Squares: Squares, 198?/2019

Nyky��n l�hes jokainen musiikista jollain tasolla kiinnostunut tiet�� kuka Joe Satriani on, tai ainakin kitaristin nimi on tuttu. Toista oli 80-luvun alussa, jolloin mies oli vain yksi lukemattomista soittajista, jotka olivat p��tyneet San Franciscoon etsim��n l�pimurron mahdollisuutta. Satrianin ensimm�inen kunnon b�ndi oli kevytt� rockia soittanut Squares, jonka h�n kokosi lankonsa kanssa. kohtalona oli hautautua historian sivuille � aina t�h�n hetkeen saakka.

Ear Music

Squaresin itsens� mukaan nimetty albumi on koottu 80-luvun alussa tehdyist� ��nityksist�, joita on hinkattu ja remasteroitu. Alkuper�iset nauhat on siirretty huolellisesti digitaaliseen maailmaan ja vaikka muokkausta ja putsausta on tehty hartiavoimin ei soundia ole sen kummemmin modernisoitu. N�in Squares kuulostaakin 80-luvun alun aidolta, alkuper�iselt�, kimaltelevalta ja r�iskyv�lt� itselt��n, niin hyv�ss� kuin pahassa.

Joe Satriani pohtii kiekon saatesanoissa, josko yhtyeen r�v�kk� ja runsas musiikkipaletti oli omaan aikaansa tarpeettomankin runsas. Toinen kompastuskivi saattoi herran mukaan johtua tarpeettoman erilaisista ja �moderneista� soundeista, jotka vain olivat aikaansa edell�. En voi kuin kompata kumpaakin ajatuskuviota, sill� ainakin n�iden 11 raidan perusteella Squares yritti olla samaan aikaan hiukan kaikkea tuolloin jo mennytt�, nykyist� ja tulevaa. Eiv�tk� trion soundit kuulosta lainkaan 80-luvun alulta, vaan sijoittavat sen ennemminkin 70-luvulle ja seuraavan vuosikymmenen taitteeseen.

Nopeatempoisissa biiseiss� yhtye kuulostaa toisinaan aivan silt�, kuin se yritt�isi soittaa The Beatlesin alkup��n iloisia kipaleita Van Halenin tapaan. Melodiat ovat tarttuvia ja laulu hoituu stemmoja my�ten moitteettomasti, mutta yleis�ll� on taatusti ollut huuli py�re�n� menoa katsellessa. Etenkin I Need a Lot of Love ja Give It Up pelaavat korttiaan uhkarohkeasti, kunnes Tonight tulee ja puskee itsens� tarpeettoman pitk�lle fab fourin kataloogiin jonkin sortin �kunnianosoituksena�.

Toisinaan uuden aallon tyrskyt tuovat puolestaan pinnalle The Jamin apinointia ja viiden sentin Blondie-pastisseja. Parhaimmillaan t�m� linjasto tuottaa Everybody�s Girlin kaltaisia yl�kulmaosumia, mutta kolikon toisella puolella lymy�� So Used Upin minnek��n p��sem�t�n puskeminen p�in uuden aallon harmaampaa laitaa. New wave oli 80-luvun alussa kuitenkin siin� m��rin kuumaa ainesta, ett� sit� kannatti yritt�� hy�dynt��. Toiset onnistuivat tuossa vain paremmin kuin toiset, eik� Squares tule j��m��n historiankirjoihin kultaisen kaavan l�yt�j�n�.

Kummallisin ja selkeimmin ymp�rist�st��n erottuva raita on mahtiballadiksi laskettava You Can Light the Way, jolla b�ndi kuulostaa isolta progerock-yhtyeelt�. Kuinka ollakaan Satriani on aineistoa remasteroidessaan p��tynyt valitsemaan slovarin yhdeksi sinkuksi, sill� siivuhan voisi olla per�isin herran my�hemmilt� sooloilta tai b�ndeilt�. Toinen kummallisuus on p��t�sraita I Love How You Love Me, joka on samalla kiekon ainoa coveri. Kyseess� on perusrakkauspoprokkis, jolla Satriani kuitenkin runttaa ja juoksuttaa sormiaan pitkin kitaraansa kuten 80-luvun alun heavy metal b�ndeill� oli tapana. T�m�h�n oli tosi rankkaa kamaa aikoinaan kaikesta siirappisuudestaan huolimatta.



Aika mennyt se koskaan ei palaa, mutta ainakin Squaresin perint� on nyt tallessa ja j�lkipolvet voivat p��st� osaksi 80-luvun alun villej� aikoja San Franciscon kuplivassa musiikkiymp�rist�ss�.

Mika Roth