Flamin´ Groovies - eräs yhdysvaltalaisen rockin kulttiyhtyeistä

1960-luvun puolivälissä San Franciscossa perustettu Flamin´ Groovies lukeutuu rockin historian vaikutusvaltaisvaltaisimpiin kulttiyhtyeisiin. Yhtyeen uran alkuvaiheessa Roy Loney identifioitui sen johtohahmoksi. Niin ikään alusta asti Flamin´ Grooviesin kokoonpanoon kuuluneesta Cyril Jordanista tuli yhtyeen keskeisin hahmo Loneyn jätettyä Grooviesin vuoden 1971 aikana.

Yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu oli vuonna 1968 ilmestynyt EP Sneakers. Vuosien vuosien 1969 ja 1971 välillä Flamin’ Grooviesilta ilmestyi kolme pitkäsoittoa. Niistä syyskuussa 1969 Epicin julkaisemana ilmestynyt esikoisalbumi Supersnazz edusti soundillisesti hienoisesti kevyempää tuotantoa kahteen seuraajaansa verrattuna.

Mainitun pitkäsoiton revittelevimpään osastoon lukeutuvat albumin kolme covertuotantoa edustavaa biisiä, jotka ovat Little Richardin näkemyksenä erityisen tutuksi tullut The Girl Can´t Help It, Huey "Piano" Smithin Rockin´ Pneumonia and the Boogie Woogie Flu sekä Eddie Cochranin Somethin´ Elsestä ja Gene Vincentin Pistol Packin´ Mamasta koostuva medley.

Sitä vastoin vuosina 1970 ja 1971 Kama Sutran julkaisemina ilmestyneet Flaming Grooviesin varhaistuotannon keskeisiksi klassikoiksi kohotetut albumit Flamingo ja Teenage Head tarjoavat raakasoundista, mutta silti erinomaisesti svengaavaa garagerockia. Niistä heinäkuussa 1970 ilmestyneen Flamingon kultahippuihin lukeutuvat etenkin Comin´ After Me sekä tyylitajuisesti revittelevät Headin´ for the Texas Border, Second Cousin sekä albumin päätösraita, mainion riffin varaan rakennettu Road House. Roy Loneyn käsialaa oleva She´s Falling Apart on albumin yleisestä tyylistä erottuva upea slovarikappale. Flamingon ainoa lainabiisi on Little Richardin klassikko Keep a Knockin.

Vielä Flamingoa arvostetummaksi Flamin’ Grooviesin tuotannosta on silti muodostunut maaliskuussa 1971 ilmestynyt yhtyeen kolmas pitkäsoitto Teenage Head, jota Mick Jaggerin on mainittu myönteisesti verranneen The Rolling Stonesin samana vuonna ilmestyneeseen klassikkoalbumiin Sticky Fingers. Teenage Headin kappaleet edustavat yhtyeen omaa tuotantoa lukuun ottamatta Randy Newmanin käsialaa olevaa Have You Seen My Baby? -kappaletta sekä Robert Johnsonin 32-20:ta, joista viimeksi mainittuun Roy Loney oli tosin laatinut uudet lyriikat. Teenage Head on päässyt mukaan teokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die.

Flamingosta ja Teenage Headistä on 1990-luvun jälkipuoliskolla julkaistu runsaahkosti bonusbiisejä sisältävät CD-versiot. Flamingon uudelleenjulkaisusta ovat vastaneet sekä Big Beat että Buddha Records, tosin hienoisesti eri bonusbiisien kera. Vaikka extrojen pääpaino on melko tunnetussa covertuotannossa, kuten Johnny Kidd and the Piratesin Shakin’ All Over, Rufus Thomasin Walking the Dog ja The Kingsmenin levytyksenä tunnetummaksi osoittautunut garagerockklassikko Louie Louie, ovat coverversiot energisiä ja aitoa rockhenkeä huokuvia.

Roy Loney jätti Flamin´ Grooviesin vuoden 1971 aikana. Tässä vaiheessa Cyril Jordan siirtyi yhtyeen johtohahmoksi ja myös Chris Wilsonin osuutta Grooviesissa voi pitää merkittävänä. Samanaikaisesti yhtyeen musiikillinen ilmaisu siirtyi lähemmäksi britti-invaasiosta inspiraationsa ammentanutta voimapoppia. Vuonna 1972 Flamin’ Groovies solmi levytyssopimuksen United Artists Recordsin kanssa. Ennen vuotta 1976 se ehti silti julkaista vain kolme singleä, joista keskeisintä tuotantoa edustanee kesäkuussa 1972 ilmestynyt Slow Death.

Flamin´ Grooviesin levy-yhtiöksi vaihtui Sire Records ja vuosien 1976 ja 1979 aikana yhtye julkaisi albumit Shake Some Action, Flamin´ Groovies Now sekä Jumpin´ in the Night. Pitkäsoitoista kaksi ensiksi mainittua ovat Dave Edmundsin tuottamia ja niiden nauhoitukset tapahtuivat Rockfield-studioilla Walesissa. Shake Some Action -albumin myös singleformaatissa ilmestyneestä nimikappaleesta on muodostunut suoranainen anthem voimapopin saralla ja se on päässyt mukaan esimerkiksi Greil Marcusin teokseen The History of Rock and Roll in Ten Songs.

Michael Monroe on levyttänyt Shake Some Actionin vuonna 1987 ilmestyneelle ja ensisijaisesti lainabiiseistä koostuvalle ensimmäiselle sooloalbumilleen The Nights Are So Long. Monroen keikkasettiin kyseinen voimapopklassikko on tehnyt paluun vielä 2010-luvun lopussa.



Shake Some Action -pitkäsoiton tunnetuimpaan covetuotantoon lukeutuvat Chuck Berryn Don´t You Lie to Me, Beatlesin esikoisalbumin Please Please Me biisiaarteistoon lukeutuva Misery sekä folkrockin keskeisimpiin edustajiin lukeutuvan The Lovin´ Spoonful -yhtyeen kutakuinkin tiukimpaan tuotantoon lukeutuva Let the Boy Rock ’n’ Roll. Flamin’ Grooviesin oman kappalemateriaalin huippuhetkistä Shake Some Actionilla mainittakoon melankolissävytteiset ja varsin upeat balladit You Tore Me Down ja I´ll Cry Alone, joista jälkimmäinen on lyhyestä kestostaan huolimatta suorastaan pakahduttava.

Shake Some Actionia Flamin´ Grooviesin tuotannossa seuranneen ja vuonna 1978 ilmestyneen pitkäsoiton Now tunnetuimpiin covereihin lukeutuvat Cliff Richardin Move It, edeltäjänsä tavoin Fab Fourin esikoisalbumille alun perin sisältyvä There´s a Place ja The Rolling Stonesin vuoden 1966 klassikkohitteihin alun perin lukeutuva Paint It Black. Kyseisen yhtyeen selkeästi harvinaisempaa tuotantoa Now-albumilla edustaa näkemys varhaiskauden balladikappaleesta Blue Turns to Grey ja The Byrdsin tuotannosta pitkäsoitolla versioituu sen rivakasti käynnistävä I´ll Feel a Whole Lot Better. Flamin’ Grooviesin oman tuotannon osalta parhautta Now-albumilla edustavat mainiosti svengaava All I Wanted ja hienoisesti nyanssikkaampi Don´t Put Me On.

Vuonna 1979 ilmestyneen Flamin’ Grooviesin seuraavan albumin Jumpin´ in the Night lainabiiseihin lukeutuvat The Beatlesin Please Please Me -esikoisalbumin nimikappale, Bob Dylanin vuoden 1966 tupla-albumilla Blonde on Blonde alun perin ilmestynyt ja lähes klassikkotasoinen Absolutely Sweet Marie sekä useampi poiminta The Byrdsin jäsenistön sävellystuotantoa edustavista kappaleista, eli ainakin osittain Roger McGuinnin käsialaa olevat It Won´t Be Wrong ja 5D sekä David Crosbyn Lady Friend.

Chris Wilson jätti Flamin´ Grooviesin vuonna 1981. Yhtye jatkoi toimintaansa vielä kymmenen vuoden ajan ja julkaisi vaihtelevilla lineupeilla vuosina 1987 ja 1992 ilmestyneet albumit One Night Stand ja Rock Juice. Vuoteen 2013 ajoittui yhtyeen pitkäaikaisempi reunion, johon Flamin´ Grooviesin keskeisimmistä miehistöstä ottivat osaa Cyril Jordan, Chris Wilson sekä George Alexander. Vuonna 2017 yhtyeeltä ilmestyi uusi albumi Fantastic Plastic. Basisti George Alexander jätti Flamin´ Grooviesin samaisena vuonna ja Wilson kahta vuotta myöhemmin. Roy Loney edesmeni 13. joulukuuta 2019.

Voimapopin lisäksi Flamin´ Grooviesin voinee todeta vaikuttaneen osaltaan keskeisesti punkrockin kehitykseen. Mainio tapa aloittaa Flamin´ Grooviesin tuotantoon tutustuminen on alkujaan vuonna 1989 ilmestynyt kokoelma-albumi Groovies´ Greatest Grooves, jonka kappalevalinnat tosin painottuvat yhtyeen vuonna 1976 toden teolla käynnistyneeseen voimapopkauteen.

Flamin´ Groovies säilyttää asemansa eräänä yhdysvaltalaisen rockin ja voimapopin kiistattomista kulttiyhtyeistä ja sen albumeista klassikkotason ovat saavuttaneet Flamingo, Teenage Head sekä Shake Some Action.

Pertti Pulkkanen