Haastattelut

The Blubberheads – avaruudessa riittää kartoittamista

22.02.2018



Biisimateriaalinne levittäytyy aika laajalle tyylikentälle, joten miten itse kiteyttäisitte musiikkinne noin genreviitoilla? Psykedeelistä rockia, stoneria, garagea, punkkia, taiderockia - vai mitä? Vai onko moisilla termeillä edes mitään väliä?

Tuomas: - Varmaan kaikkia noita ja toivottavasti muutakin. Itse en välittäisi kummemmin genrejä miettiä, mutta promotessa ja levyä kauppaillessa aina joutuu kuitenkin jollain lailla musiikkia kuvailemaan niin onhan tuollaisista jotain apua.

Juho: - Biisit ja musiikki syntyvät ehdoillaan. Ei nykyään enää pysty biisejä pakottamaan, niistä tulee semmoisia kuin tulee. Nykyään yhä enemmän yhdessä koko bändin voimin, Hallelujaa!

Ensimmäinen omakustannealbumi on nyt tosiasia, mutta tulevasta ei ole tätä kirjoitettaessa sen kummempaa tietoa. Uutta materiaalia on jo kuuleman mukaan syntynyt siinä määrin, että jatkoa on kuitenkin luvassa jossain muodossa – joskus.

The Blubberheads Juho: - Suunta on looginen mutta silti jotenkin arvaamaton, itselle ainakin. Se pitää homman tekemisen arvoisena. Aina jotain uutta arvaamatonta horisontissa. Meillä on tosiaan nyt uusi jäsen bändissä, kutsumme häntä Velluksi. Hänen mukanaolonsa ei mitenkään vähennä tulevaisuuden arvaamattomuutta! Mutta uutta kamaa on tulossa. Avaruudessa riittää kartoittamista.

Albumin sulkee lähes 8 minuuttiin saakka kasvava nimibiisi, jonka alku muistuttaa, allekirjoittaneen mielestä nyt ainakin, Pink Floydin Careful With That Axe, Eugene -raitaa. Tietoinen kumarrus, puhdas vahinko vai kosmista sattumaa, jonka takaa löytyy tarkoitus? Miten Floyd ja aikalaiset muuten uppoavat jäseniin?

Tuomas: - Floydia toki on tullut kuunneltua paljonkin ja jossain vaiheessa biisin aloitus vain muotoutui itsestään tuollaiseksi. Tietoiseksi kumarruksen tekee, ettei sitä sitten väkisin enää lähdetty muuttamaan levylle.

Juho: - Niin, no mitäs sitä kieltämään – Floiska on Floiska! Aina vaan. Shine On You Crazy Diamond paukahti 19-vuotiaaseen meikäläiseen kaikkivoipaisen täysillä. Barrettin ja Gilmourin joitain levyjä olen kuunnellut. Hyviä juttuja. Mutta Paradise syntyi ehdoillaan. Ei siitä olisi lopulta muunlaista voinut tulla.

Autopilot on mielenkiintoinen rock-siivu keskemmällä levyä, mutta millä ja minne olette menossa autopilotilla, ja miltä maisemat näyttävät kulkuvälineenne ikkunoista?

Juho: - Olin tuohon aikaan kaupungissa yövuorossa ja aamuvarhaisella ajelin moottoritietä takaisin, kohti sankempia metsiä. Autopilot kertoo siitä fiiliksestä, kun ajaa unen ja valveen rajavyöhykkeellä, autopilotilla, tuollaisessa tilanteessa. Suuntana oma sänky ja höyhensaaret.

Juho: - Paitsi se alku, siinä oli taustalla vaan joku vakuuttuminen Lidlin kivennäisvedestä. Liekö Suomessa vielä Löningenistä ja sen alisista kertovaa biisiä tehty? Saa ilmoittautua, ehdottomasti kiinnostaisi tutustua!



Tuomas: - Vaisto vie ja sattuma sivaltaa. Maisemat on samat vanhat tylsät, kunnes jokin muuttaa näkökulmaa ja kaikki näyttäytyy aivan eri valossa.

Jos The Blubberheads tulisi muistaa vain yhdestä biisistä, tai sen osasta, niin mikä se olisi?

Juho: - Heh, enpä ole kyllä tällaista miettinyt. Taitaa se klassikoksi muodostuva miljoonahitti vielä odottaa tulemistaan. Kunhan tässä nyt jotain pahennusta vielä aiheutettaisiin.

The Blubberheads Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

Tuomas: - Kengännumero jäi kertomatta: 44.

Juho: - Kaikki lippikset on yleensä liian pieniä.

Desibeli.net kiittää ja kumartaa, ja kehottaa seuraamaan bändin uutisia. Luvassa on kevään myötä ensimmäinen keikka uudella kokoonpanolla, ja kenties jotain muutakin.

Haastattelu: Mika Roth
Kuvat:
mustavalkoiset: Jouni Parkku
punainen: Jaana Lehtinen
värillinen: Sami Laitala




Lukukertoja: 695
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös