09.10.2020
Kirje saapui kaukaa Japanin Osakasta. Sen sis�ll� ei ollut komeita saatekirjenippuja, vain kaksi CD-levy� ja muutamia raapustuksia paperilapulla. Nuo albumit, Silence, Then Pause vuodelta 2018 ja t�n� vuonna julkaistu What If We Both Are Just Somebody Else's Dream, olivatkin sitten jotain hieman muuta. Tai oikeastaan paljon muuta. Kuvitelkaa itsenne Twin Peaksin �iseen maailmaan, tai Frank Boothin kummallisiin juhliin juuri ennen kuin kaikki sammuvat. Junkyard Shaman teki sen j�lleen � ja viel�p� kahteen kertaan.
Kumpikin albumimittainen teos koostuu nelj�st� raidasta ja kummankin kokonaiskesto asettuu melko l�helle kolmea varttia, eli n�m� ovat ihka oikeita pitk�soittoja. Junkyard Shaman, eli Jere Kilpinen, on j�lleen kerran vastannut osapuilleen kaikista ��nist� ja vaikka albumeilla on ik�eroa p��lle kaksi vuotta, niill� on selv� sidos kesken��n.
Silence, Then Pause (2018)
Kohina
T�m� on kerrassaan aisteja virvoittava levy, joka kehittyy kuin mandala, kehien ja sektoreiden alati kasvaessa keskuksen alkur�j�hdyksest�. Ensinn� kuultava Watching the Glaciers Melt in Slow Motion on �vain� nelj�minuuttinen tunnelmointipala, jonka per�ss� vaelteleva Through the Halls of Red ulottuukin jo l�helle kymmenen minuutin rajaa. Saksofoni maalailee ��rimmilleen kutistetun pohjan p��ll� totaalisen twinpeaksmaisesti, pid�tellen ja kiusoitellenkin, eik� t�st� kiltojen odotustilasta ole todellakaan kiire mihink��n.
The Water & The Well ylitt�� jo 11 minuutin rajapyykin, mutta biisin j�nnite on mielest�ni selv�sti vahvempi ja v�hin elein maalatut taustat henkiv�t selitt�m�t�nt� levottomuutta. Jotain unenkaltaista joka v�ijyy pinnan alla, mutta jota ei pysty selv�sti osoittamaan. Loppua kohden pohjalla kuultavat rahinat ja vinkaukset vaikuttavat my�s kiihtyv�n, jos nyt ei paljoa niin kuitenkin.
Isn�t It Strange kest��kin sitten majesteetilliset 18 minuuttia ja 12 sekuntia, eik� musiikillinen tutkimusmatka suuntaudu ainakaan aiempaa valoisampiin paikkoihin. On hankalaa k�ytt�� n�in seesteisen ja omaan rauhaansa asettuneen musiikin ��rell� sellaisia termej� kuin �drone� ja �shoegaze�, mutta tavallaan nuo varjoisat tyylit antavat yylillisen taustatapetin, jota vasten Silence, Then Pause -albumia voi sovitella.
Silence, Then Pause syntyi kuuleman mukaan �isten k�velyiden, teollisuusalueen romupihojen ja tuulettimen huminoiden maailmasta. Maailmasta jonka kilpinen j�tti taakseen muuttaessaan Osakan miljoonakaupunkiin. Levylle l�ytyi julkaisija vasta t�n� vuonna, mink� ansiosta min�kin voin nauttia nyt oikein fyysisest� kappaleesta. Julkaisu sai my�s Kilpisen palaamaan samoihin tunnelmiin ja niin syntyi t�ss� artikkelissa k�sitelty toinen levy.
What If We Both Are Just Somebody Else's Dream (2020)
Penny Whistles and Moon Pies
Kuten edell� tuli jo kerrottua, Kilpinen siirtyi suomalaisen teollisuusalueen romupihoilta japanilaisen miljoonakaupungin h�lin��n ja vilin��n. Paljon tuota j�risytt�v�mp�� siirtym�� on vaikea kuvitella, olkoon s�velt�j�n luoma musiikki sitten kuinka samantyylist� tahansa. Me olemme aina jossain m��rin ymp�rist�jemme summia, halusimme niin tai emme.
Nelj�st� osasta ensimm�inen, Unfolding Into Itself Endlessly, on miltei 17 minuutin mittainen siivu �isten ratapihojen huminaa, murskaavan hiljaa soitettuja nuotteja, sein�n takaa kuultua kaihoisaa kitaraa ja jazzahtavia rytmej�. Kaikkea leimaa ��rimmilleen typistetty ja rauhoitettu fiilis, joka ei kuitenkaan mill��n tavoin vaikuta lamaantuneelta. T�m� on hyv��, rakentavaa ja virvoittavaa rauhaa, jonka ��ress� voi nauttia p�lyn tanssista valons�teess� ja ruosteen visuaalisista aarteista.
Echoing Inside a Soundless Mind voisi olla ��niaalloiksi muutettua ajatuskeh��. Jos me kaikki olemme jonkun unta, niin kuka on tuo uneksija ja miksi h�n uneksii? Kysymys on kutkuttava, eik� kappalekaan ole aivan tavallinen � edes Junkyard Shamanin mittapuulla. Onko t�m� nyt romupihafolkkia? Ainakin ��nikudokset ovat monta prosenttia pehme�mpi� ja kuultavampia, tosin joidenkin sivusta kuunnelleiden mielest� mit��n eroa aiempaan ei ole. He n�kev�t selv�sti eri unia kuin min�.
Phantoms of the Past jatkaa melko suoraan edelt�j�ns� j�ljiss�, sudeilla soitettujen rumpujen muistuttaessa joistain muista David Lynchin tekemisist�. Mukana ��nikudoksia luomassa on my�s Terhi Eskelinen, joka onkin sitten ainoa ns. ulkoinen lis� kummassakin pitk�soitossa.
Levyn sulkee yli 21 minuutin mittainen Collapse Back to Silence, jonka nimen per��n kuuluisi viel� japanilainen kirjoitusmerkki (?), jota en saanut siirretty� kielimuurin takia. Nyt palataan j�lleen romupihamaisempiin fiiliksiin ja pari piirua raaempiin ��niin, jotka my�s v��ristyv�t hieman enemm�n.
On p�iv�levyj� ja y�levyj�, mutta n�m� jos mitk� kuuluvat y�n kainaloon. Hetkiin jolloin pimeys ei ole kaiken nielev� musta suu, vaan mahdollisuus ja portti toisiin paikkoihin.
Mika Roth
