Pienet

Sinkut - Joulukuu 2020

02.12.2020

Avaruusjoonas: Varas
PUSKISTA

Sanotaan että avaruus on niin lähellä ääretöntä kuin mikään tila oikeastaan voi olla. Sieltä jostain singahtaa mustan aukon halki matkannut ja säteensä uudelleen löytänyt valo, joka tunnetaan myös nimellä Avaruusjoonas. Mukailen tässä siis saatesanoja ja Varas on tämän uudistuneen artistin ensimmäinen single. Tämän fotoneista syntyneen kappaleen sijoittaminen tunnetun musiikkiavaruuden sektoreihin ja osiin onkin sitten vähintäänkin haastavaa.

Varas on luonteeltaan mitä kiistattomimmin pop, vaikka soundillisesti kappale kirmaakin äärettömien tähtipreerioiden vapaissa horisonteissa. Kuulaus saattaa joskus kuluttaa biisin puhki ennen aikojaan, mutta Avaruusjoonas osaa venyttää kappalettaan kuin musta aukko materiaa, ja Varas vahvistuukin tuolla tavoin itseään suuremmaksi ilmiöksi. Teemana on kosmoksia yhdistävä rakkaus, joka sekoittaa jokaisen pään, tilasta, ajasta ja paikasta riippumatta – jotkin universaalit lait ovat näet ylittämättömiä. Avaruusjoonas on kiistatta aivan uusi Joonas, joten jään mielenkiinnolla odottamaan tähtipojan seuraavia singahduksia popin, r’n’b:n ja elektronisten tähtipilvien kansoittamassa ääniavaruudessa.

Mika Roth

Crimson Peak: Closer
Texicalli Records

Crimson Peak on useimmiten menevää ja suurikaarista poprockia luova helsinkiläinen yhtye, joka julkaisi debyyttisinkkunsa vajaa kolme vuotta sitten. Kesäinen Heavy Heart - sinkku pääsikin yllättämään, sillä äärimäisen karsitulla paletilla esitetty biisi ei räjäyttänytkään minua kammion takaseinään, kuten olin odottanut. No nyt on palattu takaisin arkeen ja Closer täyttää horisontin kohti auringonlaskua hiljalleen lipuvan lentotukialuksen tavoin, enkä voi kuin virnistää tyytyväisenä tästä käännöksestä.

Closer on siis iso, mutta crimsonpeakmaisesti biisin suuruus saadaan sovitettua karmeihin siten, että kitaravallit ja suuret vokaalit tuntuvat olevan täydellisesti paikoillaan. Samoin kaikenlainen euroviisupöhö ja tarpeeton kankeus loistavat poissaolollaan, vaikka taustalla tapahtuu jatkuvasti yhtä jos toistakin. Nyt on aika hivuttautua lähemmäs ja lähemmäs, sillä eihän sitä muuten intiimiä tunnelmaa saada luoduksi. Kertosäe on timanttia, siirtymät osien välillä tarkoin pohdittuja ja näin lopputulemana on jälleen yksi loistava kappale.

Mika Roth

Jankkari: Irwin ei pelännyt iskelmää
Young Diamond

Edesmennyt isoäitini käytti termiä ’jankkari’ kuvaamaan jotakuta, joka itsepäisesti puski läpi omaa mielipidettään, eikä sen kummemmin kuunnellut muita. En tiedä kuinka aiemmin Legioona-yhtyeen laulaja-kitaristina, sittemmin muusikko-tuottajana toiminut Jankkari päätyi valitsemaan esiintymisnimensä, mutta ainakin se sopii tähän kappaleeseen. Herran lanseeraama turboiskelmä näet taistelee menneiden aikojen ja soitetun musiikin puolesta hellyttävän härkäpäisesti.

Vai että turboiskelmää… folk tuolta kyllä selvimmin päätään esiin pistää ja vaikka iskelmästäkin toki lauletaan, niin modernin folkpopin puolelle tässä mielestäni kaadutaan. Lyriikoissa muistellaan menneitä tekijöitä aina otsikossa mainitusta Irwinistä Junnu Vainioon saakka, ja lekaa nostetaan Cissenkin muistolle. Mainio poljento ja tiukka etukeno pitävät kuitenkin ikävän nurkissa, eikä tästä saa murheellisten laulujen jatkoa. Annetaan kompin soida, kävi miten kävi – siinähän sitä on viisautta, jota kannattaa soveltaa elon eri alueille.

Mika Roth

Janne Laurila: Roskia visiiriin
Soit Se Silti

Näinä päivinä on aina vain haastavampaa suunnata kohti pubia, mutta kelpo pub rockista voi onneksi nauttia turvallisesti kotonakin. Tamperelainen musiikin monitoimimies Janne Laurila rokkaa tällä erää puntit lepattaen ja aurinkolasit kimallellen kuin kunnian päiviensä Marc Bolan konsanaan. Tietysti kesäinen Neljä tonnii pilvee vinkkasi jo menneiden yhä viehättävän Laurilaa, mutta nyt 70-luvulle annetaan jo luita rutistava karhuhali.

Alle kolmen minuutin mittainen Roskia visiiriin potkaisee klassisen ja hieman kimalteisesti boogaavan rockin moottorin käyntiin, mutta vaikka soundi on häpeilemättömän vanhakantaista, en osaa olla viehättymättä herran jykevästä rokkauksesta. Ehkäpä tärkein syy on puhdasotsainen ystävyyden ylistys, sillä mikäänhän ei tunnetusti voita aitoa ystävyyttä. Tietysti asiaa auttaa myös se, että biisi sattuu olemaan puhdasverinen rock-helmi, jonka pääriffi tarttuu kuin terva, eikä napakoista lyriikoista ainakaan haittaa ole näissä karkeloissa.

Mika Roth

Jari Loisa: Käveltiin koko yö
Presence Records

Jari Loisa on kotimainen pitkän linjan artisti, joka tunnetaan parhaiten ehkä edelleenkin Siberia-yhtyeestä, vaikka Loisa on tehnyt myös pitkän soolouran aina 80-luvulta lähtien. Lisäksi matkan varrella on ollut kaikkea muutakin, joten ainakin näkemystä pitäisi riittää. Loisalta on tulossa ensi vuoden alkupuolella uusi sooloalbumi, jota nyt pohjustetaan sangen tunnelmallisella sinkulla.

He jotka ovat joskus kävelleet kesäisessä yössä tietävät minkälainen taika noissa hämärän tunneissa piilee. Tai mikä vielä parempaa: elokuinen yö, jolloin pimeys jo melkein saa vallan, mutta hämärä ei muutu vieläkään pimeydeksi. Tuosta hetkestä Loisa on säveltänyt biisin, joka on ilmava, lähes hiljaisuuteen nojaava tarina, joka alkaa ja päättyy hyvin usvaisiin tunnelmiin. Hiljaa soitetut kielisoittimet, mahdollisesti jouset ja tietysti laulu, joka kulkee keveiden askelten tavoin – tämähän on kesäöistä poppia vailla pienintäkään raskasmielisyyden taakkaa.

Mika Roth

Julye Blom: Summer Breeze

Julye Blom on soulahtavaa ja tummaa poppia luova artisti, tai sellaisen vaikutelman ainakin artistin debyyttisingle tekijästään luo. Tässä sielukkaassa esikoiskappaleessa makua antamassa on myös vahva annos 60- ja 70-lukujen bändisoundia, jossa rock’n’soul, bluesrockin varhaiset muodot sekä ehkä jopa hiukan jazzkin hämäriä kulmia. Fokus on kuitenkin Julye Blomin upeassa lauluäänessä, joka puhaltaa kappaleeseen elon kipinän.

Kertojan sydämessä asustaa tiukasti blues, kuinkas muutenkaan, mutta Blom ei jää sentään lemmen murheiden alhoihin rypeämään – ainakaan tarpeettoman pitkäksi aikaa. Vokalisti pidättelee hienosti ilmaisuaan siten, että kuulija voi vaivatta aistia suunnattoman voiman, joka vaanii juuri siinä pinnan alla ja kulman takana. Bändin soitto tekee kunniaa Woodstockin sukupolven parhaille, ollen silti samaan aikaan tätäkin päivää. Huikean vahva avaus, eikä saatekirjeessä mainittua Amy Winehousen nimeäkään oteta esiin perusteettomasti, sillä Blom hallitsee tonttinsa.

Mika Roth

Justice Theory: Fade into the Night

Todetaan heti aluksi, että Justice Theory on muuten todella toimiva nimi, josta voi löytää vaikka millä mitalla eri juonteita – kuten hyvistä nimistä aina. Vuonna 2014 perustettu jyväskyläläinen metalliyhtye on viimeisten vuosien aikana julkaissut nipun sinkkuja ja työn alla on kuuleman mukaan ensi vuonna ilmestyvä toinen EP-levy.

Sinkun saatesanoissa Fade into the Night -kappaletta kuvataan sangen poikkeukselliseksi bändin repertuaarissa ja kyllähän tässä biisissä on kiistatta sitä jotain. Melodia esitellään kuulijoille jo ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana ja tuohon samaan tukitolppaan nojataan sitten seuraavat neljä ja puoli minuuttia. Melankolinen melodia ja ilmaisu tuovat kulma kautta mieleen eräänkin Sentencedin, mikä on aina positiivinen asia. Vokalistin sanat tihkuvat todellista surua ja murhetta, mutta toisaalta: ei niin pahaa, etteikö siitä jotain hyvääkin ajan myötä kumpuaisi. Todella sydämeen käyvä siivu melankoliametallia, jossa ei kuitenkaan kahlata surun hetteiköissä, vaan ennemminkin löydetään voimaa jatkaa eteenpäin. Lupaavaa.

Mika Roth

Lobster: Touch of Memory

Rapeaa rockia ja napakasti tarttuvaa melodiakoukkua kainaloon, näillä eväillä Lobster paukuttaa uusimmalla sinkullaan, joka ehti ilmestyä itse asiassa jo Halloweenin tienoilla. Sinkkukoosteen iäkkäin raita ei kuitenkaan kärsi minkäänlaisista seniorivaivoista, sillä Lobster harppoo vetreästi eteenpäin valitsemallaan tiellä. Ensi vuonna ilmestyvä kolmas pitkäsoitto saakin tästä raidasta kummasti lisää iskuvoimaa.

Touch of Memory kertoo siitä toisinaan hyvinkin vaikeasti havaittavasta rajasta, kun valve muuttuu uneksi ja nämä eri maailmat sekoittuvat toisiinsa. Vielä mutkikkaammaksi tilanne menee, jos satut unessa heräämään. Tuolloin ns. toden rajat vain sumenevat, mutta sumeaksi Touch of Memory -biisiä on turha kutsua. Kitaran piirtämä kuvio kiistatta herättää joitain unenomaisia fiiliksiä, vaikka biisi puskeekin raiteillaan eteenpäin nopeasti, vakaasti ja vastustamattomasti. Kitarasoolo tipahtaa syliin jo kahden ja puolen minuutin kohdilla, mutta väliosastakin päästään jaloilleen täysin pistein. Lupaavalle vaikuttaa, Lobster.

Mika Roth

Misterer: Totalitarian
Three Chords Music

Misterer on Mikko Herrasen muutaman vuoden ikäinen metallibändi, joka uudella sinkullaan ottaa vakaan askeleen brutaalimman ilmaisun puolelle. Toisen pitkäsoittonsa julkaisuun valmistautuva helsinkiläisorkka sijoittuu nyt jonnekin thrashin ja modernimman deathin paukkeen tienoille, uusimman sinkun lisätessä vain entisestään tonnistoja. Ekstravoimaa jo valmiiksi murskaavalle biisille tuo Turmion Kätilöt -yhtyeen aina luotettava MC Raaka Pee, jonka kanssa duetoitu kappale on sananmukaisesti totaalinen kokemus.

Totalitarian kertoo osuvasti maailmamme tilasta ja tolasta, sillä valta on voimaa ja voima on valtaa. Näin oli muinoin, näin oli pimeinä keskiaikoina ja näin on myös nyt. Vajaaseen kolmeen minuuttiin puristettu trotyyliannos nimeltään Totalitarian jauhaa kuin panssaridivisioona, ja tässä tasapainoillaan siinä vaikealla rajalla, että kääntyykö rankkuus jo itse itseään vastaan. Toisaalta: biisissä on melodisempikin puolensa, se on vain silattu poikkeuksellisen runsaalla metallikerroksella. Nähtäväksi jääkin mitä kaikkea tuleva Under Attack -pitkäsoitto meille vielä antaakaan.

Mika Roth

Organ!k: Vierellä (feat. Matti Tamonen, Antisankari & Aina)
Svartronix

Grooveruuvinsa jo aikaa sitten paikallistanut ja siten taiten käyttänyt Organ!k valmistautuu hiljalleen seuraavan levynsä julkaisuun. Rakkaudesta lajiin pitäisi olla fyysisenä ja digitaalisena saatavilla tammikuun loppupuolella, ja sitä odotellessa voi lämmitellä vaikkapa tämän mainion sinkun lämmössä. Vetoapua ryhmälle antavat räppärikaksikko Antisankari ja Matti Tamonen, jotka pistävät riviä peräjälkeen tutulla taidokkuudella. Lisäksi vokaaleissa kuullaan Aina, jonka laulussa on muhkeaa r’n’b -vibaa sekä luonnetta.

Vierellä on ihan oikea laulu rakkaudesta, olematta silti perinteinen rakkauslaulu. Biisi puksuttaa toinen raide funkin ja toinen hiphopin puolella, soulahtavaa maisemaa vilahtelee ohitse ja elämä on mallillaan. Vaikka juurihoito ei ole totaalisinta, saavat seikkaileva basso ja taustalla puhaltavat torvet luotua orgaanisen lämpimän taustan puheille, lauluille ja biiteille. Sanalla sanoen täydellistä jälkeä, joten muistakaahan kipaista levykaupan kautta reilun puolentoista kuukauden päästä.

Mika Roth

Peltokurki: Saippuakuplia

Peltokurki on yksi niistä yhtyeistä, joiden aikataulutukset menivät uusiksi tämän vuoden myllerryksissä. Upeita lauluharmonioita luovien Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostama yhtye päätyikin lykkäämään esikoisalbuminsa julkaisua vuodella, joten oululaisten folkpop-vaikutteinen musiikki saa marssia kunnolla esiin vasta ensi vuoden puolella.

Tulevalta debyyttialbumilta lohkaistaan nyt odotuksen venähdettyä vielä yksi sinkku ja Saippuakuplia on nimensä veroinen kokemus. Biisi on vastustamattoman kohottava ja kohoava folkpopin muotovalio, joka ei kuitenkaan ole sydämeltään huttua hattaraa. Kappaleen ydin on laulumelodiassa, joka nousee ja laskee kuin nuo ilmaan puhalletut saippuaiset kuplat, mutta hattua pitää nostaa koko sähköiselle orkesterille. Lyriikoiden kulmista voi löytää useammankin tulkinnan, mutta yhteistä kaikille niille on saippuakuplien keveys, jota me kaikki taidamme juuri nyt kaivata. Suru saattaa vaania kulman takana, mutta samoin myös ilo ja valoisammat ajat, kunhan vain jaksaa vielä hetkisen.

Mika Roth

Rolling Rust: Mind Your Head
Eclipse Music

Rolling Rust on uransa alussa oleva roots-kokoonpano, mutta jo tässä vaiheessa bändille uskaltaa povata vahvaa tulevaisuutta. Pitkän linjan muusikot Katriina Honkanen (kitara ja laulu), Janne Louhivuori (kitara) ja Ilkka Tenhunen (kitara) muodostavat trion, josta ei puutu kokemusta ja näkemystä. Kaiken kukkuraksi esikoissingle Mind Your Head saa ensi keväänä jatkokseen kokonaisen albumillisen uutta musiikkia.

Amerikan mystiset maat kaikuvat ainakin tällä biisillä vahvoina, New Orleans on mainittu jo saatesanoissa, mutta samalla kappaleessa on kiistatonta Nick Cave -vibaa. Biisi on näennäisen rauhallinen ja samaan aikaan vaaniva, periaatteessa tyyni ja selkeä, mutta pinnan alta voi aistia väkevän latauksen. Aivan kuin katsoisit myrskypilviä turvallisen etäisyyden päästä tietäen vallan hyvin, että nuo saattavat hetken päästä olla omassakin niskassa – ja silti vain ihastelet niitä liikauttamatta evääsikään. Pakko tässä on päätään varoa, olkaamme kaikki varoitettuja.

Mika Roth

Rosa Heart: Criminals

Rosa Heart on Rovaniemeläis-lähtöisen rock-laulajan ja musiikintekijän ympärille kasvanut bändi, joka luo sähköistä ja energistä hard rockia. Muutos aiempaan on melkoinen, sillä Rosa Heartin aiemmin Rosa Latva -nimellä luoma musiikki oli ennemminkin folkahtavaa, elektronista ja eteeristä. No onhan se sähkökitarakin tavallaan kone ja tämän jälkeen ei jää ainakaan epäselväksi se, etteikö Rosan ääniala yltäisi huimiin sfääreihin ja pärjäisi myös äänekkäässä ympäristössä.

Rosa Heartin musiikin luvataan tulevaisuudessa ammentavan voimaa niin klassisesta rockista kuin kansanmusiikistakin (!), mutta tällä erää kyse on puhtaasti 70-lukulaisesta, lujaa jyräävästä rockista. Kuvitelkaa päässänne Jefferson Airplane ja alkuaikojensa Aerosmith, niin pääsette osapuilleen oikeisiin bileisiin. Reiluun neljään minuuttiin saadaan upotettua jopa progehtava väliosa, jonka jälkeen kaikki aseet laulavat taas piiput punaisina. Ja tämä kaikki onnistutaan tekemään vielä niin, ettei biisi vaikuta lainkaan vanhahtavalta, joten tässä on tapahtunut mitä onnistunein muodonmuutos.

Mika Roth

Saga Mast: Tärkee
Nowhere Boy

Saga Mast on nuori helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, jonka debyyttisingle En osaa oli kiistattoman vahva avaus. Kolmannella sinkulla vaikeiden aiheiden käsittely jatkuu, kun se suhteista tärkein herättää kertojan tiedostamaan oman onnensa määrän. Kertakäyttökulttuurin luoma deittailuteollisuus kun saattaa näyttäytyä aidon rakkauden kulmasta tarkasteltuna osapuilleen järjettömältä säntäilyltä.

Tuo pieni mutta sitäkin tärkeämpi oivallus on antanut alkukipinän kappaleelle, joka on kaariltaan pienimuotoinen, hellyttävän suloinen ja silti sopivan suoralinjainen. Kitarapoppi on ravistellut päältään enimmät folkahtavat piirteet, mutta urbaanimpi, elektronisempi soundi toimii yhtä lailla. Kuulaissa soundeissa on myös onnistuttu tavoittamaan se aamuöisen yöbussin epätodellinen tunnelma, jossa ikkunoiden takana vilisevä maailma tuntuu olevan kuin maalaus toisesta ulottuvuudesta. Kuka sinulle on tärkein?

Mika Roth

Sannu: Se oot aina ollut sä

Sannu on kotimainen artisti, joka kuului aikoinaan 10-luvun alkupuolella jonkin verran menestystä niittäneeseen Caroline Street -yhtyeeseen. Sannu käynnisti soolouransa vuonna 2013 ja singlejä on ilmestynyt sittemminkin, vaikka välissä oli myös muutaman vuoden mittainen hiljaisempi vaihe. Takana on siis jo jonkin verran maileja, mutta silti uusin sinkku, Se oot aina ollut sä, avaa jälleen uusia ovia Sannun edestä.

Elektronista poppia on modernisoitu etenkin soundipuolella reippain ottein, mistä on syytä kiittää ja kumartaa ainakin tuottaja Nununua. Uusi kappale siirtää Sannun tähän päivään, kenties hieman tulevaankin, mutta aiheensa puolesta biisi on iätön. Aidon rakkauden tunnistaa kyllä sydäntään kuunnellessa aina, jopa silloin kun suuri love story jääkin toteutumatta ja maailma heittää ihmiset erilleen toisistaan. Melankolista, haikailevaa, sydänsuruista, mutta silti tässä ei sorruta murheen mustaan aukkoon, vaan biisi kasvaa toisenlaiseksi rakkauden ylistykseksi. Uudistunut tie, uusi alku ja vapaus tehdä mitä vain – Sannun tulevaisuus saattaakin tuoda tullessaan vaikka mitä.

Mika Roth

Sepikka: Muistan sen kesän
M.dulor

Erilaiset genrenimikkeet ovat tätä nykyä jo suoranainen taiteenlaji, mutta silti luonnonsuojeluindie jäi musiikkia kuvaavana terminä kerrasta mieleen. Eikä Sepikka ainoastaan piekse lämpimikseen suutaan, sillä mies on oikeasti huolissaan ympäristöstämme. Ilmasto muuttuu, vaikka asiaa kuinka pyörittelisi ja siitä kaiketi kertoo myös omalla tavallaan Muistan sen kesän -kappale.

Sepikka on luonut jälleen uniikin sekoituksen orgaanista ja elektronista, kun biisi lähtee rakentumaan rytminsä, kuvioidensa ja itsensä ympärille. Normaaleille kaavoille ja rakenteille pitkät antavissa elementeissä on sellaista radioheadmaista luovaa hulluutta ja selittämätöntä voimaa, jonka äärellä pitää vain luottaa omiin korviinsa. Jouset, koskettimet, kolinat, kilinät ja suoraan sydämestä lausutut rivit: kuva syntyy, kehittyy, täyttyy ja rikastuu alati eri väreillä, kunnes loppu koittaa. Eikä se loppu ole haikea, vaan biisi on kaikesta huolimatta toiveikas kollaasi kipua, surua ja uskoa. Biisi saattaa alussa vaikuttaa tukahduttavan täydeltä, mutta sille kannattaa antaa riittävästi mahdollisuuksia.

Mika Roth

Suistamon Sähkö: Up’n Down
Kihtinäjärvi Records

Nyt osutaan nostalgiahermon ytimeen, sillä ainakin allekirjoittaneelle Up’n Down oli kyllä yksi hauskimmista kuusnepan peleistä. Pelkällä autollahan siinä pompittiin edestakaisin, mutta silti peliä veivattiin kavereiden kanssa tunnista toiseen. Kun old school -vaikutteita on uutettu myös Public Enemyn muinaiselta C-kasetilta, joten Suistamon Sähkö pelaa kiikkerää peliä. Kolmatta albumia luvataan ensi vuoden maaliskuuksi ja panokset ovat näemmä kasvamaan päin, kun Varokaa! Hengenvaara -kiekkoa odotellaan saapuvaksi.

Mikä menee ylös, tulee myös alas. Noinhan sitä todettiin jo muinoin, ja tämä etnoteknoilu poukkoilee samassa hengessä kuin hyppytautinen auto. Haitari soi, räppärit räppäävät räpätiti-rää ja taustalla syntetisaattorit helkkyvät vailla vertaa. Taitamattomammissa käsissä kasassa olisi basaarikuraa ja käsilaukkuteknoa, mutta Suistamon Sähkö ei ole mikään eilisen teereen etnoteknoremmi. Arjen ylämäki-alamäki taiteilua pohtiva sanataiteilu on terävää, soundit reivaavia ja on tässä sitä modernin primitiivistä voimaakin mukana. Hillitöntä vaan ei liian järjetöntä.

Mika Roth

Utra: Keep It To Myself

Utra on joensuulaistaustainen kuulaan kirkasta kitararockia luova yhtye, jota ei tule sekoittaa samannimiseen helsinkiläiseen kokoonpanoon. Ryhmän kolmas sinkkulohkaisu on jopa siinä määrin kuulasta materiaalia, että sen perusteella voisi vilautella pientä shoegaze-korttiakin. Sen sijaan saatekirjeen ensimmäisellä rivillä tarjotaan aina yhtä epämääräistä ’alternative rock’ -termiä, mutta tietysti shoegaze ja tummasävyinen kitarapoprock ovat laskettavissa kumpainenkin altsun sekaan.

Klisheistä vertausta mukaillakseni: jos jokainen kappale olisi rakennus, näkisin Keep It To Myself -sinkun kodikkaana mökkinä. Hirsiset seinät ovat lujat ja katto vakaan luotettava, eikä se briljeeraa upeilla arkkitehtonisilla ratkaisuillaan. Yksinkertaisuus on kuitenkin positiivinen voima, sillä näin laadukkaat perusainekset saavat samalla loistaa omassa hehkussaan. Modernista, julkisesta yksinäisyydestä kaiketi innoituksensa saanut kappale on kaunis, sopivan kokoinen ja juuri sen verran suolaisen melankolinen, että allekirjoittaneen kaltainen pohjoinen sielu löytää siitä kaikupohjaa.

Mika Roth

Vieteriukko: Katto Kassinen

Vieteriukko on Kurikasta kotoisin oleva rock-yhtye, jonka musiikissa soivat mm. punk, grunge ja ehkä hieman alternative metallikin. Viisi vuotta sitten perustettu trio on verkosta löydettävien raitojen perusteella julkaisu-uransa alussa, ainakin jos kyse on suomenkielisestä materiaalista. Kolmikko on näet aiemmin puuhaillut lontooksi, mutta se onkin jo ihan toinen tarina.

Katto Kassinen on lievästi katkera laulu rakkaudesta, tai oikeammin menneestä sellaisesta. Kertoja on ymmärtääkseni vaihtunut ’v*tun Katto Kassiseen’, mutta vaikka kaikki on jo mennyttä – se ei ole edelleenkään mennyttä. Biisi pohjautuu loistavaan melodiaan, jota myös hyödynnetään hurjalla tehoprosentilla, ja kun kertosäkeeseen päästään, niin sehän on sitten täyttä amerikangrungepoppikoukkua kaikkine tunnusmerkkeineen. Mutta toisaalta: biisi pelaa, tarttuu ja leijuu kuin se em. Katto Kassinen, joten eihän tässä voi muuta kuin pomppia vieteriukkona mukana.

Mika Roth

Wuohipora: Sillanrakentaja

Wuohipora kertoo olevansa suomenkielisen melankolisen metallin ja rockin ylpeä soihdunkantaja, eikä yhdenkään jäsenen ilme taida edes värähtää moista julistettaessa. Allekirjoittaneelle aiemmin syystä tai toisesta täysin tuntemattomaksi jäänyt ryhmä on julkaissut jo pitkäsoitonkin, minkä lisäksi pienjulkaisuja on myös vyöllä ainakin pari. Tuore biisi syntyi kuuleman mukaan Rammsteinin keikan jälkimainingeissa, mikä kiistatta kuuluu lopputulemassa.

Kuinka Helsingin metalli ja Saksan konevoima sitten yhdistyvät toisiinsa? Näyttää siltä, että Helsinki ja rokahtava metalli ottavat selätysvoiton, vaikka teutonien jylhyys ja lievä humoristisuus kiistatta puskevatkin esiin saumoista. Lähemmäs seitsemää minuuttia viistävä sinkku junttaa ja runttaa, mutta biisiä ei likistetä hengiltä – se vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Toisaalta: jos olisin jossain toisessa ulottuvuudessa Wuohiporan keikalla, heiluttaisin taatusti nyrkkiä tämän tahdissa ja hoilaisin taustoja mukana. Hyvä biisi kun on aina hyvä biisi, olivat sen juuret sitten missä tahansa mullissa.

Mika Roth

Lukukertoja: 3169