11.01.2014
Harvalla bändillä on yhtä raflaavaa nimeä kuin Ydinperseellä, eivätkä edes ryhmän jäsenet muista tarkalleen enää mistä idea moiseen nimeen syntyi. Syyttävä/kiittävä sormi osoittaa summittaisesti DJ Soberin suuntaan, jonka humalaisesta ilmestyksestä nimi kumpusi. Ehkä.
Nomen est omen, sanoivat jo muinaiset roomalaisetkin, mutta nimestä on ollut myös jonkin verran haittaa orkesterille.
- Ollaan saatu joskus noottia nimestä kun jengi on luullu että Ydinperse on joku parodia/läppä/vittuilunimi Ydinperhe nimisestä bändistä... Kukaan meistä ei ollu kuullu Ydinperheestä siinä vaiheessa kun tää paska perustettiin. Ihan hyvä bändi kyllä. Aamulla duuniin, illalla himaan! 
Bändin nimi ei siis kanna mitään sivumerkityksiä, mutta mikä on suhtautumisenne ydinvoimaan?
- Ydinvoima on jees koska ne näyttää siistiltä kun ne räjähtää.
Ja nyt kun saatiin nuo ydinkysymykset käytyä läpi, voidaankin mennä itse asiaan. Tuore julkaisunne Ydintikku on kymmenen biisin ja noin yhtä monen minuutin mittainen pläjäys punkin sukuista rockia. Tai noin ainakin itse sen tulkitsen. Miten itse puristaisitte Ydinperseen pähkinänkuoreen tyylillisesti ja musiikillisesti?
- Ei meillä ole mitään rajoja, tehdään kaikkea mitä halutaan, vaikka Neuvostoliittolaista sankarimusiikkia. Ihan mitä vaan porukka tuo treenikselle, kunhan siitä saa musiikilliset kicksit. Ollaan sovittu että tehdään ja soitetaan kaikki biisit mitä jengi tuo näytille. Tästä levystä nyt tuli aika punk-henkinen, mutta ens levystä ei tiedetä vielä itekkään. Uusia biisejä on jo duunattu aika paljon. Aika random-shittiä tulossa.
- "Too rock to punk, too punk to rock. Only true black metal", toteaa Koljonen tähän väliin ja kiteyttää pitkälti olennaisen yhtyeestä, ainakin toteamuksensa kahdeksalla ensimmäisellä sanalla, sillä mustaa metallia Ydinperseen räiskeessä on kovin niukalti. Pienestä höystöstäkään huolimatta ryhmä ei intoudu hehkuttamaan punkin perinteitä, vaikka Suolitappi ja Rikoslaki saavatkin terveiset.
Pienen pohdinnan jälkeen haastateltavat toteavat, että oikeastaan jokaisessa biisissä on jokin idea tai ajatus, tai ainakin pyrkimystä moiseen. Kaikki sanottava osataan myös tuoda esiin vanhalla luotettavalla kitara–basso–rummut –kolmiyhteydellä, jota ei aiota lähteä sotkemaan lisäsoittimilla. Esiintymiskielet tulevat sen sijaan lisääntymään, sillä katalaani, eesti, englanti ja ensimmäinen kotimainen saavat tulevaisuudessa seuraa ruotsista ja klingonista. Qaplah!
 
- No Vivaldia ollaan soiteltu Hämeenlinnassa. Kannelmäessä soiteltiin introna vähän Hoosiannaa kristillisten juhlapyhien kunniaksi. Yhtäkään varsinaista coveria ei olla kylläkään ikinä soitettu. Kyllähän noita omia kappaleita syntyy oikeastaan enemmän kun ehitään edes treenata.