Pienet

Sinkut – Toukokuu 2009

28.05.2009

Circus At Dawn: Bitter To Sour

Tummasyistä kitara-alternativea soittava Circus At Dawn on jälleen yksi näitä Jonas Olssonin tuottamia, miksaamia ja nauhoittamia suomalaisia yhtyeitä. Hienoja soundejahan Joonas osaa luoda, ei siinä mittään. Mutta hiukan sellaista samankaltaisuutta ainakin Circuksessa on liikaa verrattuna muihin tummemman altsun parissa pelaavien yrittäjien joukkoon. Pohjimmiltaan kaikki on kunnossa - soundit ovat pulkassa, kaari on komea ja soiton ja laulun yhteistyössä työstämä tunnelma toimii. Omakustanteisen kahden biisin sinkuran paketti on tyylikäs ja jopa saatekirjeessä on mainiota itseironiaa ja ajatusta. Siltikin itse musiikkiin ja biiseihin kaipaisi hiukan enemmän jotain ihan omaa ilmettä. Tyylikkyyden ja sulavuuden rinnalla pitää olla joko ihan killeri-biisejä tai sitten sen verran omintakeinen soundipaletti ettei bändiä ohita helpolla. Siinäpä sitä haastetta sitten piisaa jatkoa ajatellen.

Ilkka Valpasvuo

Delta Force 2 / Escape To Death
Hockey Champ / Nightstick Justice / Evil Corporation / Raakanaama

Julkaisijoita Delta Force 2:lla ja Escape To Deathillä piisaa. Neljän eri lafkan nimiin merkattu seiskatuumainen splitti esittelee suomenkielistä hardcore-thrash-punkkia soittavan Deltan viiden biisin voimalla ja englanninkielistä kaahausta esittävän ETD:n kuudella raidalla. Nopiaa on, minkä voi hyvin päätellä jo siitä että suppealle vinyylille on saatu noinkin monta kappaletta ikuistettua.

Deltan huuto painiskelee ydinsodan uhkan alla mutta virnuilee myös olevansa liian läskejä skeittamaan, mikä hymyilytti isosti myös keikkalavalta kuultuna. Vaikka laulua käytetään hyvin ärjyvällä otteella, niin DF2:sen provokaatiosta saa silti mukavan selkeästi irti sisällön. Soitto taas painaa menemään sen verran hengästyneessä etukenossa että heikompaa hirvittää. Suomenkielisen hardcoren sarjassa Delta on kyllä positiivisimpia tuttavuuksia.

Pelkästään kielivalintansa takia Escape To Death ei koukuta yhtä vahvasti, vaikka soitto on vähintään yhtä kipakkaa. Hiki tätäkin kuunnellessa toki tulee, mutta kyllä Delta paremmin vetoaa. Kaiken kaikkiaan tiukkaa mutta aika tuttua hoocee-paahtoa.

Ilkka Valpasvuo

Don Johnson Big Band: L.L.H.
Don Johnson Big Bandin neljännen albumin singlelohkaisun ensisekunnit pudottavat lähes penkiltä. Biisihän kuulostaa aivan Lemonatorin taannoiselta California-kappaleelta! Pian kuitenkin Tommy Lindgrenin tavaramerkkiräppäys alkaa, ja pahin hämmennys lievenee. L.L.H. on kuitenkin täysin eri maata kuin esimerkiksi viime levyn umpitylsä näytekappale Road. L.L.H. yhdistelee 70-lukulaista happourkua ja tiukkaa rumpukomppia, ja tunnelma on kuin kiihkeässä takaa-ajokohtauksessa. Vaikka minulla ei ole hajuakaan, mistä kappaleessa kerrotaan, riittävät huikean energinen soitto ja tarttuva kertosäe herättämään aiemmin syvässä horroksessa olleet odotukset yhtyeen tulevaa levyä kohtaan.

Tommi Saarikoski

Foto: Kaunis noin
Wake State Media

Särö-riffittelevää suomirockia soittava Foto lähestyy kuulijoita uutukaisen kolmen biisin singlen voimin. Mm. Viikatetta ja Maj Karmaa lämmitellyt nelikko sahaa tummalla kitaralla ja maalailee melkoisen kylmillä tunnelmilla. Suomalainen melankolia on vahvasti Foton rakennusaineiden joukossa. Tumman värimaailman ohella touhussa on lievää uhkan tunnetta, ikään kuin jotain synkeää olisi kaatumassa päälle. Soitannollinen kipakkuus ja hallittu pyörteily kuuluu myös pakettiin. Puu todistaa yhtyeen hallitsevan myös pohdiskelevamman kaavan. Vaikka pohjatyö on hanskassa ja kaikki on periaatteessa tasapainossa, voisi toivoa että kymmenvuotiaalta yhtyeeltä jo löytyisi tätä enemmän sellaista hitikkyyttä, joka polttomerkitsisi niitä yksilöitä sieltä tummasta pohjamassasta. Nyt Foto on edelleen vain ok.

Ilkka Valpasvuo

Home Junior: The Dirty Ghost of Harmony
Northern Swing

Turhankin humoristisella kannella varustettu Home Juniorin digipak-singlepläjäys The Dirty Ghost of Harmony on onneksi musiikillisesti varsin pätevää materiaalia. Kolmikko Eetu Kalavainen (laulu, kitara), Roope Palve (basso, laulu) ja Joona Koskela (rummut) pistelee popisti punkahtavaa rockiaan sen verran pätevällä tatsilla, että tätä kuuntelisi mielellään pidempäänkin. Sinkun nimikappale rullaa keskitempoisen oloisesti ja heittäytyy kertosäkeeseen hieman varkain. Kertsi ei jää kerrasta päähän, mutta toisella kerralla se jo tuntuu. Ei parhaista parhain biisi, mutta hyvä kuitenkin. Rahan iloista kertova sinkun toinen kappale Holy Dollars lähtee liikkeelle aikamoisen funkisti kunnes hiihtää lopulta särö täysillä maaliin. Tasaisen varma suoritus tämäkin, vaikka biisi loppuukin hieman kesken. Home Junior vaikuttaa hyvinkin tutustumisen arvoiselta yhtyeeltä.

Tuomas Tiainen

Kehä: Asfalttiin
Tummasti pyörteilevää särökitararockia selvällä suomenkielellä soittava Kehä tarjoilee kahden biisin promootio-sinkun. Rauhallisesti maalailevasta säkeestä tiukemmin sahaavaan kertoon nouseva nimibiisi Asfalttiin koukuttaa kohtuullisesti, edellistä tiukempi Luodit liikkuu hyvällä poljennolla. Jonas Olssonin tuottamisotteen marinoima soundi on mukavan rikas ja elementit palvelevat toisiaan. Silti kokonaisuuteen kaipaisi vielä hiukan persoonallisempaa piirrettä. Nytkin paketti on kieltämättä hyvin kasassa ja biiseihin on saatu tarpeellista koukkua, mutta sellainen selkeä omintakeinen Kehä-soundi ei ainakaan tältä näytteeltä nouse esiin.

Ilkka Valpasvuo

Lebakko: Sunday Morning Coming Down
Kanavakaupungin levyt

Nuoret punkrockin parissa touhuavat kaverit Lappeenrannan Huhtiniemestä eli Lebakko vahvistavat Kanavakaupungin aktiivista punk-tarjontaa. Ei yhtye nyt ihan Batmanin ja Robinin pierukisalta kuulosta, vaikka Myspace-sivuilla niin mainostetaankin. Ajatus on toki mainio. Ennemmin kyseessä taitaa kuitenkin olla suoraviivainen ja energinen englanninkielinen (paitti että kyllä siellä suomeksikin hoilataan) punkrock, jossa vauhti, vaaralliset tilanteet ja tekemisen into paikkaavat aika yksiuraisen kappalemateriaalin perustasoa. Vauhdista johtuen ja siitä huolimatta särökaahaus on joka tapauksessa sen verran rullaavaa ja homma potkii persuuksille sen verran hyvin että Lebakkoa kuuntelee ihan mieluusti. Todelliset sankariteot tältä nahkasiipiseltä silti vielä jää tekemättä.

Ilkka Valpasvuo

Ovro: Horizontal / Vehtical
Drone

Suomalaisen dark ambientin suvereeni kuningatar, kehuttiin Ovroa Desibeli.netissäkin männä vuonna. Nyt tätä industriaalista kokeellisuutta on puristettu kahden kappaleen vinyylisinkulle, joka humisee, rätisee ja vinkuu hyvin pienellä sormenjäljellä. Usvainen ja tarkoituksellisen taustakohinaiseksi jäävä äänimaailma vaatii keskittymistä, mutta vie myös kuulijan omaan maailmaansa jos sille antaa siihen tilaisuuden. Perinteisen pop-koukukkuuden ja melodisuuden ystävien ei ehkä kannata vaivautua, mutta jos yhtään haasteellisempi äänimaisema miellyttää niin Ovroon kannattaa tutustua. Musiikkia vai ääntä? Taidetta, viihdettä vai näpräilyä? Kukin päättäköön itse.

Ilkka Valpasvuo

Under Halo

Under Halo tarjoaa kahden kappaleen promolevyllään laadukasta melodista voimarockia. Kyseinen musiikintyyli on hankala taiteenlaji, sillä hyvin usein tuloksena on hyvältä kuulostavaa jälkeä, joka ei kuitenkaan oikein hetkauta suuntaan tai toiseen. Myös Under Haloa vaivaa tämä ongelma. Yhtyeellä on vahva laulusolisti, joka on toisinaan miksattu ehkä liiankin pintaan, ja ihan näppäriä kappaleita, mutta levyn loputtua ne unohtuvat. Kappaleet Empty ja Lýpe ovat tasalaatuisia, mutta varsinkin jälkimmäisen kertosäkeen lyriikat ovat luvattoman tyhjää sanahelinää. Myös kappaleiden piano-osuudet voisi jättää huoletta pois, sillä ne vievät ajatuksia turhaan goottiromantiikan suuntaan.

Tommi Saarikoski

Vapaat Kädet: Anteeksi

Valokuvassa poseeraa neljä enemmän tai vähemmän keskiluokkaisen näköistä ja oloista 70-luvun alkupuoliskolla syntynyttä miestä. Espoossa asutaan, ainakin osin. Tämä ja Vapaat kädet -yhtyeen nimi saa ajattelemaan insinöörejä. Musiikkinsakin. Suomirockia soitetaan, Pauli Hanhiniemi on mielissä ja kielissä, mutta saavuttamattomissa. Meno on reiman rohkeaa kuin pizzaan ylimääräisenä otettu valkosipuli.

Anteeksi on kelvollinen biisi, genrensä keskitasoa ja kohtuullisen yllätyksetön. Maaseuturadiot pokkaavat, on taas autoilijoita häiritsemätöntä täytettä aalloille. A-luokan loma, tuo perheellisten asuntolainaisten miesten paratiisi, jossa vaimo on muualla ja poikien kanssa voi ottaa kaljaa, on jännä kuin kaktuksen kasvamisen katseleminen. Jahtaa nyt jahtaa muttei saavuta mitään. Henkinen Espoo on läsnä, eikä mikään järky tai edes hievahda.

Jani Ekblom

Yes Please!: Finito! What Does It Mean I Don´t Know Do You?

Uuden aallon indie rockia mukavan ilmavalla kaavalla ja iloisella ilmeellä soittava Yes Please! pistää kaksi uutta biisiä tarjolle. State Of Mine haahuilee jopa hiukan sunnuntai-krapulaisesti brittiläisen melodia-kitarapopin perinteiden seassa. Biisin kasvaminen kohti korkeuksia pikkuhiljaa toimii erittäin hyvin. Imaginary Success vinguttaa suoraviivaisemmin ja rullaa reippaasti. Tulee sellainen olo että YP pitäisi jossain kohtaa nautiskella ihan livenäkin. Oikein toimivaa settiä, vaikkei sinänsä esittelekään mitään täysin uutta ja erikoista.

Ilkka Valpasvuo

Lukukertoja: 5575