Pienet

Pienet II - Kesäkuu 2011

20.06.2011


'Hiljaisuutta Atem: Hiljaisuutta vasten

Kemin suunnalta kotoisin oleva Atem on niitä ryhmiä, joiden soisi murtautuvan demoasteelta pitkäsoittobändiksi. Yhtyeen ensimmäisellä kotimaisella esitetty metalli on vuosien saatossa hioutunut itsensä kuuloiseksi, teräväksi, purevaksi sekä kaikin puolin toimivaksi paketiksi, josta on vaikea löytää rutinan aihetta. Tällä kertaa ryhmä on työstänyt konseptikiekon, jonka kolme osaa, Unia hengestä, Unia verestä ja Unia tyhjyydestä, muodostavat yhden kokonaisuuden.

Sävellysten rakenteet ovat entistä koukeroisempia ja tyyli lähentelee jo progen ja folk-metallin kaavoista vapaita tantereita. Biisikolmikon tarttuvin pala on ensinnä kuultava Unia hengestä, jonka pyörteilyssä voi todella aistia suuren hengen voiman. Erityismaininnan ansaitsevat myös lyriikat, jotka ovat suorastaan runoutta, mutta joista puuttuu kaikenlainen korkeakulttuurinen jäykkyys. Tarinat esitetään monin vertauksin ja epäselvin lausein, mutta itse viesti välittyy siitä huolimatta ongelmitta. Nyt kun tämä erinomainen yhtye vain löytäisi itselleen kunnon yhteistyökumppanin, niin erinomainen musiikki voisi saavuttaa ansaitsemansa yleisöt.

Mika Roth


'From Bill Skins Fifth: From What Lies Beneath (EP)

Bill Skins Fifth julkaisi viime vuonna pikkukiekon, jota kiiteltiin mm. rohkeudesta ja kiivaista ryöpyistään. Kakkosjulkaisullaan salolaisryhmittymä tuntuu vain parantavan jo lähtökohtaisestai laadukasta tarjontaansa. From What Lies Beneath on kehittyneen yhtyeen taidonnäyttö teknisen, nopean ja idearunsaan melodisen deathmetallin parissa.

Virkist√§vint√§ viisibiisist√§ kuunnellessa on huomata, ett√§ yhtye osaa tehd√§ mielenkiintoisia ja pirun toimivia kappaleita. L√§j√§kaupalla hyvi√§ riffej√§, mielikuvituksellisen monipuolista rytmity√∂skentely√§, rakenteellista monimuotoisuutta, mutta my√∂s tarttuvia kertos√§keit√§, miellytt√§vi√§ melodioita ja sooloja, jotka hymisytt√§v√§t; silti From What Lies Beneath ei ole pehme√§, vaan ennemmin tajuntaan jyr√§√§v√§. Ja valloittava. Kahdella kielell√§ esiintyv√§ yhtye on yh√§ varsin kunnianhimoinen, samalla kuin se ‚Äď poikkeuksellista kyll√§ ‚Äď onnistuu luomaan materiaalia, joka sek√§ haastaa ett√§ viihdytt√§√§.

Jani Ekblom


'While Darkness Our Playground: While We Sleep the Ghosts Play

Darkness Our Playground on julkaissut uransa ensimmäisen kiekon, ja syntymässä tyylisuunnaksi on valikoitunut tumma ja melodinen metalli, jossa on hiukan Paradise Lost henkistä synkkyyttä. Esikoisen kolmesta kappaleesta tarttuvin on avauksena kuultava Tears and Nightshade, joka hiukan hiottuna saattaisi kasvaa vielä melkoiseksi teokseksi.

Raskas ja synkkä soitto on ladottu niin tiiviiksi kerroksiksi, että äänimaisema tahtoo jatkuvasti tukahtua, eikä Anna Ilveskosken laulukaan erotu riittävästi muusta massasta. Samasta syystä melodiat ja koukut jäävät hiukan haljuiksi, eivätkä biisit, bändistä nyt puhumattakaan, pääse nousemaan potentiaalinsa tasolle. Yhtyeen valitsema suunta on mielenkiintoinen, mutta työtä on vielä edessä, ennen kuin DOP pääsee juhlimaan genrensä kärkijoukkoihin.

Mika Roth


'The GhostTide: The Lost Horizon

Porilainen GhostTide kävi tutuksi pari vuotta sitten, kun yhtyeen ensimmäinen kiekko päätyi käsiini. Kupletin juoni on edelleen sama, eli englanniksi esitetty death metal, mutta vuosien saatossa bändin ilmaisuun on kertynyt lisää sävyjä.

Kuuden kappaleen ja lähes puolen tunnin mittainen levy seikkailee metallin eri karsinoissa, sinkoillen ennakkoluulottomasti sinne ja tänne. Seikkailuhenki onkin tervetullutta metallin konservatiivisessa maailmassa, mutta tyylillinen rikkaus ei ole tällä kertaa ainoastaan kokonaisuutta vahvistava voima. Pääasiallinen rintama on yhä deathin ja koukeroisen thrashin suunnalla, mutta etenkin tunnelmallisen seesteinen Lifegriever avaa runsaasti uusia ovia mielenkiintoisiin suuntiin. Bändi on oikeilla jäljillä, mutta vastaisuudessa niistä irtiotoistakin pitäisi saada enemmän itseltään kuulostavia numeroita, jotta sillisen salaatin maku vältettäisiin selkeämmin.

Mika Roth


Mark Of Man Ills: Mark Of Man
Cobra

Kotimaisen hardcore-jyrä Ills:in jykevässä ja massiivisessa rätkinnässä vakuuttaa ennen muuta se lähes laahaava isous jolla bändi lanaa avausraidallaan Night Was All menemään. Vaikka muuten nelibiisisellä vinyylillä ruoskitaan keskimäärin vauhdikkaammin niin turhan kiire ei silti ole ja spurtteja otetaan enemmän mausteeksi kuin itse tarkoituksena. Despondent vaihtaa vaihteen vähintään kolmoselle muttei kadota massiivisuuttaan. Solus jatkaa näiden välimaastoissa metallisella mahtiponnellaan, Dead In Lifen uhkaava alku kohoaa hötkyilemättömään kaareen ja se pieni laahaavuus löytyy myös tästä. Joka ei siis tarkoita sitä että yhtye hukkaisi rytminsä vaan kyseessä on varmastikin ihan suunniteltu isoutta ja jykevyyttä tuova soundillinen piirre. Ja vaikka biisikynä ei ehkä metallisemman hardcoren sarjoissa iske ihan lattiaan asti selälleen, niin kyllä Illsillä silti kiinnostavaa jytyytystä on tarjolla.

Ilkka Valpasvuo


'Iskulauseet' Luihu: Iskulauseet (EP)

Tamperelainen Luihu puhuu itsest√§√§n heavy-yhtyeen√§, mutta omiin korviini kolmibiisisen Iskulauseet -EP:n materiaali on suurelta osin l√§hinn√§ raskasta rockia ‚Äď suunnilleen sit√§ samaa linjaa, jonka keulilla Kotiteollisuus on viimeisen vuosikymmenen v√§√§nt√§nyt. Eli toki melankolisesta mollin√§pp√§ilyst√§ riffirevittelyyn kulkevissa biiseiss√§ kuullaan my√∂s heviestetiikkaa hyvin toistavia osia, mutta v√§hemmist√∂ss√§ ne ovat; mausteena.

Julkaisun nimibiisi näyttää nopeasti Luihun kortit: ideat ovat malliltaan perinteisiä eikä toteutuksessa oteta riskejä. Sovituksissa on miellyttäviä onnistumisia, mutta silti kokonaisuutta vaivaa mielikuvituksettomuus ja jäykkyys. Toisaalta Luihu soi hyvin, ja sen minkä yhtye häviää omintakeisuuden puutteessa, se voittaa yhteishengessä. Silti: pärjätäkseen näin kilpailulla rockin osa-alueella, tarvitaan esiin nousemiseen lisää omaa ääntä ja parempia biisejä.

Jani Ekblom


'Daily MindMirror: Daily Dose

MindMirror nimeää vaikutteikseen mm. sellaiset orkesterit kuin Sentenced ja Katatonia, joista etenkin ensin mainittu kuuluu vahvasti läpi herrain soitosta. Vuonna 2007 perustettu seinäjokelainen yhtye ei ole kuitenkaan pelkkä peili menneille ajoille, vaikka monissa kohdin melodiakulut ja koukut tutuilta tuntuvatkin.

Kiekon neljä kappaletta kestävät hiukan päälle vartin, missä ajassa käy selväksi, että yhtyeellä on potentiaalia vaikka muille jakaa, kunhan se oma soundi vain kehittyy riittävästi. Toisena soiva Lost on malliesimerkki siitä kuinka tarttuva ralli rakennetaan, ja Nicolen Ilkka Laitalan vahvistama Options on päätösraitana suorastaan betoninen. Pientä terävöitymistä ja lisää persoonallisuutta, niin eiköhän se siitä lähde urkenemaan.

Mika Roth


Moderni elämä Moderni elämä
Airiston punk-levyt

Helsinkiläinen punkrock-yhtye Moderni elämä pistää nelibiisisen ulos oikeaoppisesti seiskatuumaisella vinyylillä. Aika rupisesti seiskaseiskan sukuista rämintää harrastava trio avaa pelin ihan kelvollisesti Kaikki muuttuu -sävellyksellä, joka mollistaan huolimatta ei viiltele ranteitaan auki ja sinnepäin-soundeistaan huolimatta onnistuu olemaan kohtuullisen skarppi. Tilutellen lähtevä Elämän raiteet hukkaa vähätkin edellisen "laulusta" ja menee sen verran pahasti puuroksi että kenties ihan hyväkin ulina-idea kadottaa kyntensä. Kääntöpuolen Poika ja Hoida itsesi kuntoon nostavat onneksi terävyyttä, mutta nauhoitteen loppusoundin rosoisuus menee muutaman asteen viihdyttävyyden tuolle puolen ja voisin kuvitella että hiukan särörupea miettimällä ja lauluun panostamalla jollotuksen sijaan biisien kieltämätön iskevyys nousisi taatusti paremmin esiin. Yhtyeen paikoittain jopa manamanamainen synkeys toimii joka tapauksessa hyvin ja pääasia eli biisikynällinen idea löytyy.

Ilkka Valpasvuo


'Deliver Street Lethal: Deliver Me the Goods

Alkuvuodesta 2011 perustettu Street Lethal ilmoittaa pelastavansa 10-luvun suomalaisen rockin, eli ainakin asenne on n√§ill√§ j√§ssik√∂ill√§ kohdallaan. Pelastusoperaatio k√§ynnistet√§√§n kahden raidan voimin, jotka vajaan yhdeks√§n minuutin ajan t√§ytt√§v√§t eetterin kitaroilla, koukuilla ja korkealla laululla ‚Äď tietysti.

Biiseist√§ ensinn√§ kuultava Deliver Me the Goods on juuri sellaista rokkikukko-uhoamista, mit√§ jokainen rockin pelastaja haluaa tehd√§. Lyriikat ampuvat totaalisen yli hyv√§st√§ mausta, ja katu-uskottavuus pisteet kopsahtavat kattoon saakka. Toisena soiva That¬īs Why (I Can¬īt Love You) on nimens√§ mukaisesti pehme√§mpi numero, jossa k√§yd√§√§n l√§pi niit√§ tuttuja parisuhdeongelmia. Street Lethal ei tapa viel√§ esikoisellaan ja rock j√§√§nee yh√§ pelastamatta, mutta paljon t√§ss√§ on kehittelemisen arvoista tavaraa. Vokalistin englanti ja s√§vellyskyn√§n ter√§ kaipaavat pient√§ trimmausta, mutta hyv√§h√§n t√§st√§ on jatkaa, kunnon bilerock-b√§ndej√§ kun ei ole koskaan liikaa.

Mika Roth


'Dead TarpitOrchestra: Dead Horse Gallop

TarpitOrchestra osoitti jo edellisellä No Train No Gain -kiekollaan, että toimivan heavy rockin kaava on ryhmän hallussa, eikä mikään ole juuri muuttunut kuluneen reilun vuoden aikana.

Viiden raidan keskipituudet painuvat selvästi viiden minuutin tuolle puolen, kun ryhmä rymyää ja rouhii stoner rockin rikkaista suonista itselleen tuoreita lohkareita. Uuden basistin sisään ajanut yhtye kuulostaakin, jos mahdollista, entistä vaarallisemmalle ja ilkeämmälle, eikä joukosta löydy turhaa raitaa. Harmi kyllä ne selkeimmät osumatkin puuttuvat ryhmästä, sillä nyt kasaan on saatu joukko tasaisen vahvoja siivuja. Yhtye ymmärtää historian ja perinteiden päälle, mutta ehkä pieni siviilirohkeus ja kokeilunhalu voisivat rikastaa tulosta, nyt kun ryhmä sijoittuu sinne laadukkaampaan keskiryhmään jossa on aina tungosta riittämiin.

Mika Roth


The Wonderminers EP The Wonderminers: The Wonderminers EP

Red Carpetista parhaiten muistetun Petri Nakarin uusi yhtye The Wonderminers jatkaa oikeastaan siitä mihin Carpet jäi - onhan bändin kokoonpanossakin mukana vanhoista Carpet-miehistä myös Olli Moilanen ja Samuli Toivonen. Neliraitaisella debyytti-EP:llään yhtye on yhtä pienesti kaunis ja haikeasti optimistinen kuin Carpet, mutta esittää musiikkia ehkä hiukan edeltäjäänsäkin kantri-avarammin ja heleän melankolisesti. Nakarin laulu on yhtä korvia hivelevää kuin aina ja stemma-laulu on tottakai myös Wonderminersin vahvuuksia.

Avausraita My Part Of Town voisi monessa mieless√§ olla ihan yht√§ hyvin Carpetin julkaisuja, samanlaista ilmett√§ ja otetta on runsain m√§√§rin. Vaikka Good Newsin kaltaista avarampaa kaarta kuuli my√∂s Carpetilla, on se enemm√§n uuden yhtyeen juttuja. Stars In The Window¬īn akustisempi haaveilukaari kuulaine tiluttelusooloineen ja Broken Shoen kepe√§ kantripoljento lap steel-mausteineen vahvistavat entisest√§√§n avaran preerian tunnelmaa. Kyll√§ t√§m√§n paketin pohjilta on hyv√§ jatkaa uuden yhtyeen parissa.

Ilkka Valpasvuo


Wished I Was a Giant: Demo

Viime syksynä mainion esikoisdemon julkaissut jyväskyläläinen Wished I Was A Giant jatkaa neljän kappaleen mittaisella uutuudellaan monessa mielessä samoilla linjoilla. Kannet ovat lämminhenkistä käsityötä puuvärieläinhahmoineen, musiikki hiipii korviin arvoituksellisen hiljaisella ja pienesti suurella tavalla. Minimalismin voisi tässä tapauksessa ymmärtää pieniksi tunnelmallisiksi räjähteiksi, joiden jännitettä ei missään vaiheessa laukaista.

Kesällä 2011 Wished I Was a Giant soi kuitenkin hiukan edeltäjäänsä synkempänä, rosoisempana ja entistä enemmän mantramaisuuteensa luottavana. Avausraita What Was That Chant, Again? kuvaa hyvin tätä hienovaraisesti muuttunutta ilmaisua rakentuen kaukaisille hälyäänille ja pahaenteiselle konepulssille. Akustinen kitara on yhä pääinstrumentti, mutta mukana on entistä enemmän pianoa, koneita ja huurukaiutettuja perkussioita. Memory Boysta voi aistia jopa vivahteen Paavoharjun suuntaan, A Legendary Compoundin slidebluesuho taas tuo mieleen Beckin. WIWAG:in näytöt lofi-folkin saralla alkavat tämän tyylikkäästi kypsyneen uutuuden myötä olla jo kovaa luokkaa.

Antti Hurskainen




Lukukertoja: 2997
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs