Kirjat

Jukka Junttila: Kirjoituksia Kellareista Vol. 15

20.11.2024



Junttilan kolmas osa The Stoogesin historiasta käsittelee toisen albumin aikoja. Bändin vuoden 1969 The Stooges -debyyttialbumi on ansionsa ansainnut klassikko, mutta vuoden 1970 Fun House on hiukan toista maata. Omasta mielestäni Fun Housen A-puoli vielä menettelee, kun taas B-puoli on aika puolivillaista kohkausta. Junttila ei jätä kiveä kääntämättä ja biisiä ruotimatta, enkä voi kuin ihmetellä, että The Stooges sai edes tuollaisen levyn kasaan päihteiden ja muiden ongelmien kasautuessa.

Positiivisempi ja valoisampi katsaus on piakkoin kitarat naulaan nostavan Die Toten Hosenin tarinan kertaus. Kuolleet housut aloitti punkin veivauksen jo 80-luvun alkupuolella ja ensimmäinen kiekko johon itse törmäsin, taisi olla punkin klassikoita tyylikkäästi versioinut Learning English, Lesson One. Kielimuuri katosi ja tuttuja ralleja oli veikeää kuulla kielikoulun seassa. Pitäisikin kuunnella levyä pitkästä aikaa uudelleen.

Mutta takaisin asiaan. Die Toten Hosen siis nostaa keikkapöksyt pian kaappiin ja Junttilan rakkaus bändiä kohtaan käy ilmi, mutta kriitikko on silti tarkka tuomioissa. Studiolevyt käydään lävitse jouhevasti, muutaman EP:n ja livekiekon päästessä ansioillaan mukaan.



Puhuin jo alussa yllätyksistä. Us-bändin kohdalla yllätyin jälleen. Toki kesällä ilmestynyt Everybody's Giving Up The Cabaret -pitkäsoitto oli kovaa ja vauhtia suosivaa kitararockia, mutta Jyri-Jussi Rekisen kuvaus yhtyeen keikasta ja sen vaikutuksista sai epäilemään. Onko tämä siis sama bändi, pitäisikö levy kuunnella uudelleen, jotta näkisin itsekin valonsäteen? Tai sitten pitää vain tunkea itsensä keikalle, koska rock’n’roll on pohjimmiltaan kontaktilaji. Niin tai näin, tunnustan edelleen Yo-Yo Revolutionin voiman.

Kirjoituksia Kellareista on sarja, jonka osia voisin lukea loputtomiin. Infoa tarjotaan toisista nimistä runsaammin, toisinaan taas ohitetaan isojakin osia urista, mutta tärkeintä on nostaa nimiä ensinnäkin esiin. Suurten ja mahtavien tekemisistä löytyy tuoreita kulmia ja ruohonjuuritasolle jääneistä tekijöistä tarjotaan kiehtovia murusia. Diskografioita ei jokaisen jutun yhteydessä ole, mutta vastaavasti kuvat kertovat monesti enemmän ajasta sekä taustoista. Kunnioitettavaa työtä yhtä kaikki.

Mika Roth




Lukukertoja: 134
Facebook
Artistihaku
Kirja-arvioissa myös