Kiviranta - tunnetta, rosoa, säröä ja purevia bassolinjoja
12.10.2018
Kiviranta on ollut viimeisen vuoden aikana erittäin aktiivinen. Desibeli.netin sivuilla on arvioitu tuona aikana kolme bändin kasettia, joista jokainen on vienyt yhtyettä johdonmukaisesti eteenpäin. Bändin itsensä mukaan nimetty debyytti oli vielä lievästi raakilemainen kooste soundi-ideoista, mutta runsas potentiaali oli jo havaittavissa. Paletti ja tyyli jalostuivat jo huomattavasti tultaessa Dolce Vitan kohdille, mutta vasta uusin julkaisu, Gammasäde, iski lippunsa kaikkein otollisimpaan maaperään. Viisi biisiä ja noin 17 minuuttia, jotka sisälsivät rutosti tunnetta, rosoa, säröä ja purevia bassolinjoja. Desibeli.net haastatteli duoa, joka vastaili miltei yhteen ääneen kysymyksiin.
No niin, aloitetaanko pienellä historiankurssilla aloittelijoille. Eli mistä kaikki alkoi ja kuinka Kiviranta on saapunut nykyiseen pisteeseensä?
- Kiviranta alkoi aluksi kolmen henkilön bändinä, jossa Joonas soitti kitaraa, Ville rumpuja ja Max bassoa. Maxilla kuitenkin elämä vei pääkaupunkiseudulle ja nauhoitettiin eka nimetön julkaisu duona. Siinä sit pohdittiin, että miten saatais homma toimii myös livenä kahdestaan ja päädyttiin kokeilemaan rumpukonetta, joka osoittautuikin juuri oikeaksi valinnaksi! Sen jälkeen ollaan jatkettu kahdestaan ja rumpukone on vahvasti mukana saundissa!
Ryhmän uusin kasettin, Gammasäde, käynnistyy komeasti Teenagedreams-garagemätöllä. Biisi esittelee niitä ei ihan kauniimpia teiniunelmia, mutta tarkemmat tekstin avaukset ja tulkinnat kaksikko haluaa jättää aina kulloisellekin kuulijalle. Eli taide saattaa kohdata joskus elämän, mutta koskaan ei tiedä kenen elämän, koska ja miten.
Tästä tulkinnanvaraisuudesta onkin helppo siirtyä Kiviranta-yhtyeen musiikin syntyyn. Kaikki sävelet ja sanat on ymmärtääkseni luonut vokalisti/kitaristi Joonas Kiviranta, kun taas Ville Väisänen vastaa rumpukoneen ja basson lisäksi äänityksestä ja kansista? Onko tämä työjako pysyvä ja onko duo mahdollista kasvattaa esimerkiksi trioksi?
- Työnjako on juuri kuten mainitsit, paitsi Ville teki vain tämän viimeisimmän kannen. Sovitukset syntyvät yhteistyönä. Tällä hetkellä homma toimii näin hienosti. Jotain uutta laitetta on ehkä kuitenkin tulossa käyttöön, olisi hienoa saada välillä jotain erilaisia surinoita ja hurinoita kummittelemaan taustalle.
Uuden EP:n biisinippu on mielestäni tähänastisista tasapainoisin ja tarttuvin. Em. teiniunelmat tarttuvat hanakasti ja nimibiisi Gammasäde on kuin kurkistus alkuperäisen goottirockin syntyhetkiin. Mutta todellinen helmi on Rauhas, josta arviossa totean: "räyhää kuin Twin Peaksin The Bang Bang Barin estradille päätynyt amerikkalaisversio nuoresta Kauko Röyhkästä, jonka uusi aalto on vasta nousemassa kuohujensa päälle". Onko tekijöillä jotain kommentteja näihin ja mikä omista lapsista on se rakkain tällä hetkellä?
- Kyllähän juuri nämä uusimmat kappaleet aina tuntuvat itsestä kiinnostavimmilta, joskin yksittäisen kappaleen nimeäminen tuntuu vaikealta. Mielenkiintoisia mielikuvia sinulle herännyt!
No minkäs teet, kun musiikki toimii ja synapsit räiskyvät. Ideoista ja mielikuvista on luontaista siirtyä pohtimaan, josko jonkun toisen tekemä kappale olisi sellainen, että moisen olisi suonut syntyvän omasta kynästä.
- Ville Pirisen Laulu jokaiselle on esimerkki tuoreesta biisistä, jota kummatkin ovat vuorollaan hehkutelleet.
Joko seuraava julkaisu siintää horisontissa? Kolme EP:tä takana, joten olisiko jo albumin aika - vai onko moinen jo aikansa elänyt formaatti?
- Kasetti-EP:t ovat toimineet vallan mainiosti, mutta miksei esimerkiksi näitä kahta viimeisintä voisi joku julkaista vinyylilläkin. Kyllähän ne netistäkin löytyvät. Suolavesi Recordsilla ei valitettavasti riitä likviditeetti laittaa aivan jokaista julkaisua vinyylinä pihalle!
Uuden kasetin kansi on lainattu manga-taiteilija Keiji Nakazawan teoksesta Hiroshiman poika, jonka Plastic Tonesissakin nykyään vaikuttava Ville Puumala esitteli Villelle. Teoksen koskettava ja riipivä lohduttomuus vaikuttivat syvästi.
- Jotain samankaltaisia, joskin hieman toiveikkaampia, tunnelmia on tavoitettavissa mielestäni Kivirannankin musiikissa, joten yhdistelmä oli kokeilemisen arvoinen. Ja kyllähän se toimii! Hiroshiman poika on ainut tuttu työ Nakazawalta, mutta pitäisi kyllä tutustua enemmänkin.
Kiviranta pitää itsensä aktiivisena niin keikkarintamalla kuin julkaisujenkin saralla, vaikka Suolavesi Studioiden aikatauluja on mahdoton ennustaa. Ja bändiä saa tietysti kysellä myös keikoille koska tahansa.
Haastatteluhetki lähenee loppuaan, mutta vielä on hetki aikaa. Siispä, jos Kiviranta-yhtye olisi paikka missä tahansa ajassa ja paikassa, niin se olisi...
- Tampere, syksyllä 2018.
Erittäin osuva vastaus. Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.
- Tukekaa omaehtoista kulttuuritoimintaa ja toisianne!
Haastattelu: Mika Roth
Mustavalkokuva: Jouni Parkku, värikuva: Niko Saarinen
