24.10.2013
T�m� on tarina David Sylvainin uudesta visiosta ja siit� syntyneest� Quiet Life -albumista.
Hansa Records
Musiikkihistoria on t�ynn� tarinoita yhtyeist� ja artisteista, jotka muuttavat rohkeasti tyyli��n ja tuhoavat siin� samalla suosionsa. Harvassa ovatkin ne davidziggybowiet ja thebeatlesit jotka pystyv�t vaihtamaan toistuvasti tyylillist� takkiaan ja vakuuttamaan siin� samalla sek� vanhat ett� uudet fanit.
Japan julkaisi vuonna 1978 kaksi glam rockin ja punkin makuista pitk�soittoa, jotka tekiv�t yhtyeen nime� hiljalleen tutuksi isommille massoille. Sattuman kautta yhtye p��tyi tekem��n t�m�n j�lkeen yhteisty�t� tuottaja Giorgio Moroderin kanssa ja t�t� kautta syntynyt Life in Tokyo -sinkku sai ryhm�n uudistamaan soundiaan radikaalisti. Monissa disco-liemiss� marinoitu Moroder osasi k�ytt�� synavoimaa niin vakuuttavasti, ett� n�m� soundit �vuotivat� my�s Japanin seuraavalle albumille, kun glamin r�ime vaihtui popin pehmeyteen.
Muistan tulleeni tietoiseksi Japanin olemassaolosta ensi kerran, kun er�s vanhempi serkkuni esitteli minulle huoneensa muuttunutta sisustusta. Lelut ja piirustukset olivat saaneet tehd� pieness� kammiossa tilaa musiikkilehdille, mankalle, kaseteille ja julisteille, joista l�ytyi mit� ihmeellisimpi� kampauksia ja vaatteita. Sain pikakurssin monien b�ndien nykytilaan ja kaiketi niit� my�s soitettiin pienest� mankasta, mutta Japanin kuva ja siin� k�ytetty it�mainen fontti kiinnostivat ehk� eniten allekirjoittanutta, vaikka Abbakin n�ytti h�ik�isev�lt� omassa potretissaan. Japanilla oli my�s toinen valttikortti: David Sylvainin pehme�n silkkinen ��ni, joka py�ri kuin lusikka kahvikupissa ja sai jo valmiiksi vieraalta kuulostavan englannin vaikuttamaan entist�kin mystisemm�lt�.
Sylvain olikin omaksunut t�m�n uuden laulutyylins� vasta �skett�in ja yhtyeen sis�ll� oli tapahtunut muitakin merkitt�vi� muutoksia, vaikka miehist� oli pysynyt t�ysin samana. Richard Barbierin koskettimet olivat syrj�ytt�neet Rob Deanin kitaran p��asiallisena tausta��nien luojana, mik� ei muuttanut juuri biisien rakenteita, mutta vaikutti valtaisasti niiden luomiin tunnelmiin. T�t� vahvisti basisti Mick Karnin saksofoni, joka kuului nyt entist� selvemmin rikastuneista taustoista. Merkitt�v� oli my�s muutos rytmipuolella, kun Sylvainin veli Steve Jansen otti rummuista ja perkussioista irti kaikkea uutta ja erilaista, ja Karnin basso sai tutkia uusia tyylej� vapaasti.
Japan ei murtautunut kolmannella albumillaankaan viel� maailmanluokan suosioon, mutta matka kohti suurempia estradeja oli jo kielt�m�tt� alkanut ja Quiet Life olikin ensimm�inen levy, josta yhtye sai kotimaassaan kultaa. Se on my�s ensimm�inen pitk�soitto, jolla yhtyeen soundi l�ysi sen vakauden ja syvyyden, josta Japan yh� muistetaan. Kulmikkaan glamin j��dess� taakse ja salonkikelpoisen synapopin astuessa mukaan kuvaan b�ndi kuulosti my�s vahvasti juuri omalta ajaltaan. Mainittava on my�s se, kuinka paljon Duran Duran lainasikaan Japanilta soundillisesti ja tyylillisesti kautta linjan, mutta musiikkihistoriahan muistaa ensisijaisesti suuret nimet, ei niit� jotka ovat seisseet noiden sankareiden vieress�.
Albumin avaus on edelleen pys�ytt�v�, kun nimiraita ja sit� v�litt�m�sti seuraava Fall in Love with Me esittelev�t Japanin uuden soundin. Etenkin nimibiisi tarttuu edelleen kuin purkka tukkaan ja kappaleen pakoton fiilis yhdess� kevyen tuotantoj�ljen kanssa saa Japanin kuulostamaan linjakkaalta. Kolmantena soiva Despair rakentaa kaupallisen startin j�lkeen selke�n linjan, sill� melankolinen ja v�h�eleinen kappale on l�hes t�ysin instrumentaali ja sill� kuullaan l�hinn� pianoa, koskettimia sek� usvaista saksofonia. Alkuper�isen A-puolen p��tt�v� In Vogue nostaa kierroksia koko b�ndin liittyess� asteen svengaavampaan fiilistelyyn.
B-puolen k�ynnist�v� Halloween on kuin nopeutettu versio edellisen puoliskon p��t�ksest� sill� erolla, ett� nyt yhtym�kohdat duraneihin ovat suorastaan silmiinpist�v�t. Mit� en ole koskaan t�ysin ymm�rt�nyt on puolestaan se, miksi The Velvet Undergroundin klassikoksi laskettava All Tomorrow�s Parties on p��tetty l�mmitell� yhtyeen toimesta. Kaikki kunnia Lou Reedille, Nicolle ja mestari Andy Warholille, jonka suosikkibiisi t�m� kuuleman mukaan oli, mutta en n�e mit� uutta ja ihmeellist� kappaleeseen on saatu tuotua Japanin toimesta. Ilmestymisvuoteensa n�hden osuvan nimen omaava Alien toistaa kaikkea jo kuultua ja uneliaasti kiekon sulkeva The Other Side of Life j�tt�� mielen haikeaksi juuri sill� sopivan kevyell� tavalla.
Aika kulkee eteenp�in, mutta Quiet Life ei ole k�rsinyt kovinkaan paljoa ajan hampaasta. Kolmenkymmenennelj�n vuoden takaiset synasoundit kuulostavat t�t� nyky� jopa moderneilta, sill� kaikki kulkee sykleiss� ja t�st�kin kiekosta on vier�ht�nyt nyt riitt�v�sti aikaa.
Mika Roth
