Ajankohtaista

Beth Hart – A Tribute To Led Zeppelin

17.03.2022



Hart on selvästi vahvemmilla, kun em. elokuvamaisuus ja sinfoniset lisämausteet kytketään yhteen Black Dogin kaltaiseen rymyraitaan. Jouset saavat vingutella taustalla kuinka haluavat, sillä jokainen toimivat kuuloelimet omaava kiinnittää huomionsa sielukkaaseen lauluun. On yksi asia vain toistaa tutut sanat ja laulaa leivästä, tai sitten puhaltaa tulkintaan todellista paloa, kuten Hart tekee kerran toisensa jälkeen. Kun nämä ou-jeet pamahtelevat eetteriin, otat vaistomaisesti hattua päästä, koska ylväät tuulet puhaltavat ylläsi.

Yksi yhteen ei siis mennä missään vaiheessa, mutta mielestäni etenkin No Quarter / Babe I’m Gonna Leave You -hybridi toimii kaikilla sylintereillä. Bluesin perintöönhän kuuluu rikkoutumattomasti ainesten yhdistely ja kappaleiden toisiinsa sulauttaminen, joka sujuu Hartilta luonnollisesti kuin luonnostaan. Hieman yllättävämpänä siirtona voi pitää Dancing Days / When The Levee Breaks -sulautusta, koska isosti tehdyt taustat eivät mielestäni ainakaan paranna lopputulosta näissä kohdin.

Idioottivarmoista numeroista on mainittava myös Good Times Bad Times, joka kellottaa lähes sekunnilleen saman verran kuin alkuperäinenkin. The Crungen kumma funkkaus saattaa myös istua Hartille jopa paremmin kuin briteille, sillä hän saa biisin todella svengaamaan, groovaamaan ja kieppumaan.



Suhteellisen helppoa on lähestyä myös Kashmirin mystistä itämaisuutta, jota ei ole lähdetty sen rohkeammin jalostamaan. Mittaa kertyy tällä erää ’vain’ reilu kahdeksan minuuttia, mutta keikoillahan tuota saatetaan veivata kymmeniä minuutteja. Komeaa kuultavaa on myös albumin sulkeva The Rain Song, jolla jouset ymmärretään pitää kurissa ja nuhteessa. Tämähän on kaunis balladi, jolle Plant pystyi aikoinaan puristamaan melkoisen lohkon sydämestään, joten nyt pitää edetä varoen, hellästi ja rakastaen – mikä myös onnistuu Hartilta.

Eli mikä on lopputulema? Väittäisin Hartin selviytyvän koitoksestaan osapuilleen naarmuitta ja kääntävän mahdottomalta vaikuttavan tilanteen vähintäänkin torjuntavoitoksi. Alkuperäinen on aina alkuperäinen, mutta uskoisin Zeppelinin herrojenkin olevan tyytyväisiä kuulemastaan, koska tämä musiikki elää suurella sydämellä.

Mika Roth




Lukukertoja: 1142
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa my�s