuultava Perfect Heart. Bändillä on selkeä visio itsestään, mutta tyylilliset seikat ovat vielä hiukan hakusessa. Nyt olisi hyvä miettiä mikä yhtyeen suunta ja tarkoitus ovat tulevaisuudessa.

Mika Roth


Rising Rice Rising Rice: The Kids Might Even Help With These

Siltakyläläis-helsinkiläinen Rising Rice ei ota itseään turhan vakavasti, vaan antaa 60- ja 70-lukuisen psykedelia-proge-folk rokkinsa rönsyillä minne sattuu. Nelimiehinen ryhmä onkin pitänyt hauskaa ja päästänyt sisäiset hippinsä irti, mikä kuuluu etenkin nelibiisisen kiekon kahdella viimeisellä raidalla.

Polveileva soitto, poukkoilevat laulut/lausunnat ja rallikuskienglanti yhdessä leveäpunttisen soitannan kanssa on haastava kaava, eikä ryhmä tunnu aina itsekään tietävän mitä on tekemässä. Jefferson Airplanen hengessä etenevä jamittelu saattaa vaihtua varoittamatta metallin mätkeeseen, josta tulee lähinnä mieleen UFO ja varhainen Iron Maiden - mikä ei ole suinkaan mikään huono asia. Vapaus onkin yhtyeen suurin voima ja tämä yhdessä estottoman kasvuympäristön kanssa tuovat muassaan iloisia onnettomuuksien kaltaisia onnistumisia.

Rising Rice on leiponut kasaan melkoisen kummajaisen, joka vaatii pys√§htym√§√§n ja kuuntelemaan itse√§√§n oikein ajalla ja ajatuksella. Mist√§√§n ehyest√§ kokonaisuudesta on turha puhua, mutta t√§ss√§ zappamaisessa vaelluksessa on my√∂s jotain √§√§rimm√§isen kiinnostavaa ja lupaavaa. Lis√§pisteet nokkahuilun oivaltavasta k√§yt√∂st√§ ja perkussioista ‚Äď t√§t√§ siis lis√§√§ ja enemm√§n etunojaa!

Mika Roth


Told by Blood Told by Blood: Steamworks

Melodinen mutta rosoinen death metal on niitä genrejä, joissa ylikansoitus on tällä hetkellä pahin. Joensuulainen Told by Blood on siitä huolimatta valinnut tyylikseen groovaavasti puskevan dööttiksen, vaikka kilpabändejä löytyy jo lähes joka niemestä, notkosta ja saarelmasta.

Kahden raidan kokoinen Steamworks ei anna paljon pureskeltavaa ja vajaan kahdeksan ja puolen minuutin mittainen metalliannos toistaakin uskollisesti genren oppeja ja kaavoja. Kaikki on periaatteessa kohdillaan ja biiseist√§ ensimm√§inen potkii mukavasti tarjoten sovituksellaan pari kipakkaa kaahauskohtaa. J√§lkimm√§inen siivu hiiht√§√§ puolestaan 90-luvun suurten ruotsalaisten vanavedess√§ ja heitt√§√§ ilmoille enemm√§n koukkuja. Se mit√§ j√§in kaipaamaan on edes pieni irtiotto tutuista urista ja yll√§tyksellisyys edes jollain tasolla. No, ensimm√§isell√§ demolla b√§ndille voi antaa viel√§ paljon anteeksi ‚Äď ja onhan t√§m√§ toimivaa perusd√∂√∂ttist√§. Ik√§v√§ kyll√§ sit√§ vain on nyky√§√§n saatavilla riitt√§miin.

Mika Roth




Lukukertoja: 4359
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs