Ajankohtaista

Lopputalven 2017 kasettikooste

29.03.2017


Kynnet: ...menee poks Kynnet: ...menee poks!
Fuck Rekords

Kasetin saatteessa lukee, että Kynnet on Teemu Tannerin (Hopeajärvi) sooloprojekti. Tämä tiedonjyvänen johti tosin pariin uuteen kysymykseen: kuka on ensinnäkin Teemu Tanner, ja mikä ihmeen Hopeajärvi?

Myös tämä Fuck Rekordsin julkaisu on rullaavasti polkevaa boogie rockia, jonka kaikista äänistä on vastuussa yksi mies. Menettelee on vielä suhteellisen sopusuhtainen avaus, Kuningas Tollo iskee lyhyellä varrellaan lujaa, ja Laulu Lapinlahden linnuille on ihan hauska kiskaisu, mutta ei näistä aineksista nyt aivan kaikkea pysty kasaamaan. Etenkin Antaa heittää! on ponneton hutaisu, teinidepressioineen kaikkineen. Asiaa ei helpota Tannerin laulun painuminen likimain särkymispisteeseen saakka, sekä herran kankeutuminen hetkissä jolloin polvien pitäisi joustaa enemmän. Toisaalta silloin kun räime lähenee garagen lommoisia ovia ja rupista power-poppia, lähtee kone toisinaan komeaan lentoon.

Aika ristiriitaista ja pohdintoja synnytt√§v√§√§ ‚Äď mik√§ ei ole v√§ltt√§m√§tt√§ lainkaan paha juttu. Ymm√§rr√§n toisaalta matalan budjetin toiminnan, mutta on olemassa piste jossa lo-fi toteutus k√§√§ntyy itse√§√§n vastaan ja lopputulos on kaikkea muuta kuin stereototalisti hurmaavaa. T√§m√§ taisi nyt menn√§ jo v√§h√§n poks ja takalaittomaksi.

Mika Roth


Loose Veins: Observations Loose Veins: Observations
Omakustanne

Loose Veins jatkaa t√§m√§n koosteen henke√§, eli kasetin nelj√§ biisi√§ ovat yhden miehen s√§velt√§mi√§, sanoittamia, soittamia ja ikuistamia. Ja my√∂s Loose Veinsin autotalli on kasattu r√§misev√§n rockin lohkareista ‚Äď punkin, garagen, grungen ja stonerin murikoilla t√§ydent√§en, tietysti.

Masterplan rähisee kuin pistoksissa oleva action rock -orkka, mutta avauksessa palaset eivät loksahda kuitenkaan täysin kohdalleen. Vaikka kitara kaivertaakin muistettavia ornamentteja betoniin, osien keskinäiset suhteet tuntuvat sotivan toisiaan vastaan, eivätkä toistensa puolesta. Kyse ei ole niinkään itse biisistä kuin siitä muodosta/sovituksesta, joka sille on lopulta rakentunut. Sumuisemmin ja epätoivoisemmin soiva False Creation napsahtaa sen sijaan rikkaampaan suoneen (anteeksi, en voinut vastustaa kielikuvaa) ja niinikään tarttuva Global Exit flirttailee jopa post-punkin kanssa.

Tuossa useampien linjojen sotkeutumisessa Loose Veins tuntuu saavuttavan runsaimmin tuloksia, joten jään innolla odottamaan mihin suuntaan projekti tästä kehittyy. Ensimmäisen näytteen perusteella annettavaa ja tutkittavaa on riittämiin, kunhan itse muoto vain selventyy. Mutta muistetaan myös, että tämähän oli vasta debyytti. Ja mikäli tähdet ovat oikeassa asennossa, edessä on (toivottavasti) vielä hyvin pitkä taival. Kenties horisontissa siintää jopa ihka oikea bändi, itse ainakin toivon niin.

Mika Roth


Napalm Ted: Fleshbox Napalm Ted: Fleshbox
Apetit Rec

Oululainen grind-toivo Napalm Ted jatkaa hektistä julkaisupolitiikkaansa. Viime vuonna ryhmä täräytti pihalle asian ytimeen porautuneen Into a Black Ooze EP:n, sekä Mustasuon kanssa julkaistun splitin. Uusi kasetti on kuuden rallin mittainen ja jatkaa tutuilla urilla, eli splitillä käynnistynyt soundin laajentuminen ja aitojen kaato saa vain jatkua.

Selvimmin vapaat tuulet puhaltavat yli kolmen minuutin mittaisella Head Onilla, jonka death metal taitaa olla kuolointa kamaa mit√§ ryhm√§ on ulostanut. Muut viisi raitaa j√§√§v√§t kaikki alle kahden minuutin mittaisiksi vet√§isyiksi, eli proge-vaihde ei ole saanut tekij√∂ist√§ yliotetta ‚Äď ja tuskin moisesta on uhkaa tulevaisuudessakaan. Vokaali/huuto on pistetty kitaristin ja rumpalin v√§lill√§ fifti-fifti, kielisoittajan m√∂ristess√§ matalammalta ja rummuttajan huutaessa korkeammalta. Kokonaisratkaisu ei ole se perinteisin, mutta kikalla b√§ndi saa luotua vaihtelua turpasaunaansa ja biisitkin puraisevat paremmin, kun genre√§ monesti vaivaava puutuminen j√§√§ puuttumaan.

Napalm Tedin vakaa työ tuottaa toinen toistaan tasokkaampia julkaisuja, eikä edes kasetin luoma ääniteknillinen kehys purista ryhmää vaan luo ennemminkin sopivan ahdistavan kolon jossa nauttia ääniaaltojen piiskauksesta. Seuraavaksi voisi olla jo pitkäsoiton paikka, sillä pikkujulkaisujen saralla kaikki saavutettava on jo saavutettu.

Mika Roth


Necroslurg: Haudantaka Necroslurg: Haudantaka
Rämekuukkeli

Kahden kotimaisen punk-konkarin muodostama Necroslurg on bändi, jossa ahdistus ja raivo kanavoituvat hc:n tuolle puolen. Selkeimpiä rajapyykkejä ovat metalli ja punk, tosin reunoilla voi havaita crustin, blackin ja stonerin kimpaleita, kun duo runttaa biisejään kuulijan kurkusta alas. Suuren painoarvon kokonaisuudessa ottavat tekstit, jotka lähettävät terveisiä kaiken maailman pyttipannupopulisteille ja muille, jotka kokevat erilaisuuden ahdistavan omaa tonttiaan. Eikä sanottava suinkaan rajaudu maamme rajoihin, sillä yleisesti ottaen koko maailmalla menee aika heikosti näinä päivinä.

Tasaisen vahvasta biisinipusta on vaikea nostaa muita ylitse muiden, mutta omaan korvaan P√§√§st√§k√§√§ paskamaha pahasta napsahtaa erityisen mukavasti. Yll√§tyksen tarjoavat my√∂s nimibiisi Necroslurg sek√§ Kallomaa, joiden raskaassa, tarttuvassa ja (muuhun materiaaliin n√§hden) hitaassa jyrnytyksess√§ soi selv√§sti Black Sabbathin perint√∂. Annetaan pinnat viel√§ kasetin sulkevasta Haudantaka -rallista, joka vie b√§ndi√§ l√§hemm√§s death-thrashin ketoja ‚Äď ja siell√§h√§n sit√§ tilaa riitt√§√§.

Haudantaka on vakaa ja luottamusta her√§tt√§v√§ p√§√§navaus, jossa kuuluu tekij√∂iden kokemus, n√§kemys ja vahva oma tahto. B√§ndi kertoo asioista niiden oikeilla nimill√§, v√§ist√§en silti saarnatuoliin nousemisen. Moni ottaa varmasti nokkiinsa jostain sanotusta sanasta tai asiasta, mutta eih√§n t√§ss√§ nyt mit√§√§n ruotsalaisia diskuteeraajia olla ‚Äď joskus pit√§√§ vain ravistella rakenteita ja antaa rautojen kolista.

Mika Roth


Sumuru: 1000 silmää Sumuru: 1000 silmää
Omakustanne

Ja lopuksi vielä jotain hieman erilaista…
Esikoisensa julkaissut Sumuru kulkee h√§m√§rill√§ nummilla, jossain jota tavataan kutsua joko ‚ÄĚkokeelliseksi‚ÄĚ tai ‚ÄĚtaiteelliseksi‚ÄĚ. Mutta jos kaikki musiikki on pohjimmiltaan taidetta, niin mit√§ taide rock sitten on? Taide taidetta?

Tamperelainen nelikko on selvästi nauttinut Velvet Undergroundinsa, Devonsa ja myös saatteessa mainittu Mission of Burma on tainnut vaikuttaa melkoisesti herrain ajatuksiin. Bändi ilmoittaa vaatimattomasti tavoitteekseen tunkeutumisen sähkökitaramusiikin ytimeen, ja vaaran palauttamisen sinne. Kitaraa tässä maassa osataan kyllä soittaa, mutta kappaleiden rakenteilla ja tekstiensä loureedmaisuudella Sumuru kieltämättä tuuppii totuttuja rajoja kauemmas. Aaltomaisesti etenevä Ajoneuvos huljuu post-punkin lämpöisen hedelmällisissä vesissä ja Saavutetut edut kuulostaa onnistuneelta hybridiltä, jossa Radiopuhelimet ja Röyhkä on yhdistetty riittävään määrään omia tarpeita.

Näin erilaisessa rockissa nyanssit ja yksityiskohdat nousevat musertavaan merkittävään asemaan, mutta Sumuru osoittaa omaavansa melkoiset hartiat, sovittaessaan kuudesta kappaleesta toimivan kokonaisuuden. Vokalisti Vesa Tammiston pidättyvä ilmaisu istuu muun ryhmän soittoon kuin dekkari öiseen katukuvaan ja 1000 silmää näkevät huomattavasti laajemman alueen, kuin miltä aluksi vaikuttaa. Kuusi biisiä eikä ainuttakaan suoraa oharia, joten helppo tästä on jatkaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 1575
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myŲs