Neu!: ´75, 1975
09.05.2009
Lukuisten yhtyeiden taivalta värittävät voimakkaat persoonat, jotka vuosien saatossa ottavat myrskyisästi mittaa toisistaan. Näistä taiteellisista erimielisyyksistä on sukeutunut monia rockin legendaarisimmista ja kiistellyimmistä tarinoista, joissa totuus on vähintäänkin tulkinnanvarainen. Ihmisten tehdessä keskenään työtä eri näkemykset, toimintatavat ja visiot väistämättä törmäävät toisiinsa, muokkaavat toisiaan ja joskus jopa sulautuvat toisiinsa. Tätä ilmiötä kuvataan mm. oikeaksi kemiaksi ja magiikaksi joka syntyy, kun olosuhteet ovat otolliset ja vastapuolet vastaanottavaisella päällä.
Neu! ´75 on albumi jossa näkemysten sulautumista ei tapahdu juuri millään tasolla. Se on kahden vahvan persoonan, Klaus Dingerin ja Michael Rotherin, yhteisen yrityksen kaksinapainen tuotos joka hämmentää yhä yli kolme vuosikymmentä ilmestymisensä jälkeen. Albumin ensimmäinen puolisko on täysin Rotherin tyylin mukainen kauniita, ambientmaisia maisemia pehmeästi hyväilevä matka, jossa särö on minimissään ja melodisuus maksimissaan. Jälkimmäisen puolisko heijastelee vuorostaan Dingerin näkemyksiä, jotka kaikessa rosoisuudessaan henkivät jo punkin nousua.
70-luvun alussa Dinger ja Rother kuuluivat jonkin aikaa Kraftwerkin livekokoonpanoon ja kaksikko yritti jopa äänittää albumia yhdessä legendaarisen ryhmän toisen voimahahmon, Ralf Hütterin, kanssa. Yhteistyö kariutui kuitenkin jo ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan, joten Dinger ja Rother päättivät kokeilla siipiään uuden projektin alla. Tuottajaksi valikoitui krautrockin suurnimi Conny Plank ja näin syntyi Plank: Neu!, joka nopeasti lyhensi nimensä muotoon Neu! Vuonna 1972 julkaistu yhtyeen itsensä mukaan nimetty debyytti oli rohkea hyppy elektronisen rockin tutkimattomiin vesiin ja vuotta myöhemmin ilmestynyt Neu! 2 vahvisti entisestään kaksikon ympärille rakentuneen bändin mainetta uraauurtavana nimenä, mutta vasta kolmas pitkäsoitto Neu! ´75 sai kaikki palaset loksahtamaan kohdilleen.
Huolimatta raskaasta kahtiajakoisuudestaan (tai ehkäpä juuri sen takia) levy heijastaa oman aikansa kuvia, sekä syitä siihen miksi koko krautrock-suuntaus ensinnäkään syntyi. 60- ja 70-lukujen taitteen jaetussa saksassa elettiin yhä syyllisyyden taakan alla, asia mitä sodan jälkeen syntynyt sukupolvi ei halunnut enää kantaa ja mistä se ei halunnut myöskään vaieta. Yleisen henkisen vallankumouksen aallossa saksalainen rock-musiikki kävi läpi nopeita sirpaloitumisen vaiheita ja eräs sen haaroista muodosti uuden avant-gardeen sekä elektroniseen musiikkiin nojaavan suuntauksen, jossa oli myös häiveitä mm. jazzista, minimalismista sekä funkista. Dinger ja Rother edustavat tyypillisiä saksalaisia krautrockareita, jotka halusivat pitää tiukasti kiinni omasta linjastaan ja tuossa tinkimättömyydessä lepää myös ´75 albumin suurin voima ja anti.
Dingerin pidättelemätöntä energiaa ja horisontissa sarastavan punkin raivoa ennustavat b-puolen Hero ja After Eight eivät voisi juuri erota enempää Rotherin upeasta Seelandista, tai aloituskappale Isin kiireettömyydestä. Sävellyksiä yhdistää silti tekniseltä puolelta sama perustyyli, jota rytmiryhmän motorik-soitto korostaa ja jonka päälle ladotaan kerroksittain koskettimia sekä käsiteltyjä kitara-raitoja. Vallankumouksellinen lähestymistapa herätteli aikoinaan monia suuria nimiä ja esimerkiksi David Bowie vakuuttui soundista niin, että herra seurasi sitä surutta Berliini-trilogiallaan ja erityisesti ”Heroes” albumillaan, jonka nimikin on tietoisesti lainattu Hero kappaleesta. John Lydon omaksui puolestaan itselleen uuden laulutavan kappaleiden sylkevästä tyylistä, joka sopi myöhemmin kuin nakutettu Sex Pistolsin käyttöön.
Yllättävin kiekon kuudesta kappaleesta on silti tavallaan Rotherin raakojen raitojen väliin sijoitettu instrumentaali E-Musik, jonka miltei kymmenminuuttisessa vaelluksessa on jotain Kraftwerkin Autobanhin kaltaista miellyttävää loputtomuutta. Yhdessä a-puolen päättävän Leb Wohlin kanssa E-Musik nostaa albumin kaksinaisuuden huippuunsa, sillä edes hiljaisessa tunnelmoinnissa Rother ja Dinger eivät samoista rakennuspalikoista ja teemoista huolimatta kohtaa.
Ristiriitainen Neu! on vuosien saatossa innoittanut etenkin tällä kolmannella pitkäsoitollaan mm. Bowien, Radioheadin, Hawkwindin sekä Death In Vegasin kaltaisia nimiä, mutta yhtye ei kyennyt jatkamaan ´75 albumin jälkeen toimintaansa. Rother lähti pian kiekon ilmestyttyä omille teilleen ja loppuryhmä (Klaus Dinger, Thomas Dinger ja Hans Lampe) muodosti uuden yhtyeen nimeltä La Düsseldorf, jolta puuttui kuitenkin Rotherin tuikitärkeä panos.
Neu! yritti kertaalleen paluuta 80-luvun puolivälissä, mutta erimielisyydet päättivät nopeasti kokeilun. Vaikka studiosessioista julkaistiin lopulta kiistelty Neu! 4 albumi on Neu! ´75 viimeinen kokonaisuus, jonka takana kumpikin yhtyeen voimahahmoista seisoi. Se on kiistaton klassikko jonka asema rockin historiassa alati kasvaa, kun uudet sukupolvet toinen toisensa perään löytävät minimalismin, proto-punkin sekä alkuvoimaisen elektronisen musiikin ihmemaan.
Mika Roth
