Aavikko: Derek!, 1997
20.01.2003
Onneksi ihmisellä on ystäviä.
Noin pari vuotta sitten ystäväni esitteli minulle tämän levyn: “Voisit pitää siitä”. Koekuuntelut korvalappustereoilla olivat lupaavia: lainasin levyn, poltin sen itselleni, uppouduin levyn kaheliin maailmaan. Itse asiassa jäin siihen kiinni kuin juoksuhiekkaan.
Pidin, siis. Ennen pitkää rakastin.
Ja viikko sitten, tammikuussa 2003, ostin levyn alkuperäisenä. Joka kuuntelukerran jälkeen nimittäin samusirkka oli alkanut kolkuttaa päässä yhä kovemmin (mikä tietysti voi johtua myös tuumorista), että tämän ostat ensi tilassa!
Joten: anteeksi, että olen myöhässä.
Kahdella casiourulla ja rummuilla saa kolme kollia aikaan käsittämättömän tajunnanräjäyttävää, ja ennen kaikkea hauskaa lo-fi - instrumentaalirevittelyä, kun vaan tahtoa riittää. Derek! on mielikuvituksen ylistyslaulu: yksinkertaistettuna se on hilpakoita tiitulitiituli-melodioita, joiden spektri ulettuu ruotsinlaivatunnelmista ja avaruus-surfista tietokonepeli-foxtrotiin ja sodomiittisirkusmusaan. Tämä levy on kuin erinomainen komediashowrypäs toinen toistaan herkullisempia musiikillisia pokkanaamasketsejä, joita tuntuu todella typerältä kuvailla näin sanallisesti.
Piisien tekovaiheistakin on ollut nautinto lukea. Raita nimeltä Vaaleanpunainen palvelu on kuulemma syntynyt niin, että aavikkoherrat A.Koivumäki, T.Kosonen ja T.Leppänen Puolassa kyläillessään huomasivat jossain maininnan “Pink Service”, joka mainosti homoseksuaalisia palveluja.
Ja voiko levy, jonka yhden piisin nimi on Manoliton vapaapäivä, olla huono? Kyllä tuo aina Hernandon salaisuuden voittaa.
Myös piisien kompaktit kestot yhdistettynä tinkimättömään hämykanteen ällöpirtsakan keltaisine jewelbox - kansimuoveineen ovat vaikuttaneet minuun syvästi. Tästä ei cd-levyn ulkonäkö epäkaupallistune! Koko paketti huokuu kapinaa, keskisormea ja rumuuden estetiikkaa, hajua ja makua nykyisellä hajuttomuuden ja mauttomuuden aikakaudella. Siinä on Sisältöä isolla S:llä.
Hyvää musiikkia tehdään koko ajan, mutta nykyään on vain pirun vaikea seuloa asiajulkaisut bulkkikakasta. Sitä paitsi seuraan musiikin nyky (=90-luku ja siitä eteenpäin)virtauksia sangen vähän. Onneksi kävi flaksi, ja tämä levy tuli vastaan. Ilman sitä olisin jäänyt huomattavan monena aamupäivänä sängynpohjalle makaamaan hajonneessa tilassa.
kelekku pystyisi joskus tekemään tällaisen levyn itse!
Janne Kuusinen
