Vanilla Fudge - 60-luvun yhdysvaltalaisen psykedeelisen rockin taiturit

Vanilla Fudge on yhdysvaltalainen rockyhtye, joka on tullut tunnetuksi hidastetuista sovituksistaan aikakautensa pophiteistä. Niistä menestyksekkäin oli yhtyeen näkemys The Supremesin vuoden 1966 menestysssingleihin lukeutuvasta kappaleesta You Keep Me Hangin' On. Yhtyeen originaalin kokoonpanon muodostivat solisti/urkuri Mark Stein, basisti/solisti Tim Bogert, rumpali/solisti Carmine Appice sekä kitaristi/solisti Vinnie Martell. Vuosien 1967 ja 1969 välillä Vanilla Fudge julkaisi viisi albumia ja lopetti siltä erää toimintansa vuonna 1970.

Vielä vuonna 2022 yhtye on konsertoinut kolmelta neljäsosaltaan originaalissa lineupissaan. Bogert lopetti keikkailun vuonna 2009 ja edesmeni vuonna 2021. Vanilla Fudgea on kutsuttu eräänä harvoista yhdysvaltalaisista linkeistä psykedeelisen rockin ja heavyrockin välillä. Lisäksi yhtyeen musiikissa on elementtejä progressiivisesta rockista.

Stein ja Bogert olivat soittaneet paikallisessa yhtyeessä nimeltä Rick Martin & The Showmen. Musiikillisena verrokkinaan esimerkiksi The Rascals kaksikko päätti perustaa uuden yhtyeen Martellin ja Rick Martinin rumpalin Mark Dolfenin kanssa. Viimeksi mainitun paikan otti pian Joe Brennan. Yhtyeen originaalinimi The Electric Pigeons lyheni pian muotoon The Pigeons. Joulukuussa 1966 Brennanin yhtyeeksi vaihtui The Younger Brothers. Bogert oli vakuuttunut nuoren rumpalin Carmine Appicen soitosta, jota hän oli kuullut Headliner Clubilla coveryhtyeessä nimeltä Thursday's Children.

Levytyssopimus Atlantic Recordsin kanssa solmittiin huhtikuussa 1967, mutta yhtyeen nimi tuli vaihtaa sitä ennen. The Pigeons soitti Long Islandilla sijainneessa Page 2 -clubissa. Siellä työskennellyt neito Dee Dee kertoi isoisällään olleen tapana kutsua häntä Vanilla Fudgeksi. Dee Dee ehdotti mainittua nimeä yhtyeelle, sillä sen jäsenet pitivät valkoisesta soulmusiikista. Scepter/Wand julkaisi vuonna 1970 The Pigeonsin vanhoista nauhoituksista koostuvan albumin While The World Was Eatin' Vanilla Fudge.

Vanilla Fudgen kolmen ensimmäisen albumin; vuosien 1967 ja 1968 aikana ilmestyneiden pitkäsoittojen Vanilla Fudge, The Beat Goes On ja Renaissance tuotannosta vastasi George "Shadow" Morton, jonka yhtye tapasi The Rascalsin kautta. Led Zeppelinin konsertoidessa Yhdysvalloissa alkuvuodesta 1969 se soitti joissakin konserteissa Vanilla Fudgen lämmittelijänä.

Yhtyeen tuotannosta The Supremes -cover You Keep Me Hangin' On nousi top teniin Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa ja Britanniassa 20 suosituimman joukkoon kesän 1967 aikana. The Beatlesin tuotannosta Vanilla Fudge coveroi esikoisalbumilleen Ticket to Riden ja Eleanor Rigbyn. Lisäksi Vanilla Fudgen esikoisalbumilla versioituvat Sonnyn ja Cherin Bang Bang, Curtis Mayfield and the Impressionsin People Get Ready, varsin onnistunut sovitus The Zombiesin esikoishitistä She's Not There, Ivy Sandsin balladikappale Take Me for a Little While ja tunnetuimpana The Supremesin You Keep Me Hangin' On, jonka lyhennetystä singleversiosta muodostui niin ikään menestyksekäs. Lisäksi mukana on lyhyt kolmiosainen, yhtyeen omista sävellyksistä koostuva Illusions of My Childhood.

Yhdysvalloissa albumista muodostui Vanilla Fudgen tuotannon suosituin. Billboardin listalla se nousi parhaimmillaan kuudenneksi ja oli Suomessa ainoastaan kahta sijaa alempana marraskuussa 1967. AllMusiciin laatimassaan retrospektiivisessä arviossa Paul Collins antoi Vanilla Fudgen esikoisalbumille neljä tähteä viidestä mahdollisesta. Hän kehui pitkäsoiton kappalevalintoja ja totesi suurimman osan albumin biiseistä sisältävän samantyyppisen rakenteen, eli lämmittelyjamin, keskiosassaan voimakkaita Hammond-urkuja ja lauluharmonioita ja jälleen loppujamin. Silti jokainen albumin kappaleista käy aikamatkasta yhdysvaltalaiseen psykedeliaan.

Vanilla Fudgen tuotannosta onnistunein albumi lienee sen 1960-luvun tuotannon päättänyt ja tyylillisesti hardrockiin kallistunut, syyskuussa 1969 ilmestynyt Rock & Roll. Vanilla Fudgen pitkäsoitoista kyseessä lienee raskain kokonaisuus, jonka edustamaa tyyliä etenkin Deep Purple, jonka varhaistuotannolle Vanilla Fudge oli keskeinen vaikuttaja, jalosti ansiokkaasti eteenpäin. Rock & Rollin ärhäkimpiä sivalluksia ovat pitkäsoiton ykköspuolelle sijoitetut Need Love ja Street Walking Woman, jotka kumpikin ovat koko kvartetin Carmine Appice, Tim Bogert, Mark Stein ja Vince Martell käsialaa. Steinin Lord in the Country omaa hienoisia gospelsävyjä ja toinen hänen käsialaansa oleva kappale pitkäsoitolla on kakkospuolen avaava lyhyt, mutta napakka Church Bells of St. Martins.



Rock and Rollin coverkappaleet edustavat toteutuksessaan psykedeliahengessään Vanilla Fudgen vanhempaa perustaa. Gerry Goffinin ja Carole Kingin sävelaarteistosta poimittu I Can't Make It Alone, muun muassa Dusty Springfieldin levyttämä The Windmills of Your Mind, ja Freddie & The Dreamersin näkemyksenä myös merseybeat-ohjelmistoon varhaisemmin päätynyt Rudy Clarkin käsialaa oleva If You Gotta Make a Fool of Somebody taipuvat Vanilla Fudgen käsittelyssä kiehtovan mielikuvituksellisiksi versioiksi.

Pitkäsoiton CD-version bonuskappaleena on yhtyeen omaa tuotantoa edustava Break Song, jonka livetulkinta venyi yli 20:n minuutin mittoihin. Billboardin listalla Rock & Roll saavutti lokakuussa 1969 34. sijan. Jäähyväiskonserttinsa Vanilla Fudge soitti Phil Basilen Action Housessa 14. maaliskuuta 1970.

Bogert ja Appice perustivat neljä albumia julkaisseen ja tyylillisesti hard- ja boogierockiin kallistuneen yhtyeen Cactus, jota he olivat suunnitelleet loppuvuodesta 1969 alkaen. Stein pyrki elvyttämään Vanilla Fudgen kokoonpanolla, jossa hänen lisäkseen vaikuttivat Sal D'Nofrio (basso) ja Jimmy Galluzi (rummut). Kaksikko oli aikaisemmin vaikuttanut newyorkilaisyhtyeessä The Dirty Elbows. Koska Vanilla Fudgen uusi kokoonpano ei toiminut Stein perusti Galluzin kanssa uuden yhtyeen Boomerang.

Vuonna 1982 Atco Records julkaisi Vanilla Fudgelta Best of -kokoelman, jonka tiimoilta yhtye teki ensimmäisen reunioninsa. Vuonna 1984 yhtyeeltä ilmestyi uudesta tuotannosta koostuva albumi Mystery. Martell ei ollut mukana sen työstämisessä ja kitaraosuuksista pitkäsoitolla vastasivat Ron Mancuso sekä Jeff Beck taiteilijanimellä J. Toad. Vuosiin 1987 ja 1988 ajoittuivat Paul Hansonin kitaroimat reunion-kiertueet. Vuonna 1991 Appice otti käyttöön Vanilla Fudge -nimen esiintyessään aikaisemmin Ted Nugentin yhtyeessä musisoineiden Derek St. Holmesin (kitara/ laulu), Martin Gerschwitz (koskettimet/ laulu), ja Tom Croucier (basso/ laulu) kanssa.

Vuonna 1999 originaalijäsenet Steinia lukuun ottamatta levyttivät Greatest Hits -tyyppisen albumin The Return / Then And Now (2001), joka uusioversioiden lisäksi sisälsi myös muutaman uutta tuotantoa edustaneen kappaleen. Kosketinsoittajana/solistina oli tuolloin Bill Pascali. Vuonna 2002 Pete Bremy ja T. M. Stevens tuurasivat basson varressa sairastellutta Bogertia. Vuonna 2003 ilmestyi livealbumi The Real Deal – Vanilla Fudge Live. Sen nauhoitukset olivat vuodelta 1987 ajalta, jolloin Paul Hanson vaikutti yhtyeen kitaristina. Martell dubbasi omat kitaransa ja lauluosuutensa myöhemmin.

Vuosiin 2003–2005 ajoittui Vanilla Fudgen kiertue, jolla kitaristina kuultiin Teddy Rondinellia. Vuonna 2005 Vanilla Fudgen originaalikokoonpano teki kiertueen henkiin jääneiden The Doorsin jäsenten (he esiintyivät nimellä Riders on the Storm) sekä Steppenwolfin kanssa. Lokakuun puolivälissä 2006 Vanilla Fudge pääsi Long Island Music Hall of Fameen Joan Jettin ja Billy Joelin kanssa. The Rascals -yhtyeen Felix Cavaliere esitteli heidät. Vuonna 2007 Vanilla Fudgelta ilmestyi Led Zeppelin -covereista koostuva albumi Out Through the In Door, joka julkaistiin ensiksi ainoastaan Euroopassa.

Maaliskuussa 2008 Vanilla Fudgen originaali lineup teki kiertueen Yhdysvalloissa, mutta mainitun vuoden kesällä Appice ja Bogert keskittyivät jälleen Cactukseen, joka oli jatkanut toimintaansa jälleen vuodesta 2006 lähtien. Vuosina 2008–2009 Stein ja Martell tekivät kiertueen Let's Pray for Peace nimellä Mark Stein and Vince Martell of Vanilla Fudge lineupilla, jonka muina jäseninä olivat basisti Steve Argy ja Jimmyjack Tamburo. Vuonna 2009 Tim Bogert ilmoitti lopettavansa keikkailun ja Pete Bremy otti hänen paikkansa. Alkuvuoteen 2011 ajoittui Vanilla Fudgen siihenastinen jäähyväiskiertue, mutta yhtye on jatkanut konsertointiaan myös sen jälkeen. Vuonna 2015 ilmestynyt Spirit of '67 oli Vanilla Fudgen ensimmäinen albumi kymmeneen vuoteen.

13. tammikuuta 2021 Tim Bogert menehtyi 76 vuoden ikäisenä taisteltuaan vuosia syöpää vastaan. Kuudes syyskuuta yhtye julkaisi digitaalisesti ladattavan versionsa The Supremesin kappaleesta Stop! In the Name of Love ja sen Tim Bogertille omistettu virallinen musiikkivideo ilmestyi YouTubeen. Vanilla Fudgesta on muodostunut itselleni eräs aikakautensa ja tyylisuuntansa kiehtovimmista yhtyeistä. Ensiksi tutustuin yhtyeen esikoisalbumiin kesällä 1990, kiitos radiotoimittaja Alpo Kettusen Sunny Afternoon -sarjan.

Pertti Pulkkanen