Pienet

Sinkut – Helmikuu 2007

19.02.2007

Agent Cooper: Drunken Lullabies
Fast Freddie Productions

Turkulainen garagerock-orkka Agent Kooper pistelee sinkullaan mukavan letkeästi. Nimibiisillä trio kaartaa mukavan avaralla kantri-poljennolla, banjon kuuloisen, huuliharpulla jamittavan haaveilun kohdatessa tiukemman rokituksen. Suoraviivaisempi haara-asento hyppää vastaan Lorettalla, Burt Bacharach/Love-versiointi My Little Red Book pistelee mukavan täristelevästi, mutta tyylillä. Robin Pahlman kuulostaa entistä rennommalta ja kolmikolla on kaiken kaikkiaankin sen verran letkeä meininki päällä, että Kooperin touhusta alkaa ihan tosissaan innostua. Oikein hyvää työtä.

Ilkka Valpasvuo

Cosmobile: Finger
Jukeboss

Helsinkiläistyneen Cosmobilen tyyli on kehittynyt menneiden vuosien emosta kohti persoonallisempaa ja samalla myös postmodernimpaa rock-ilmaisua. Yhtye yhdistää ihailtavan suvereenisti eri tyylilajien ja vuosikymmenten musiikillisia piirteitä. Tämän se tekee niukoin elementein, mutta enempää ei tarvita kun kaikki on näin hallittua. Finger-single lupaa yhtyeen tulevalta debyyttipitkäsoitolta paljon. Kappaleessa on modernin minimalistinen groove ja kerrasta tarttuva klassinen ja simppeli kertsi. Biisi perustuu oikeastaan vain kahteen riffiin ja hienoon melodiaan, mutta kaikki on sovitettu yhteen mahtavasti ja tunnelma on alusta loppuun katossa. Tuomaksen yleistynyt tapa käyttää falsettia tuo oman riemastuttavan lisänsä keittoon. Bonus-siivu Show Love tuo muistumia Talking Headsista. Funkyt riffit ja täysin puskasta tuleva perkussioilottelu vie jalat maton alta. Tämä pesee useimmat ulkomaan indiepellet 5-0.

Sami Nissinen

Day Eleven: Whenever You Say You Love Me
GBFAM

Puoliraskasta rokkia soittava Day Eleven julkaisee maistiaisen maaliskuussa ilmestyvältä pitkäsoitoltaan. Whenever You Say You Love Me -sinkun perusteella odotettavissa on mukiinmenevää musiikkia. Pikkulevyn nimibiisi etenee mukavan groovaavasti. Etenkin hiljaisemmat säkeistöt miellyttävät, ja pakko myöntää, että kertosäkeen kitarat murisevat oikein mainiosti. Kerrasta biisi ei kylläkään jää päähän. B-puolena kuullaan kaksi versiota kappaleesta Dissonance Fading. Tällä kertaa liikutaan huomattavasti nopeammalla tempolla. Hiljainen kertosäe luo kivaa kontrastia jyräävään säkeistöön. Hyvä biisi! Heti perään luetaan sama lanaus akustisesti. Kuulostaa oikein hyvältä, tykkään kovasti. Kyllähän tätä kannattaa tulevaisuudessa silmällä pitää.

Tuomas Tiainen

King Remedy: Rock´n´roll Is Not Dead
Vallankumoustuotanto

Rock´n´roll ei ole todellakaan kuollut, julistaa King Remedy tuoreimman sinkkunsa nimibiisillä. Pelkistämisen oppia ja rehellistä raatamista kunnioittava nelimiehinen helsinkiläisryhmä osoittaa myös uskovansa omaan julistukseensa, joten sinkuran kolme siivua puskevat jokainen höyryveturin lailla eteenpäin. King Remedy ei pyri mitenkään radikaalisti uudistamaan tyyliä, vaan retkue uskoo vankkumattomasti oman asiansa oikeellisuuteen.

Tuo horjumaton usko kantaakin bändiä pitkälle, vaikka ränttä-tänttä rallit kaipaisivatkin ehkä siellä täällä jotain pientä maustamista. Näin juureva, verenmakuinen ja eloisa rock elää toki aina, etenkin kun sitä päästään soittamaan elävälle ja eläväiselle yleisölle. King Remedy onkin varmasti lauteilla rädähdysherkkää ainesta, mutta ainakaan vielä sitä samaa kipunointia ei ole pystytty siirtämään studiossa narulle.

Mika Roth

Laakso: Hurrin hurjaa elämää
Bale

Suomalaisittain nimetty ruotsalaisbändi Laakso on vaihtanut laulukielen englannista suomeksi ja kirjoittanut biisin hurrin hurjasta elämästä. Ilmeisesti kyse ei ole vitsistä, vaikka sanoitukset huvittavat ovatkin. Suomenkieli taittuu suomalaisia sukujuuria omaavalta Markus Krunegårdilta paremmin kuin englanti monelta suomalaispopparilta. Singleltä löytyy myös lainabiisi Juice Leskiseltä. Puhki kulunut Syksyn sävel kuulostaa ruotsalaisten käsittelyssä joten kuten tuoreelta. Toivottavasti mainiona indiepoppibändinä kunnostautunut Laakso ei rupea vitsailemaan liikaa ja vajoa kertakäyttöisen huumorimusiikin suohon.

Marko Ylitalo

Misleds: Funkbuddy

Kuten levyn nimi lupaa, on jyväskyläläisyhtyeen tuoreella sinkulla useampi ripaus funkia. Enemmän Misleds kuitenkin rokkaa groovesti ja tekee sen melkoisen rouheasti ja kepeästi, hetkittäin jopa bluesilla otteella, innostuen tämän tästä rytkyttämään funkisti. Solisti Ms. Ledin vahva rokkivire saa tukea jamittelevasta kitarasta ja ilmeikkäästä rytmipotkusta. Kokonaisuus maistuu aiempaa demoa viimeistellymmältä ja paketin haastava energia ja sulavasti juokseva vuoristorata hyppää kasvoille valloittavasti. Livenä juhlat ovat takuulla katossa, mutta näin levykuuntelussa seuraava askel voisi olla kaavan tiivistäminen hyvästä paketista hitikkääseen hyvään pakettiin. Ja lahjakuoret päälle.

Ilkka Valpasvuo

Murmansk: Wholeshebang!

Helsinkiläinen indie rock –nelikko Murmansk siirtyi viime vuonna uuden laulajansa Laura Soinisen myötä aiempaa raivokkaampaan ja rajoille vetävään suuntaan. Ei bändi aiemminkaan mitenkään aurinkoisesti tai tyynesti pistellyt, mutta nyt hommassa on vahvasti sellainen synkän rouheinen punk-vire mukana. Nimensä mukaisesti kylmää ja maastoltaan tylyä ja ankaraa kuvaa maalava bändi säröjunnaa vaaniskellen, Lauran laulun kaartaessa kaihoisasta melankoliasta aina kirskahtelevaan raivoon asti. Mitenkään huono tai yksiulotteinen ei ollut kyllä edellinen solisti Elisabethkaan, mutta livenä Lauran ulottuvuus ja tulkinta oli pudottaa perseelle. Levymuodossa hommaa ei ehkä päästetä samalla tavalla irti, mutta riisuttu hillintä, jossa pinnan alla kuohuu, toimii hyvin kaiuttimista. Wholeshebangin aaltoilu, Agora Twistin aggressiivinen alavire ja Hoverin avara kaiho esittelevät kaikki erilaisia vivahteita oman juttunsa löytäneestä yhtyeestä.

Ilkka Valpasvuo

The Conquistadors: Daydreamer

Daydreamer on maistiainen vaasalaisen The Conquistadorsin tulevalta debyyttialbumilta. Tulokasyhtye noudattaa musiikintekemisessään saatekirjeen mukaan sellaista dogmiajattelua, jonka mukaisesti biisi tulee kirjoittaa ja nauhoittaa yhdessä päivässä. Tarkoitus lienee välttää ”ylituottamisen” sudenkuopat. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että yhtye soveltaa rockmusiikille tyypillistä aitousajattelua syntetisaattorirockiin, joka tuottamisen suhteen on varsin toisenlainen laji. Ilkeä mies voisi sanoa, että jos tyylilajin perinteet hallitsee näinkin hyvin ei oikeaoppisen pastissin tekemiseen enempää tarvitakaan aikaa. Noh, epäilemättä dogmien merkitys on kuitenkin tärkeämpi orkesterille itselleen kuin heidän musiikkinsa kuuntelijoille, laatuhan se lopulta ratkaisee. Daydreamer on hitinhajuinen biisi, joka sisältää mieleen jäävän synakoukun. Tyyliltään se ei ole kaukana esimerkiksi Violan nykyisestä saundista. Kenties työskentelymetodeista johtuen, ovat kipaleen saundit varsin tyrnit. Tämä käy hyvin ilmi, kun sitä vertaa kakkosraitana tarjoiltavaan Firevision-remixiin.

Sami Nissinen

theRMS: Circles

Oululainen, hieman vaikeasti lausuttavan nimen itselleen valinnut theRMS, julkaisi debyyttialbuminsa jo vuonna 2003. Tuore Circles sinkku pohjustaa puolestaan tulevaa toista pitkäsoittoa, mutta syystä tai toisesta se suurin suksee on jäänyt bändiltä vielä väliin.

Tuoreen sinkun kolme raidan valossa se todellinen läpimurto voisi periaatteessa tapahtua koska tahansa – kunhan ryhmä saisi täräytettyä kasaan todellisen ison luokan hitin. Niin nimibiisi, kuin sen jälkeen kuultavat God´s Gift ja Feeding The Fear ovat kyllä tasavahvoja, mutta mitään elämää suurempaa ne eivät joistain lupauksista huolimatta vielä tarjoa. Vokalistin ääni sopii rosoiseen, Sentencedmäiseen tyyliin kuin nyrkki silmään ja erityisesti soittokertojen myötä tanakat kappaleet osoittavat mukavaa tarttuvuutta. Lähellä siis ollaan jo, joten toivoa sopii että tulevalta pitkäsoitolta löytyy se biisi, joka muuttaa theRMS:n tulevaisuuden menestystarinaksi. Kuullun perusteella kun bändi ansaitsisi tulla jo huomattavasti laajemmin tunnustetuksi.

Mika Roth

Traffic Island: Day Without Air
Universal

Turkulainen rullaava indie rock –yhtye Traffic Island vakuutti isosti jo viimekeväisellä ep:llään, jossa kevyen ilmava, kiivaaseenkin juoksuun yltävää melodinen indiepoprock pisteli tarttuvasti ja iloisesti. Nelikon kyvyt huomasivat myös levy-yhtiöt, niinpä tämä kahden biisin sinkku valmisteleekin tietä huhtikuussa julkaistavalle pitkäsoitolle.

Ep:lläkin soinut Day Without Air rullaa edelleen hymyillen, menevästi ja mukaansatempaavasti. Samasta paketista löytyy niin pinta-indien sävyjä kuin klassisia The Clash-riffejä. Bloc Partyjen ja The Killersien lisäksi sukulaissielujen nousee vahvasti myös The Strokes kakkosraidalla Big City Drinking - samanlaista rouheaa karheutta, joka pistää tanssivaihdetta silmään. Yhtye parantaa koko ajan.

Ilkka Valpasvuo

Lukukertoja: 9223