Haastattelut

KO:MI - sanoimme ettemme tienneet, vaikka tiesimme

13.11.2020



- Näin seksuaalivähemmistöön kuuluvana sitä joutuu usein altistumaan sille miten tietyt tahot tietävät paremmin miten ja kenen kanssa minun pitäisi elämääni elää. Sitä luulisi että Helsingin kokoisessa kaupungissa voisi kävellä käsi kädessä vaimonsa kanssa ilman tuntemattomien ihmisten kommentteja, mutta aina ei niin ole.

Tekstien aiheet ovat siis osin hankalia, niin henkilökohtaisella kuin maailmanlaajuisellakin asteikolla. Monet kappaleista käsittelevät henkilökohtaisia suhteita, rakkautta, surua ja muita vahvoja tunteita, mutta sanoisin että levy on silti toiveikas. Kuinka itse näet sen suurten tunnelinjojen kulkevan?

- Kiva jos toiveikkuus välittyy! Itselleni levyn viimeinen kappale, Where We Are, kokoaa myös eri kappaleiden tunnesäikeet ja tunnelmat jollain tapaa yhteen. Siinä olen yrittänyt löytää myötätuntoa kaikkia meitä kohtaan, jotka teemme välillä huonoja valintoja ja kipuilemme eritasoisten isojen tunteiden parissa, liittyivät ne sitten ihmissuhteisiin tai maailman tilaan.

Albumin äänimaisemat ovat toisinaan hyvinkin heleitä ja akustisuutta korostavia. Huilu, sello ja basso tuovat orgaanisuuden erittäin eteen äänimaisemassa. Minun on tunnustettava, että levyn soundillinen lämpö pääsi jopa yllättämään. Kuinka päädyit juuri tähän soundipalettiin, oliko kyse orgaanisesta kasvusta työn edetessä vai oliko tavoite heti alussa selvillä?

KO:MI - Akustisten instrumenttien välittömyys on aina inspiroinut minua. Että ei tarvitse olla sähköä että ääni kuuluu. Ensimmäinen levyni syntyi lähinnä pianolla säveltäen, jonka jälkeen kappaleiden live-toteutus muotoutui viulun ja luupperin ympärille; tällä kertaa aloitin suoraan viulusta, joka jotenkin johti loogisesti orgaanisempaan äänimaailmaan. Sello, jota tällä levyllä soittaa Saara Viika, oli mukana myös edellisellä levyllä, ja kontrabasso tuli mukaan kun jossain tuli puheeksi ystäväni Markus Perttulan kanssa että hän soittaa myös sitä.

Puhaltimet tulivat mukaan, kun tuottaja Pasi Viitasen kanssa työstettiin sovituksia. Komin bändikaveri Suvi Linnovaara Tuusanuuskat-yhtyeestä soittaa saksofonin lisäksi myös huilua ja klarinettia, joten apukädet löytyivät tuollakin saralla helposti.

- Levyllä mukana olevat soittimet määrittyivät siis osaksi sen mukaan, minkä instrumenttien taitajia lähipiiristä löytyi, ja olin itse äänityksissä jotenkin ihan ällistynyt siitä miten paljon uusia ulottuvuuksia ne kappaleisiin toivat.

Mitkä ovat mielestäni merkittävimmät erot, kun uutta albumia vertaa kolmen vuoden takaiseen Songs of Them -albumiin?

- Sanoisin, että tämä levy on kypsempi ja itsevarmempi kuin edellinen. Luulen, että ensimmäiseen soololevyyn liittyy aina enemmän tietynlaisia itse keksittyjä paineita, ja tätä toista tehdessä on tuntunut paljon vapautuneemmalta; siltä että voin tehdä ihan mitä huvittaa. Siten se on ehkä myös jollain tapaa rennompi.

Kun uutta levyä ryhdyttiin kasaamaan tuottajan kanssa, oli osaa biiseistä ehditty soittaa jo livenä. Demot olivat siis valmiina ja biisijärjestyskin asettui nopeasti kohdilleen. Ainoa muutos piti tehdä vinyyliteknisistä syistä, minkä takia Monster ja Make Me Zen vaihtoivat paikkaa. Kokonaisuus edellä siis mennään, mutta rannalle ei tarvinnut jättää ainuttakaan biisiä. Albumi ei ole ehkä näinä päivinä enää julkaisumuotona niin merkityksellinen kuin ennen, mutta Komille pitkäsoitto on yhä se muoto, jossa voi luoda laajan ja kunnollisen kokonaisuuden.



- Minulle on myös tärkeää pystyä tekemään jonkunlainen fyysinen julkaisu, ja yhden vinyylin painaminen on helpompaa kuin useamman.

Luojan on vaikea pistää lapsiaan tärkeysjärjestykseen, mutta albumin sulkeva Earth Beings – Where We Are -biisikaksikko nousee yhdeksi avainkohdaksi.

- Mielestäni onnistuin niissä yhdistämään surumielisyyden myötätuntoiseen toiveikkuuteen, tai siihen ainakin pyrin. Ne ovat myös viimeiset levylle säveltämäni kappaleet, ja viimeisiin jää aina jotenkin isompi tunneside kuin ensimmäisiin.

Mitä seuraavaksi? Tullaanko KO:MI näkemään keikoilla ja jos niin missä kokoonpanossa?

- Toivottavasti! 20.11. esiinnymme puhallinsoittaja Suvi Linnovaaran kanssa Tampereella O’Connell’sissa, muita keikkoja ei ole nyt tiedossa. Ajatuksena oli alun perin tehdä koko levyllä mukana olevan soittajakaartin kanssa muutama erityisempi keikka levyn julkaisun yhteydessä, mutta korona on nyt kariuttanut suunnitelmia huolella. Niiltäkin osin, että vinyylit myöhästyvät marraskuun lopulle.

Toivosta ei vielä siis luovuta bändikeikkojen suhteen, mutta pääasiallisesti luvassa on soolokeikkoja, viulun, luupperin ja samplerin kera. Entä onko luvassa jotain spesiaalimpaa? Striimattuja keikkoja, lisää sinkkuja tms.?

- Meillä on tekeillä yksi upea musavideo vielä, ja yhdestä levyn kappaleesta tulee ehkä mahdollisesti remix-versio joskus ensi keväänä. Eli kannattaa pysytellä kuulolla!



Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika

- Osallistuin tässä levyn julkaisun kynnyksellä myös The Acoustic Guitar Projectiin, jossa osallistujille annetaan kitara, äänityslaite ja viikko aikaa tehdä kappale. Siitä syntyi Flooding, No Rain niminen biisi, joka jatkaa levyn aihepiiriä ja sinällään toimii ehkä jonkunlaisena salaisena liitteenä levylle. Sen voi käydä kuuntelemassa projektin sivuilla

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Inari Komi




Lukukertoja: 4245
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös