Kev��n 2024 kasetit
Avarus: Festareilla
Artsy Records
Avarus on monesti Desibeli.netin sivuilla vieraillut yhtye, jonka luomaa ��nitaidetta/noisea on kuvattu monin eri tavoin. Vuonna 2020 vastaani tuli Avarus Lepakkomiehess� -levy, joka oli keikkatallenne kyseisest� paikasta. Tuolloin kuultavana oli yksi teos ja samaa logiikkaa seurataan my�s nyt.
Festareilla julkaisulla on kaksi raitaa, Avanto 2007 ja H�stfest 2014, jotka ovat kummatkin hieman alle puolen tunnin mittaisia ��niteoksia. Ensimm�isen� kuultava Avanto 2007 on Helsinkil�isen tapahtuman aikainen tallenne, jolla b�ndin �rokimpi� soundi oli kukkeimmillaan. Improvisaatiolla on oletettavasti runsaasti tilaa instrumentaalisen ��nimaiseman kerrostuessa ja purkautuessa miten kutenkin. S�hk�kitara vinkuu ja el�m�i pitk��n edess�, liiankin pitk��n omaan makuuni, mutta kritiikki tulee n�in 17 vuoden p��st� tulevaisuudesta. Rytmi on v�kev��, alati p��ll� ja tulossa koko ajan niskaan, vaan ei liikaa.
Seitsem�n vuotta my�hemmin Jukka R�is�nen, Lars Mattila, Tero Niskanen, Roope Eronen ja Arttu Partinen ovat saaneet avukseen nelj� lis�k�tt�, kun Antti Tolvi ja Jussi Karsikas avittavat Jyv�skyl�n ulkoilmatapahtuman viileydess�. B�ndin elektronisempaan soundikauteen sijoittuva teos on junnaavampi, takovampi, piipitt�v�mpi ja s�r�isempi tapaus. Digitaalista h�ly� vai analogista s�rin��, ken tiet�� sekoitussuhteita, mutta lopputulos on taatusti mielipiteit� jakavaa noisea. J�lkimm�isell� puoliskolla meno �ityy melkein tanssitavaksi taonnaksi, ollaanhan t�ss� nyt festareilla, ja loppuun viel� pasmat totaalisesti sekoittavaa slovarivaihdetta silm��n.
Avarus on tullut tutuksi siit�, ett� mit� ikin� tehd��nk��n, niin se tehd��n sitten absoluuttiseen tappiinsa asti. Monia moinen ei miellyt�, mutta eip� yhtye ole koskaan moista tavoitellutkaan. Raastavaa noisea ytimest�.
Mika Roth
Kari Burana: Kapselilelu
Panama-levyt
Siin�h�n ei mennytk��n sitten pitk��n, kun
Kari Burana teki paluun Desibeli.netin sivuille.
Kuuma ja veress� -sinkku roiski lo-fi kitararockia rennoin rantein ja yhden henkil�n melskausryhm� t�ydentyi n�pp�r�sti vierailevan
Ida Niemen vokaaleilla. T�ss� v�liss� ehdittiin pist�� linjoille toinenkin sinkku ja nyt kasassa on kahdeksan raidan albumi.
Ep�tasaisuus lasketaan usein musiikissa v�ltelt�vien asioiden joukkoon, mutta Kari Burana osaa k�ytt�� jopa ja etenkin sit� edukseen. Esimerkiksi
Lihanmakuinen l��ke kuulosti ensimm�isill� kerroilla l�hinn� demolta, josta saisi pienell� vaivalla ihka oikean ja tarttuvankin biisin, mutta onko suurin koukku sittenkin suttuisten soundien ja mainion laulumelodian vaikea liitto? Sinkkuraita
Suukoti j�tt�� my�s tikkuja sormiin, mutta grungeinen kitararouhinta ja autotallimaiset soundit pelaavat melankolisen melodian kanssa. Onko t�m� roskan estetiikkaa? Ved�tet��nk� kuulijaa, ja jos niin mihin, miksi ja miten?
En l�hde Karin kanssa nokkeluuskisaan, sill� siit� kumpuavat mahdolliset ironian tasot ja tasohyppelyt ovat luultavasti v�hint��n puolittain omasta p��st�ni l�ht�isin. Sen sijaan nostan esiin kovan faktan, ett� huolimatta kaikesta soundillisesta diskanttijuurihoidosta kappaleet pohjaavat l�ht�kohtaisesti melodioihin. Lis�ksi toteutuksen kerroksellisuus on muutakin kuin soundillinen vastine grungepukeutumiselle. Soittimista osataan, ja uskalletaan, ottaa ��nt� irti my�s n�timmin. Olkoonkin, ett� usein pinoon ladotut kerrokset tahtovat puristaa parhaat hillot ulos kakun alemmista kerroksista.
Pitk�lepo on ovela numero ja
Turvallinen kuolema tarttuu, turha tuossa on vastaan s�tki� ja potkia.
Oma tupa, oma lupa. Oma n�kemys, oma toteutus. Kari Burana saa taatusti monet kaipaamaan ibuprofeenin ja parasetamolin vaikutusta, sill� soundikentt� ei varsinaisesti loista perinteisesti ymm�rretyll� tavalla. Soundihygienia kuitenkin sikseen, sill� Kapselilelun syd�n ly� ja ��net tuntuvat.
Mika Roth
Linenhead: Pot of Gold
Kuutamo Records
Linenhead on Helsingiss� vuonna 2020 perustettu, helisev�� ja avarasointista folkrockia soittava trio. Parilla t�m�n vuoden puolella ilmestyneell� sinkulla pohjustettu esikoispitk�soitto yll�tti superpositiivisesti. Levyll� kun on orgaaninen soundi ja huikean l�mmin syli, joka suorastaan kaappasi satunnaisen kriitikonplantun nallekarhumaiseen otteeseensa.
Luin taannoin
Kasevasta kertovan
Hannu Linkolan kirjan ja tutustuin siin� samalla kyseisen yhtyeen rikkaaseen musiikilliseen perint��n. Tuota samaa maailmaa edustaa my�s Helsingiss� vuonna 2020 perustettu Linenhead. Kumpikin b�ndi pohjaa tekemisest� 1960-luvun kitarafolkaallon ansioihin ja kummankin soundissa 12-kielinen kitara on merkitt�v�ss� asemassa. Akustiset soittimet pit�v�t sis�ll��n jopa tinapillin ja huuliharpun, mutta ne, tai edes lap steel, eiv�t nouse itseisarvoiksi. Kaikki palaset ovat kohdillaan syyst�, soittimia kuullaan perustellusti ja vain riitt�v�sti, sovitusten pit�ess� paletin kurissa.
Debyyttisinkku
Into The Valley on niit� biisej�, joiden tahtiin ihmisi� voitaisiin vaikka vihit� tai haudata, nostattavien vokaalien ja soitinten kasvattaessa todellisen folk-mets�n kuulijan ymp�rille. Eik� t�m� ole mik��n hiton risuinen korpi, vaan valoisa, yst�v�llinen ja kultaisten ��nten muodostama lehto.
Pot of Gold uskaltaa taas nojata hurjan v�hiin aineksiin, ja kun koittaa aika nostaa ��nt�, se my�s tuntuu luissa ja ytimiss�. Kaiken keskell� simppeli
Friend soi aikansa kitaroihin luottaen, tosin nytkin taustan pienen pienet lis�t ja koukerot n�yttelev�t merkitt�vi� osia kaiken summaa lopulta tutkailtaessa.
Hele� kauneus voi ja saa olla monisyist�. Menneet ajat kuuluvat yhtyeen musiikissa, mutta ryhm� lis�� ennakkoluulottomasti ulottuvuuksia ja tasoja tekemisiins�. Uutta luodaan, menett�m�tt� silti tippaakaan menneiden aikojen karismasta, kaiken ollessa tasapainossa. Pot of Gold kuulostaakin samaan aikaan juuri t�lt� hetkelt�, sek� v�hint��nkin sadalta asialta ennen meit�.
Mika Roth
Lutkajumala: Potilas #1
Lutkajumala on kokeileva, poikkitaiteellinen projekti, joka tuo eri medioiden kautta esiin yhteiskunnan raadollisuutta. ��nellinen tallenne Potilas #1 ei turhia itse��n selittele, vaan antaa ��ntens� puhua. Kokeellisuus on sanana t�sm�lleen yht� kuvaava kuin m�rk�, mutta jostain se sateenkin kuvaaminen pit�� aloittaa.
Noise, spoken word, sairaaladokumentti, drone, darkwave, h�ly, kerrokset. Nuo sanat ilmestyiv�t vihkoon ensimm�isen kuuntelukerran my�t�. Alussa soi 14 minuuttinen nimiraita, jonka mitta on jo itsess��n kynnys. Yksinkertainen s�rin�kuvio toistuu luupissa ja p��lle lausutaan jotain potilasdokumenttia, jossa viitataan usein psykologisiin ongelmiin. Asiallisen nais��nen toistamia rivej� ovat mm.:
�potilas on keskusteluissa asiallinen ja orientoitunut� sek�
�viittaan aikaisempiin B-lausuntoihin�. T�m� tekee koko raidasta terveyskeskusmaisella tavalla ahdistavan, aivan kuin vaaleat ja ovia t�ynn� olevat k�yt�v�t vain jatkuisivat ja jatkuisivat. Vanhuksia, lapsia, siivoojia, hoitajia, surua, itkua, tuoksuja, ��ni�, eik� yht��n ikkunaa miss��n.
Toisena raitana kuultava
Turvassa? pist�� kysymysmerkin otsikkonsa per��n aiheesta. Mustissa konesf��reiss� menn��n taas, mutta uhan aste on korkeampi � tai niin ��net ainakin supattelevat. Tekstiss� pieni tytt� kokee pelottavia hetki� m�kkiy�n aikana, kun vanhemmat viett�v�t aikaa kuningas alkoholin kanssa ja tututkin asiat pelottavat peiton alla. S�hk�inen elektror�tin� nakertaa tuntoja ja alleviivaa ep�varmuutta.
Potilas #1 DANCE MIX kertookin taas nimens� lisukkeella, ett� miss� nyt menn��n. Olisihan se j�nnitt�v�� n�hd� tanssilattialla liikett� potilastarinan tahdissa, kun sounditkin ovat n�in siloiset.
Sanat ovat sanoja ja ��net ��ni�. EP:n kolme toisistaan t�ydellisesti eroavaa musiikillista toteutusta j�tt�v�t kuulijan pohtimaan traumojen, henkisten h�iri�iden ja tunteiden viidakoita. Mik� tekee meist� meit�, miksi toiset menev�t �rikki� ja miksi toiset mieluummin rikkovat kuin rakentavat? T�ss� taas pohdittavaa y�ajoiksi.
Mika Roth
Phantom Chips: Farrads 4 Jupiter
Artsy Records
Phantom Chips on lyhyesti sanottuna elektronisin v�linein luotua noisea/��nitaidetta. Kaiken ytimess� on my�s se, ett� elektroniset soittimet ja ��nil�hteet rakennetaan itse. Projektin takaa l�ytyv�
Tara Pattenden my�s myy rakentamiaan v�rkkej�, joten nyt ollaan asian sek� tiet�myksen ytimess�. P��paikkaansa Phantom Chips pit�� Australian Brisbanessa, mutta koko maailma toimii h�nelle potentiaalisena konserttisalina ja instrumenttina.
Farrads 4 Jupiter on Pattendenin debyyttisooloalbumi, tosin h�n on kuulunut jo moniin yhtyeisiin ja muihin esiintyviin ryhmiin ennen t�t�. Levyn nelj�toista raitaa ovat eri pituisia lukuja, joita voi kutsua hetkiksi ja kokeiluiksi, kaiken tapahtuessa yleens� eritt�in sutjakkaasti. Vain puolet raidoista ylitt�� kahden minuutin rajan ja esimerkiksi
Cutting Papers tuntuu olevan vain rosoinen intro, jonka tarkoitus on alleviivata
Ugly Faeriesin yll�tt�v�� vieh�tt�vyytt�. Kyseinen raita on muuten levyn ainoa plus neliminuuttinen hetki, jolla ��net saavat leijua hetken kuin keijut kevyess� tuulessa. N�it�kin hetki� tarvitaan aina.
S�rin� voi olla ��nitaidetta, siin� miss� radiokohinaa muistuttavat hetket, kuten
80085 meille kouriintuntuvasti osoittaa. Sit� seuraava
jumprun on kuin helpottunut loikka minuutiksi toisaalle, kaoottisuuden kaatuessa hell�sti niskaan. Naksahtelua, s�r�htely�, vingahtelua, rasahtelua. J�rjett�milt� vaikuttavia ��ni�, jotka kuitenkin j�rjest�ytyv�t kerran toisensa j�lkeen. Kappalej�rjestys lienee my�s mietitty toisenkin kerran, sill� osaset muodostavat pienempi� ryhmi��n ja osa raidoista vaikuttaa reagoivan toisiinsa. Voihan se tietysti olla, ett� aivoni vain yritt�v�t l�yt�� kaavoja, mutta ehk�p� muuta ei tarvita. Ken tiet��?
Taiteen rajoja ei voi piirt��, koska niit� ei ole, mutta korvat tiet�v�t mist� pit�v�t ja mitk� satunnaisiltakin vaikuttavat ketjut miellytt�v�t. Syyst� tai toisesta
Carcrush sykkii sytytt�v�sti ja pient� harmonisuutta oireileva
Hussing j�� mieleen. Taatusti uniikkia, muutenkin kuin ��nilt��n.
Mika Roth
Lukukertoja: 2850
