Ajankohtaista

Kai-Jorma: Illusioni ja Hyvästit hevosille, 2017

28.11.2017



Illusioni albumin Teresia on ensinnä ilmestyneen kiekon avainpaloja, kun perintötekijöitä tutkitaan. Ysäritaustoissa luupit ja naksutukset narisevat, antaakseen seuraavassa hetkessä tilaa varhaisen Radioheadin hallitulle kitaravallittelulle. Itse sävellykset seuraavat periaatteessa rockin sääntöjä, ohjenuoria ja suosituksia, mutta käytetyt soundit, pikku samplet, ja osin kielikuvatkin sitovat kiekkoa tiettyyn aikakauteen. Havainto johtaa väistämättä seuraavaan pulmaan: onko tämä suoraa ja puhdasotsaista nostalgiaa, vai osin nostalgisin vaikuttein tehtyä musiikkia, joka kuitenkin pyrkii olemaan modernia? Vastaus vaihtelee raidoittain, eikä Kai-Jorma luultavimmin edes halua tehdä selvää linjanvetoa, vaan materiaalia on vain työstetty ns. biisi edellä. Tai niin minä ainakin tilanteen tulkitsen. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun olen täysin väärässä.

Kai-Jorma: Hyvästit hevosille Niin tai näin, välinumeromainen Seita tuo hymyn huulille swansmaisella kudoksella, eikä tummasti synaileva Baudelaire riko isoa kuvaa, vaikka kaiku kumisee lähes vaivaannuttavasti ja batjaryydmaiset, nopeutetut Baudelaire-puhesamplet törkkäävät kerta toisensa jälkeen rautanaulalla korvaan. Illusioni-albumin todellinen helmi ja piilotettu timantti on kuitenkin loppumetreille jätetty Rajaseudun lait. Tässä 8 minuuttisessa jätissä easy listening, pehmoinen proge poprock, sekä Kauko Röyhkän ja kaikkien niiden ns. marginaalissa mellastavien tekijöiden välittämä tekstitys yhdistyvät. Ei tästä välttämättä jokainen pidä, mutta raidasta syntyy taatusti ainakin jokin mielipide, mikäli mammutin nauttii alusta loppuun saakka.

Albumeista Hyvästit hevosille on uudempi, vaikka sen materiaali on (kansitekstien mukaan nyt ainakin) saatu aiemmin pakettiin. Sisarustaan pari astetta vinompi kiekko on myös vartin verran lyhyempi, mikä ainoastaan parantaa kuuntelukokemusta, sillä lähemmäs tunnin annoksena tämä olisi jo liikaa. Samalla 90-luvun loppu on vaihtunut 00-luvun alkuun, elektronisen rockin roiskuessa rennommin seinille.

Art Nouveau on sliipattuine elektronisine rock taustoineen Kai-Jorman ikoma Kent-hetki. Matematiikka ja merkantilismi ja Fantomas rokkaavat puolestaan nykivän reippaasti, pienen elektroilun antaessa jälleen kakulle sopivasti sivumakua, ja tätä tanssiystävällisempää suuntaa Kai-Jorman kannattaisi kehittää, sillä meneviä paloja ei ole koskaan liiaksi pelissä. Periaatteessa palat eivät juuri Illusioni-kiekosta eroa, mutta ne viimeiset pari prosenttia vaikuttavat järisyttävällä tavalla lopputulokseen.

Entä sitten se vinous-aspekti? No, levyn avaa pariminuuttinen Johannat, Hennat, Hannat ja hait joka on nimensä arvoinen loikka sivusuuntaan valtavirrasta. Lapin westerniksi taipuva Preeria-aaria sijoittaa rootsikkaan itsensä urbaaniin tienvarsikahvilaan, luultavasti vielä kansainvälisen ketjun sellaiseen. Ja siellä otetaan ateriaksi tulinen texmex salaatti, viereen kotikirnutulla voilla kruunattu ohrarieska savuporon palalla, sekä jälkiruoaksi muodikas caramel-capuccino, tietysti. Vanha Danzig-paita jyrisee, no ehkei ihan Danzigin lailla, mutta särökitaravalli tuo hetkittäin mieleen ysärin melubändit. Ja niistä mielleyhtymistä: kummankin kiekon masteroinnista vastanneen Tuomas Skopan Sydän, sydän -orkesteri on myös mitä mainioin suunnanantaja. Tarkoitusta vai sattumaa? Kenties kumpaakin.



Summa summarum, Illusioni ja Hyvästit hevosille piirtävät persoonallisen kuvan rockin ilosanomaa omin keinoin ja reitein tulkitsevasta Kai-Jormasta. Kumpaakin albumia leimaa halki rakenteiden ulottuva positiivisuus jopa silloin, kun tarinat eivät olisi silkkaa pupujen loikintaa aurinkoisella niityllä. Onko se ”lappi lofin” syvin olemus? Kenties, ja jos ei olisikaan, niin ainakin näiden kiekkojen parissa on helppo viihtyä.

Mika Roth




Lukukertoja: 84
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myös