27.04.2012
Kentin kolmas levy Isola oli paljon muutakin kuin tehokkaan hittibiisin ja vuoden 1997 tunnuss�velm�n sis�lt�nyt levy.
Muistan edelleen el�v�sti sen iltap�iv�n, kun olin saanut kuukausirahani ja astelin sein�jokelaisen kauppakeskuksen peliliikkeeseen ja hetken ep�r�innin j�lkeen p��tin sijoittaa rahani Kentin Isolaan, josta olin kuullut sinkun Om du var h�r. Olin tuolloin vuonna 1997 r�k�nokkainen 15-vuotias per�sein�jokelainen teinipoika, ja myyj� katsoi hieman h�mmentyneen�, ehk� jopa huvittuneena valintaani. Maksaessani levyn h�n kysyi hieman ivalliseen s�vyyn, ett� onko Kent minun mielest�ni hyv�kin yhtye. Vastasin teinipojan ep�varmuudella, ett� kai se on.
Nyt kun kev��ll� 2012 kuuntelen helsinkil�isen yksi�ni stereoista kyseist� levy�, niin uskallan sanoa suoraan, ett� kyll� Kent on hyv� yhtye. Sen ajaton musiikki, ruotsinkielisyys, ja koko ajan kehittyv� ilmaisu on luonut pohjan sille, ett� kyseess� todellakin on Pohjoismaiden suurin yhtye.
Jos katsoo t�n� p�iv�n� taaksep�in, olivat Isolan l�ht�kohdat otolliset. Sen edelt�j� Verkligen oli huomattavasti kehittyneempi pop-levy verrattuna yhtyeen debyyttialbumiin. Verkligen my�s esitteli yleis�lle huomattavasti helpommin l�hestytt�v�n Kentin, jossa popmusiikkia vietiin pois pikkuvanhasta aikuismusiikista, ja nyt laulut keskittyiv�t helppojen rallien, mutta my�s isojen kertos�keiden varaan. Verkligen oli kaikin puolin onnistunut pala, ja voisi kuvitella, ett� yhtyeell� oli paineita Isolan suhteen. Siit� huolimatta levy kuulostaa vaivattomalta ja tekij�idens� n�k�iselt�.
Kentin voimavara on ollut uusiutumisessa. Se on kyennyt kuulostamaan kerta toisensa j�lkeen tuoreelta yhtyeelt�, vaikka takana on jo 20 vuotta musisointia ja kymmenen pitk�soittoa. Ja nimenomaan uusiutuminen oli avaintekij�n� Isolan erottamisesta edelt�j�st��n. Se on tunnelmaltaan huomattavasti synkempi ja pohdiskelevampi kuin Verkligen. Sen tummanpuhuvat kappaleet ovat silti puhuttelevia poplauluja, kaikenkansan musiikkia, jonka tunnusmerkki on Joakim Bergin laulumelodiat. Ruotsinkielisyydell��n Kent on my�s aina onnistunut erottumaan edukseen monista muista popyhtyeist�.
Levyn aloittaa Livr�ddaren, joka k�yt�nn�ss� tiivist�� koko levyn teeman. Se yhdist�� synk�n yleistunnelman, jonka lopulta rikkoo kertos�e, jossa on kuultavissa pieni pilkahdus toivoa. Vaikka levy nimenomaan perustuu juuri ep�toivon ja toivon yhdist�miseen, niin se ei kuitenkaan miss��n vaiheessa ala puuduttaa. Kaikilla hittilevyill� ei tarvitse olla ylinopeita kaahauksia ja yleis�nhuudatuskohtia, vaan yksinkertaisesti hyvi� kappaleita.
Om du var h�r on r�yhke� biisi, joka osui ja upposi popkansaan l�htem�tt�m�sti vuonna 1997. Kappaleen kertos�e on jopa h�pe�llisen yksinkertainen, ja juuri siit� syyst� uskomattoman tarttuva ja yh� toimiva. Om du var h�r onkin Isolan selvin hitti. Voisi kuvitella, ettei levy-yhti�n palaverissa ole ollut kahta sanaa sanottavana, mist� biisist� julkaistaan sinkku.
Mutta Isola on paljon muutakin kuin yksi radioaallot vallannut nelj�n minuutin mittainen k�yntikortti. Levyn materiaali vie kuulijaa mukanaan ja kokonaisuus toimii. Saker man ser ja Oprofessional petaavat tiet� levyn puoliv�lille, johon on sijoitettu pianoon pohjautuva kaunis Owc. Omalla tavallaan se p��tt�� niin sanotusti levyn A-puolen ja antaa kuulijalle pienen heng�hdystauon.
Kentin ominaispiirteit� ovat helpot ja miellytt�v�t melodiat, mutta my�s eritt�in taitava soitto sek� kitarasoundi. Teknisesti Isola on onnistunut ja ��nimaailma palvelee yhtyett� t�ydellisesti. Se kuulostaa kuitenkin b�ndilevylt�, eiv�tk� soundit miss��n vaiheessa ala �rsytt�� tai kuulostamaan liian sliipatuilta. Isola kuulostaa juuri niin Pohjoismaiselta levylt� kuin sen pit��kin, mik� tekeekin siit� niin rakkaan.
Ja onhan Kentin voima ollut aina kertos�keiss�. Levyn toinen puolikas jatkaa siit� mihin ensimm�inen j�i. Celcius, Elvis ja Bianca edustavat rivakampaa Kenti�. N�iden kappaleiden v�liin sijoitetut Innan allting tar slut ja Glider sen sijaan antavat levylle entist� syv�llisemm�n kaiun.
Ja kun Isolan p��tt�� vuoden 1997 tunnuss�velm� ja kaikkien kriitikkojen, yleis�n, muusikoiden ja tavallisten kaduntallaajien ylist�m� 747, jonka loppufanfaari on varmasti tehnyt vuosikausia teht�v�ns� ja itkett�nyt faneja ilta toisensa j�lkeen, niin ei voi kiist�� etteik� kyseess� olisi klassikko. 747 p��tt�� parhaimman, tasaisimman ja ennen kaikkea Kentin levyist� ehdottomasti eniten b�ndilevylt� kuulostavan mestariteoksen. Samalla yhtye l�i itse itselleen luun kurkkuun: Kent oli antanut kansalle pikkusormen ja kansa vei koko yhtyeen.
Isolan j�lkeinen Hagnesta Hill oli todella kovatasoinen levy, mutta ei onnistunut ylitt�m��n Isolaa. Pelko siit�, ett� yhtye keskittyisi kirjoittamaan toistuvasti uutta Isolaa, alkoi vaivata mielt�. Onneksi t�n� p�iv�n� voimme todeta sen pelon olleen t�ysin turhaa ja voimme ylpe�n� katsoa yhden historiamme merkitt�vimm�n ruotsalaisyhtyeen uraa.
Teksti: Petrus Koskimies
Kuva: kent.nu
