Pienet

Pienet - Kesäkuu 2014

06.06.2014


Eem: Pommisuojasessiot vol. 1 ja 2 Eem: Pommisuojasessiot vol. 1 ja 2

Nyt on meno hi-das-ta ja ras-kas-ta. Henki salpautuu ja rintaa puristaa kun pari vuotta sitten perustettu Eem möyrii doomin ja sludgen raskailla soilla. Erona moniin muihin nykysynkistelijöihin orkka on oivaltanut, että raskaus ei välttämättä tarkoita tolkutonta säröä, mikä antaa kipaleille mukavasti tilaa. Toinen mainio oivallus on se, että äänivallin paksuuden ei tarvitse vastata Kiinan muuria etsittäessä raskauden syvintä olemusta. Jos selkeä oppi-isä Black Sabbath sai luotua mestariteoksensa niinkin vähillä palasilla, niin toki moisen voi toistaa myös 10-luvun Suomessa?

Voitte heng√§ht√§√§ helpotuksesta, sill√§ en tule nostamaan Eemi√§ edell√§ mainittujen mestareiden rinnalle, mutta sen sanon, ett√§ yhtye on oivaltanut jotain oleellista doom/sludge ‚Äďrintamalla. B√§ndin nimi kannattaakin raapustaa muistiin, sill√§ nelj√§n kappaleen paketti antaa runsaita lupauksia loistavasta tulevaisuudesta. Lis√§pisteet viel√§ rohkeasta suomenkielen k√§yt√∂st√§, eik√§ ainoastaan erikoisuuden nimiss√§, vaan my√∂s aivan lyyrisist√§ ansioista.

Mika Roth


Evil Forces Evil Forces: Evil Forces EP

Vuonna 2010 aktivoitunut jyväskyläläinen, viipyilevää ja tunnelmallista indie-folkrockia soittava Evil Forces julkaisee parin vuoden takaisen, ensidemoksi harvinaisen vakaan pikkukiekon tuoman positiivisen palautteen jälkeen ensimmäisen EP-mittaisen julkaisun. Sen verran esimerkiksi desibeli.netin Jani Ekblom innostui yhtyeestä että otti jyväskyläläiset haastatteluun. Rauhallista jökötystä oli tuolloin meininki tiivistettynä ihan otsikkoon asti. Entä nyt?

Lisäisin sanat hypnoottisuus ja pahaenteisyys, vaikka yhtyeen junnaava näppäily ei uhkakuviaan toteutakaan. Kaisa Halmemiehen toteavan laulun ja soiton junnaavuuden yhdistelmästä nousee vahvasti mieleen yksi kotimaan parhaista yhtyeistä Plain Ride, samanlaista viipyilevää ajattomuutta ja tummaa patinaa. Kuuden biisin EP on oikeastaan alusta loppuun yhtä lailla hypnoottisen tarttuva ja tasapainoinen, sellaisia yksittäisiä hekumointeja en joukosta nostaisi vaan koko paketti potkii. Oikein hyvä!

Ilkka Valpasvuo


Fjeld: Apple Thief Times Fjeld: Apple Thief Times

Raumalainen Fjeld nousee uutena tuttavuutena heti vahvasti esille. Yhtyeen post rockin jylhyytt√§ indiepopin hele√§√§n hissutteluun yhdistelev√§ kauniisti leijaileva mutta stadionkokoisesti kaartuva soitanto ei h√§pe√§ skandinaavisia vaikutteitaan Rubikista Mew¬īn kautta Sigur R√≥siin. Viisikon nelibiisinen EP ei juuri demop√∂hin√§st√§ k√§rsi, vaan l√§htee alusta l√§htien hienosti viimeistellyll√§ ja harkitusti askeltavalla sovituskyn√§ll√§ liikkeelle. Leijailevat maisemat ja korkealla liit√§v√§ rauhallinen laulu vet√§v√§t viivaa Rubikin suuntaan, onneksi my√∂s biisikoukullinen n√§kemys ja soundillinen rikkaus on yht√§ lailla Fjeldinkin vahvuuksia. Nyansseja ja vivahteita piisaa.

Avausraidalla Mt. Ebanks tulee toki p√§√§s√§√§nt√∂isesti j√§rkevist√§ kuvioista huolimatta hetkitt√§in mieleen onko jokainen k√§√§nne ja ravinnelis√§ tarpeellinen? Onneksi Fjeld ei sent√§√§n liian t√§yteen ole mennyt pakettiaan ahtamaan mutta paikoin ehk√§ yksinkertaisempikin kaava riitt√§isi. Jatkuva vaikeuden vaatimus kasvaa helposti kikkailuksi, jossa monimutkaisuus muuttuu itse tarkoitukseksi. Post rockin viipyilev√§ll√§ mahtiponnella maalaava Are We Newborns? leijailee isosti, mutta osaa my√∂s v√§lill√§ riisua osasiaan. √Ąrh√§kk√§ s√§r√∂kitarakaari luo suotavaa munakkuutta jolla paketti pysyy viriilin√§. Jonkinlaista r√§v√§ytt√§vyytt√§, kliimaksia silti viel√§ kaipaisi. Nyt laulu j√§√§ hiukan valjuksi kun se ei l√§hde kilvoittelemaan soiton korkean patsaan kanssa.

Raukeasti liikkeelle keinahtava Wind Power Is Best For Sailing etenee mukavan kiireettä, kaavaansa hillitysti värittäen. Isompaa kaarta löytyy toki myös yli kuusiminuuttisesta indierock -vaelluksesta, mutta siitä palataan rauhallisemmilla aalloilla seilailuun. Bermudan kipakampi syke ja siitä akustiseen hymyyn taittuva rentous nostaa päätösraidan levyn avainpelaajaksi. Laulu saa jotenkin sopivalla tavalla tilaa kun soitto ei jyrää. Heleys on hyvä lisä Fjeldin pakettiin. Kliimaksiakin löytyy. Totta kai käänteitä piisaa tässäkin, mutta lopputuntuma on muuta materiaalia hötkyilemättömämpi ja rennompi. Kaiken kaikkiaan Fjeld on nimi joka kannattaa pistää muistiin.

Ilkka Valpasvuo


Grus Paridae: Passes By Grus Paridae: Passes By

Kun uuden yhtyeen musiikkia lähdetään ensi kertaa ruotimaan, on kahden kappaleen sinkku oikeastaan vaikein mahdollinen annos. Tulevan musiikin painopisteitä ja bändin kaikkia eri puolia on vaikea arvuutella, joten syvempien analyysien tekeminen on erittäin vaikeaa. Tuota suurempaa näytettä Grus Paridae ei kuitenkaan suo, joten mennään sillä mitä saadaan.

Grus Paridae on kahden musiikintekijän, Rami Turtiaisen ja Petteri Kurjen, luoma pienoismaailma. Duoa täydentää vierailijaksi nimetty viulisti Jarno Koivunen. Säästeliäästi käytetyt jouset antavat bändin musiikille lievän Led Zeppelin III -kaiun, eikä 70-luvun alun Pink Floydkaan ole kaukana, minkä tekijätkin ovat taatusti huomanneet. Termejä ja genrejä pohtiessa lähimmäksi tuntuu osuvan akustispainotteinen artrock, jossa on vonhertzenmaista sähköisyyttä mutta jonka seesteisyys ja pohtivuus irrottavat Grus Paridaen kaikista aikakausista.

Avauksena kuultava Passes By on biisikaksikosta selvästi tarttuvampi, mutta jälkimmäisenä soiva Inheritance of Devotion on sisarustaan kiehtovampi teos. Kappaleen monitasoisessa polveilussa ja arvaamattomissa syvänteissä lepääkin runsaasti ihmeteltävää, harmillisesti sovitus ei vain pysty hyödyntämään biisin potentiaalia lähimainkaan täydellisesti. Avaus on kuultu ja jään kulmakarva innostuneesti koholla odottamaan jatkoa.

Mika Roth


Jälkiabortti: Kaikille Jälkiabortti: Kaikille

Raflaavalla nimell√§ ensipinnat kotiinsa nappaava J√§lkiabortti on kuopiolainen vuoden ik√§inen hc-pumppu, joka avaa pelin per√§ti 12 raidan mittaisella kiekolla. Talla poljetaan punk-kiesin lattiaan ja r√§hin√§√§ lantrataan sopivalla annoksella metallia. Lyriikoissa p√§√§asiallisina aiheina ovat ‚ÄĚp√§ihteet, v√§kivalta ja poikien olematon seksiel√§m√§‚ÄĚ, eli otsa ei ole turhan rypyss√§ n√§ill√§ j√§ssik√∂ill√§.

Biiseist√§ puolet j√§√§ alle kahden minuutin lanauksiksi, eiv√§tk√§ loputkaan intoudu juuri tutkimaan sovituksellisesti syvempi√§ vesi√§. Tempo on kiivas ja blastbeat pauhaa, mutta kaiken runttauksen keskelle on ujutettu my√∂s tarttuvampia palasia. Cowboy ja Kaupungintalo voisivatkin olla siistitympin√§ versioina l√§ht√∂isin huomattavasti ‚ÄĚkiltimpien‚ÄĚ orkestereiden repertuaarista, eik√§ s√§vellyskyn√§n paras ter√§ rajoitu suinkaan n√§ihin raitoihin. Kiekon synkin ja samalla pisin raita Viimeiseen hengenvetoon l√§htee tutkimaan suomalais-ugrilaista tuskaa tavalla, joka toivottavasti rajoittuu t√§h√§n yhteen kokeiluun, moista finno-synkistely√§ kun riitt√§√§ jo pilvin pimein.

Mika Roth


Kehä: Rakkaus ennen muita Kehä: Rakkaus ennen muita / Aallonmurtaja

Onko se Leevi & The Leavings? Vai Hausmylly? Eiku sittenkin Valvomo? Tummasti pyörteilevästä särökitararockista vuosien saatossa synavetoiseen poppiin ja reggae-rytmiin asti kulkenut laitilainen suomipop-yhtye Kehä vastaa näihin kaikkiin heittoihin uudella kahden biisin sinkullaan. Tuore julkaisu valmistelee yhtyeen syyskuuksi suunnitteilla olevaa pitkäsoittoa. Aika pitkä matka on kuljettu siitä kun kaipailin vuoden 2009 Asfalttiin -promosinkulta enemmän persoonaa ja Kehä-soundia. Nyt sellainen on rajattavissa, joskin sillä on aika vähän tekemistä silloisen soundin kanssa.

Leevi-heitto lähti itse asiassa vain sinkun avausraidan Rakkaus ennen muita synasoundin kasari-kohtalokkuudesta, jossa on jotain samaa. Enemmän biisin synavetoinen, haaveellinen mutta sykkivä stadionpop vertautuu niinkin kaukaiseen verrokkiin kuin Hausmylly, joskin Kehän lähestymiskulma tanssipoppiin on indiempi ja kitaravetoisempi. Silti soundi on yhtä lailla muovinen ja korkealle kaartava. Ei niin juntti, mutta biisinä mukaansa tempaavasta rytmistään ja tasapainoisuudestaan huolimatta enemmän ärsyttävä kuin innostava. Valvomo-heitto taas perustuu Aallonmurtajan reggae-meininkiin, vaikka yhtä hyvin verrokiksi voisi heittää melkein minkä tahansa kotimaisen reggaempaan rytmiin luottavan yhtyeen. Biisinä sulavan koukukas ja mukavan menevä - torvet tukee mainiosti. Pidin jälkimmäisestä enemmän. Kaiken kaikkiaan Kehän nykyinen presenssi lupaa hyvää, vaikka kaikki soundipalikat eivät omaan korvaan sovikaan. Biisikynään on joka tapauksessa löytynyt terävyyttä.

Ilkka Valpasvuo


 Kivettyneet Elävät Kuolleet Kivettyneet Elävät Kuolleet: Laavunpolttajan käsikirja, Laavunpolttopunkkia, vol 2

Kivettyneet El√§v√§t Kuolleet soittaa kuuleman mukaan ‚ÄĚlaavunpolttopunkkia‚ÄĚ. T√§m√§ tahtoo sanoa ett√§ ryhm√§ r√§imii suoraa hc-punkkia maisemaan kiivaalla tahdilla, jossa kaikki biisit ovat alle minuutin pituisia. Tai siis melkein kaikki, sill√§ eeppisiin mittoihin p√§√§t√∂sraita Sandinisti kest√§√§ huikeat minuutin ja 39 sekuntia.

Nopeus on avainsana ja pikakelauksessa Henkisesti alamittainen sekä banjolla ryyditetty lainaraita Liian kännissä panemaan ovat ne kiljun maistuvimmat sattumat. Niinikään banjosta lisävetoa saava Jumala on nainen iskee myös voimalla, vaikka kappaleen seksuaalisuus onkin kiistanalaista. Kyllähän tällaisella pikatulella saadaan taatusti laavu jos toinenkin tuikattua tuleen, mutta K.E.K tuntuu turhan usein päästävän itsensä liian helpolla. Turhat loppuvenytykset ja ujellukset vain pois ja toimiville ideoille enemmän tilaa, sanon minä.

Mika Roth


Pakanakansa: Kone Pakanakansa: Kone

Stonerista ja progesta innoitustaan hakeva Pakanakansa onnistuu kutkuttamaan hermosäikeitä, joita pitkin vilistävät mielikuvat Tuvalun koukeroista Stam1nan metallointien kautta vanhan liiton hard rock -viitteisiin ja miksei myös Holen tapaiseen vaihtoehtoiluun. Ihan keltanokkia ei soittopuolella taideta olla, sillä aika vaivattomasti homma tuntuu instrumenttien varresta irtoava ja etenkin rytmiryhmällä on symbioottinen poljento kohdallaan.

Suomeksi itse√§√§n tulkitsevan ryhmittym√§n ilmeisen mietityt lyriikat uhkaavat j√§√§d√§ v√§lill√§ soundivallin uhreiksi, vaikka Suvi Laaninen antaumuksella ‚Äď joskin paikoin liev√§sti pinnistellen ‚Äď mukaan heitt√§ytyykin. Pieni tiukentaminen √§√§nikuvalliseen kokonaisilmeeseen olisikin saattanut tehd√§ ter√§√§. Vaikka melko tutunkuuloisilla vesill√§ seilataan, on meiningiss√§ silti mukava annos kuvia kumartamatonta asennetta, joka osataan naittaa yleisilmeen kannalta ylikikkailuun sortumattomiin progekiemuroihin.

Rami Turtiainen


Roo: Plectrum Spectrum Roo: Plectrum Spectrum

Kaksi ja puoli vuotta sitten kitaristi Roo Chapusin kipparoima instrumentaaliyhtye Roo kävi ensi kertaa tutuksi, kun ryhmän Guitar Without a Cause -kiekko päätyi käsiini. Sittemmin trio on kasvanut kvartetiksi, mutta paljon muuta ei sitten olekaan ehtinyt muuttua.

Instrumentaalibändien ikuinen ongelma on se, kuinka täyttää vokalistin puutteen jättämä aukko. Roo on ratkaissut ongelman sijoittamalla vokaalien paikalle soolokitaran, jonka polveileva kulku saa tulkita kappaleiden fiiliksiä, eikä ratkaisu ole lainkaan hullumpi. Rumpali/perkussionistilta saatu tuki antaa vielä lisää syvyyttä, jota olisi voinut rikastaa mielestäni kiippareilla, mutta hyvä tämä on jo näinkin. Kipaleista iloisen leikkisä ja sopivalla tavalla hardisti rokkaava Plectropolis osuu lähimmäs napakymppiä, eikä kiekon sulkeva Plectrum Spectrum Part II voisi hoitaa tonttiaan paremmin. Yllättävästi huterin rakennelma on Mr. Fastfingerin vahvistama Velvet Sapphire, joka ainoana raitana sortuu itsetarkoituksellisen tiluttelun sudenkuoppaan. En sano etteikö reunalla käydä muillakin siivuilla, mutta nyt tarkoitus hukkuu selvimmin taiteilun taakse.

Roo on kannuksensa ansainnut ja kaava toimii, mutta olisiko jo pian aika kehittää pakettia eteenpäin? Enkä nyt huuda minkään laulajan perään vaan enemmänkin kaipaan lisää soitinten kirjoa. Jo pelkillä kitaroilla ja muilla kielisoittimilla voidaan tehdä vaikka kuinka, joten miksi rajoittaa itseään suotta?

Mika Roth


Sysi & Savi: Demo 2014 Sysi & Savi: Demo 2014

Sysi & Savi on tänä vuonna syntynyt yhtye, jonka kvartetista kolme herraa ovat tosin soittaneet ensi kerran yhdessä jo vuosituhannen alussa. Kuinka ollakaan lastentaudit loistavatkin poissaolollaan yhtyeen debyytillä, kun ryhmä puskee ilmoille rockabillyn ja hard rockin sekaista roisketta.

Läskibasson ja tuhdimman rockmetallin liitosta nousee luonnollisesti mieleen Volbeat, mutta onnekseen Sysi & Savi on hiukan eri raiteilla kun kööpenhaminalaiset. Siinä missä tanskalaisten soitto on metallista, kääntyy Sysi & Savi pohjoisempien vaikutteiden suuntaan, voipa soitosta kuulla jopa pieniä viitteitä iskelmän puolelle, vaikka pääpaino on billyn saralla. Kiekon kolmesta raidasta keskimmäisenä soiva Noki erottuu selvimmin edukseen kun taas Comeback 62 voisi nousta siivilleen hiukan toisenlaisella sovituksella, joten näillä näytöillä orkesterille on helppo luvata sopivan synkkää tulevaisuutta.

Mika Roth


The Soft Deceit: Portraits The Soft Deceit: Portraits (EP)

The Soft Deceit her√§tti kiinnostukseni eponyymill√§ esikois-EP:ll√§√§n, esittelem√§ll√§ viisihenkisen rock-yhtyeen, jonka kokoonpanoon ei kuulunut lainkaan kitaroita. Vahvasti Tom Waitsin tulkinnalliseen perinteeseen ja tarinalliseen esillepanoon nojannut ilmaisu esitteli kiinnostavan l√§hestymistavan, joka oli kuitenkin aavistuksen liikakin kiinni esikuvassaan ‚Äď aina laulufraseerauksia my√∂ten.

Samankaltaisen kertomuksellisuuteen nojaavan kokonaisuuden tarjoilee my√∂s tuore Portraits. Musiikillinen ilme on edelleen huojuvan kappakkamainen, tai pit√§isik√∂ sanoa neworleansmaisesti katusoittajamainen. Sellainen nuhainen, v√§h√§n dissonoiva ja orgaaninen. Vaikka aavistuksen‚ÄĚ sinne p√§in keikkuva‚ÄĚ luomuilu on The Soft Deceitin valtti ja tavaramerkki, olisin ainakin levytuotantoon miksauksineen kaivannut selke√§mp√§√§ roolitusta instrumenttien suhteen. Kivat pelimannihenkiset, bluegrassin kautta romaniviulismiin kaartavat solistiset jousiosuudet, tai vaikkapa pianoideat Vanhojen tanssit -kappaleessa, olisivat voineet nousta enemm√§nkin pintaan. Lauluissa turha Waits-imitointi on hyl√§tty, mutta nyt vokaaliosuudet jarruttelevat ehk√§ hieman liikaakin. Mieless√§ k√§vi my√∂s, hukkuvatko pitk√§lle mietityt tarinat, kun ne tulkitaan englanniksi? Tulisiko imuvoimaa kenties lis√§√§ kotimaisella? Niin tai n√§in, omintakeinen ja persoonallinen kombo The Soft Deceit joka tapauksessa on ‚Äď ja taatusti omimillaan liven√§.

Rami Turtiainen


70-luvun vihannekset: Rukoillaan äiti 70-luvun vihannekset: Rukoillaan äiti (olen kypsä nyt)

Kohta kymmenvuotias helsinkil√§inen ramopunk-yhtye 70-luvun vihannekset iski t√§h√§n asti parhaiten kappaleellaan Hy√∂kyaalto Helsinkiin parin vuoden takaisella Ramopunk.comin ja Woimasoinnun 10-vuotis juhlalevyll√§. Nelj√§n biisin l√§tyll√§√§n yhtye versioi kelvosti Jason & The Scorchersin Pray For Me Mama (I¬īm a Gypsy Now) vekkulilla suomennuksella Rukoillaan √§iti (olen kyps√§ nyt). Yhtye lupailee kes√§n korville pitk√§soittoa josta tulee mainitun lainan ohella l√∂ytym√§√§n yht√§ lailla hyvin koukuttava Maanalainen armeija. Akustiset rallit, kazoolla l√§htev√§ h√§t√§inen El√§v√§ kuollut ja h√∂r√∂-naurulla k√§ynnistyv√§, l√§hes sormet solmuun asti h√∂tkyillen r√§mpytt√§v√§ Kaukoputki ovat vain t√§lle EP:lle tarkoitettuja erikoistarjoiluja, jotka vahvistavat mielikuvaa Vihanneksien eteenp√§in menosta biisikoukkujen saralla. Toivotaan ett√§ sama kehitys kuuluu my√∂s pitk√§soittomitassa.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 3895
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs