Pienet

Pienet II - Elokuu 2011

29.08.2011


'Sold Circus Necropolis: Sold Out

Lohjalaisen Circus Necropolis -trion toisen demon kansitaiteessa liikutaan jälleen luonnollisesti sirkusmiljöössä ja ilkeästi irvistelevä klovnikin löytyy. Musiikillisella puolella on tarjolla kolme death-/thrash-/groove -rallia, joiden yhteiskesto jää alle kymmeneen minuuttiin. Ensimmäinen raita, Through Angel´s Eyes, on odotetusti lyhyt ja aggressiivinen turpaanveto-avaus. Tätä seuraa keskitempoinen, voisi jopa sanoa laahaavakin Modern Siren, ja paketin päättää kenties demon paras kappale New Reign.

Mitään sen suurempaa vikaa tästä demosta ja yhtyeen meiningistä on vaikea löytää. Soittopuoli on hyvällä mallilla, biisit ovat kauttaaltaan vähintään kelvollisia, ja myös niitä ihan oikeita ideoita voi seasta löytää. Örinälaulu on siinä mielessä vaikea laji, että on vaativaa olla aidosti hyvä ja vakuuttava - täysin vakuuttunut en tässäkään tapauksessa ole. Laululliseen ulosantiin kaipaisi hieman vaihtelevuutta ja laaja-alaisempaa äänen käyttöä. Kaiken kaikkiaan siis kuitenkin plussan puolelle yltävä tuotos.

Marja Matikainen


Coma Faction Coma Faction: How To Face Your Demons (EP)

Vuosi sitten keväällä ensimmäisellä pikkuisellaan lähestynyt Coma Faction on toisella EP:llään toisessa kokoonpanossaan. Murisevan laulajan vaihtuminen melodisempaan on tuonut mukavasti väriä tulkintapuolelle. Musiikillisestikin yhtyeen suunta on hieman tarkentunut, mutta kokonaisuudessa on edelleen hajontaa, vaikka tarjolla yhä on kelpo hetkiä raskaaseen kallistuvan rockin parissa.

Jonkin verran Down-aikaisen Sentencedin kuuloinen ja onnettoman Kotiteollisuus-filtterin (miksi kaikki suomalaiset raskaat yhtyeet kuulostavat likipitäen samalta?) läpi vedetty murjonta on selkeän menevää ja biisipuolellakin on kunnianhimoa. Rakenteiltaan elävät ja monipuolisetkin kappaleet toimivat pääpiirteissään mainiosti. Ässät toki puuttuvat (mistä syyttäisin kertosäe-uskottomuutta), mutta ei mukana ole hutejakaan. Perushyvä jees, siis. Uudella laulajallaan Coma Factionilla on selvästi enemmän annettavaa kevyesti vanhaan heviin kallistuvana rock-yhtyeenä kuin metallisempana. Lisää groovea.

Jani Ekblom


Pluto Corona Skies: To Pluto and Never Back

Turkulainen Corona Skies on sitä mieltä, että metallikin voi olla hauskaa musiikkia. Eikä lyriikoissa tarvitse edes sortua huumorin puolelle, kunhan muistaa vain ottaa touhun riittävän rennosti. Bändi on avannut ovensa 80-luvun synahevin ja kimaltelevan hard rockin maailmaan, ja näillä eväillä on saatu kasaan neljän kappaleen mittainen pikkukiekko.

Julkaisulla pyritään kunnianhimoisesti käymään läpi koko tunneskaala, mutta Corona Skies on selvästi elementissään kun vauhti on riittävän korkea. Avauksena kuultava nimibiisi on vankkaa tekoa, ja sitä välittömästi seuraava Stripped Man tuikkii parhaimmillaan kuin Tiimari jouluna. Sovituspuoli jättää kuitenkin toivomisen varaa, sillä kumpikin biisi hiipuu hiukan loppua kohden. Slovari Scales tuntuu pakolliselta numerolta ja viimeisenä soiva Give Nothing ei nimensä mukaisesti anna oikein mitään, mutta alun näyttöjen perusteella herrain sävellyskynistä saattaa vielä tulevaisuudessa irrota ihka oikeita hittejä. Koukkuja löytyy jo joka raidalta, mutta ehkäpä vähemmän olisi tulevaisuudessa enemmän.

Mika Roth


'Lucy Jerry Lindqvist: Lucy, You Don´t Sing Anymore / Dancing With April
WING

Se että Jerry Lindqvistin "emobändi" Jerry And The Outlaws on tehnyt muutaman albumillisen nimenomaan alternative countryä, ei yllätä - sen verran vahvasti nimittäin samoissa maisemissa maalailee mies myös soolollaan. Tulevan soolodebyytin maailma kulkee avarasti kantrahtavan laulaja-lauluntekijä-folkin ja americanan maailmoissa, ainakin jos tämän sinkuran kahden kappaleen perusteella voi levyn maailmasta jotain sanoa. Vimpan päälle ja tyylillä toteutetuista kappaleista ensimmäisellä Lindqvist duetoi suomalaisen pop-skenen vanhemman koulun brittivahvistuksen Paul Oxleyn kanssa. Lucy, You Don´t Sing Anymore yhdistelee mainiosti kiireettömän ja ajattoman harmonisuuden kevyeen melankoliaan ja hymyilevään maalaismelodisuuteen. Jerryn laulussa ei myöskään ole moitittavaa, stemmat Oxleyn kanssa toimivat hienosti. Biisissä on iltapäivän uneliaisuudestaan huolimatta myös mukavan reipas ja hyvällä tavalla isohkosti rokkaava meininki. Ns. b-puoli Dancing With April svengaa pienemmin ja todistaa Lindqvistin koukukkuuden kantavan ainakin kahden biisin verran. Dollypartonmainen naisstemma ja hymyilevä hilipatihippa-meininki jättää mukavan aurinkoisen ja kepeästä piknik-lokottelusta mielikuvia nostavan jälkimaun. Peukku.

Ilkka Valpasvuo


'Paskat Keisarinna B: Paskat rakkaudelle

Kouvolalaislähtöinen Keisarinna B luottaa aika kolkkoon ja suoraviivaiseen suomenkieliseen rockiin, jossa Jenni Niskasen laulu kulkee yhtä mollikaarteisesti kuin tylysti säröilevä suomirock. Onneksi yhtyeen kappaleissa loistaa myös positiivisuus, sillä pelkkänä mutristeluna perusroketti jäisi huomattavasti puisevammaksi. Kauhean omaperäisiä kommervenkkejä yhtyeen soitossa ei toki kuule eikä biisikynäkään saa hihkumaan riemusta. Aihepiirit ovat arkisia, soitto tavallisinta mollisuomirockia eikä Niskanenkaan kantavuudestaan huolimatta erityistä virtuositeettia tarjoile. Silti, näinkin peruseväillä tehdystä rockista viisikko saa luotua kelvollista ja ihan ammattimaista jälkeä. Riittääkö se silti vielä mihinkään? Tuskin. Eniten ärsytystä lyriikoiden puolesta nosti nimibiisin slogan - rakkaus ja sen pyhittäminen mollisielunmaiseman turvaksi ja ankeilun vastapainoksi saattaisi nostaa Keisarinnankin biisit arjen yläpuolelle, mutta yhtye vetää itse maton altaan kornilla paskat siitä-tylytyksellä...

Ilkka Valpasvuo


Mindbend: Timeline

Muutaman vuoden ikään ehtinyt Mindbend esittelee esikoisdemollaan jonkinlaisen ajatuksen siitä, millaista on savolainen progemetalli. Soundien puolesta julkaisu ei ole vakuuttava ja nuorukaisilla on vielä biisienkin suhteen kosolti tekemistä. Varsinkin rummuista ja kitarasta tulee enemmän mieleen mididemot kuin oikea bändi eikä levyltä oikein löydy progen kaipailemaa tilan tuntua. Biisitkin tipahtelevat monin paikoin - ja eritoten ylilyötyjen pituuksiensa puolesta - arkkityyppisen keskiluokan opistoprogen sekaan, mutta niissä on silti kiehtovia piirteitä.

Ajoittain esiin pilkahtaa kummasti vanhemman YUP:n mieleentuovia sovituksellisia aivopieruja, jotka eivät tunnu liittyvän mihinkään mitenkään, mutta silti puolustavat paikkaansa. Ensidemon pohjilta bändi on liian jumissa genren perinteissä, joiden kunnolliseen esiintuomiseen eivät tuotannolliset puitteet kuitenkaan vielä riitä. Soittotaitoa ja velmuja ideoita selvästikin riittää, joten ankaralla jalostamisella orkesteri onnistuu vielä mieltäkin vääntämään.

Aleksi Leskinen


'Lomalla' Rikoslaki: Lomalla
Woimasointu

Vaikka hämeenlinnalainen Rikoslaki onkin vielä lomalla, on sen kolmen biisin sinkurassa parhaimmillaan oikein vireä koukku - kuten edelliselläkin näytteellä. Biisikynä on avain, ja yhtyeeltä löytyy taito luoda mukaansatempaavia punk-renkutuksia. Äänityspuoleen on saatu kohtuullisen puhtaat soundit ilman karheuden katoamista. Tien päällä ja Kerran nuoria eivät paljon yllätyksiä tarjoile, vaikka etenkin jälkimmäinen onnistuu nappaamaan mukaansa suovaviivaisella pyörteellään. Nimiraidan kepeä ska-mauste vahvistaa entisestään aurinkoisen anthemin tehokkuutta. Ainesta ainakin punk-piirien kesähitiksi? Kehittyy kehittyy...

Ilkka Valpasvuo


Paratiisi Shotgun Club: Paratiisi
Stupido

Joy Divisionin ja Suiciden jalanjäljillä post punkia veivannut helsinkiläisyhtye Shotgun Club pistelee Stupidon kautta paribiisisen näytteen ulos. Tai oikeastaan plätyltä löytyy samasta sävellyksestä kaksi versiota, joista jälkimmäiseen Jessen Stiletti-Ana on tehnyt keskikesän dub-miksauksen. Koleilla ja tunkkaisilla iskuilla ja elektro-maisemissa jo ns. radio editillään liikkuva kolmikko maalaa kesää landella ja holmenkollenia talvella hyvin kylmillä ja haetun vinosti jumittavilla sävyillä. Niin biittien, eleettömien laulumelodioiden kuin sloganien koukku on korkeintaan kohtuullinen, vaikka kappale kieltämättä toimii ihan kelvosti. Mutta remix ei kyllä tuo kappaleeseen hirveästi enempää lisäarvoa kuin pari minuuttia lisämittaa. Ehkä Stiletti-Anan näkemys on huuruisuudestaan huolimatta hiukan pehmeämpi, mutta samalla rupuisemman roskainen - kuten olettaa sopii Jessen tuotannon perusteella. Omaan korvaan pehmeämpi läjähdys toki toimii paletissa ihan hyvin, mutta jumitus taas pistää ajatuksen harhailemaan. Kaiken kaikkiaan ihan kelpo maistiainen.

Ilkka Valpasvuo


Slowmotion Downpour: New Descent

Slowmotion Downpourin demo on pakattu vaatimattomasti mustavalkoiseen, mikä luo vähintään yhtä vaatimattoman ensivaikutelman. Sisältö on kuitenkin luonnollisesti kaiken A ja O: kolme kappaletta, joiden yhteiskesto on vajaat 25 minuuttia. Bändi ei lähde sen kummemmin itseään luokittelemaan, ja jollain tapaa vierastan itsekin yhtyeiden sullomista yhteen lokeroon. Genretietoisille kuitenkin sellainen vinkki, että muun muassa doom metalin maastoissa tässä liikuskellaan. Jyväskylästä kotoisin oleva pumppu on vielä New Descent -demon tekemisen aikoihin toiminut nelimiehisenä, mutta nykyään bändi kulkee eteenpäin viidellä jäsenellä.

Slowmotion Downpourilla on selkeästi hyvät lähtökohdat: New Descent -demo on hyvällä asenteella ja ammattimaisella otteella kasattu käyntikortti. Biisit soljuvat eteenpäin raskaina, tunnelmaltaan painostavina ja melankolisina sävellyksinä. Maisemat vaihtelevat kappaleiden sisällä paljon: raivon ja tuskan keskellä kuullaan välillä hyvinkin rauhoittavia väliosia. Laulupuolella Burden tarjoaa myös seesteisempää, tunnelmoivaa osastoa, vaikka muuten vokaalipuoli vedetään läpi aggressiivisena ja raivokkaana, osin jopa suoranaisena huutamisena. Homma toimii kautta linjan. Slowmotion Downpour luo sitä musiikkia, jonka kautta pieni ihminen voi purkaa surun, tuskan ja ahdistuksen. Kun paketti vielä kaikkinensa kuulostaa varsin valmiilta, ei tämä ole hassumpaa ollenkaan.

Marja Matikainen


Prescription Sold Out: Prescription (EP)
Lockjaw

Nelisen vuotta sitten tässä aviisissa viimeksi käsitelty Sold Out on ilmeisesti saanut sitä tuolloin ounasteltua vastakaikua, kun uuden EP:nsä on julkaissut ihka oikea levy-yhtiö. Mikäs siinä, Prescriptionin neljä biisiä soivat mallikkaasti. Sold Outin punk on pääosin hardcorea, ja hardcorekin pääosin mallia post-. Yhtäläisyyksiä tuntuu esim. Disco Ensemblen varhaisiin töihin.

Sold Out on tosin paikoin metallisempi, paikoin elektronisempi ja paikoin melodisempi, mutta yleiskuvana. On pieniä vivahteita, suoraa kaahausta, kaartelevia melodioita ja kikkailevia rakenteita. Parhaiten toimii monipuolinen vokalisointi, josta vastaa ilmeisesti kolme yhtyeen neljästä jäsenestä. Biiseissä käytetään tehokkaasti hyväksi kahta kitaraa, mutta ikimuistettavuus eli se ihan viimeinen terä puuttuu. No, tehojyystön ohella Sold Out kuljettaa maukkaasti raskasjalkaista tunnelmointia ja taipuu jopa eeppisyyteen. Julkaisun ainoaksi suureksi ongelmaksi jää turhan kesyt ja kevyet soundit. Saa se tuntua muuallakin kuin korvien välissä.

Jani Ekblom


St. Felix St. Felix: Baby Sue (EP)

Espoolainen St. Felix ei vieläkään repäise esikoisensa vastaanotossa toivotulla tavalla, mutta ainakin allekirjoittaneen korvissa Baby Suella on enemmän hyvää kuin huonoa. Kevyesti RHCP-henkisellä funk-poljennolla rockia, popia ja jopa hoppia yhdistelevän yhtyeen anti toimii, mutta on välillä turhan kesyä.

Nimibiisissä on yhteislauluainesta, kuin suureen maailmaan eksynyt Poverty Stinks soittamassa juurihoitoa saanutta indierockia. Ei hassumpaa, ja hauska tyylihybridi. Luontevakin. Se saa jatkoa Nilwulla, jossa kuoromaisiin taustalauluhin (Arcade Fire?) linkittyy pitkiä kitarasooloja ja todellatodella hienoa laulua. En osaa sanoa kuinka monta ja kuinka monilahkeista vokalistia kappaleessa hoilaa, mutta tuloksena on EP:n paras biisi. Myös Albany toimii, se on kepeä ja kompakti, mutta sen räppikohdista tulee mieleen Linkin Parkin ja Jay-Z:n vuosien takainen, kiusallisen huono yhteislevytys. Päätös Get It Right on kiekon funkein raita, myös vähän baggy, ja se tuntuu St. Felixin heikoimmalta puolelta.

Jani Ekblom


'Tuhkaus' Tuhkaus: Tuhkaus
Roku / Psychedelica

Pohjolan perukoilta ponnistavan Tuhkauksen nimikkoseiska on tasaisen tyrmäävä paketti. Kaikkiaan kahdeksan raitaa käsittävä kokonaisuus on ohi hujauksessa, mutta jättää kiitettävän sekopäisen jälkimaun. Tylyn yksinkertainen ja napakasti sovitettu rähinähardcore taittuu asianmukaisesti ja tarjoilee ajoittain piristäviä kitarajippoja, kuten hienoisia harmonioita ja soolontynkääkin.

Tuhkaus ei sinänsä tarjoile mitään uutta, mutta tiivis kokonaisuus, biisien väleihin oivallisesti istutetut hengelliset höpinät ja vainoharhaisesti junnaava Ulluh-numero nostavat bändin helposti harmaamman raivoamisen yläpuolelle. Tältä pohjalta bändillä olisi riittoisasti aineksia jo toimivan ison kiekon tekoon.

Aleksi Leskinen




Lukukertoja: 2876
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös