The Blood Sausage Boys - tulsa soundia oululaisittain
03.02.2018
The Blood Sausage Boys palasi allekirjoittaneen musiikilliselle tutkaruudulle voimalla, kun yhtyeen loppuvuodesta 2017 julkaisema The Escape Shirt -albumi juuttui soittimeeni. Reilu kolme vuotta aiemminhan Donkey Riding -kiekko oli jo kyllä lupaillut, mutta silti uuden levyn voima yllätti. Haastattelin yhtyeen laulaja/lauluntekijä Antti Viitalaa, ja aluksi käytiin läpi levyjen välissä tapahtuneet henkilöstömuutokset.
- Keskeinen muutos oli Juha-Matti Kenttälän liittyminen basistiksi ja Riku Rousun siirtyminen basson varresta kitaraan siinä ehkä 2015 vuoden alussa. Tällainen transformaatio vaikutti ratkaisevasti saundiin ja tapaan tehdä musaa.
Lisäksi Pekka Tuomi vastaa, ainakin levyllä, lapsteelen soitosta, joten kitarasoundi on todella täyteläinen. Muuntuneen kemian lisäksi myös Viitalan biisikynä on terävöitynyt, uusien biisien ollessa persoonallisempia numeroita. Mutta kun bändin nimi on The Blood Sausage Boys, niin pakkohan se on kysyä: mistä nimi juontaa?
- Kerron asian niin kuin se on. Katsoin joskus 2013 Oh Brother Where Art Thou -leffan ja siinä on bändi nimeltä The Soggy Bottom Boys. Pidin tuosta nimestä ja siitä miten se pyörähtää kielenpäältä ulos kun sen lausuu ääneen. Sitten jostain alitajunnasta mieleeni putkahti The Blood Sausage Boys- nimi. Se tuntui pyörähtävän suusta aikalailla samaan malliin.
Aluksi soittajat ihmettelivät, miksi heitä pidettiin tamperelaisena bändinä, kunnes käännös vasta kristalloitui mielessä: Verimakkarapojat. Mutta nimeen ei siis liity mitään kauhuelementtejä tai tamperelaisuutta. Entä uuden levyn nimi The Escape Shirt? Tehdäänkö tässä pakoa arjen kahleista, kuten kansikuvasta voisi ehkä päätellä, vai mistä on oikein kyse?
- Escape Shirt nimestä sen verran että Riku sitä ehdotti ja kun sitten tuo levynkansikuva ilmestyi Juha-Matin arkistoista totesimme että nyt toimii. Kyse on ikeistä, siis nyrkkien, hellojen, puiden, kuorien, kahden tulen välistä ja tossun alta pois.
Musiikkityylinne on suomalaisittain aika mielenkiintoinen yhdistelmä. Kivijalkana toimii tulsa sound, joka on amerikkalaisen kantrin, rockabillyn ja bluesin palasista kehittynyt alagenrensä. Mutta miten ihmeessä oululainen orkesteri on päättynyt soittamaan tulsa soundilla?
- Mä ostin herkässä nuoruudessani Jyväskylässä asuessani divarista JJ Calen Naturally älppärin, menin kämpille ja panin soimaan. Jumalauta se oli vähän kuin ois kotiin tullut ja siellä sitten lekalla päähän lyöty. Siinä yhdistyy niin monta tekijää joista pidän musiikissa. Sieltä se tulsahdus musaamme varmaan tulee, mutta onhan noita vaikutteita muitakin.
Levyarviossa nostin tulsa soundin rinnalle myös suomalaisen 60-luvun iskelmäisen rockin, jossa voi aistia puolestaan suomalaisen melankolian kukoistuksen ja kaihon. Viitalan mukaan tuossa onkin toinen tärkeä elementti, joka on saattanut tulla jo äidinmaidon mukana tajuntaan.
- Mä olen heikkona Olavi Virtaan, Laila Kinnuseen, Annikki Tähteen, Agentsiin jne. Kiteytyksenä lainaankin nyt ja tulevaisuudessa toimittajan levyarvostelustamme luonnehdinnan "Suomalais-ugrilaiset elementit kuplivat siis amerikkalaisen pinnan alla". Mutta tuon Amerikan suhteen haluan tähdentää, että otamme siitä kulttuurista muutamat tarkkaan valikoidut rusinat pullasta, mitään punaniskameininkiä tai ”stars and stripes” -osaston kantrihöpinää ei sulateta.
Siinä meni sitten ne saumat Donald Trumpin juhlissa soittamisesta. Yhtyeen kappalemateriaali on lähtöisin Viitalan kynästä, mutta biisinikkari haluaa korostaa kokoonpanon olevan ihan oikea bändi. Ryhmä sovittaa ja muokkaa kappaleet yhdessä, jäsenten vaikuttaessa monissa muissa, toisinaan hyvinkin erilaisissa bändeissä. Entä kuinka pitkältä aikaväliltä levyn kappaleet ovat peräisin?
- Siellä on materiaalia varmaan useamman vuoden ajalta. Mä teen aika tiuhaan tahtiin biisejä verrattuna meidän levytystahtiin, joten biisejä tulee ja menee ja sitten kun hoksataan aloittaa levyn teko, niin otetaan mukaan sen hetkiset suosikit.
Jos pitäisi nimetä pari avainraitaa joilla The Escape Shirt selvimmin aukeaisi uudelle kuulijalle, niin mitkä nuo raidat olisivat?
- Tältä istumalta: Rain Rain, War Live On The Air ja Special Forces. Kuuntelemalla selviää miksi, jos on selvitäkseen.
Albumin valmistumisaika oli pitkähkö, vaikka itse äänityssessiot olivat rivakat. Viitalan mukaan pohjat tehtiin päivässä ja laulut toisessa, kitaroiden ja muiden mausteiden syntyessä muutaman tunnin paloissa silloin ja tällöin. Pian prosessi kuitenkin jämähti puoleksi vuodeksi, kunnes Lasse Junnilan tekemät ensimmäiset miksaukset taas sähköistivät tilanteen. Äänitys, masterointi ja miksaus luovutettiin ulkopuolisten käsiin, mutta lopputulos ei eroa millään tavoin halutusta. Albumin synnytykseen voidaankin todeta siis tapahtuneen ongelmitta, vaikka laskettu aika ylittyikin arvioidusta.
The Blood Sausage Boys on myös keikkaileva bändi, ja Viitalan mukaan vastaanotto on ollut miltei poikkeuksetta iloisen innostunutta.
- Kyllä me aika selvää jälkeä tosiaan livenä tehdään ja mikä hienointa tässä bändissä, että voidaan soittaa niin rokkikuppilassa, olohuoneessa, tanssikapakassa ja vaikkapa neljä metriä korkean kiipeilytornin päällä. Tämän sanottua meillä kuitenkin olisi parantamisen varaa tuossa keikkamyynnissä, toivottavasti se aukenee ja tihenee tämän levyn myötä.
Jos The Blood Sausage Boys olisi ateria, niin minkälainen ja missä se olisi paras nauttia?
- Se olisi varmaan tapas- lautanen jossa olisi kaiken maailman kalaa, kotimaista riistaa, vegaanisafkaa, juustoja ja hedelmiä etc. ja paikka joku vanha työväentalo. Ai miksi? Koska näin saataisiin pidettyä mahdollisimman moni hyvällä tuulella, sillä mä ainakin inhoan päivä päivältä enemmän itsekästä mökötystä ja turhaa draamaa.
Miltä näyttää The Blood Sausage Boysin lähitulevaisuus? Onko luvassa sinkkuja tai muita pikkujulkaisuja, keikkoja, maakuntien valloitusretkiä, vai suuntaatteko kenties vuoden 2018 aikana jo seuraavan pitkäsoiton kimmppuun?
- Tulevaisuus on kutkuttavasti levällään. Mehän ollaan aika valmis bändi ja jäsenet monessa liemessä jalostettuja dimangeja valmiina tatamille. Odotellaan että mistä suunnasta se ovi lähtee rakoilemaan että päästään livahtamaan sisään sinne jonnekin missä kukkii vehreät keikkakunnaat ja bussinpenkit ovat pehmeät.
- Biisejä on taas kasassa jo levyllisen verran, että varmaan tehdään sitä mitä bändit noin yleensä pyrkii tekemään: levyjä ja keikkoja. Siinä mielessähän tulevaisuus on jännä juttu, että eihän siitä koskaan tiedä, se on toiveikas ajatus noin bändinkin kannalta.
Toiveikkaisiin fiiliksiin kelpaakin lopetella jutusteluhetki. Desibeli.net kiittää ja kehottaa tutustumaan verimakkaran viehkeään makuun.
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: The Blood Sausage Boys
