William Shatner: Seeking Major Tom, 2011

Yleinen n�kemys on, ett� n�yttelij�iden ei pit�isi laulaa ja laulajien olisi parempi j�tt�� n�ytteleminen v�liin. Useimmiten t�m� n�kemys pit��kin paikkansa, mutta joskus � hyvin, hyvin harvoin � eteen tulee el�m�� suurempi hahmo. Tai ei ainoastaan el�m��, vaan koko universumin saumojen kest�vyytt� koetteleva olento. Sellainen kuin kapteeni James T. Kirk, eli William Shatner.

Cleopatra

Puhuttaessa Shatnerista ja musiikista on parempi ensin k�yd� l�pi hieman sit�, mit� Shatner oikein tekee ja mik� on h�nen suhteensa rytmisiin ja kiehtoviin ��nten sarjoihin, joita kutsutaan my�s musiikiksi. Shatner ei laula, h�n lausuu. Shatner ei lausu kauniisti tai luontevasti � h�n ylidramatisoi, yliampuu ja alleviivaa kaikkea naurettavuuteen saakka.

T�lt� pohjalta on enemm�n kuin luonnollista kysy� kahta kysymyst�. Ensinn�kin: uskooko Shatner omaan taiteeseensa ja sen olemassaolon oikeuteen? Luultavimmin, tai niin haluan ainakin uskoa, vaikka mies itsekin takuulla tiet�� oman rajallisuutensa. Toisekseen: miksi olen klassikoinut juuri t�m�n levyn? Tuo onkin jo huomattavasti vaikeampi kysymys. Tunnustan v�litt�m�sti olevani trekkari, mutta se selitt�� vain osan totuudesta. Pid�n Shatnerin viljelem�st� camp-henkisyyden muodosta, mik� on jo aika merkitt�v� tekij� kaavassa, mutta pakko se on sanoa ��neen: joissain kappaleissa herra Shatner osaa repi� esiin aivan uusia puolia biiseist�. En kiell�, ettenk� nauraisi usein ��neen Seeking Major Tom -tupla-albumia kuunnellessani, mutta en my�sk��n kiell�, ettenk� oikeasti, aivan aidosti, viihtyisi sen parissa. Voi olla ett� kyseess� on vakava luonnevika tms., mutta kyseess� on oma luonteeni ja t�m� on Klassikko-artikkeli, eik� klassikoita voi oikeastaan koskaan selitt�� t�ysin vedenpit�v�sti. Eik�h�n t�m� jo riitt�nyt.

Nyt kun olemme k�yneet l�pi perustan, voimmekin edet� herra Shatnerin musiikilliseen uraan. Kaikki alkoi vuonna 1968 julkaistulla The Transformed Man -albumilla, jolla urhea sankarimme versioi aikansa pop-kappaleita ja h�ysti niit� William Shakespearen teksteill�. Tuon j�lkeen Shatner on vieraillut tasaisin v�liajoin musiikin puolella, mutta mit��n aivan noin rohkeaa/j�rjet�nt� h�n ei en�� sen j�lkeen ole luonut. Onneksi.

Muutama live-albumi my�hemmin Shatnerilta ilmestyi loppuvuodesta 2004 Has Been -kiekko, joka nousi yll�tt�en hitiksi ja teki miehest�, ainakin tietyll� tasolla, huomioonotettavan artistin. Menestyksen huomioon ottaen kesti oikeastaan yll�tt�v�n kauan, ennen kuin se ainoa aito ja oikea Kirk p��tti palata musiikkialasimen ��reen. Ja kun paluun aika koitti, oli se Shatnerille ominaisesti jotain, joka j�tti normaalit mitat totaalisesti varjoonsa. Seeking Major Tom on mitoiltaan h�mment�v�, suorastaan typerrytt�v�, sill� 20 kappaletta kest�v�t kokonaisuudessaan yli 95 minuuttia ja kaikkea sitoo yhteen David Bowien Space Oddity, jonka palaset nivovat biisej� ja kokonaisia segmenttej� toisiinsa.

Ensimm�isen kiekon avaus on suorastaan nerokas, sill� versioidessaan Peter Schillingin Major Tomia, lainaa lainaaja lainaajaa. Space Oddityn innoittama kappalehan oli Schillingin uran suurin saavutus, eik� vet�isyss� viel�k��n mit��n vikaa ole, vaikka biisin shatnerointi on v�kev��. Space Cowboy, Space Truckin� ja Rocket Man ovat t�ss� yhteydess� suoranaisia itsest��nselvyyksi�, Steve Millerin ja Johnny Winterin kiskaistessa mehukkaat kitarasoolot ensinn� mainittuihin ralleihin. Avaruuscowboyn loppuun nidottu p�tk� Space Oddityn rivej� on my�s er�s onnistuneimmista liitoksista, joita siis kuullaan halki kokonaisuuden.

Reippaan alun j�lkeen ote hieman lipsuu, kunnes koittaa ensimm�isen levyn pi�ce de r�sistance, t�ysin �veriksi vedetty Bohemian Rhapsody, luomus joka antaa kaiken anteeksi jokaiselle l�hibaarien karaokekuninkaalliselle. Erikoismaininnan ansaitsee my�s ensimm�isen n�yt�ksen sulkeva Mrs. Major Tom, joka kertoo Major Tomin tarinaa nyt poikkeuksellisesti astronautin vaimon kulmasta. Vierailevana t�hten� Sheryl Crow nostaa biisin lopulta niin korkealle, ett� se menee tavallaan puolittain hukkaan t�ss� seurassa.



Seeking Major Tomin j�lkimm�inen levy pyrkii nostamaan kierroksia, mutta samalla hutien tiheys kasvaa harmillisesti. Michael Schenkerin komealla kitarankurituksella vahvistettu Empty Glass ja Warren Haynesin kuusikieliseen reilusti nojaava Twilight Zone ovat makeita paloja (miten Shatner on saanut kaikki n�m� loistavat kitaristit mukaan levylleen?), mutta Lost in the Starsin mukanaoloa ei voi kuin h�mm�stell�. J�rjett�min hetki vietet��n kuitenkin kuuteen ja puoleen minuuttiin saakka lihotetun Iron Manin parissa. Kyse ei ole siit�, etteik� Shatner saisi puolestani sorkkia Black Sabbathin ikonista rallia, mutta kun lopputulos on n�in puolivillainen � ja viel� aivan v��r�ll� tavalla. Ei kai se tosissaan siell� studiossa karjunut?

Shatner on Shatner. Juuri muuta on vaikea todeta lopuksi, mutta avaruuskapteenimme on my�s jo aikaa sitten ymm�rt�nyt, kuinka camp h�n on. Ja t�ss� piilee miehen suurin voima: h�n ei ainoastaan hyv�ksy tapahtunutta, h�n k�ytt�� sit� loistavasti hyv�kseen. Seeking Major Tom voi olla useimmille kuulijoille liikaa, mutta on olemassa my�s se toinen joukko, se joukko jossa seison ylpe�sti. T�m� on hyv� levy.

Mika Roth