18.04.2022
Dan Harms & The Tangians on musiikillinen projekti, joka kypsyi hitaasti vuosien varrella. Saatesanoissa todetaan ajan vain kypsyneen teokselle, kun maailma vaikutti kulkevan kohti iltaruskoaan ja t�m�nkin j�lkeen viel� uusi hulluus nosti p��t��n. Oli aika tehd� jotain, oli aika esiinty� suljetun teatterin hengille.
Omakustanne
Dan Harmsin kirjoittamat ja The Tangiansin sovittamat kappaleet ovat elokuvamaisia raitoja, jotka kaikuvat menneiden p�ivien suuria tarinoita. Jos musiikkia pit�isi m��ritell� vain yhdell� sanalla, tuo sana olisi kiistatta rock. T�m� jo yksist��n siksi, ett� ��ness� on enemm�nkin surumielinen ja maalaileva s�hk�kitara, joka vain toisinaan saa rinnalleen vokalistin laulun. Taustalla kuullaan toki muutakin, mutta avainsana on �taustalla�.
Koko kumma konsertti julkaistiin alkujaan nelj�ss� pikkun�yt�ksess�, joista kolme ensimm�ist� muodostuivat kahden raidan kokonaisuuksista ja sinkkuketjun ankkuriksi sijoitettiin yksin��n langat onnistuneesti yhteen solmiva Oh God, We�re Living in a Spacetime. Jokainen n�ist� pikkun�yt�ksist� on tavallaan kuin tarkoin valmisteltu kohtaus esityksest�, johon jokainen kuulija voi sovittaa omanlaisensa version tarinasta.
Kaihoisa Wonderful World (Intermezzo no. 1) piirtelee kitarallaan kuin Mark Knopfler konsanaan, eik� instrumentaalipalasta j�� puuttumaan mit��n. Hieno on my�s Crossroadsin kitarakudonta, joka hieman nopeampana ja aktiivisempana luo viel�kin v�kev�mpi� mielikuvia. Amerikan myyttinen menneisyys tunkeutuu seinist� sis��n, kun nuori ja angstinen Nick Cave kummittelee teatterin k�yt�vill�. Rautalankamainen soundi, hiljaiset polveilut ja alati varpaillaan oleva tunnelma tekev�t biisist� innoittavalla tavalla hivenen hyyt�v�nkin.
Aivan toisenlaista tunnelmaa tarjoaa puolestaan ensimm�isen singlejulkaisun k�rkiraita Ferris Wheel, joka kiert�� kuin otsikkonsa halki kirkkaan taivaan. Vihellyskoukku tihkuu melankoliaa, joka ei kuitenkaan upota kuulijaa murheen soihin, sill� t�m� suru ja kaiho ovat sitke�ll� tavalla innoittavaa sorttia. Blues rockin ja americanan savisilla murtovesill� t�ss� j�lleen operoidaan purkkia, virran viedess� kuin itsest��n soittajia ja kuulijoita kohti mahdollisuuksien huomista. Mit� muutakaan on istua maailmanpy�r�ss�, kuin maisemien ihmettely matkalla yl�s ja alas, yl�s ja alas. Siin�h�n sit� riitt�� metaforaa purettavaksi.
