Bond & Laine: 101 Heavy Metal -albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran elämässään
18.05.2010
Readme.fi
Yhdysvaltalainen Jacklyn Bond ja suomalainen Henrik Laine ovat koonneet yksien kansien väliin 101 kaikkien aikojen merkittävintä heavymetal-albumia. Mukana on levyjä tasaisesti koko heavyn olemassaolon ajalta siitä Black Sabbathin Black Sabbathista (1970) viime vuosien kehutuimpiin kokonaisuuksiin. Tyylinkin puolesta mukana on bändejä KISSistä Slipknotiin ja Venomista HIMiin. Suomalaisten levyjen määrä on myös huomioitavaa – tosin käsitykseni mukaan kotimaiset levyt on koottu Henrik Laineen toimesta mukaan vasta kirjan suomenkielistä painosta suunnitellessa siten, että mitättömimmät ulkomaalaiset ovat saaneet väistyä yhdeksäntoista kovan kotimaisen tieltä.
Esipuheen mukaan kirjaan on valittu ennen kaikkea heavymetalin kehitykseen vaikuttaneita, sekä suuria ihmismassoja liikuttaneita levyjä kirjailijoiden omien suosikkien sijasta. Black Sabbath, Iron Maiden ja Slayer ovatkin saaneet kirjassa tilaa peräti kolmen kiekon verran kuningas Metallican yltäessä yksin jopa neljään. Mukaan valittuja suomalaisia kiitetään vastaavista ansioista Suomen kamaralla – niinpä listalta löytyy esimerkiksi Stonea, Nightwishia ja Children of Bodomia. Vain sadan ja yhden levyn lista ei kaikkien aikojen parhaita kootessa toki voi miellyttää jokaista, mutta ainakin minun mielestäni listalta olisi silti pitänyt löytyä tilaa ainakin nyt Whitesnakelle, Manowarille ja Scorpionsille. Nämä yhtyeet kun ovat taatusti vavisuttaneet genreä enemmän kuin vaikkapa Monster Magnet, Godsmack tai All Shall Perish.
Ne, jotka listalle on valittu, saavat kuitenkin ansionsa mukaan, jokainen aukeaman verran. Ylitsevuotavan jenkkimäistä hehkutusta riittää lähes joka albumille Laineen hillitymmän kirjoitustyylin suodessa lukijalle välillä pieniä hengähdystaukoja, kun tämä vain saa Bondin vaahtoamiselta suunvuoron. Bondin lennokas tyyli vie ylistykseltä jo uskottavuuden – lukija miettii väkisinkin, onko jokainen levy todella niin hyvä kuin Bond erilaisilla kielikuvilla maustettujen ylisanojen myötä antaa ymmärtää. Mikäli miestä on uskominen, Deiciden Deicidea (1990) kuunnellessa kaiuttimet saattavat sulaa ja naapurit voivat kutsua poliisin, kun taas Metallican Metallicasta (1991) hän kirjoittaa toteavasti: "Mikäli et rakasta tätä albumia, mikäli et kilju vähintään Enter Sandman -kappaleen aloitusrivien mukana samoin kuin miljoonat ennen sinua, olet sisäisesti kuollut."
Summa summarum, mikäli et ole kuullut jokaikistä tässä kirjassa lueteltua levyä, et ole kuullut vielä mitään, tai muuten vain olet ylitsepääsemättömän huono ihminen. Tai näin ainakin, mikäli uskomme herra Bondia. Minä, joka en ole kuullut edes Guns N´ Rosesin Appetite for Destructionia (1987), ansaitsen palaa helvetin ytimessä. Vielä on rapiat seitsemänkymmentä lättyä urakoitavana.
Jarmo Panula
