Pienet

Pienet - Heinäkuu 2013

27.07.2013

Anthem Life: Sins of Salvation

Viisi vuotta sitten Kirkkonummella perustettu Anthem Life löysi muotonsa vuonna 2012 ja nelimiehinen ryhmä on taltioinut nykyisen tilanteensa neliraitaiselle minille. Kiekko on äänitetty kunnon studiossa ja miksaus sekä masterointi on suoritettu suuren veden tuolla puolen, joten uskoa omaan työhön ainakin löytyy.

Melodisen metallin raskaus ja popin keveys sekä tarttuvuus ovat vaikeita asioita yhdistää onnistuneesti, mutta Anthem Life yrittää kieltämättä parhaansa. Avausraita Sevn tarttuu kertosäkeessä kuin purkka tukkaan tai Trivium takaraivoon, kitarat vallittavat mallikkaasti ja puhtaiden vokaalien sekaan heitetyt kärinät ainoastaan tehostavat vaikutusta. Muodikkaasti zombie-katastrofista kertova Salvation ei tarjoa nimestään huolimatta pelastusta eikä oikein toimi, mutta kolmantena kuultava Stnd Ur Grnd (bändi ei pidä liian monista vokaaleista) on taas erittäin lupaava raita. Ikävä kyllä vauhtiin pääseminen kestää kaksi ja puoli minuuttia, eikä sovituksessa silloinkaan uskalleta nojata riittävän rohkeasti eteenpäin. Viimeisenä kuultava You’re Not Me nousee sen sijaan heti kättelyssä siivilleen ja vahvaa melodiaa osataan nyt hyödyntää ilmeikkäämmän toimivamman lopputuloksen saavuttamiseksi. Bonuksena tarjottu akustinen versio päätösraidasta on ihan toimiva, mutta aavistuksen turha lisä EP:lle.

Tarina ei kerro minkälainen julkaisuhistoria Anthem Lifelta löytyy, mutta yhtäkaikki tässä on kiekko josta yhtyeen on helppo olla ylpeä. Pistetään siis nimi mieleen ja bändi seurantaan.

Mika Roth

Bill Skins Fifth: For the Threat

Viisivuotiskekkereitään tänä vuonna viettävä Bill Skins Fifth on saanut valmiiksi jo viidennen pikkukiekkonsa. Matkan varrella yhtyeen musiikki on jalostunut alun raskaasta metallirunttauksesta yhä monisävyisemmäksi ja yllättävämmäksi. Kaiken pohjana on silti yhä metalli ja tarkempi tyylikartoitus sijoittaa salolaiset jonnekin sinne deathin brutaalilla tavalla melodisemman ja monimutkaisemman laidan tienoille.

Kahden vuoden takainen From What Lies Beneath vei jo bändiä kohti syvempiä vesiä ja tuo mainio kehitys jatkuu uutukaisella. Lisääntyneet koukerot ja kiekon saatteessa mainostettu progressiivisuus ovat venyttäneet kappaleiden mittoja ja paketin kaksi jälkimmäistä raitaa kellottavat kumpainenkin jo lähemmäs seitsemää minuuttia. Pientä tiivistämistä voisikin jo harrastaa, vaikka pahimmat suvannot onneksi vältetään tällä erää. Yhtyeen vahvuudet löytyvät koukuttavista riffeistä, onnistuneista sovituksista sekä murskaavista melodioista, joita voisi hyödyntää mahdollisesti enemmänkin. Eipä tässä paljon lisäämistä enää ole, mielestäni bändi alkaa olla valmis nousemaan jo seuraavalle tasolle.

Mika Roth

Bullet Control: Desire

Vuoden 2011 alussa perustettu Bullet Control ei halua rajoittaa suotta itseään, joten ryhmän alternative rock-metallista löytyy hajuja ja vaikutteita erittäin laajalta alueelta. Yhtäällä vokaalit muistuttavat deathin voimasta, toisaalla kimurantit kappalerakenteet luovat assosiaatioita mathcoren ja jopa progemetallin suuntaan. Lorautetaan soppaan vielä tuhti annos tarttuvuutta metalcoren ja powerpopin perimästä niin valmiina on jotain Bullet Controlilta maistuvaa, josta ei löydy sillisen salaatin sivumakua.

Näin monen raudan pitäminen samassa tulessa johtaa väkisinkin lievään sekavuuteen, mutta yhtye osaa käyttää tyylien kirjoa useimmiten vahvuutenaan. Esimerkiksi lupaavasti starttaava avausraita The Great Architect uhkaa pariinkin otteeseen hajota omaan mahdottomuuteensa, mutta vaikka palapelissä on pari palasta liikaa, saa ryhmä käännettyä siitä silti voiton itselleen. Kiekon mielenkiintoisinta antia ovat kutenkin suoremmat raidat Reykjavik ja Gun!!!, etenkin jälkimmäisen punkahtavassa raivossa on jotain raikkaan puhdistavaa ja vaalittavaa. Eri aineisten keittely on toki rikastavaa, mutta yhtyeen olisi hyvä tietää omat ja kappaleidensa rajat – muuten kohtalona saattaa olla liialliseen kikkailuun sortuminen.

Mika Roth

Circus Necropolis: InHuman

Rahdun toisenlainen sirkusryhmä Circus Necropolis ilmestyi allekirjoittaneen tutkaan ensikerran vajaa neljä vuotta sitten, kun yhtyeen räväkkä Showtime-demo päätyi käsiini. Tuon jälkeen bändi julkaisi paremman vastaanoton saaneen Sold Outin ja uusi InHuman on kuuleman mukaan käyntikortti seuraavaa musapakettia odoteltaessa.

Vuosien saatossa ryhmä on saanut groovensa toimimaan ja punkin katkuinen kuolotus sujuukin jo mallikkaasti. Bassottelun lisäksi vokaaleista vastaava Jukka Rapp saa itsestään irti erinomaista korinaa, murinaa ja kärinää, eikä trion timmiä soittoa voi moittia juuri millään tavoin. Kolme biisiä saadaan mahtumaan kymmeneen minuuttiin, eikä ylimääräisiä lankoja jää roikkumaan ilmaan kun maaliviiva saavutetaan. Kappaleiden rakenteet toistavat pikametallin oppeja tarkasti ja mitä tässä jääkin kaipaamaan, on se pieni oma kulma touhuun.

Mika Roth

Electric Wheels of Confusion: Astro Badass Alien

Kun bändi nimeää vaikutteikseen sellaiset yhtyeet kuin Faith No More ja Therapy? nousevat odotukset väistämättä, vaikka vastaan voi tulla periaatteessa mitä vain. Helsingin Kalliossa päämajaansa pitävä Electric Wheels of Confusion on asettanut tähtäimensä korkealle, eikä suinkaan suotta.

Trion musiikki pohjaa pitkälti vahvoihin rytmeihin, timmiin yhteissoittoon sekä sovituksellisiin käännöksiin, jotka saattavat ohjata kappaleen tyystin uusille vesille. Vahvassa roolissa on myös vokalistin monipuolinen äänityö, jossa on ei-niin-yllättäen kuultavissa Mike Pattonin vaikutusta; sanoja vuoroin syljetään, lauletaan ja huudetaan, aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Kiekon siivut osoittautuvat hitaaksi myrkyksi, joka vaikuttaa vasta riittävän altistumisen myötä ja pienellä terävöittämisellä kolmikko voisikin saada kaavansa entistä toimivammaksi. Erityisen kovia siivuja ovat demon viimeinen virallinen kappale, Except Poison from Standing Water, sekä räyhäkkäämmin rokkaava Punta Cara [Motorman]. Pistetään ryhmän nimi mieleen ja jäädään odottamaan mihin ne sekaannuksen sähköiset pyörät mahtavatkaan seuraavaksi pyörähdellä.

Mika Roth

Eleven Sun: Fertile Soil

Studiossa on tainnut olla hiukan savuista kun Eleven Sun on käynyt purkittamassa jatkoa parin vuoden takaiselle Absinthe Sky EP:lleen. Ryhmän stoner on edelleen raskasta ja saatteesta löytyvä alanimike ”Visions from the Dark Side of the BonGGG” kertoo paljon tuoreesta kiekosta ja aurinkoryhmän näkemyksistä.

Neljän biisin mittainen paketti kestää noin puoli tuntia ja siinä ajassa kevyesti metallinen stoner-pursi ehtii kyntää värikkään taivaan pilvitarhoissa suuntaan jos toiseenkin. Follow the Smoke räyhää sabbathiaanisissa sfääreissä, Flies jyristelee puolestaan yrmeämmin vokalistin päästäessä sisäiset demoninsa irti. Nimibiisillä iskut tippuvat korkealta mutta hitaammin, nelikon junnatessa välillä oikein kunnolla biisin palasten parissa – ja sanon tämän siis ainoastaan positiivisessa mielessä. Maukkain pala on kuitenkin säästetty viimeiseksi, sillä vasta Greenspiracyn avaruuskapseli nousee niihin korkeuksiin joihin ryhmä on koko ajan tähyillyt. Palaset ovat kohdallaan, soundi on silkkaa luontaishunajaa sopivalla yrttipotkulla ja näkemystäkin löytyy, joten nyt voisi olla jo pitkän kiekon paikka.

Mika Roth

Halo Orbit: Demo 2012

Tamperelainen Halo Orbit on ehtinyt hioa ensimmäisen demonsa kappaleita ajalla, sillä yhtye perustettiin jo vuonna 2006. Viisi vuotta myöhemmin mukaan tuli vokalisti Riina Eskola ja nyt ryhmä on käynnistämässä jo keikkailuaan tuoreen rumpalin kera.

Pitkä matka kuuluu omana, vahvana soundina sekä valmiina biiseinä, jotka pyörivät siellä melodisen rockmetallin tunnelmallisemmalla laidalla. Eskolan ääni sopii rahdun melankolisiin siivuihin ja sovituksetkin toimivat jo kerrassaan mallikkaasti, kun ottaa huomioon että ryhmä on vasta hiljattain löytänyt nykyisen muotonsa. Avauksena soiva Path Taken on energinen avaus, jonka kevyessä metallisuudessa on hiukan sellaista vuosituhannen alun Anatheman henkeä, mikä jatkuu myös Icarus Complexin koukeroisemmassa kulussa. Varsinainen taidonnäyte on kuitenkin päälle kahdeksanminuuttinen Hountor, joka saa kellot katomaan universumista kerran toisensa jälkeen. Halo Orbit lupaa julkaista pian uusia siivuja ja ainakin allekirjoittanut odottaa niitä suorastaan malttamattomana.

Mika Roth

Kalmisto: Another Attempt at Burial

Kolmannen pikkukiekkonsa julkaissut Kalmisto on saanut kasaan toimivan viiden biisin paketin, selkeiden soundien tehdessä kunniaa tuhdille sisällölle. Ryhmä soittaa vanhemman koulukunnan deathia, jonka tuima melodisuus on sukua muutamalle ruotsalaiselle alan suuruudelle. Näissä kohdin voisi heristää hiukan sormea persoonallisuuden puutteesta, mutta kun homma toimii näinkin mallikkaasti niin mitä sitä suotta nillittämään.

Kiekon viisi raitaa muodostavat tasaisen vahvan biisiryppään lähes levytysvalmista materiaalia, joka ei häpeäisi vertailussa monenkaan jo levy-yhtiön suojiin päässeen ryhmän kanssa. Rytmiryhmän soitossa on sopivasti rullaavuutta, kitarat raastavat selkeästi ja vokalistin murina/kärinä/örinä on sekin ensiluokkaista. Mitä ryhmä kaipaisi eniten on se oma juttu, se persoonallinen sekoitus eri palasia mikä nostaisi Kalmiston keskinkertaisten death/thrash –pumppujen yläpuolelle. Tämän näytteen perusteella väittäisin että moiseen temppuun löytyy rahkeita, nyt pitäisi vain uskaltaa. Lupaavaa joka tapauksessa, erittäin lupaavaa.

Mika Roth

Mournful Lines: My Sweet Serpentine

Alkuvuodesta 2013 muodostunut Mournful Lines on syntynyt melodisen ja perinteisen metallin tähtien alla. Tähtäin on nähtävästi asetettu jonnekin sinne 80-luvun alun Rainbow’n ja hiukan myöhemmin vaikuttaneen Kingdom Comen tienoille, eikä tämä ensimmäinen yritys ole lainkaan hullumpi.

Avausraita My Sweet Serpentine pitää sisällään kaiken oleellisen tarttuvasta hard rock –hitistä, vaikka sovitukseen oltaisiinkin kaivattu lisää tiukkuutta. Kipaleen kiemuroista nousee assosiaatioita myös HIMin suuntaan, mistä ei luulisi olevan ainakaan haittaa pitkässä juoksussa. Aivan vastaavaa iskua ei löydy kiekon kahdesta muusta virallisesta raidasta, vaikka From the Moment jo lupailee jonkin verran. Nytkin viimeistelyyn olisi kaivattu selkeämpää otetta, joka olisi saattanut sytyttää biisin kunnon liekkeihin.

Näppärä avaus uransa ensi askeleita ottavalta yhtyeeltä, joka tosin etsii vielä sitä omaa soundiaan ja juttuaan. Jäämme näin seuraamaan mitä tuleman pitää.

Mika Roth

Rankka Päivä: Katkeraan loppuun saakka
Tajuttomat levyt

Tamperelainen hardcore-yhtye Rankka Päivä on mahduttanut seiskalleen kaikkiaan 10 kappaletta. Desibeli.netille hyvin tutusta kansitaiteilijasta ja basistista huolimatta ja myös juuri siksi tartuin Rankan Päivän tuotokseen innokkaasti, vaikka tämmöinen raskaampi lanaus monesti jättää hiukan kylmäksi. Onnistuuko nelikko nousemaan joukosta tummasta?

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa heti räyhäävällä nimiraidalla. Heikompi aines ja häviäjät on Meidän sakkia laulaa Ande bändin soiton paahtaessa tummalla vyörytyksellä. Bileetkin ovat tylyt. Tavallisia on vielä näitäkin päällekäyvempi ja tuplabasarillaan viuhtova. Välisoiton hengittävämpi tauko toimii hyvin vastapainona, Rankalla Päivällä on aika lanaava ote, paikoin jopa kaahauksen vastapainona laahaava. Juntit on ketterämmin hevipaahtava, Kaduttaa palaa laahaukseen, josta lähtee purkautumaan maailmanlopun tunnelmissa.

Kääntöpuolen biisinelikosta Katu & Kuja jyrää raskaasti ja ärjyy vastaan jengifantasiapaskaa, Sedatiivi alleviivaa vaarallisten aineksien turruttamispolitiikkaa samoilla eväillä. Kipakasti laukkaava Epäpoliittista kehottaa mukavan koukukkaasti vain pitämään turvan kiinni ja juomaan sitä kaljaa eli jatkaa samoista ajatuksista. Seurakunnassa kuvaa nyky-yhteiskunnan epäkohtia raivolaukalla. Katkeraan loppuun saakka on ihan tasapainoinen hardcore-pläjäys, joka ei muutamista koukukkaammista hetkistään huolimatta esittele sen kummempia omia sävyjä. Perushyvää paahtoa.

Ilkka Valpasvuo

Satyagraha: S/t
Jänis ja Räikkä

Sangen pyhän nimen itselleen kasteessa valinnut Satyagraha ei hymise pyhiä runoja, vaan soittaa suomenkielistä, suoraviivaista ja perinteistä rock’n’rollia. No, onhan sieltä rokistakin kaiketi löydettävissä se lopullinen kaiken selittävä totuus, luulisin. Syksyllä 2012 perustettu pumppu on kokeneiden tekijämiesten ryhmä, mutta soitto kulkee iloisesti ja reippaasti eteenpäin kuin armeijaikäisillä konsanaan.

Vaikka maailman muuttaminen rokkia soittamalla on vaikeaa, ei kannatta jättää yrittämättä, joten vauhdikkaita siivuja ryyditetään sopivan kantaaottavilla lyriikoilla. Nyky-yhteiskunnan ”kuluta-osta-päivitä”-opille nauretaankin makeasti, ja tästä oravanpyörästä hypätään suoraan ahon laitaan, ja ilman sitä kiristävää kravattia tai edes paitaa. Itse sävellykset pyörivät ja helkkyvät kun pop-koukuilla varustetut vauhdikkaat raidat rullaavat noin kolmessa minuutissa startista maaliin, eikä kyydissä nähdä ikäviä ilmeitä. Kuten todettua, maailman muuttaminen on vaikeaa, mutta näin aurinkoista musaa kuunnellessa tämä epätäydellinen maailma on ainakin rahdun mukavampi paikka elää.

Mika Roth

Upside Crown: On the Verge of Oblivion

Pohjalaisviisikko Upside Crown on pyöräyttänyt ulos ensimmäisen EP:nsä, joka kuuleman mukaan ennakoi myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää pitkäsoittoa. Pohjalaiseen tapaan ryhmä uskoo eniten oman työnsä hedelmiin, joten kaikki levyn materiaali on tehty hartiapankin voimin kansigrafiikoita myöten. Musiikilliseksi suuntaukseksi on valikoitunut melodinen rockmetalli, jota kuorrutetaan kevyesti elektronisella pinnalla. Tarkempi tutkimus osoittaa myös, että massiivisessa äänivallissa piilee joitain puhtaita pop-koukkujakin.

Viiden biisin mittainen pelinavaus on sen verran kypsän kuuloista materiaalia, että jäsenillä on luultavimmin aiempaa kokemusta jo muista kokoonpanoista. Vokalisti Ville Hautaluoma taitaa melodisen laulun lisäksi englannin ääntämyksen, mistä pinnat ryhmälle, ja kiippari/konevastaava Juha Mäenpää rikastaa taustoja sopivalla annoksella efektejä ja soundeja. Seesteisimmillä paloilla osataan luoda tunnelmaa ja pikataipaleilla talla pystytään tunkemaan riittävän syvälle mattoon, mutta itse kappalemateriaali jättää vielä toivomisen varaa. Vika ei ole niinkään siinä mitä yhtye tekee vaan siinä, kuinka se viimeinen kymmenen prosenttia jää puristamatta. Koska kyseessä on kuitenkin ryhmän ensimmäinen tuotos voi moisen vielä painaa villasella, mutta vastaisuudessa oman soundin ja biisimateriaalin pitäisi terävöityä entisestään, mikäli Upside Crown mielii syöstä muut valtaistuimilta. Two Lives ja (R)evolution saavat jo kipinät räiskymään mallikkaasti.

Mika Roth

Nordic Balkan Connection: Nordic Balkan Connection EP

Neljän Balkan-rytmejä suosivan pohjoismaisen kokoonpanon/artistin yhteissinkku on osa projektia, joka huipentuu yhteiseen Makedonian kiertueeseen. Nimensä EP:lle antava Nordic Balkan Connection yhdistää kotimaisen Jaakko Laitinen & Väärä Raha -yhtyeen osaamisen tanskalaisen Bjonko & Copenhagen Chalgijan kanssa Esme Redzepovan makedonialaisen ikivihreän Chaje Shukarijen tulkinnassa. Klarinetisti Bjonko Stosicin johtama Copenhagen Chalgija saa myös kakkosvuoron, yhtyeen Majka Na Marika on mukavan aurinkoinen fiilistelypala. Väärän rahan vuonna 2011 Balkan Fever -kokoelmalla julkaisema Malja elämälle yhdistää oivasti slaavilaisen melankolian tanssiriehakkaaseen poljentoon. Jaakko Laitisen tumman tangokuninkaallinen laulu on se piste i:n päällä, ei mikään ihme että yhtyeen keikat ovat tapauksia. Myös levyn päättävän oslolaisen DJ Prinsen Paulistan ote balkan-rytmeihin on innostava. Svremena Na Vreme remiksaa Stereo Partizanin balkanilaista vinoaskeltavaa biittiä ja hilipatihippaa-meininkiä murisevaan torvi-elementtiin ja sähköisen house/drumnbass-paukkeeseen maukkaasti. Mainio paketti!

Ilkka Valpasvuo

Lukukertoja: 6215