Ajankohtaista

Talven 2018 kasettikooste – osa 2

28.01.2018


Robert Ensio Niemistö: Casa De Big Kebab / Falafel House Robert Ensio Niemistö: Casa De Big Kebab / Falafel House
Pulla Oy

Robert Ensio Niemistö oli esillä jo edellisessä kasettikoosteessa, kun herran Toukokuu-kasetti sai pohtimaan rockin riemun rajattomuutta. Vahva on vire myös nyt, sillä mahdottoman pitkän nimen kasteessa saaneen kasetin avaava Makkispekkis on A1-luokan rockralli. Biisin sisäinen dynamiikka on dynamiittia ja soitto kulkee kuin isommallakin bändillä. Etenkin Bowien Berliini-ajat mieleen tuova bassolinja on totaalista korvaherkkua.

Niemistö osaa rälläämisen lisäksi myös fiilistellä, mistä Laulu Saaralle on herkin ja onnistunein näyttö. Usvaisemmin rokkaavat 80 kg kevyt ja etenkin Mä muutin Hesaan sulkevat A-puolen kiihtyvällä mylläkällä, etenkin kun jälkimmäisen lopussa kuullaan vielä totuus (?) Hesasta. Lämmittää kyllä Helsingistä muuttaneen mieltä.

B-puolen korkeimmaksi pinaakkeliksi nousee asiat kuivan narisevasti toteava, ja siinä samalla rämisevään bluesrokkiin nojaava Mä meen helvettiin, joka tekee kunniaa mm. Dumarin perinnölle. Demomainen Puuro-blues voisi periaatteessa olla samanvertainen veto, mutta ei biisiä nyt yhdelle idealle saa oikein rakennettua. Ei vaikka olisi minkälainen Lennon kyseessä. Summa summarum, vahvempaa biisimateriaalia, vähemmän kuoppia ja enemmän näköalapaikkoja, joilta kelpaa ihastella rockin rajattomuutta. Suosittelen.

Mika Roth


Syömisen Äänet: Olin täällä eilenkin Syömisen Äänet: Olin täällä eilenkin
Omakustanne

Syömisen Äänet on tällä kasetilla kahden miehen kokoinen synaryhmä. Duosta Aleksandr vastaa enemmän säveltämisestä, kun taas Ossin kynästä ovat peräisin kaikki lyriikat. Musiikkityyli on puolestaan jonkin sortin synapostpunkkia, jossa on jyrkkä lähestymiskulma art rockin suuntaan, ja julkaisu on ehdottomasti lo-fi mitä tyylikkäämmällä rosopinnoitteella.

Kaksi kämäistä synaa ja toisinaan julistavaksikin äityvä laulu/lausunta. Kaava ei välttämättä vaikuta lupaavalta luetussa muodossa, mutta kun Sängyn yllä leijuva Pasi on sukeltanut pään sisään useamman kerran, alkavat surinat, piipitykset ja säröäänet kummasti jäsentyä. Trancemaiseksi äityvä Sisällöntuottajan synnyinsanat on myös vahva näyttö siitä, kuinka vähätkin elementit voivat kadottaa ajan kaltaisen turhuuden ympäriltään. Tarinaltaan pelottavin raita on puolestaan Huoltamon leivät, jossa kuvaillaan helvetillistä kohtaamista – tai mahdollisesti helvettiä itseään, mutta sekään ei vedä vertoja Portaat-raidan mielipuolisille visioille, jotka on taidettu ikuistaa melkoisessa tunnemyrskyssä. Tai ainakin mukaan printatut sanat eroavat hienoisesti ikuistetuista. Mutta niin tai näin, varotaan niitä ämpärialennusmyyntejä, eikös vaan?

Syömisen äänet sijoittuu musiikin multiulotteisessa universumissa paikkaan, jossa kovinkaan moni toveri ei ole lähellä. Modernia runoutta, transsimaista ambient-synapostpunkkia, arjen hirveyksin arkista läpikäymistä. Taidetta.

”koska minä en ole mystikko
enkä uskalla hypätä laskuvarjolla
enkä tule koskaan käymään Narniassa
en keksi muuta ratkaisua
kuin istua kotona humalassa”


Mika Roth


Window Blinds: Mask Window Blinds: Mask
Possessed Pop Tapes

Suomalais-sveitsiläinen Window Blinds on ollut jo useaan otteeseen esillä Desibeli.netin sivuilla. Viidessä vuodessa yhtä monta julkaisua pyöräyttänyt elektro/ambient -duo oli erityisen kovassa iskussa kolmen vuoden takaisella Lobotomobil-pitkäsoitolla. Tuore kasetti saapui toimitukseen minimalistisella saatekirjeellä varustettuna, eikä Schärer/Parkkali-kaksikko perustele tai pohjusta millään tavoin tämänkertaisen äänivirran sisuksia, joten antakaamme vain musiikin puhua.

Ja varsinaista puhetta, tai sanoja, ei kuulla tälläkään kertaa, sillä kasetin 12 biisillä vokaaleja ei kuulla – ainakaan raskaasti käsittelemättöminä. Kappaleiden äänimaailmat heijastelevat menneitä aikoja, etenkin 70-luvun alkukantaisten ja alkuvoimaisten syntetisaattoreiden muodostamia sellaisia. A-puolelta löytyvä Horn on joukon kauhuelokuvamaisin numero, hyytävän kosketinkuvion, eteeristen taustojen ja pilkotun puheen (?) rakennellessa mielikuvia jostain herkullisen kammottavasta giallo-kohtauksesta. Samoilla vesillä kalastelee myös toiselta puoliskolta löytyvä Not This Door, joka tosin jää kaipaamaan sitä viimeistä ja pelottavinta yllätystään.

B-puolen avaava Trap lukeutuu kokonaisuuden hämmentäviin biiseihin, sillä kappale tuntuu useamman biisin yhteentörmäykseltä, jossa seuraavaa kurvia on mahdoton ennustaa. Vastaavaa leikkailua harrastetaan muillakin raidoilla, mutta aivan vastaavaa menestystä ei toistamiseen enää löydy. Irtiotto on myös alkupuolella kuultava Wildcats, jonka onnistuu luomaan samaan aikaan mielleyhtymiä dystopioihin ja pirteisiin välähdyksiin, vika/ansio saattaa kuulua kyllä aivoaalloillenikin.

Mika Roth




Lukukertoja: 474
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myös