Hector: Hyv�� y�t� Bambi, 1982

Johanna

Musiikintekij�t! �lk�� koskaan sortuko itsekriittisin� hetkin�nne v�heksym��n ��neen ainuttakaan levy�nne tai kappalettanne. Mit��n "v�lit�it�" ja "t�yteraitoja" ei ole. Vaikka esim. kriitikot kuinka lytt�isiv�t, on jossain joku, joka vaikuttuu. Se joku on kenties vasta lapsi. Lapsi, joka kuuntelee hym�hdyksell� ohitetut kappaleesi tuorein, innokkain, mielikuvituksellisin korvin, j�nnitt�v�n� "aikuisten musiikkina", saaden terveit�, tummas�vyisempi� paloja el�m�ns� mosaiikkiin.

Sain liitty� Fazerin musiikkikerhoon 7-vuotiaana. Ne ilmaiset liittymislahja-LP:t olivat kovinta koskaan. Levyt olivat kalliita. Levyt olivat hienoja. Minulla ei ole aavistustakaan, miksi ihmeess� valitsin yhdeksi levyksi Hectorin Hyv�� y�t� Bambin. H�din tuskin tiesin koko Hectoria! Vaikken nyt jumalallista v�liintuloakaan t�ysin pois sulje, ainoa j�rjellisehk� selitys oli kansi. Se on yh� maailman j�nnitt�vimpi� levynkansia. Hra Harma sarjakuvalehden kanssa vasemmassa alakulmassa, ahdas k�yt�v�, p��dyss� ovi raollaan. Mit� siell� on? Jotain toivotonta, lopullista. My�hemmin takakansi, jossa on sama asetelma pime�mp�n�, mutta ilman Hectoria, oli kirsikka kakussa. Mihin Hector oli kadonnut?

T�t� pidett�neen "huonona" kantena. Ei ole. Siin� on maailman pelottavin talo. 7-vuotiaalta meni y�unet, mutta hyv�ll�, kasvattavalla tavalla. Maailmassa taitaakin olla jotain, jota vanhemmat eiv�t ole kertoneet? Kannen on suunnitellut maestro itse. Jotain kylm��v��, kuuntelukokemusta nerokkaasti petaavaa levottomuutta on tavoitettu Fred O:n ja ja Rudi W:n ottamissa fotoissa. Samansukuiset viistot kiksit sain vasta n�hdess�ni ensimm�isen kerran Lars von Trierin sairaalasarja Rigetin ensimm�iset jaksot.

Ei tarvita efektej�. Ei tarvita photoshoppeja.

Hyv�� y�t� Bambia on v�heksytty h�mment�v�n paljon. Ainoat muut kehut olen kuullut vain tosifaneilta, Hector-aficionadoilta. Tietenkin h�nen parhaimmistoksi luettu soitetuimmistonsa on vahvaa ja tarttumapintaista. Siihen peilattuna t�ll� levyll� on kahdeksan eri mittaista keskisormea, ota tai j�t�. Eik� ainakaan ole soittajista kiinni: mukana on kasari-Suomen rautaisia musiikkiammattilaisia, joista mieleen ovat parhaiten j��neet Antero Jakoila ja Nono S�derberg kitar(asyntik)oineen sek� Jukka Hakok�ng�s selk�karvat nostattavine syntikkasaundeineen. Synteettisyys on toki levyll� vain hyv� renki: vastineina kuullaan mm. Harri Merilahden mojovaa bassottelua ja Upi Sorvalin marimbaa, perkkoja sek� yanquinia (kyll�, jouduin googlettamaan).

T�m� levykokonaisuus oli kohdattava ennemmin tai my�hemmin uudelleen ns. kovalla korvalla. Marraskuussa 2018 uskaltauduin. Niin monta pettymyst� t�t� ennen lapsuuden elokuvien ja tv-sarjojen uusintakatseluihin. K�visik� nyt samoin?

Ei k�ynyt. Menneisyyden soittorasia avautui. Kuolleita ilmestyi aivosynapsien laitamille. Oli kuin joku olisi ly�nyt minua toistuvasti lapsuudellani p��h�n. Kyynelilt� ei v�ltytty. Jo avausraidan Mist� kymysys?! tritonus-riffi her�tti sielussa jotain, joka on pelk�n menneidenmuistelun yl�puolella. Samalla mentiin my�s hectoriuden tuolle puolen: my�hempien juodaanviinaa-rallien valossa t�m� on enemm�n kuin hectoria, kuin joku aivan muu, sui generis -Hector, hyperhector, ainoa hector, jolla on lupa sanoa "mist� kymysys?" ilman syntyv�� sijaish�pe�n ilmapiiri�. T�ll� levyll� Hector uskaltaa j�tt�� sikseen. Se ei tarkoita vain fade out -loppuja, vaan my�s himmeiksi j��vi� sadunomaisuuksia ja vaikkapa koko levyn lopetusta. L�hesk��n kaikki ei selvi�, l�hesk��n kaikki ei suudelmaan p��ty. Todellisuus ruoskii verille, Hansaplast on silkka utopia. Arjen arvet m�rkiv�t alati. Sen nyt olisi luullut Aristoteleenkin tajunneen!

Kaunis, simppeli Kultainen noutaja automainoskitaroineen ja avarine syntikkamaisemineen on hyv� taktinen veto kakkosraidaksi: lyriikat, joiden seuraavassa fraasissa saattaa sattua mit� tahansa, saavat ilmatilaa. Kappale on helppouden kaapuun naamioitunut, oivallisesti levyynsopiva mystiikkapala, joka on harmillisesti j��nyt kaikenmaailman eteisenkeleiden ja akemakeperojen varjoon. Mutta ehk� varjo on sen oikea paikka. Siell� se vartoo k�rsiv�llisen� tulevia l�yt�ji��n - kuten p��t�sraita Valtiaat odotti minua.

Tuli kaapista karhu zombie-syntikkasaundeineen on surrealistinen, ep�ilem�tt� tosiunitapahtumaan perustuva unikuva, jonka haluaisi soittaa koko maailmalle. Se on my�s yksi omista kasari-ikoneistani. Kertos�e on kuin eskapistinen uimahyppy terveyskylpyl�ss� nestem�iseen 80-lukuun, jonka poppisaundista en muuten helposti innostu. Mutta sen sortin avaruutta on kaiuttomampien, kuivempien s�keist�jen vastineena, ett� on pakko t�m�n raidan kohdalla nostaa hattu jos toinenkin Risto Hemmin miksaustekniselle ammattitaidolle. T�llainen korvahieronta ei synny noin vain.

Piironkinjalka on se hitti, joka soi Levyraadissa saakka. Kappale edustaa Hauskan Hannikaishectorin siedett�vimmist��, ja siihen tulee vain osata suhtautua kuin kepe��n reggae-ralliin. Koskaan ei selvinne, mik� aivoitus on Hectorin amerikkalais-suomenruotsalaisen pelleilylaulutyylin takana, mutta ehkei sit� tarvitsekaan tiet��. Ja kyll�h�n laajaan tuotantoonsa yksi t�llainenkin mahtuu. Kokonainen levyllinen t�t� olisi jo hiukan komsii komsaa. Silti: kappale on makea taidonn�yte Hectorin duurikappaleidentekotaidosta. H�n synkistelee ja outoilee, muttei sorru mollimelankoliaan, mink� on oltava ainakin osin folk-faniutensa ansiota. Piironginjalka on levyn "there's nothing wrong being silly"-mauste, eik� ollenkaan turha, kun tiet��, mit� on tulossa.

Sielt� on nimitt�in tulossa Atresia, koko Hectorin tuotannon paras kappale. 5 minuuttia 24 sekuntia maailmanlopun kellon laatuaikaa. 80-lukuinen ydinsodan pelko jalostuu ajattomaksi, vainoharhaiseksi todellisuusv��ristym�ksi, "maailmantaudiksi", jonka pystyy kevyesti siirt�m��n nykyhetkeen. On tullut netti, digiyhteiskunta, �lydildot, lopunajan tanssi. Atresia on yh�, 2018. Se on ehk� aina ollut. Atresian uusi viruskanta on aina edellist� vastustuskykyisempi j�rjelle ja sivistykselle. Hectorin abstraktisti, solondziaanisesti ja vonnegutiaanisesti happamanhauskat visiot t�ydellistyv�t hypnoottisilla hammaskivenpoistokitarasaundeilla. Pelokas, luovuttaneen kertojan "Sukellusveneperiskooppi tunkeutuu telkkarista, ufoja olkkarissa" pureutuu yh�. Apokalypsi voi hyvinkin kuulostaa t�lt�. Hectorin "Atresia":n kuultuaan kukaan ei ole en�� sama. Non sum qualis eram.

Sen j�lkeen on ihan tervett� heng�ht��, vaikka "ATK-painajaisista" viel� hiukan lauletaankin. Heng�stys ei kuitenkaan p��se t�ysin katoamaan, ehei!, sill� Krokotiili pois Niilist� on parhaita Suomi-funkryk�isyj� koskaan. 36 vuodessa saa v�kisinkin lis�perspektiivi� musiikkiin. Nykykatsannosta Hyv�� y�t� Bambissa kauneinta uutta extraa oli juuri t�m� toimiva funk-taso. En koskaan ole tullut sinuiksi Kojon ja kumppaneiden mustamusiikkikokeiluille, ne olivat liian paljon yrityst� liian aikaisin. Mutta olen valmis v�itt�m��n toimivimpien suomalaisten funk-alkuaskeleiden olevan t�ll� levyll�, mist� pit�� huolen Merilahden ja rumpali Vesa Aaltosen tanakka kompninki.

Jo alkusoittoriffi sopisi mink� tahansa ohjelman tunnariksi ja t�ytt�isi vaikka Saharan tanssijoilla. Lapsena t�m� oli p��kaupunkimme kuuloinen piisi: "Juku! Helsingiss� on varmaan koko ajan t�llainen meno!" Jos funk-kappale her�tt�� somerolaisen ja perni�l�isen bastardilapsessa urbaania sykett�, eih�n se ep�onnistunut voi olla, eih�n? Kappale oli aikoinaan vaikuttava, turvallinen portinraotus aikuisempiin juttuihin. El�imist� lauletaan, krokotiilit ovat aina kivoja, mutta sitten on my�s niit� k�sitt�m�tt�m�mpi�, mutta silti kiehtovia teemoja. T�m� on musiikillinen vastine nykyisille komiteamietint�-animaatioelokuville, joissa viihdytet��n vaihtelevalla menestyksell� sek� lapsia ett� aikuisia. Koko perheelle sopiva oppitunti oblomovilaisen seesteisyyden kaukokaipuuseen.

En suostu tuomitsemaan My Life?� t�yteraidaksi, vaikka houkutus on, nyttemminkuultunakin. Se on Piironginjalan tapaan omanlaisensa, t�ss� erikoismausteena on englannin kieli. Kyll� se periaatteessa sujuu, mutta hiukan turhan kepe�ksi lyriikkapiironginkapulaksi j�� sis�lt�. ��nimaisemaa ei kuitenkaan voi eik� saa j�tt�� huomiotta. Harhailevassa melodiassa on turhalti ilmaa v�liss�, mutta mit�p� tuosta, kun kekseli�s soitinmaailma pelastaa tyhji�n. Vellona on h�mm�stytt�v�n kvalitatiivista etenkin kertos�keen tullen: on kuin joku sekoittaisi raukeaa ��nitoffeeta isossa padassa!

Eih�n Hector voinut 1982 tiet��, millaiseksi erilaiset pop-kulttuurikuvastot kehkeytyv�t vuosikymmenen saatossa. Tavallaanhan My Life on aikaansa edell�: voin hyvin kuvitella sen jonkin r�ike�nv�risen, vakavankornin s�nkykohtauksen taustalle. Ollaan h�mment�v�ll� musikaalisella ei-kenenk��n-maalla, jossa takatukka hulmuaa, ja viimeist��n 12 tahtia ennen loppua vedet��n yhdess� r��kit sel�ll��n vieretysten maaten.



My Lifen aikana levysoittimen neula tuppasi usein nousemaan. P��t�sraitaan Valtiaat menness� ne kovimmat j�nnityskiksit oli jo koettu. Kappale j�i auttamatta ns. lapsipuolen asemaan, sen huipputyls� kilistelyintro oli ep�reilun k�rsim�tt�myyteni kuolinisku koko levylle. Odotin iloista j�lleenkohtaamista, sen sain. Liikutuin. Kappaleella oli ollut aikaa odottaa siihen kasvamistani ja maailman ep�reiluihin perusmekanismeihin havahtumistani. Valtiaat on ajaton, kaiken tarvittavan virkkova teos. Kuuntelukokemus oli siis tavallaan ennalta-arvattava, mutta vaikuttava. Tekee mieli katua ja pyyt�� kappaleelta anteeksi. Turha niit� t�m�nhektisi� valtiaita on t�ss� luetella: ne tulevat aina takaisin, eri nimisin�.

Hectorin kantaaottavammasta tuotannostakin on varaa valita. My�h�styin armotta h�nen maanantaieimitt��n-vaiheistaan, mutta t�h�n oli kerrassaan voimaannuttavaa tarttua, vaikka nytkin my�h�ss�. Toteavaa, kiireet�nt�, kaunista, ecce homo, lyssna hector. Ja ennen kaikkea tinkim�t�nt�: koko levy h�ipyy pois, vailla mit��n "kliimaksia" tai "loppuh�nt��". J�� hyl�tty, karaistava, koskenniemim�inen olo. Yksin olet sin� ihminen. Uimataidottomat korvat heitet��n armotta s�velveteen ja ev�stet��n, ett� ui.

En ole kilpailuviettinen ihminen laisin, mutta n�iss� lapsuuden ja nuoruuden havahtumiskokemuksissa ensimm�isyys on hyvinkin t�rke��. 1990 k�vi samalla lailla The Beatlesin kanssa. Yhtyeen paras levy tulee minulle iankaikkisesti olemaan Magical Mystery Tour, jonka my�t� siirryin cd-aikaan. Olen onnellinen siit�, ett� Hyv�� y�t� Bambi oli ensikosketukseni Hectoriin. Se on ollut t�rke�, alitajuinen oppaani boksin ulkopuolelle niin musiikin, kuvan kuin tekstinkin saroilla. Levy on poikkitaiteen pyh� kolmikentt�, hyllyyn nojaava LP muodostaa alttarini. Hectorin kompaktin Abbey Roadin ovi on vuosi vuodelta yst�v�llisempi kutsu etsim��n, harhailemaankin. Oven takaa kajastaa valo. Harhailun palkitseva valo.
Seitsenvuotiaan lihavan pojan paras levy.
Ja se poika olin min�.
Pyrin olemaan yh�.
Aina.

Janne Kuusinen