Ajankohtaista

Kesäkuun albumikooste II

29.06.2012


The Chant The Chant: A Healing Place
Secret Entertainment

Jo vuosia operoinut The Chant jatkaa kolmannella levyllään suunnilleen siitä, mihin parin vuoden takainen This Is the World We Know jäi: tiheäkudoksisen, goottirockista ja tunnelmametallista ammentavan, mutta itsenäisen, tummanpuhuvan ja tarttuvan ilmaisun parissa. Ja kas kummaa: kurkkupurkkirumpuinen Riverbed ja miksei The Black Cornerkin enteilevät jopa Have A Nice Lifen tasoista ekstaattisuutta.

Alkuinnostuksen jälkeen, kuuntelukertojen karttuessa, alkaa kuitenkin tuntua siltä, ettei sinänsä hyvästä työstä riitä kantamaan erityisen pitkälle. A Healing Placessa on taitavan ja monipuolisesti osaamistaan esittelevän yhtyeen tilaustyön tuntua: kaikki on viimeisen päälle paikallaan, mutta vaikuttavalta kuulostavan pinnan alla on väljempää. The Chant luo muusikillaan suuria ja reheviä kaaria, ja tekee sen suurella sydämellä. On helppo povata, että levystä tulee monelle lohdun paikka.

Jani Ekblom


Janne Hanhisuanto Quiet Places Janne Hanhisuanto: Quiet Places
Omakustanne

Janne Hanhisuanto on ilmaissut itseään musiikin välityksellä vuodesta 1996. Quiet Places on artistin uusin täyspitkä albumi, mutta sei ei valitettavasti vakuuta. Ambient-tyylisen musiikin pääosissa ovat koskettimet ja elektroniset soundit.

Quiet Places kuulostaa samanlaiselta lähes tunnin kestonsa ajan, muutamia lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Äänimaailma on turhan yksitoikkoinen ja sen vuoksi erittäin puuduttava. Kappaleet toistavat itseään ja todellista tarttumapintaa löytyy hyvin vähän. Ensimmäisen 20-minuuttisen aikana tunnelmointeja on vielä ihan mukava kuunnella, mutta pidemmän päälle todella vähän muuttuva levy alkaa tylsistyttää. Quiet Places toimisi paremmin hieman lyhyempänä, tai rutkasti monipuolisempana. Nyt paikoittain laadukas kokonaisuus ei pääse oikeuksiinsa.

Aaro Beuker


OG Mixtape OG Ikonen: OG Mixtape
3rd Rail

OG Ikosen Mieron tiellä -debyyttiä kiiteltiin sen ilmestyessä 2009 niin paljon, että seuraajaa lienee jo odotettu. Sitä ei vielä saada, mutta samassa OG-hengessä tehty mixtape kylläkin. Sitäkään ei pääse erityisemmin moittimaan. Ikonen esittelee osaamistaan monella saralla: mukana on uusia biisejä, demoja, remixejä ja miehen vierailuja muiden kappaleilla. Tästä syystä osa materiaalista on tuttua ainakin AR2:n, Jontin & Jodarokin, Hannibalin, Juan Muteniacin, Petoksen, Kuben, Mac Bueno & DJ Tatcin levyiltä sekä Monelt ne tulee II -kokoelmalta.

Leikekirjamaisuudestaan huolimatta käsillä on nätisti soljuva kokonaisuus. Musiikillisesti härmä-G-funkia härnätään tutusti monesta suunnasta, mutta verbaalikkona Ikonen näyttää allekirjoittaneelle vasta nyt paremmat puolensa. Vierailujen myötä sanataide näkyy yhtenäisessä valossa, samojen teemojen monipuolisena, johdonmukaisena ja tehokkaana pyörittelynä. OG Mixtape on yllättävän yhtenäinen kuva Ikosen tähänastisesta urasta, ja aivan komea kuva se on.

Jani Ekblom


Neveready Rejections Neveready: Rejections
Next Generation Music

Neveready on Petteri Arpiaisen instrumentaalista hip hopia tuottava projekti. Mies aloitti musiikin tekemisen jo vuonna 1999, joten kokemusta on jo yli kymmenen vuoden edestä. Tämä kuuluu musiikissa, sillä Rejections on mainio levy, jonka unenomaiseen ja leijailevaan tunnelmaan sukelletaan jo ensimmäisessä biisissä. Äänimaailmat vaihtelevat suuresti: välillä kuuntelija huomaa nauttivansa teknosta ja välillä pumppaavammista hip hop-tyyleistä. Musiikki lipuu todella miellyttävästi eteenpäin, eivätkä Cookie Jarin tapaiset tökeröt ohilyönnit paljoa menoa haittaa.

Viidentoista kappaleen valikoimasta yli puolet ovat upeita kuunneltavia, esimerkiksi energinen Capone, suoraan alitajuntaan sukeltava Smokers Delay ja hauska Haarlem Joint. Harvemmin tulee vastaan yhtä ehjää ja miellyttävää instrumentaalisen hip hopin levyä, joka onnistuu sekoittamaan yhteen kaikkea jazzin, huuliharpun ja 60-luvun iskusävelmien väliltä.

Aaro Beuker


Ilkka Kalevi Tillanen & Rantaremmi Maailman paras maa Ilkka Kalevi Tillanen & Rantaremmi: Maailman paras maa – Världens bästa land
Joku Roti

Isä Aurinkoinen -nimellä aiemmin julkaissut, poliittisella kentälläkin kunnostautunut Ilkka Kalevi Tillanen ottaa tiukasti kantaa myös musiikillaan. Presidentiksikin pyrkinyt turkulaistunut mikkeliläinen iskee uudella albumillaan sanan säilällä moneen suuntaan ja tekee sen melko virkistävästi ilman ylenpalttista ahdistusromantiikkaa ja uhoa. Perustoimivilla, joskin albumimitassa hieman monotonisilla biiteillä pohjustettu Maailman paras maa asettuu selkeästi suomiräpin parempaan puoliskoon.

Tillasen ja rinnalla tukevan Isoi-E:n murteiset räpit kuljettavat Suomen epäkohtiin keskittyvää sanailua sujuvasti. Tarinallisemmat kappaleet, kuten hauskasti festarireissusta kertova Kotimatka keventävät sanallista antia sopivasti, eikä muutenkaan pipo tunnu kiristävän liikaa tiukasta kritiikistä huolimatta. Välillä piikittelyn toivoisi olevan kuitenkin pistävämpää. Tiuhaan viljellyt kärjistykset ja sarkasmi tuntuvat paikoin vain keinolta välttää todellinen kannanotto.

Toimiakseen keskivertoa paremmin Maailman paras maa tarvitsisi muutaman ylitse muiden nousevan ässäkappaleen. Tällaisenaan tunnin mittainen paketti tuntuu hieman raskaalta, vaikka laatu on läpi albumin kelvollista.

Tommi Saarikoski




Lukukertoja: 2007
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myös