Haastattelut

Markiisi Ahonen – riisutumpana, alastomampana

24.11.2018



- Muistan kun kuulin ensimmäistä kertaa Nothin' kappaleen. Uskomatonta miten pelkällä sormiplektranäppäilyllä ja ihmisen äänellä voi saada niin täyteläisen ja tilallisen kuuloisen biisin aikaan. Ja mikä tunnelma!

Kyseinen biisi löytyy muuten Van Zandtin Delta Momma Blues -kiekolta, ja sen voi kuulla myös Margaret Brownin mainiossa dokumenttielokuvassa Be Here to Love Me, joka kronikoi Van Zandtin elämää. Kummatkin hankinnan arvoisia julkaisuja.

Van Zandtin ohella esiin nostetaan Midlaken vuoden 2010 studioalbumi Courage of Others, sekä erillisinä artisteina Steve Young, Steve Von Till, Nick Cave ja em. Johnny Cash. Folkin ja kantrin voima ei siis sulje pois angstirockin ja jopa black metalin vaikutteita, jos ne nyt musiikissa vaikeammin ovatkin löydettävissä.

Musiikin kulutuksessa ja suosimisessa angloamerikkalainen tuotanto on erityisasemassa, mutta löytyy niitä kotimaisiakin nimiä tarvittaessa. Ceebrolisticseista tunnetun RoopeKoon tuotanto nousee ensinnä esiin, muttei jää ainoaksi viitteeksi.

- Ehkä lähimpänä omaa musiikillista maailmaani viime aikaisista suomituttavuuksista taitaa kuitenkin olla Circlen kitaristi Janne Westerlundin soolohommat. Ja Mirel Wagner tietenkin. Olen alusta asti seurannut hänen tekemisiään. Mopo on myös erittäin tiukkaa jazzahtelua. Tekihän se Ville Leinosenkin kanssa yhteishommia.



Tekihän tosiaan ja Laivalla on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kiekko, jolla Mopo pääsee revittelemään Leinosen yhden puolen kanssa.

Budjetti ja ajan puute ovat ikuisia kirouksia, mutta jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti, niin miltä Markiisi Ahosen seuraava äänite silloin kuulostaisi?

- Jo pidempiaikaisena haaveenani on ollut tehdä Portisheadin Roads henkinen mahtipontinen itkuvirsi kera jousiorkesterin. Tai ehkä se muistuttaisi enemmän Townes van Zandtin Rakea tai Kathleeniä.

Levyn teko vailla rajoja on ajatuksen tasolla miellyttävä, mutta toisaalta studio itsessään on myös yksi instrumentti, kuten edellä jo todettiin, joten totaalisen vapauden kolikossa on vähintäänkin kaksi eri puolta. Tuotantovastuun siirto ulkopuolisiin käsiin on siis täysin mahdollista, kunhan vain löytyisi se sopiva ulkopuolinen henkilö, eikä kontrollia tarvitsisi täysin luovuttaa.



Ikuinen joulu albumin kannessa istut syksyiseltä vaikuttavassa metsässä. Päällisin puolin kuva vaikuttaa tummalta, mutta siinä - ja luonnossa ympärilläsi - on omanlaistaan kauneutta. Voisi jopa ajatella, että soitat metsälle jotain lohduttavaa ja parantavaa.

- Kansikuva on Antti-Jussi Rantalan käsialaa. Vuosi sitten kävin Fiskarsissa hänen studiollaan otattamassa itsestäni artistikuvia. Teimme myös ekskursion metsään räpsimään fotoja. Rantalan silmään osui linnunpesän kaltainen risukasa, jossa kuvassa istun. Kuva on sinänsä sattumaa, mutta helvetin hieno siitä tuli. Se kuvastaa täydellisesti Joulu ikuinen levyn sisältöä ja sen soundia.

Entä mikä on oma suhteesi luontoon?

- Olen vain mitätön osa tätä suurempaa kokonaisuutta, jolta olen saanut lahjaksi elämän, jonka palautan joskus takaisin. Kun inspiraatio virtaa lävitseni ja koen olevani yhtä ääneni kanssa, ei siinä ole enää minusta vaan jostain suuremmasta kyse.



Jos maailma loppuisi viiden minuutin kuluttua, niin minkä kappaleen soittaisit ja kenelle?

- Lapsilleni laulaisin varmaankin Tapio Rautavaaran Sinisen unen. Kahdella viimeisellä levyllä se on suodattunut lävitseni jonkun biisin muodossa. Maailmanlopunkehtolaulut on yksi repertuaarini.

Elämä kuitenkin jatkuu ja studio on tulilla koko ajan. Vuoden alussa on pari keikkaa, ja enemmänkin niitä voisi olla. Keväälle on puolestaan suunniteltu uuden EP:n julkaisua.

- Nauhoitukset ovat melkein finaalissa sen suhteen. Se on parasta, mitä olen koskaan tehnyt. Täynnä herkkyyttä aiempaa suuremmalla intensiteetillä ja isommalla soundilla. Ehkä myös vähän popimpaa. Varoituksen sanana myös, että saattaa sisältää jopa mustaa huumoria.

Haastattelu: Mika Roth, kuva: Antti-Jussi Rantala




Lukukertoja: 193
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös