Lindfors, Salo, Pesonen: Dumari - Kohdusta hautaan ja paratiisin puutarhaan
13.12.2010
Tiiliskivellinen kattaa koko Tuomarin uran nuoruuden hapuiluista kulttisuosioon.
WSOY
Nyt on meinaan melkoinen tiiliskivi pukinkonttiin. Painoa piisaa ja kokoa, mutta myös asiaa ja näköä. Monelle kotimaiselle artistille olisi tilausta yhtä perusteelliseen biografia-teokseen mutta harva sellaisen enemmän ansaitsee kuin jo vuonna 1979 ryminällä kaiken kansan korviin soljunut Hannu "Tuomari" Nurmio. Joka levyllään itsensä ja kuulijansa haastanut Dumari on onnistunut niin valloittamaan kuin hämmentämään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, vaikka periaatteessa kaikesta musiikin tekemisestä on löydettävissä sama Amerikan räminäbluesiin pohjaava punainen lanka. Ja vaikka jo ensihiteillä mies istutettiin kansakunnan kaapin päälle, ei herra ole missään kohtaa valinnut helpointa polkua. Mikä ei ole ollut helppoa myöskään bändeille, jotka ovat vaihtuneet lähes levy levyltä.
Jukka Lindforsin ja Markku Salon yhdessä Raimo Pesosen kanssa aikaansaama järkäle avaa Nurmion uran kiitettävän kattavasti nuoruuden hapuiluista laululiikkeiden kautta omiin bändeihin, joiden aloittamasta nosteesta Dumari ei oikeastaan ole laskeutunut missään vaiheessa. Samalla käydään läpi suomalaisen pop-musiikin ja yhteiskunnan murrokset sen verran osuvasti että Dumari-kirjaa saattaisi suositella ihan kulttuurihistoriallisenakin teoksena.
Kotimaan kartalla hyvin omintakeinen lauluntekijä ja tekstittäjä sekä myös instrumenttiensa käsittelijä käydään aikajanalla läpi hyvin tiheällä seulalla, mikä on toisaalta oikein ja hienosti toteutettu mutta toisaalta voi melkein heittää kysymyksen tiskiin mennäänkö musiikin ja tekstien analysoimisen kanssa liiankin syvälle? Omasta mielestäni ei, koska huolimatta yli viidestä ja puolestasadasta sivustaan teos on alusta loppuun asti sujuvasti luettava, rönsyistään huolimatta johdonmukainen ja äärimmäisen koukuttava. Nurmion asema kansakunnan omana Hulluna Puutarhurina ja Roy Bean -inkarnaationa myös ansaitsee riittävän syvälleluotaavan otteen.
Tapa käsitellä Nurmiota ja hänen tuotantoaan on korkealaatuisen kunnioittava, asiantunteva ja kaiken kattava. Negatiivisemmatkin asiat viinaralleineen, huimausaineiluineen ja rahan suhteen turhankin kiiluvasilmäisine hetkineen otetaan tarkasteluun, mutta intimiteettirajaa ei ylitetä häiritsevästi. Puheenvuoroja on jaettu maestron ja lähipiirin ohella sen verran ansiokkaasti että ei tähän oikeastaan mitään lisää osaa kaivata. Kertakaikkiaan pätevä pläjäys – niin kuin Tuomari Nurmion kyseessä ollessa sopii odottaa.
Teksti ja livekuva: Ilkka Valpasvuo
