Henriksson: Aivan kuin mainingit sois – Juha Vainion laulujen äärellä
13.12.2010
Filosofian maisterin, musiikin tutkijan ja etnomusikologin näkemyksiä Junnu Vainion lauluista.
Tammi
Näin luodaan illuusio: "Laura Henrikssonin elämyksellinen kirjoitustapa vie lukijan musiikilliselle löytöretkelle oivaltavien sanoitusten ja kiehtovien henkilöhahmojen, kuten hanuristi J. Janatuisen, Lyyli Leväperän, Nestori Miikkulaisen ja musisoivan pankinjohtaja Alfons Lyytikäisen seuraan!" (kirjan takakansiteksti)
Näin romutetaan se pahemmin kuin Tornaattor´-laiva Juha Vainion laulussa: "Janatuisen-sanan ensimmäinen tavu osuu siis musiikissa tahdin toiselle iskulle ja se aiheuttaa kyseisessä kohdassa melodiaa takapotkuisuutta." Filosofian maisteri, musiikin tutkija ja etnomusikologi Laura Henrikssonin rakkaus Vainion lauluihin roihahti jo, kun hän oli vasta kymmenvuotias pikkutyttö. Tuo liekki on aiemmin leimahdellut aiheesta pro gradun verran, nyt on kokonaisen kirjan vuoro.
Henriksson varoittaa jo esipuheessaan, että tämä kirja ei kerro Juha "Junnu" Vainion monisäikeisistä ja ristiriitaisista ulottuvuuksista, joista hänen persoonansa muodostui. Sen sijaan kirjoittaja ilmeisesti koettaa valottaa Vainion lauluista sellaista kiehtovuutta, joka korjaisi ihmisnäkemyksen tai -kuvan. Henriksson on tutkinut asiaa perinpohjin, sillä viite-, lähde- ja tutkimusmateriaaliluetteloa piisaa 13 sivun verran. Silti se tuntuu vain pintaraapaisulta aiheeseen.
Henriksson ei toki lähde haukkaamaan Vainion 2 433 sanoituksen tai sävelmän kakkua kerralla, vaan hän nostaa esiin omasta mielestään mielenkiintoisimpia aiheita. Kirjan rajaus on kuitenkin turhan laaja, sillä sen sijaan, että kirjoittaja laittaisi laulut halki, poikki, pinoon ja ylösalaisin, hän eksyy jaarittelemaan sen ja sen levy-yhtiön sitä ja sitä yhteistyötä. Kun loputtomalla "Juha teki sitä" ja "Juha teki tätä" -linjalla jatketaan koko kirjan pituudelta, puudutus iskee jo varhaisessa vaiheessa.
Kun asialla on tutkija ja aineisto osittain perustuu graduun, oikolukevan kustannustoimittajan soisi olevan vielä normaaliakin jämäkämpi. Henriksson ei tietoisesti tuo omaa persoonaansa esille lyhyttä esipuhetta enempää, vaikka ihmisnäkemykselle olisi tilausta. Analyyttinen tarkastelu Junnun pornolauluista on ehdottomasti kirjan parasta antia. Siksi olisi ollut mielenkiintoista päästä käsiksi kirjailijan omaan näkökulmaan, sillä maskuliininen huumorisanoittaja ei ole mikään ihan perinteinen tyttöjen ja naisten esikuva.
Heikki Väliniemi
