Dr. Feelgood - Wilko Johnsonin vuodet

Canvey Islandista, Essexistä kotoisin oleva Dr. Feelgood on eräs Britannian legendaarisimmista pubrockia edustavista yhtyeistä. Sen tunnetuimmasta tuotannosta mainittakoon pikaisesti singlekappaleet She Does It Right, Roxette ja Back in the Night. Dr. Feelgoodin originaali, vahvasti rhythm and bluesista versonut soundi rakentui melko voimakkaasti kitaristi Wilko Johnsonin puuskaisen soiton ja lavapersoonan ympärille. Dr. Feelgoodin originaalin kokoonpanon muodostivat muilta osin solisti/huuliharpisti Lee Brilleaux, basisti John B. "Sparko" Sparks ja rumpali John "Big Figure" Martin.

Suosituimmillaan Dr. Feelgood oli Wilko Johnsonin yhtyeessä vaikuttamisen aikana. Lee Brilleaux edesmeni seitsemäs huhtikuuta 1994, mutta Dr. Feelgood on jatkanut sittemmin toimintaansa lineupilla, jossa ei ole mukana ainuttakaan yhtyeen originaaliin kokoonpanoon kuulunutta jäsentä.

Johnson, Brilleaux ja Sparks perustivat Dr. Feelgoodin vuonna 1971 Canvey Islandilla. He kaikki olivat soittaneet aikaisemmin muissa rhythm and bluesia edustaneissa yhtyeissä. John Martin täydensi pian yhtyeen kokoonpanon. Nimensä yhtye otti yhdysvaltalaisen bluespianistin ja solistin Willie Perrymanin kappaleesta Dr. Feel-Good, jonka Perryman levytti nimellä Dr. Feelgood & the Interns. 1960-luvulla kappale oli päätynyt useiden brittiläisten beat-yhtyeiden ohjelmistoon. Tunnetuimmasta mainitusta kappaleesta levytetystä coverista vastannee Johnny Kidd & the Pirates.

Vuoden 1973 loppuun mennessä Dr. Feelgood oli tullut tunnetuksi raivokkaasta rhythm and bluesistaan Lontoon pubskenessä ja yhtye esiintyi säännöllisesti esimerkiksi Lord Nelson musiikkipubissa. Vuoden 1974 kesäkuun ja marraskuun välillä yhtye nauhoitti esikoisalbuminsa Down by the Jetty ja mainitun pitkäsoiton julkaisijana oli United Artists. Sittemmin klassikkostatuksen saavuttanut Down by the Jetty ilmestyi seuraavan vuoden tammikuussa. Kyseessä on kerrassaan vitaalinen ja monona nauhoitettu pelinavaus.

Down by the Jettyn omaa tuotantoa edustavat kappaleet ovat Wilko Johnsonin käsialaa. Niistä kaikkein legendaarisimmiksi iskuiksi ovat osoittautuneet She Does It Right, Roxette, I Don't Mind, Twenty Yards Behind, Keep It Out of Sight sekä All Through the City. Originaalin albumin päättää Larry Williamsin Bony Moroniesta ja The Champsin Tequilasta koostuva medley, joka on taltioitu livenä.

Vuonna 2006 EMI julkaisi Down by the Jettystä tupla CD-version. Sen ensimmäinen levy sisältää perusalbumin monoversion sekä viisi bonuskappaletta, joista tunnetuin on Bobby Troupin (Get Your Kicks On) Route 66. Jälkimmäinen CD sisältää Down by the Jettystä remasteroidun ja useita vaihtoehtoisia versioita sisältävän stereoversion sekä kuusi bonuskappaletta lisää. Niistä tunnetuimmat ovat coverit Willie Dixonin My Babesta, Sonny Thompsonin käsialaa olevasta Tore Downista sekä B. B. Kingin Rock Me Babysta.

Down by the Jettyn vaikutuksen ovat tuoneet esiin esimerkiksi The Jam -yhtyeen johtohahmo Paul Weller ja Blondie-yhtyeen jäsenet. Suomessa albumilla oli keskeinen vaikutuksensa etenkin Kolmas Nainen -yhtyeen varhaistuotantoon ja Pauli Hanhiniemi on maininnut sen lukeutuvan kaikkien aikojen suosikkilevyihinsä.

Lokakuussa 1975 ilmestynyt Dr. Feelgoodin kakkosalbumi Malpractice kohosi yhtyeen ensimmäisenä pitkäsoittona brittien albumilistalle saavuttaen parhaimmillaan sijan 17. Listaviikkoja mainitulle pitkäsoitolle kertyi kuusi. Yhdestätoista kappaleesta koostuva pitkäsoitto sisältää covertuotantoa Down by the Jettyä runsaammin. Dr. Feelgoodin omasta tuotannosta albumin keskeisimpiin klassikkokappaleisiin lukeutuvat Back in the Night ja Going Back Home, joista jälkimmäinen edustaa Wilko Johnsonin ja Mick Greenin yhteistyötä.

Lainakappaleista tunnetuimpia ovat Muddy Watersin Rolling and Tumbling, pitkäsoiton vitaalisesti käynnistävä Bo Diddleyn I Can Tell sekä Jerry Leiberin ja Mike Stollerin sävellystuotantoa edustava Riot in Cell Block No. 9. Elokuussa 1990 Grand Records julkaisi Malpracticen uudelleen sekä vinyyli, että CD-formaateissa. Dr. Feelgoodin kaksi ensimmäistä albumia nostattivat yhtyeen suosiota entisestään.

Syyskuussa 1976 ilmestyneestä livealbumista Stupidity muodostui Dr. Feelgoodin läpimurtolevy. Mainittu albumi kohosi yhtyeen pitkäsoitoista ainoana viikon ajaksi Britannian albumilistan kärkeen ja listaviikkoja sille kertyi yhdeksän. Britanniassa kyseessä on ensimmäinen livealbumi, joka nousi listakärkeen julkaisuviikollaan.

NME:n vuonna 2013 laatimalla 500:n kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Stupidity saavutti sijan 267. Albumin originaalin vinyyliversion A-puolen seitsemän kappaletta oli taltioitu Sheffieldissä 23. toukokuuta 1975 ja B-puolen kuusi biisiä on nauhoitettu Southend Kursaalissa kahdeksas marraskuuta samaisena vuonna. Stupidityn ensimmäisten 22 000 kappaleen kylkiäisenä seurasi ilmainen single, joka sisälsi Aylesburyssa taltioidun biisin Riot in Block No. 9 sekä näkemyksen Chuck Berryn ikiklassikosta Johnny B. Goode.

Perusalbumin coverbiiseistä nimikappale Stupidity edustaa Solomon Burken originaalituotantoa, albumi käynnistyy rivakasti Chuck Berryn Talking About Youlla ja muihin tunnetuimpiin lainakappaleisiin lukeutuvat Bo Diddleyn I'm a Man, Rufus Thomasin Walking The Dog ja Sonny Boy Williamsonin Checking Up on My Baby. Vuonna 1991 Stupiditysta julkaistiin yhdeksällä kappaleella laajennettu versio nimellä Stupidity + (Dr. Feelgood - Live - 1976–1990). Bonuskappaleet on taltioitu vuoden 1977 ja samalla Wilko Johnsonin yhtyeestä lähtemisen jälkeen.

Toukokuussa 1977 ilmestynyt Dr. Feelgoodin seuraava studioalbumi Sneakin' Suspicion jäi Wilko Johnsonin joutsenlauluksi Dr. Feelgoodin riveissä. Kyseisen pitkäsoiton omat kappaleet edustavat totutusti Johnsonin sävellystuotantoa ja covereista tunnetuin on Bo Diddleyn Hey Mama, Keep Your Big Mouth Shut. Ilmestymisvuotensa kesäkuussa Sneakin Suspicion kohosi brittien albumilistalla kymmenenneksi.

Albumin nimikappaleesta Dr. Feelgood sai ensimmäisen listoille nousseen singlensä. Wilko Johnsonin jätettyä Dr. Feelgoodin yhtye oli lähellä hajoamista, mutta pystyi saavuttamaan kohtuullista menestystä Johnsonin seuraajan John Mayon kitaroimana.

21. marraskuuta 2022 edesmennyt Wilko Johnson vaikutti Dr. Feelgoodin jälkeen Solid Sendersissä sekä 80-luvun alussa Ian Duryn yhtyeessä The Blockheads. The Wilko Johnson Band soitti ensimmäiset keikkansa jo marraskuussa 1977. Yhtyeen ensimmäinen albumi on vuonna 1981 ilmestynyt Ice on Motorway ja tuorein vuonna 2018 julkaistu Blow Your Mind. Vuonna 2014 ilmestynyt Wilko Johnsonin ja The Whon solistin Roger Daltreyn yhteinen albumi Going Back Home osoittautui menestyksekkääksi ja se saavutti brittilistalla parhaimmillaan kolmannen sijan.



Etenkin Dr. Feelgoodin tuotannon kolme ensimmäistä pitkäsoittoa ovat kestäneet aikaa suorastaan erinomaisesti. Alkusyksystä 2010 todensin Joensuun Kimmelissä onnistuneen keikan Dr. Feelgoodin lineupilta, johon Big Figure oli väliaiaikaisesti palannut. Myös Wilko Johnson oli tilaisuus tsekata vakuuttavalla keikalla Kuopion Rauhalahdessa tammikuun lopussa 2020, joskin Dr. Feelgood -klassikoiden osuuden olisi setissä toivonut olleen vielä kuultua runsaampi.

Pertti Pulkkanen