Pienet

Pienet II - Toukokuu 2013

18.05.2013


Mitä vaan minä teen Dimi: Mitä vaan minä teen

Laulaja-lauluntekij√§ Dimi alias Dimitra Salo on p√§√§ssyt toisella n√§ytteell√§√§n turhasta akateemisesta kliinisyydest√§ eroon. Nyt sielukkaan laulun tunnelmointi kohtaa kohtuullisen hyvin b√§ndin paikoin rock-munakkaan, paikoin taas y√∂kerhossa vaaniskelevan soiton. Kev√§t l√§htee haikeasti jatsimmalla l√§psyttelyll√§, mutta hiippailussa on my√∂s mukavasti s√§r√∂√§ eik√§ laulu j√§√§ irtonaiseksi. Tunnelman luonti on aiempaa vaivattomampaa. Toki viel√§kin menn√§√§n hiukan liikaa etenevyyden ja v√§rikyll√§isyyden ehdoilla todellisen ytimekkyyden esiin raastamisen sijaan. Nimibiisi Mit√§ vaan min√§ teen rakentuu hiukan pelkistetymmin, rauhoittuminen palvelee hyvin syvyytt√§. Iso s√§r√∂maalaus on silti edelleen hiukan koleaa eik√§ kaava haasta harmoniaansa sill√§ tavalla ett√§ ihon alle p√§√§st√§isiin. Tavoite on toki haastava, mutta uutta luodaan vain mukavuusalueen ulkopuolella. √Ėisesti hipsuttava T√§n√§ y√∂n√§ m√§ oon se nainen pyrkii 50-lukulaiseen kohtalokkuuteen, mutta kaipaisi jykevyytt√§. Soitto ja badu-lauleskelu toki l√§htee hyvin nostossa vastaamaan haasteeseen mutta viel√§ hiukan lis√§√§ mureutta lis√§√§ niin hyv√§ tulee. Eteenp√§in on joka tapauksessa menty.

Ilkka Valpasvuo


ESOM Empire State Of Music

Oululainen Empire State Of Music vakuuttaa pirteän voimapoppinsa raikkaudella. Omin voimin tuotettu viiden biisin EP esittelee mukavan tasapainoisen viisikon, jossa Iisan hymyilevä laulu kohtaa reippaan indierockin. Soitossa on samaan aikaan voimapopahtavaa energiaa että indierockin kirkasta värettä. Riot -biisin irkkupunk-henkiset mausteet ja hallittu riehakkuus nostavat lisäpeukkua. Harvoin kapina on näin positiivista ja menosta huolimatta leppoisaa. Silencen kaarien indiekirkkaus ja säröpurskahtelu kohtaa rauhallisemman laulusäkeen viehättävästi. Vaikka biisikynä jättää keskimäärin vielä hiukan tiivistämisen varaa, ei EP sävykkyydestään huolimatta notkahtele vaan säilyttää yhtenäisen ilmeensä.

Ilkka Valpasvuo


Statement Frustrated Bastards: Statement

Frustrated Bastards pistelee kipakasti. Jyväskyläläisten "tykittävien riffien ja rytmien hallittu rytinä" muodostuu huohottavasta alt. rockin ja modernin punkin keitoksesta, josta löytyy myös crustin ruoskaa ja metallista jykevyyttä. Kolmikolta taipuu niiden vastapainoksi myös melankolinen kaari. Päällekäyvyys ja tiukka asenne kielivät punk-maailmasta, mutta tumma molli on enemmän vaihtoehtorockin puolelta. Frustardsiksi itsensä lyhentävä trio askeltaa näiden välissä ihan toimivasti, vaikka ei kolmen biisin kattauksesta ihan sellaisia korvamatoja vielä irtoakaan. Biisikynään tarvitaankin vielä lisää imua jottei bändi jää miksikään köyhän miehen Disco Ensembleksi.

Ilkka Valpasvuo


IF Incredible Fish: Incredible Fish

Kunnioitettavat 15 vuotta kasassa ollut Incredible Fish julkaisee jo yhdeksännen äänitteensä. Nelikon kokemus kuuluu etenkin hienoissa sävellyksissä, joihin on saatu upotettua myös paljon sovituksellisia yksityiskohtia. Yhtyeen tarttuvassa poprockissa on myös tarvittavaa syvyyttä.

Viiden kappaleen EP esittelee monipuolisen yhtyeen, jolta sujuu tummas√§vyinen rock (Dominator), melodinen pop (Mad As A Hatter) sek√§ yll√§tt√§en my√∂s tangorytmiikka (Sad Man¬īs Tango). Duck & Cover puolestaan lainaa intronsa sek√§ rumpukomppinsa hauskasti Smashing Pumpkinsin Todaylta. Incredible Fishin ainoa heikkous on lopulta se, ett√§ sen soitosta ja laulusta puuttuu se erityinen imu, joka nostaisi yhtyeen yli muiden. Hieman ammattimaisemmat soundit saattaisivat korjata t√§m√§nkin puutteen.

Tommi Saarikoski


The Architecture Of Slums Krtek: The Architecture Of Slums

Tsekkiläiseltä animaatiohahmo Myyrältä nimensä lainannut modernia post hardcorea soittava Krtek nostettiin desibeli.netin valokeilaan jo edellisen nelibiisisensä tiimoilta. Silloin mainitut post hardcore, indie ja positiivinen löysäily ovat edelleen yhtyeen soundin kulmakiviä. Kotimaisiin verrokkeihin Disco Ensembleen ja vallankin DWNSTRSiin verrattuna Krtek osaa olla raukeampi ja antaa murisevan junnauksen ja räyhän vastapainoksi osuvasti jopa seesteisiä mollimelankolisia hetkiä. Edelleen Krtek tuntuu parhaimmillaan tarjoavan ihan kiinnostavan rajapinnan hardcoren ja junnausindien välille, mutta sellainen biisillinen briljantismi uupuu vielä. The Architecture Of Slums väreilee läpi neljän biisinsä hyvin, mutta erityisen koukukkaita tai ihon alle meneviä hetkiä jää kaipaamaan. Kaikkein vahvimmillaan yhtye on The Listmakerin kiireettömässä "velttoilussa", josta on hyvä nostaa hiukan räyhempääkin ilmettä.

Ilkka Valpasvuo


Enne Lighthouse Project: Enne

Hardcoresta tutuksi tullut kotimainen Lighthouse Project määritteli suuntaansa uudelleen jo edellisellä albumillaan We Are The Wildflowers. Uusi nelibiisinen vinyyliseiskajulkaisu Enne sukeltaa jonnin verran - voiko sanoa takaisin? - hardcoremeuhkan suuntaan. Osittain yhtye pistelee sarjassaan vahvaa ja tasapainoista hardcorepunkkia, josta ei kuitenkaan sen kummempia hittejä tiivisty. Osittain taas sukelletaan alakulotettuun alapäällä jumittavaan lanaukseen, josta turha adrenaliinihötkyily jätetään tylymmän maanisen hypnoosin tieltä pois. Siinä puolessa päästään lähemmäs koukuttavuutta. Hardcorempi puoli on liian kuultu, hitaampi lanaus taas saa jopa niskan nyökkimään hitaaaaaaaaasti mukana...

Ilkka Valpasvuo


Feel Alive Ronnie Grandell: Feel Alive
Music Rox

Onko Popstars-menneisyys turkulaiselle Ronnie Grandellille meriitti vai taakka? Ainakaan mitään listamenestyjää rockahtavasta laulaja-lauluntekijästä ei vielä ole tullut, vaikka ainakin mies ja kitara-keikkaa on tuntunut piisaavan ihan mukavasti. Melkoinen määrä on vettä virrannut mutaisessa Aura-joessa ennen kuin miehen debyytti-EP näkee valon. Seitsemän biisin kokonaisuus on ladattu isolla ja turvallisen ärhäkkäästi rockaavalla bändisoitolla, joka vastaa hyvin miehen esikuviin Bon Jovista Bryan Adamsiin. Nämä kaikuvat myös sävelkynässä ja jopa paikoin laulufraseerauksessa. Mitään kauhean haastavaa tai uutta ja ihmeellistä ei Grandellin kaavassa ole, mutta toki tuollaisen vaivattoman ja positiivisen poprock-poljennon luomisessa mies tekee ihan kelpo työtä eikä materiaali edes ärsytä. Helppoa se toki on mutta samalla rullaa hyvin ja hengittää mukavan valoisasti. Arkisuudessaan toki lipuu aika nopeasti pois lähimuistista.

Ilkka Valpasvuo


Blood And Lunacy The Shrieks: Blood And Lunacy

Liian harvinainen lajityyppinsä edustaja. Mimmivetoinen psykobilly/kauhupunk -yhtye The Shrieks valloittaa jo pelkästään soundillaan ja ilmeellään. Harmi kyllä ainakin debyytti-EP Blood And Lunacyn osalta se valloitus jää liiaksi niiden varaan. Biisikynä ei nimittäin syvennä suhdetta vaan paljastuu aika perusveivaukseksi. Mikä on sitäkin suurempi harmi kun vielä Tipsy Mayhemin laulussa on samaan aikaan sekä keimailua että munaa. Jotenkin odottaisin pystybasson tässä valjastavan Hellkan alias Rehtoreista tutun Sanna Reposen pystyvän biisillisesti loistamaan myös tällaisen ränttätäntän parissa, mutta nyt ei vakuuta. Haluaisin lämmetä tälle enemmän, sillä elementit ovat hyvin kasassa ja meininki on mainio. Mutta ehkäpä jo seuraavalla uppoaa? Ja uskoisin että livenä toimii jo nyt.

Ilkka Valpasvuo


This is The Zum Wagon The Zum Wagon: This is The Zum Wagon
Future Lunch

Rovaniemel√§isen The Zum Wagonin debyytti-EP esittelee kimurantisti genre-aallokossa polskivan orkesterin. Yhtye itse mainitsee kuvailussaan sanat ‚ÄĚpop‚ÄĚ, ‚ÄĚproge‚ÄĚ ja ‚ÄĚstoner‚ÄĚ ‚Äď kutakuinkin n√§ille raja-aidoille orkesterin voinee niputtaa. Joskin se stoner-osuus on luonteeltaan enemm√§n Queens of the Stone Agea ja Soundgardenia, joten alavireisesti p√∂riseville partasuille orkesteri ei v√§ltt√§m√§tt√§ anna paljoakaan. Yhtyeen soundi ja taipumus kulmikkaaseen rytmiikkaan sitoo kokonaisuudesta muutenkin varsin nykyaikaisen paketin.

Biiseiss√§ on mukavasti vaihtelua, h√§r√∂ilyn, riffittelyn ja poppikoukkujen tasapaino on hallinnassa ‚Äď paikoin jopa liian hyvin. Mit√§ pidemm√§s viiden biisin pl√§j√§ys enn√§tt√§√§, sit√§ tiiviimmiksi rajat k√§yv√§t. Seurauksena on selke√§ kuoppa dynamiikan hallinnassa, joka hieman sy√∂ biiseist√§ ter√§√§. √Ą√§rip√§iden ja kikkailujen hallittu laajentaminen voisi olla jatkossa paikallaan, samaten liiankin hallitseva keskitempoisuus j√§tt√§√§ hieman puutuneeksi p√∂lyn h√§lvenemisen my√∂t√§.

Debyytiksi This is The Zum Wagon on kuitenkin varsin mallikasta tekoa. Bändillä on jo aivan omanlaisensa tyyli ja soundi ynnä ennen kaikkea edustava ja luonteikas vokalisti. Antti Huhtala revittelee välillä kuin Chris Cornell konsanaan, mutta hallitsee myös tumman, Mark Laneganista muistuttavan rouhean tulkinnan. Seurantaan!

Aleksi Leskinen


Titityy Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi: Titityy / Aaah, nollat taulussa
Kioski

Ilkikurinen oululaisorkesteri Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi valmistelee uutta popimpaa Käkkyrällään -albumia ja esittelee tuplasinglellä tulevaa. Titityy lähtee alkutorveilun jälkeen hissuksiin tunnelmoimaan ja alleviivaa jo uuden popimman ilmeen mahdollisuuksia. Tuomas Henrikki ystävineen on kohtuullisen herkällä tuulella, hylkäämättä pinnan alla kytevää äkkivääryyden tunnetta. Bassolla muriseva Aaah, Nollat Taulussa todistaa kuitenkin säröjuntallaan että yhtye ei pop-melodisimmista linjoistaan huolimatta ole pehmennyt vaan osaa myös rock-jyräävämmän hypnoosin luomisen. Eivätkä ne koukut silti katoa mihinkään, rähisevä Tuomas Henrikki on vähintään yhtä tarttuva kuin herkempi runopoika-painos. Erittäin mainio kaksibiisinen, joka lupaa hyvää.

Ilkka Valpasvuo


Beg For More Wasted Puppets: Beg For More
Inverse

Rovaniemel√§isen rock-yhtyeen Wasted Puppetsin soitto toisintaa melko uskollisesti 70-80-lukulaista √§rh√§kk√§√§ rockia sielt√§ Led Zeppelinin, Whitesnaken ja Guns n¬ī Rosesin v√§limaastoista. Nelikon soitto on jo kolmen biisin debyytti-EP:ll√§ mukavan harmonista ja teemaan sopivan kipakkaa. Kynnyskysymykseksi j√§√§ nouseeko kaavasta helmi√§?

Vaikka ihan sinne jalokiviosastolle ei vielä mennä, on yhtyeellä hyvä värinä myös biisillisesti. Mitään varsinaisia yllätyksiä biisikolmikko ei tarjoile mutta sekä Beg For More, Doghouse että hiukan akustisempi Roadkill potkivat jokainen yhtä lailla kelvosti. Anssi Tuomikosken laulussa ei siinäkään ole sen ihmeellisempää omaa leimaa mutta mies pysyy hyvin väreessä ja laulun ja soiton yhdistelmä lyö hyvin kättä keskenään. Hyvät pohjat olisi alla, noustaanko niistä jatkossa liitoon - sen näyttää aika.

Ilkka Valpasvuo


IX ?Verity: IX

Joensuulaisen ?Verityn 23-minuuttinen minieepos saapuu desibeli.netin ruodittavaksi noin puolen vuoden viiveellä, mutta hätäkös tässä? Laajakangaspopiksi haukuttu, isosti maalaava rikassyinen kitarapoprock yhdistää progemaista jylhyyttä ja hevi-massiivista koneista rutinaa (etenkin kolmosraidalla Shining Star) heleisiin melodioihin ja sillä lailla aurinkolasit sisällä coolisti poseeraavaan harmoniseen melankoliaan. Vaikka ehkä liiankin viilatusti soiva soundi onkin paikoin hiukan koleaa, on laulussa tarpeeksi tunnetta ja taitavan orkesterin värityksessä siinä määrin varianssia ettei ole mikään ihme että eräskin Soundi-lehti nosti jo poppoon molemmat edelliset näytteet kuukauden demoikseen.

Kuulaasti pianolla introileva Lord Of The Plowlands paljastaa vauhtiin päästyään vahvuudeksi rikkaan soundin ohella myös laulun kirkkaan kantavuuden. Vaikkapa nelosraita Karnakin alun laulun perusteella vetäisin Jyrki Antikaisen laulusta viivaa Underwater Sleeping Societyyn, johon myös isous ja popmelodiat yhdistävät. Omana mausteenaan ?Verityllä on pistää keitokseen vielä se koneinen elementti. Iso kaari ja jykevyys ei tallaa alleen tunnetta tai herkkyyttä vaan pikemminkin kiillottaa niitä esille. Dramaattisen ja stadionmittaisen popin saralla joensuulaisyhtye on tutustumisen arvoinen tuttavuus.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 3958
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs