Pienet

Sinkut II - Marraskuu 2021

17.11.2021


Ali Alikoski & Alanmiehet: Marseille Ali Alikoski & Alanmiehet: Marseille
Stupido Records

Ali Alikoski & Alanmiehet on julkaisujen määrässä mitattuna tuore yhtye, mutta kokemustahan puntarissa on jo yllin kyllin. Pari sinkkua aiemmin julkaissut combo jatkaa suomenkielisen poprockin saralla, jossa soundi saa samaan aikaan olla elokuvamaisen laveaa ja niukaksi kavennettua tunnelmointia. Tasapainoilu ison ja pienen välillä on tietysti aina ollut Alikosken ominta alaa, joten onnistuminen ei tullut varsinaisesti yllätyksenä.

Marseillesta Vuosaareen on pitkä matka, mutta mielikuvissa tuo välimatka voi kutistua sekuntiin. Marseille onkin kertomus kahdesta eri maailmasta, joista toinen löytyy vain sydämen värittämistä muistikuvista. Kertoja maalaa kuvia rähjäisen merirosvokaupungin satamasta, jossa rellestetään, ryypätään ja raaputetaan arpoja. Nykyhetki tunkee alennuskirjolohen muodossa mukaan, aivan kuin katselisi Fellinin loppukauden elokuvia, joissa aikalinjat ja unimaailmat menevät riemukkaasti sekaisin. Upea biisi, mielikuvia herättelevä teksti ja aivan prikulleen hiotut soundit, jotka eivät kuitenkaan kuulosta ylihiotuilta.

Mika Roth


DeKill: HA HA DeKill: HA HA
Black Noise Music

DeKill on tamperelainen artisti ja tuottaja, joka on valinnut projektilleen ja sinkulleen hakusanateknisesti haastavat nimet. Vielä kun saatesanat ovat sanalla sanoen ’kiteytetyt’, saa musiikki puhua pitkälti tekijänsä visioiden puolesta. Kieleksi on valikoitunut englanti, ja aiemmasta diskografiasta löytyy ainakin kolme pitkäsoittoa, sekä runsas setti pienempiä julkaisuja. Eli korvan taustat eivät ole enää tässä vaiheessa märät, mikä myös kuuluu halki tummasävyisen matkan.

Isoja kirjaimia vain otsikossaan suosiva HA HA sijoittuu tummana ja syvällä uivana trap bangerien maisemaan. Soundit on pidetty todella niukkoina ja kapeina, mutta monotonisuuden sudenkuoppa väistetään ovelasti kiertävillä soundeilla. Biisiä kuunnellessa tuleekin olo, kuin olisi poikkeuksellisen suuren renkaan sisällä, jossa samat äänet kiertävät ympyrää, mutta radat vaihtuvat jatkuvasti ja hälyisyys vältetään. Seinätkin ovat suht lähellä, mutta negatiivinen ahdistavuus puuttuu. Nyt ollaan aivan iholla ja samaan aikaan kolmen tuhannen metrin korkeudessa, eli vähemmän on jälleen kerran enemmän.

Mika Roth


GMMT: Takapenkillä GMMT: Takapenkillä (feat. JuhoWho)
Alelaari

Suomiräpin kruisauskuninkaat ja komeiden aurinkopokien takaa hymyilevät G-Mies ja Matti Tamonen ovat jälleen kehissä, julistetaan tämän lämpöä hehkuvan sinkun saatekirjeessä. Eli toisin sanoen GMMT on pistänyt uutta sinkuraa pihalle. Tällä erää duo lekottelee letkeästi lipuvan Volvon takapenkillä ja suuntana on tietysti auringonlasku. Samalla kaksikko on siirtynyt oman firman listoille, eli nyt ollaan täysin omin voimin liikenteessä.

Takapenkill√§ on kiistatta todella letke√§√§ rullailua, jossa murheet unohtuvat ja aurinko paistaa yst√§v√§llisen√§ pilvett√∂m√§lt√§ taivaalta. G-Mies on leiponut kasaan G-funk -vaikutteiset biitit ja teksti√§kin riitt√§√§, mink√§ lis√§ksi mukana on JuhoWho. N√§ill√§ voimilla Volvo keinuukin vakaasti eteenp√§in ja biisin huolettomat sis√§tilat saavat nojautumaan kuin huomaamatta syvemm√§lle penkkiin. N√§ht√§v√§ksi j√§√§ starttaako tuore sinkku suuremmankin julkaisuketjun ‚Äď n√§in√§ hankalina aikoina moiselle olisi v√§hint√§√§nkin riitt√§v√§sti tilausta.

Mika Roth


Gtarzee: Living a Lie (feat. Marco Luponero) Gtarzee: Living a Lie (feat. Marco Luponero)

Tiedä sitten mitä Gtarzee sanana tarkoittaa. Sehän kuulostaa muinaiselta mordorilta tai udmurtilta, mutta ainakin otsikko on korvaani uniikki. Gtarzee on sooloartisti Tim Norrgrann, joka kuuluu myös suomalais-kanadalaiseen hard rock-yhtye Forthiin. Myös soolona mies uskoo ja luottaa rosoiseen, mutta samalla melodiseen hard rockiin. Debyyttisinkku tulee saamaan myöhemmin seuraa vielä esikoisalbumista, joten tarina onkin vasta alussa.

Living a Lie on kaiketi moderniksi rakkaustragediaksi laskettava numero, jossa verkon yli syntynyt suhde on myrkyttänyt kertojan mielen. Mikä on enää valheiden verkossa totta ja mikä ei, etenkin kun seikkaillaan vielä siellä toisessa verkossa. Hankala, mutta taatusti ajankohtainen aihe, joka ei kuitenkaan synkennä itse biisin taivaita. Kappale onkin musiikillisesti osapuilleen täydellinen hard rock -helmi, jossa on sopivasti metallista raskautta, melodista tarttumapintaa ja kertosäkeistö, joka on luotu mukana laulettavaksi/huudettavaksi. Parhaat saavat kaiken kuulostamaan niin simppelin helpolta, jopa isoilla tunteilla pelaavan rockbiisin.

Mika Roth


Ida Alex: Fantasy Ida Alex: Fantasy

Ida Alex on kotimainen laulaja/lauluntekijä, joka on julkaisemassa ensi keväänä debyyytti-EP:tä. Fantasy on toinen lohkaisu kyseiseltä minikiekolta, ja kaiken kaikkiaan kolmas tänä vuonna ilmestynyt sinkku. Nähtävästi pitkälti hartiapankin voimin tehty ura onkin hyvässä nosteessa, eikä Fantasy ainakaan heikennä Ida Alexin mahdollisuuksia breikata isomminkin.

EP:n luvataan olevan päiväkirjamainen kurkistus nuoren naisen elämään ja Fantasy on nimensä mukaisesti tarina fantasiamaailmasta. Tässä tapauksessa fantasiamaailma on paikka johon kertoja pakenee ahdistavaa ympäristöään, hieman kuten Liisa omaan Ihmemaahansa. Kuka minä olen, mitä oikeasti itse haluan ja kuka saa/voi päättää asiat puolestani ensinnäkään? Kysymykset ovat ikuisia, mutta Fantasy ei onneksi sorru murheilemaan, vaan veikkaanpa kertojan uuttavan vain voimaa mielikuvituksestaan ja murtavan kahleet ympäriltään. Pääosin ellei peräti täysin elektroniset elementit kehystävät vokaaleja, joille jää kuitenkin riittävästi tilaa. Järjestys onkin toimiva, sillä Ida Alexin laulu on vahvaa ja tarina kulkee vakaasti eteenpäin.

Mika Roth


Janne Nevala: Syyskuu Janne Nevala: Syyskuu
Rokkimopo Kustannus

Janne Nevala on liminkalainen kirjailija, muusikko ja kustantaja, jonka aiemmasta musiikillisesta historiasta ei löydy merkintöjä tai mainintoja. Ehkäpä saatekirjeen niukkuus ja verkkotulosten vähyys ovat vain merkkejä siitä, että pitäisi keskittyä olennaiseen. Eli Melankolialla kuorrutettuun suomenkieliseen poprockiin, josta on nyt sipaistu Syyskuun muotoinen neliminuuttinen, jossa kertoja/kulkija tuntuu olevan väärässä ajassa, paikassa ja mielentilassa.

Syyskuu on se aika vuodesta, kun osapuilleen kaikki kesään liittyvä on menossa kiinni, eikä talvikaan ole omine juttuineen vielä saapunut paikalle. Edessä on vain pitkä ja harmaa syksy, josta voisi nauttia vaikka jossain muualla. Syyskuun paikoissakin laput pistetään luukuille ja ihmetellään, että mitäs täällä enää luuhaat. Bileet ovat ohitse, paraati mennyt ja sesonki raskaasti off-seasonissa, mutta kertoja ei vain lue rivien välejä. Simppelin rullaava poprokkis tarttuu kivasti, ei rasita jankkauksella ja svengiäkin löytyy soitosta. Ei tämä nyt mikään Springsteen tai Kela ole, mutta jotain siltä väliltä nyt kuitenkin.

Mika Roth


Jiibee: Pilvi Jiibee: Pilvi
Jiibee Records

Olen tullut huomanneeksi, että sisarukset kaikista läheisimpiä ja tärkeimpiä ihmisiä. Toki lapsen ja vanhemman suhde on uniikki, mutta sisaruus on jotain aivan muuta. Tuosta ainutlaatuisesta siteestä kertoo myös tavallaan laulaja/lauluntekijä Jiibeen uusi kappale. Neljään tähän mennessä ilmestyneeseen albumiin ja kolmeenkymmeneen sinkkuun mahtuu monenlaista musiikkia, mutta nyt Jiibee nostaa jalan kaasulta oikein kunnolla. Pilvi-kappaletta on ollut Jiibeen kanssa työstämässä Mikko Herranen, joka on jälleen kerran tehnyt tasaisen vahvaa jälkeä.

Pilvi on kitaravetoinen pop-iskelmä, joka ei yritä olla yhtään enempää kuin mitä on. Eikä sen tarvitsekaan olla, sillä kaikki oleellinen on osattu pukea vajaaseen viiteen minuuttiin sekä poikkeuksellisen ilmavaan muotoon. Keveys ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita tässä yhteydessä mitäänsanomattomuutta, sillä näissä muutamissa riveissä ja ohikiitävissä hetkissä on kaikki mitä sydän tarvitsee selviytyäkseen jälleen yhdestä kaamosvaiheesta. Jiibeen taivaalla pilvet ovat huolettomia lampaita, joiden seurassa viihtyy.

Mika Roth


Kalle Kaaja: Liskojen yö Kalle Kaaja: Liskojen yö

Kalle Kaaja on rautalankarokkari, jonka musiikin yhteydessä on helppoa mainita Topi Sorsakoski ja kumppanit. Nyt näet mennään jo niin lähellä kaihoisaa iskelmää, että sivupeili saattaa hyvinkin osua Kaarle Viikatteen koivuaitaan. Eikä siinä mitään, sillä kyseessähän on kansalliseksi omaisuudeksemme laskettavissa oleva soundi ja näkemystapa, jonka lievästi villiintyneen pihan halkopinossa on aina tilaa uusille pullon kätkijöille.

Ja kun tuli tuo pullo mainittua, niin aasi saadaan kuskattua sillan yli itse aiheen luokse. Liskojen yö on tietysti tarina elämää suuremmasta jälkitaudista, jossa alussa pelkää kuolevansa ja lopussa pelkää, ettei kuolekaan. Mitään ei silti opita ja vaikka kuinka monta kertaa tehdään parannus, niin pullon pahaa silmää ei ole pakeneminen. Siinä on Sauronkin paperia, kun viinanpirut pääsevät irti ja rengistä tulee isäntä. Cocktail on kieltämättä loistava: tilkka rautalankaa, ripaus dumarimaista kerrontaa ja pintaan tuoretta rockiskelmää hakkeena, eikä unohdeta kaiken kruunaavaa ripausta westernin mystisyyttä. Muistetaanpa siis olla taas varovaisia siellä ulkona, etenkin kun pikkujoulukausi on taas lähestymässä ja lasiset laulukirjat avataan.

Mika Roth


KATI: Femme Fatale KATI: Femme Fatale
Karhuvaltio Records

KATI on julkaissut toisen sinkkunsa, jolla kohtalo ottaa hämyisen naisen muodon. Ensi kevääksi luvattu debyytti-EP:tä ennakoiva sinkku on tummaa ja modernia tanssimusiikkia rahdun hitaammilla biiteillä, sekä syvemmillä äänimaisemilla. Tuottajan tontilla on vaikuttanut Sattalite ja masteroinnista vastaa Tommishock, joten Femme Fatalen tekniset taustatekijät ovat ainakin kohdillaan.

Eikä itse biisikään tuota sen kummempia ongelmia. Reilussa kolmessa minuutissa kudotaan kohtalokas tunteiden verkko, ja soundeissa on sellaista pahaenteistä painostavuutta kuin vaikkapa Massive Attackin joillain teoksilla, tosin rytmi ei ole yhtä hallitsevassa asemassa. Femme Fatale pysytteleekin sivummalla, poissa selvimmistä kohdevaloista, mutta hänen vaikutuksensa voimakentät voit silti tuntea. Mikä on se taika, joka saa kaksi ihmistä huomaamaan toisensa ja synnyttää keskinäisen vetovoiman? Esikoissinkku Yksin oli jo ihan toimiva numero, mutta nyt panoksia nostetaan mielestäni selvästi.

Mika Roth


Kimmo Ojala: Pikkujuttuja Kimmo Ojala: Pikkujuttuja

Soolodebyyttisinkkunsa julkaissut Kimmo Ojala on kotimainen laulaja/lauluntekijä, joka luo ilmavan kevyttä ja tavattoman pilvetöntä popfolkkia. Mies on vuosien saatossa kirjoittanut runsaasti tekstejä menestyneille kotimaisille rock-jyrille, minkä lisäksi uraa on tehty Orffit lastenmusiikkiyhtyeen riveissä, sekä Koljan vahvuuksissa. Historia on kuitenkin historiaa ja soolona meno on monta, monta astetta rauhallisempaa.

Pikkujuttuja, niin niitähän elämän pitkä polku on täynnänsä. Iloja, suruja, huomioita, onnettomuuksia, ojennettuja käsiä. Olen taipuvainen uskomaan, että ns. hyvä elämä on nimenomaan pikkujuttujen rakentama mosaiikkiteos, jonka palasia jokainen meistä saa hiljalleen liimailla paikoilleen. Palasten värisävyt saattavat vaihdella, samoin kuin muodot, mutta lopputulos on silti enimmäkseen kiinni itsestämme. Tämä biisi on pakahduttavan hyväntuulinen ja vastustamattoman murheeton kertomus siitä, miten asiat vain aukenevat silmien edessä. Ojala lieneekin löytänyt paikkansa ja rauhansa suuressa elon pyörässä, mitä tämä pieni popfolk-helmi korostaa. Ei tämä kestä kuin kaksi ja puoli minuuttia, mutta senkin ajan voisi murehtia.

Mika Roth


Lasten Hautausmaa: Pilvipoutaa Lasten Hautausmaa: Pilvipoutaa
Svart Records

Lasten Hautausmaa on julkaisemassa jo viidettä albumiaan ensi helmikuussa. Yllättäen oikean nimen numeron sijaan otsikokseen saanut Kevät on kuuleman mukaan tavallaan teemalevy, jonka tapahtuvat sijoittuvat yhteen kevääseen. Maailma on muuttunut, eikä Lasten Hautausmaakaan ole enää entisellään, vaan uudet värit, tunnelmat ja fiilikset ovat vallanneet itselleen tilaa. Onko kaikki siis silkkaa Pilvipoutaa?

En kiist√§, ettenk√∂ yh√§ miettisi vajaan kahden vuoden takaista IV-pitk√§soittoa, joka on sittemmin tainnut vain kasvaa ja kehitty√§. Tuon kohtalokkaan kiekon laajaa v√§rikirjoa vasten uusi sinkku tuntuu pienelt√§, hauraalta ja hapuilevalta ‚Äď mutta samaan aikaan pinnan alla tapahtuu j√§lleen kerran niin kovin, kovin paljon. Rauhallinen soitto, sopiva svengi ja arjen onnea tihkuvat lyriikat muodostavat kielt√§m√§tt√§ jotain erilaista, etenkin kun kosketinsoolon kohdalla b√§ndisoundi iskee seuraavan pyk√§l√§n silm√§√§n. Nyth√§n asiat k√§√§ntyv√§t todella mielenkiintoiseen suuntaan ‚Äď kev√§ttalvea, ja Kev√§tt√§, odotellessa.

Mika Roth


Maija Pokela: Tahdon sen matkaan Maija Pokela: Tahdon sen matkaan

Maija Pokela on kanteleensoittaja ja laulaja, joka on tunnettu tekijä Suomen kansanmusiikkikentällä. Useampaankin yhtyeeseen kuuluva Pokela on nyt julkaissut toisen soolosinkkunsa, vieläpä omakustannepohjalta. Samalla Pokela jatkaa debyyttialbuminsa kiireetöntä työstämistä, eli ketju tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa.

Tahdon sen matkaan on hyvin pienimuotoinen ja hiljaisuuden rajoilla taiteileva kappale, jossa kyllä kuullaan monia eri soittimia, mutta joka välttää kaikenlaisen äänivallittelun. Yhtäältä kappale on laskettavissa popin kategoriaan, jopa modernin sellaisen, mutta samaan aikaan toinen jalka on tukevasti kansanmusiikin puolella. Sekoitus kuulostaakin iättömältä, modernilta ja taiten hallitulta. Kantele, kitara ja perkussiot saavat kukin tilansa, mutta kappaleen ydin on pienessä melodiassa ja taiturimaisessa sovituksessa, joka saa kaiken loksahtamaan kohdilleen. Lyriikat ovat siinä määrin runoutta, että päädyin vain nauttimaan niistä ja kuvittelemaan mielessäni syksyisiä maisemia.

Mika Roth


Oona Wall: One Last Lullaby Oona Wall: One Last Lullaby

Oona Wall on helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä, joka luo modernia, öisen rentoa ja virtaviivaista poppia. Nähtävästi kyseessä on artistin debyyttisinkku, ainakin tämän nimikkeen alla, mutta jos taustatietoja onkin niukasti saatavilla, niin osaahan musiikki puhua puolestaan. Sen verran on tiedossa, että biisi käsittelee vastuun ottamista ja omille jaloilleen nousemista, mitä kansikuvakin tietysti heijastelee tavallaan.

One Last Lullaby on raukean melankolinen kappale, joka kulkee hieman samoilla seuduilla kuin jotkin Kentin tekemiset. Elektroninen äänimaailma on kustannustehokkaalla tavalla niukka ja hillitty, pintaan on sijoitettu hieman kaihoisaa kitaraa, mutta vain hippuina ja hetkittäisenä minivallina. Soittokellomaiset helkähdykset luovat satumaista fiilistä, aivan kuin jokin soittorasia olisi juuri pysähtymässä ja päästäisi vielä viimeiset äänensä ennen hiljaisuutta. Biisi onnistuu olemaan samaan aikaan eteenpäin nojaava ja äärimmäisen rento, jopa unelias. Paljon tapahtuu, mutta suurin draama pysyy pinnan alla. Tämä on niitä biisejä, jotka jäävät kuin huomaamatta soimaan takaraivoon, eli oikeilla jäljillä ollaan.

Mika Roth


Pijall: Mississippi Pijall: Mississippi
√Ėverdog

√Ėverdogin talliin liittynyt Pijall on tehnyt jo pitk√§n p√§iv√§ty√∂n suomirapin saralla. P√§√§lle kahden vuosikymmenen kokemus n√§kyy etenkin diskografian pituutena ja tyylillisen√§ leveyten√§, mutta nyt ollaan liikkeell√§ j√§lleen puhtaasti soolona. Seuraavaa pitk√§soittoa on tarkoitus pist√§√§ pihalle ensi vuoden puolella ja Mississippi on kuluvan vuoden toinen soolosinkku.

Musiikillisesti biisi on yhtä lavea kuin nimensäkin. Periaatteessa suomenkielinen rap on suoraa ja puhdasta, mutta soundien rikas syvyys sekä orgaanisuus sekoittavat vesiä kummasti. Mississippi ei kellota kuin rahdun päälle neljä minuuttia, mutta kappaleen upottava rentous ja soundien pyöreä orgaanisuus saavat viisarit sulamaan kellosta. Mississippi on jokena suunnattoman elintärkeä valtavalle alueelle, mutta ymmärtääkseni Pijall laulaa omalle äidilleen, mielessään kiitollisuus ja kunnioitus. Periaatteessa biisi ei siirrä kuulijaa kovinkaan kauas matkalla alusta loppuun, mutta se ei olekaan verkalleen virtaavan raidan pointti.

Mika Roth


Sonqo: Didn't You Like it Bumpy? Sonqo: Didn't You Like it Bumpy?
Musakonttori

Rock voi toisinaan olla hyvinkin hiottua, hoonattua ja tähän päivään muokattua urbaanin coolia soittoa. Sellaista salonkikelpoista tyylittelyä, joka tähyää kohti tulevia vuosikymmeniä näennäisfuturistisissa helyissään. Tai sitten mennään takaisin alkulähteille, sinne bluesin, vaaran ja voiman juureville, multaville maille. Sonqo on valinnut reiteistä vanhemman ja ensimmäinen single on jo sellainen soundirypälepommi, että oksat poikki ja puoli Louisianaa perään.

Hieman kummasti nimetty Didn't You Like it Bumpy? on ymm√§rt√§√§kseni tarina el√§m√§st√§, jonka tiell√§ riitt√§√§ kuoppia, kivi√§ ja juuria, mutta kyll√§ se kiesi kest√§√§ pienen rytyytyksen, kun vain jaksaa uskoa mahdollisuuksiinsa. Eik√∂ vain? Hanna ‚ÄĚNippi‚ÄĚ Koukku omaa sielukkaan laulu√§√§nen, Roland M√∂llerin koskettimet kirkuvat yll√§ kuin valkyyriat ja Sami ‚ÄĚKissa‚ÄĚ Niinikoski osaa kiskoa kitarastaan juuri ne nuotit, joita t√§ss√§ yhteydess√§ tarvitaan. Soundikakku onkin muheva, ilmava ja silti t√§ytt√§ asiaa ‚Äď yhdistelm√§, joka on yll√§tt√§v√§nkin vaikea saada haltuun. Melkoinen esikoinen ja pelinavaus, joten nimi mieleen ja tien muhkuroista nauttimaan.

Mika Roth


Sur-rur: Tuhnu Sur-rur: Tuhnu
If Society

Sur-rur on niitä yhtyeitä, jotka syystä tai toisesta vain katosivat omalta tutkaruudultani vuosien saatossa. Reilun vuosikymmenen takainen Liikkuu kivipinnoilla asumuksenaan laatikko -albumi oli pitkään tärkeä, mutta sen jälkeiset kolme albumia satelliitteineen ovat jotenkin sujahdelleet vain ohitse. Yllätyin tuosta huomiosta, etenkin kun tuore Tuhnu-sinkku on kaikkea muuta kuin tuhnu kappale.

Samaa rämäistä ja säröistä punkrockin veivaustahan tämä edelleen on, mutta rupuisuuteen melodisuuden jo aikoja sitten upottanut trio vain hallitsee työnsä hämmentävän suvereenisti. Tuore sinkku enteilee ensi vuoden puolella julkaistavaa Entisyydestämmekinköhän-pitkäsoittoa, jolla käsitellään kuuleman mukaan mm. ajan kulumista ja vanhenemista. Kuinkas muutenkaan. Niinhän se on, että elämä voittaa meistä jokaisen, mutta itse jään odottamaan seuraavaa sohjokautta sentään rahdun innostuneemmin, kun jossain kevättalvella on luvassa uutta Sur-ruria enemmänkin. Tuhnu toimii, rock elää ja surina jatkuu.

Mika Roth


Sörnäinen: Et tule takaisin Sörnäinen: Et tule takaisin
Svart Records

Suomen kieli on kyllä mahtava väline. Eipä ole aiemmin tullut mieleen, että olisi olemassa agentiaanista angsti-iskelmää, mutta sitähän Sörnäinen kieltämättä luo. Eli kaiho saa kaihertaa rintaa ja vaikka seassa on myös ’kanonisoimatonta kantria’, niin kyllähän tämä paremmin pohjoiseen maisemaan istuu, kuin minnekään lehmipoikien tienvarsijuottolaan, jossa nillitetään menneen lehmitytön perän perään. Bändillä on jo ikää mittarissa, sillä perustamissanat on lausuttu armon vuonna 2014, mutta ensimmäinen virallinen EP julkaistaan vasta ensi vuonna.

Suomidepressio siis soi ja asiat väännetään taipuisasta rautalangasta, kun periaatteessa suorastaan tarttuvaa sävellystä viedään eteenpäin tummat puvut päällä. Kolmen minuutin mitta on ihanteellinen ja nopeatempoinen tyyli huipentuu vivahteikkaasti soitettuun kitaraan. Vokalistin vimmainen ja ahdistunut laulutapa ei tahtonut aluksi istua samaan kuvaan, kunnes oivalsin nimenomaan kontrastin olevan koko jutun juonen ytimen. Siispä Keskity pahuuteen EP-levyä odotellessa.

Mika Roth


This Disposable Envelope: Bad Stigma This Disposable Envelope: Bad Stigma

This Disposable Envelope on nimi, josta nousevat mieleen niin agenttielokuvat kuin kohtalokkaat tarinat rakastavaisistakin. Oltaisiinko nyt Ranskassa, tai jossain Etelä-Euroopan unelmakohteissa? Hyvä nimi siis, eikä Bad Stigma jää isompaa otsikkoa heikommaksi. Saatesanoissa tarjotaan puolittaisiksi verrokeiksi mm. Within Temptationia, mutta mielestäni bändin oma soundi on jo nyt vahva ja nimenomaan oma.

Sinkuksi Bad Stigma on huiman pitkä, sillä päälle kuuden minuutin mitta haastaa kuulijansa ja koettelee hektisemmän maailman menoon tottuneiden kestokykyä. Kummallisemman kappaleesta tekee se, ettei viisu varsinaisesti missään vaiheessa räjähdä ns. metallitaivaisiin, vaan kulkee halki erilaisten maisemien kuin tarkkaillen. Progehtavat elementit ovat alati läsnä, ja vaikka yhtye itse pitää ilmaisuaan kevyenä, on tämä silti mitä selvimmin metallin sukupuusta versonutta musiikkia. Naisvokalistin ääni on sopivasti pinnassa, sinfoniset elementit osataan pitää kurissa ja myös hiljaisuuden voima ymmärretään, eli jokaista mahdollista paikkaa ja rakoa ei täytetä äänillä, mistä kumarrus ja lisäpisteet. Erittäin onnistunut esikoinen.

Mika Roth


Veeti & The Elastic Family: Get Up Veeti & The Elastic Family: Get Up
Emsalö Music

Veeti & The Elastic Family aloitti uransa jo muinoin 90-luvulla, kun funkahtavaa soulia ryhdyttiin takomaan härmäläisten kollektiiviseen tajuntaan entistäkin kimaltavammilla lekoilla. Elastiset bilettäjät saattoivat tuntua räikeiltä vielä 90-luvun maisemissa, mutta ajan myötä ryhmän pioneerityö on noussut ansaitsemaansa arvoon. Itse asiassa komean paluun isoille areenoille piti tapahtua jo männä vuonna, mutta eräskin pandemia pisti suunnitelmat uusiksi. Rumpalia vaille alkuperäiskuosissa oleva combo ryydittää uutta nousua uudella kipaleella, ja taas mennään.

Klisheisesti todettuna valkoinen mies ei voi funkata, eikä hänen kannattaisi souliinkaan koskea, mutta jos on pakko, niin onneksi räpylöijänä toimii näinkin tiukka ryhmä. Get Up on ihan aikuisten oikeasti sen verran menevä siivu, ettei siitä löydä mitään huomauttamisen varaa. Toki tässä nyt sivakoidaan tosi lähellä Sly and the Family Stonen aikoinaan auki kiskomaa uraa, mutta parhaiden perässä kelpaa aina kulkea. Pinnat myös aivan uskomattomasta alkuosiosta, joka todella nostaa aatokset tähtien tuolle puolen.

Mika Roth




Lukukertoja: 609
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs