Meat Loaf: Blind Before I Stop, 1986

Meat Loaf, eli Michael Lee Aday, on poistunut keskuudestamme. Tuo monin tavoin el�m�� suurempi mies ehti tehd� musiikin saralla pitk�n uran, joka k�ynnistyi jo vuonna 1968. Musikaalien maailmasta tie johti viimein levytysten puolelle ja etenkin vuoden 1977 Bat Out of Hell -debyyttialbumi tullaan aina muistamaan aikakauden kovimpia rock-kiekkoja listatessa. T�m� artikkeli ei kerro kuitenkaan tuosta upeasta levyst�, vaan er��st� toisesta, huomattavasti karsastetummasta pitk�soitosta.

Atlantic

Olen varsin tietoinen siit�, ett� vuoden 1986 Blind Before I Stop on monen mielest� �v��r� levy� nostettavaksi klassikon asemaan, mutta juuri t�ll� Meat Loafin albumilla on minulle henkil�kohtaisesti suurin merkitys. Se ei ole varmastikaan parhainta musiikkia sis�ll��n pit�v� kiekko komea��niselt� herralta, mutta olin aikoinaan aivan liian nuori ehti�kseni mink��n aiemman levyn kyytiin.

Kaikki alkoi siit� kun riitt�v�n paljon vanhempi isoveljeni innoittui Meat Loafin viidennen studioalbumin sinkusta Rock �n� Roll Mercenaries. Tuo napakasti tarttuva rock-siivu soikin sitten kotonamme suhteellisen tiuhaan ja hitaasti nuotit alkoivat uppoamaan my�s allekirjoittaneen p��h�n. Meat Loaf esitt�� biisin yhdess� John Parrin kanssa ja siin� on kiistatonta energiaa edelleen, jopa kaikkien n�iden vuosien j�lkeen. Niinp� ei kulunut aikaakaan, kun koko albumi l�ytyi jo meilt�. En pysty en�� muistamaan oliko kyseess� ihka oikea LP-levy, vai kenties vain C-kasetille taltioitu kopio, mutta t�rkeint�h�n olikin itse musiikki.

Samaan jatkumoon tipahti seuraavana vuonna ilmestynyt live-albumi, jonka nimi oli osuvasti: Live. Tietysti kiekolla soivat monet varhaisemmat biisit, mutta se alkoi kahdella Blind Before I Stop -pitk�soiton kappaleella. Tuo oli todella t�rke� pointti aikoinaan, koska jotenkin se osoitti meid�n olevan oikeassa: uusi materiaali oli parempaa kuin vanha jne.

Kun kuulin Meat Loafin poistuneen t�st� maailmasta monet asiat livahtivat nopeasti mieless�ni. Herran filmiroolit niin Fight Clubissa kuin klassisessa Rocky Horror Picture Show�ssa, teatraalisesti vedetyt musikaalit ja kaikki ne j�lkik�teen huvittaviltakin tuntuneet televisiop�tk�t, joissa herra pisti itsens� likoon aina sataprosenttisesti � oli tilanne mik� tahansa.

Kaikella tuolla on merkityksens�, mutta silti huomaan pohtivani lapsuuteni olohuoneen lattiaa ja suosikkipaikkaani juuri stereoiden edess�. Aurinkoista ja usein miellytt�v�n l�mmint� paikkaa kummakuvioisen maton p��ll�, jossa tutustuin moniin palasiin musiikkia. Siin� kelpasi makoilla sohvatyynyyn nojaten ja tutkia levyjen kansitaidetta, tai kasettien taitelluista kansivihoista l�ytyvi� tiedonmurusia.

Meat Loaf oli vain yksi nimi suuressa jatkumossa, mutta ehdottomasti oman paikkansa lunastanut. Nuo kaikki albumit, sinkut, kasetit ja harvinaisemmat EP-levyt kaiketi muovasivat minua omalta osaltaan henkil�ksi joka nyt olen. Kuinka vahvoja muistikuvat voivatkaan olla, sill� luultavimmin monet tallenteet ovat saaneet muistojen kimallusta ylleen, eik� niiden pariin kannattaisi en�� palata.

Kuolema on kuitenkin siin� m��rin lopullinen asia, ett� p��dyin pitk�st� aikaa kuuntelemaan Blind Before I Stop -albumia, tosin t�ll� kertaa vain verkon musiikkipalveluiden kautta. Vanhat C-kasetit ovat aikaa sitten kadonneet jonnekin, eik� CD-hyllyst�k��n taida l�yty� kuin pari pakollista kokoelmaa Meat Loafin kohdalta. Milt� siis vuoden 1986 albumi kuulostaa vuonna 2022?

Kasarihan siin� paistaa l�pi, ei sille mit��n voi. Mutta vaikka kiekkoa on morkattu synarockin pilaamaksi, niin on n�iss� numeroissa edelleen vetoa � osassa nyt ainakin. A-puolelle sijoitetut menoraidat iskev�t yh� ja alun iskukaksikko Execution Day / Rock �n� Roll Mercenaries pit�v�t vaivatta pintansa. �ss�ksi on luettava my�s alkuper�isen A-puolen sulkenut Blind Before I Stop, joka on saanut sittemmin ihan mukavasti radiotilaa sopivan formaatin kanavista.

Mit� en muistanut on se ik�v� fakta, ett� B-puolella albumi v�s�ht�� kyll� armotta. Burning Down ei saa edes pienint�k��n savua aikaiseksi, liekeist� nyt puhumattakaan. Karmea slovari Standing On the Outside olisi kaivannut lihaksia ymp�rilleen ja kuka oikeasti antaa biisilleen nimeksi Masculine? Olivathan ne erilaisia aikoja tietenkin, mutta heppoista ovat n�m� t�ytteet.



Albumin kolmanneksi sinkuksi aikoinaan valittu Special Girl on my�s niin k�denl�mp�ist� laskettelua, ett� kipe�� tekee. Olenkin luultavasti kuunnellut jatkuvalla toistolla vain toista puolta albumista, koska heppoisemmista raidoista ei ole j��nyt mit��n muistikuvia. Ei ainuttakaan.

On siis palattava takaisin A-puolen ja sen nelj�n napakan raidan, sek� ei-niin-kammottavan One More Kiss (Night of the Soft Parade) -balladin pariin. Meat Loafhan sai kaiken kuulostamaan upealta p��st�ess��n ��nens� irti, mutta t�ll� puoliskolla my�s toinen puoli sielua tuntuu olevan l�sn�. Tai sitten korviini vaikuttavat viel�kin ne kaukaiset iltap�iv�t musiikin t�ytt�m�ss� olohuoneessa, ennen kuin vanhukset saapuivat t�ist� kotiin ja oli aika pist�� rock-t�hdet tauolle.

J�lkik�teen tarkasteltuna 80-luvun viimeiseksi albumijulkaisuksi j��nyt Blind Before I Stop oli selv� harha-askel, koska pitk�aikainen yhteisty�kumppani Jim Steinman ei ollut mukana levynteossa. Merkitt�v�n� muutoksena t�ytyy kuitenkin pit�� sit�, ett� harvemmin s�vellysty�h�n osallistunut Meat Loaf tarttui itsekin vaihteeksi biisikyn��n ja oli rustaamassa levyn parempia hetki�.



Iso mies on poissa, mutta musiikki on ikuista ja pid�n t�t�kin sorsittua biisijoukkoa arvossa, vaikka se pitk�lti kuulostaa omalta aikakaudeltaan. Kyse on kuitenkin niin paljon enemm�st� kuin silkasta musiikista. Kuten itse asiassa aina, noin tarkemmin ajateltuna.

Mika Roth